perjantai 24. maaliskuuta 2017

Långbro


Långbro gård, Älvsjö

Långbro on Tukholman kunnan kaupunginosa, joka sijaitsee kunnan eteläisissä osissa, entisessä Brännkyrkan pitäjässä. Kaupunginosa syntyi Långbron kartanon ympärille. Suurin osa Tukholman kaupunginosista on syntyneet paikallisten kartanojen ympärille. Kartanoilla on ollut aikoinaan suuret tilukset, joista omistajat ovat alkaneet pilkkoa tontteja. Näin syntyi asutustaajamia/kyliä, joista sitten tuli kaupunginosia.

Kyliä alkoi syntymään vasta kun junaratoja vedettiin, ja asutusta syntyi eniten junaratojen risteyksiin. Muuten alueet olivat maanviljelysalueita kartanoiden ympärillä. Kartanoiden tiloille sitten rakennettiin työväelle muonamiesrakennuksia ja torppia, joita satatoi olla kymmenkin.

Alueella asuttiin jo keskiajalla, 1300-luvulla, jolloin alueen nimi oli Vantör. Vantör on olemassa vieläkin kunnallisessa aluejaottelussa ja se käsittää Bandhagenin, Högdalenin, Örbyn, Rågsvedenin, Fagersjön ja Hagsätran. Vantör niminen seurakuntakin on olemassa. Seurakunnassa on vain kaksi kirkkoa, Vantörin ja Hagsätran kirkot. Tänne on rakenteilla Etiopilainen ortodoksinen kirkko. Etiopia on ainoa maa Euroopan ulkopuoella, jota ei ole pakotettu kritinuskoon. Etiopia on vanhin kristitty valtio.

Vuoden 1862 kuntareformissa päätettiin että alueen kirkollisista asiosta pitää huolen Brännkyrkan seurakunta ja maallisista asioista Brännkyrkan maalaiskunta/landskommun. Sitä ennen alueet oli jaoteltu pitäjiin. Nykyään täällä asuu noin reilut 6000 henkeä.

Seuraavassa suuressa kuntauudistuksessa vuonna 1971 poistetiin maalaiskunnat, josta lähtien Ruotsissa on ollut vain kuntia. Samalla perustettiin kuntaliittymiä/landsting, joiden vastuulle tuli terveydenhoito ja infrastruktuuri. Kaupungit ja kauppalatkin poistettiin, joista tehtiin kuntia, mutta vieläkin on joitakin kuntia, jotka haluvat kutsua kuntaansa kaupungiksi, kuten Solna ja Vaxholm Suur-Tukholman alueella. Joidenkin kauppaloiden nimissä on vieläkin köping (=kauppala) mukana nimessä kuten Enköping, Nyköping, Norrköping, Köping...

Långbron kartanon omistaa nykyään Tukholman kunta. Niin päärakennuksessa kuin sivurakennuksissakin on vuokra-asuntoja. Kartano on peräisin 1400-luvulta.


Opastaulu


Tuossa oikealla kartanon englantilaisessa puistossa kasvaa omenapuita, joita tukholmalaiset käyvät ihailemassa. Täällä on viljelty omenia jo 1600-luvulta lähtien. Puistossa kasvaa myös vanhoja lilja-, krokus- ja tulpaanilajikkeita, monia kymmeniä muita lajikkeita. 

Kaikille kukista, pensaista ja puista kiinnostuneille tämä on mahtava paikka kevätkesällä. Puistossa on myös lintuja ja lepakoita. Metsäkaureilla on tapaan tulla tänne syömään omenia ja jänikset popsivat krookuksia. Täällä pidetään erilaisia jippoja kuten sammakoiden päivää.

Useimmat vasemmalla olevat rakennukset on hajoitettu, samoin toinen vesilammikoista.


Villit tulppanit



Långbron kaupunginosa

Långbron sairaala-alue sijaitsee kartalla Långbron alueen vasemassa kulmassa, Vantörsvägenin ja Mickelsbergsvägenin kulmauksessa. Sairaala-alueen kaikki rakennukset ja puistoalueet suunnitteli arkkitehti Gustaf Wickman, joka on suunnitellut useita kauniita ja tunnettuja rakennuksia Tukholmaan. Yksi hänen viimeisimmistä töistään oli Kirunan kirkko.

Perinteisesti Långbron kartanon alue käsitti alueen E4 tien eteläpuolella, Älvsjön, Solbergan ja Herrängenin välissä. Långbro on nyttemmin kaupunginosan nimi. 

Långbron mielisairaala, sijaitsee tuossa vasemmalla Långbroparkenin luona. Entisen mielisairaalan uudesti muokattua aluetta nimitetään Långbroparken nimellä. Koko tuo alue on muokattu uuteen uskoon ja uusia moderneja asuinrakennuksia on myös rakennettu alueelle. Asunnot ovat erittäin korkeatasoisia ja kalliita. Tämä on erittäin onnistunut projekti. 


Kartanon tiluksista paloiteltiin noin 500 tonttia joihin sitten lapsiperheet saivat itse rakentaa omakotitalonsa. Ruotsiksi ei ole olemassa enää sanaa omakotitalo. Löytyy sana egnahemhus, jota vain suomenruotsalaiset käyttävät. Ruotsalaiset käyttävät nimitystä villa, joka taas suomeksi tarkoittaa huvilaa. Suomalainen sana huvila voi tarkoittaa omakotitaloa tai kesäasuntoa.

Ruotsissa on ollut kuitenkin ns egnahemsrörelse, mikä tarkoittaa omakoti-kansanliikettä. Tämä kansanliike sai alkunsa vuonna 1892 Motalassa ja Tukholmaan se tuli seitsemän vuotta myöhmemin. Ensimmäiset alueet Suur Tukholmassa,  jonne omakotitaloja alettiin rakentamaan, olivat Duvbo, Enskede ja Älvsjö. Tarkoituksena oli että vähempivaraiset lapsiperheet voisivat rakentaa oman asuintalon/egna hem. Tontin he saivat ilmaiseksi, mutta talon rakentamisesta he itse saivat pitää huolen. Joskus rakentaminen kesti vuosia. Tällaisia alueita kutsutaan nykyään nimellä villaområden/huvila-asuinalueiksi.

Tukholmassa keskikaupungilla asuttiin ahtaasti ja huonoissa epämukavissa asunnoissa 1800-luvulla. Joten 1900-luvun alussa oli pakko rakentaa uusia ja moderninpia asuntoja. Saltsjöbadeniin, Storängeniin, Stocksundiin ja Lindingön saarelle, alettiin rakentamaan huvilakaupunginosia. Storängen, Danderyd ja Viggbyholm olivat uusia asuinalueita rikkaammille, joilla oli varaa ostaa tontti ja reknnuttaa iso huvila tontille.

Samaan aikaan muuttui rakennustyyli myös kaupunkialueilla. Syntyi siirtolapuutarhoja, puutarhakaupunginosia ja kaupunkikorttelistoja. Nämä kaupunkikorttelistot eivät varmaan koskaan lakkaa minua kiinnostamasta. En ole koskaan ollut kiinnostunut asumaan omakotitalossa, puhumattakaan rivitalosta. Vaikka kiinalainen kirjailija Lin Jutang on sanonut, että 'ihminen tulee olemaan onnellinen ja terve, jos hänellä on pieni oma puutarha ja vihannesmaa jota hän sännönnillisesti tonkii ja hoitaa'. 

Kaupunkihuoneisto on niin paljon kätevämpi. Kaikki palvelut ovat lähellä ja asunnon hoitamien käy käden käänteessä. Ruokakaupat ovat lähellä. Julkiset kulkuneuvot joka suuntaan siinä vieressä. Kaupunkihuoneistosta pääsee nopeasti lähtemään suuntaan ja toiseen, eikä välttämättä tarvitse omaa autoakaan. Jää myös aikaa muuhun eikä vaan pihan siivoamiseen, ruohonleikkurin ajamiseen ja talon korjaukseen. 

Tukholmassa on ainakin neljä tunnettua kaupunkikorttelistoa Helgalunden, Rödabergsområdet, Belcktornområdet ja ihanaakin ihanampi Lärkstaden.



Långbron kartanon ja sen tontin omistaa nykyään Tukholman kaupungin kiiteistölaitos Stadsholmen. Alue kuuluu Brännkyrkan pitäjään. Alueen vanhin asutus on sijainnut Johan Skyttes vägenin varrella jo viikinkien ajalla  siinä noin vuonna 1000. Linboda ja Långbrodal olivat kaksi alueen ensimmäistä omakotitaloaluetta. Omakotitalo tarkoitti siis alunperin itse rakennettua taloa. Tontin sai kunnalta ja siihen sitten piti itse perheen tai ystävien tai sukulaisten avustuksella rakentaa omakotitalo. Tällä alueella on runsaasti hyvin pieniä omakotitaloja.


Långbro gård sijaitsee keskellä Långbron kaupunginosaa

Kartano oli aatelinen rälssikartano ja vuodesta 1562 se kuului valtioneuvos Gabriel Kristiernsson-Oxenstiernalle. Hän omisti siihen aikaan todella suuria maatiloja Södermanlandin alueella. Gabriel Kristiansson syntyi vuonna 1500 Steningen linnassa, toimi Ruotsin kuninkaan valtioneuvoksena ja siitä hän sai palkkioksi vapaaherran aatelistittelin vuonna 1561. Tukholman verilöylyn jälkeen hän oli ainoa sukunsa jäsen, joka selvisi elossa.

Hän asui aikansa Mörbyn linnassa josta on nykyään vain rauniot jäljellä. Hän omisti myös Fiholms slott nimisen linnan, Eskilstunassa. 


Långbron kartanon alue on suuri. Kartanoon kuulu useita rakennuksia.

Muuten tuli tässä mieleen että Suomessa on vieläkin valtioneuvoksia, kuten monia muitakin keskiaikaisia titteleitä. Ruotsissa kuningas alkoi käyttämään 1200-luvulla valtioneuvos nimitystä neuvonantajistaan. Valtioneuvos oli välittäjä kuninkaan ja kansan välillä. Ruotsissa lakkautettiin valtioneuvoksen virat ja myös nimitys jo vuonna 1789.

Pohjoismaista vain Suomessa on olemassa titteli valtioneuvos, vaikka Suomessa ei edes ole koskaan ollut omaa kuningasta. Mutta Suomen presidentti voi myöntää arvonimiä, mikä on todellakin vanhoillinen tapa, ja vielä oudonpaa on se että tittelin saatuaan on siitä maksettava valtiolle veroa. Mutta Suomessa ollaan vieläkin hyvin vanhoillisia ja tittelinkipeitä. Suomessa teititellään ja pokkuroidaan vieläkin.

Tukholman porimestari Olof Gregerson omisti kartannon 1500-luvulla ja pian Kaarle herttua veti kaartnon kruunulle. Muuten Ruotsissa lakkautettiin porimestarienkin tittelit vuonna 1971. Entiset porimestarit ovat nykyään kunnallisneuvoksia. Tukholamssa pikkeuksellisetsi entistä porimestaria kutsutaan nimellä borgarråd/kansalaineuvos.

Vuonna 1602 läänityksen myötä kartano joutui hovikansleri Nils Chesnecopheruksen omistukseen. Hän oli matemaatikko ja virkamies ja toimi myös kuningas Karl IX:n hovikanslerina. Lopulta hän omisti niin Långbron, Älvsjön kuin Västberga gårdin kartanot. Myöhemmin kuninkaan kuoltua hän tomi myös leskikuningattaren ja herttua Karl Filipin neuvonantajana. Hän teki kartanosta rälssikartanon, mikä kulki sitten suvun omistuksessa sukupolvesta toiseen. Mutta avioliiton myötä joutui kartano Staël von Holstein suvun omistukseen 1700-luvulla.

Tämä viimeksi manittu suku on levinnyt moniin maihin. Ruotsissa on jäljellä noin kymenen suvun jäsentä. Ruotsiin suku tuli Liiivinmaalta siihen aikaan kun Ruotsin kuningas Sigismund  piti valtaa siellä 1700-luvulla.

Alfred Söderlund osti kartanon vuonna 1866 ja häntä alettiin kutsumaan nimellä Långbrokungen/Långbron kuninkaaksi. Hän alkoi pilkkomaan tiluksiaan ja myymään tontteja. Hän möi suuren tontin Långbron sairaalalle ja Linboda ja Långbrodal nimiset asuinalueet saivat myös omat tonttinsa.

Långbron saairaalan tontilla sijaitsi monta torppaa ja renkitupaa Bergatorp, Ekstugan, Hagstugan, Isberga, Långbronbygge (Långbro nybygge), Långpannan ja Långsjön.


Långbron mielisairaala avattiin vuonna 1909. Se oli siihen aikaan Euroopan modernein mielisairaala. Sairaala oli toiminnassa melkein sata vuotta, kunnes psykiatriarefromi lakkautti kaikki mielisairaalat Ruotsissa. Uudet säännökset koskien psykiatriaa astui voimaan vuonna 1995. Refromin mukaan psyykisesti sairaat on hoidettava kotioloissaan ja mukautettava yhteiskuntaan. 

Tukholmassa oli kolme isoa mielisairaalaa, jotka kaikki suljettiin vuonna 1995. Beckonbergan mielisairaalasta rakennettiin myös asuinrakennuksia. Konradsbergistä tuli Campus Konradsberg, jossa asui opettajakorkeakolun oppilaita. Nykyään Konradsbergissä on Manillaskolan, mikä on sokeiden ja kuurojen lasten koulu. Nykyään Konradsberg on oppilaan omiin tarpeisin perustuva peruskoulu. Långbron sairaalaa ei  ole edes haluttu kutsua mielisairaalaksi, sillä sen verran huono omatunto ruotsalaisilla on mielisairaaloistaan. 

Eva Odenberg oli sairaanhoitaja Långbron sairaalassa. Hän toimi psykiatriareformin aikoihin vastuutehtävissä. Hän sai Långbron sairaalan tyhjennetyksi potilaista. Juuri silloin oli Långbrossa hoidettavana 1100 potilasta. Eva oli oppinut sairaanhoitajakoulussa ettei lasaretin professoreille tarvitse sairaanhoitajien kumarrella. Eva erikoistui psykiatriaan sillä hän halusi keskustella potilaiden kanssa. Ensimmäinen työpaikka oli Långbron sairaala, jonka hän koki suureksi, suljetuksi ja synkäksi.

Hänen työkaverinsa kuitenkin sanoivat että Evan pitäisi kokea Ulleråkerin mielisairaala Uppsalassa. Sisar kertoi Evalle että hänellä oli vatsakipuja joka kerta kun hän meni töihin Ulleråkerissa. Siellä oli suuria saleja joihin mahtui neljäkymmentä potilasta. Sängyt sijaitsivat hyvin lähekkäin ja potilaiden yksityiset tavarat olivat sängyn alla kenkälaatikossa. Ulleråkerissa oli kehitysvammaisia, psykopaatteja ja persoonallisuushäiriöisiä ja epileptikkoja sekaisin samoissa saleissa.

Siihen aikaan Ulleråkerissa oli vain mieshoitajia, joita kiinnosti päivälehtien luku ja kortinpeluu enempi kuin potilaat. Mutta kun naispuoliset hoitajat tulivat sinne töihin niin he piilottivat korttipakan miehiltä. Ulleråkerissa potilaat sai syödä peltivadeista johon ruoka muussattiin, peruna, leipä ja kananmunat sekaisin. Eva kieltätyi muussaamasta ruokaa.

Vuonna 1069 laitettiin narkoottikan väärinkäyttäjät samoihin tilohin mielisairaiden kanssa. Kun mielisairaalat tyhjennettiin niin isommat paikalliset sairaalat saivat erityisen päivystyksen, jonne mielisairaat, päideongelmaiset ja persoonallisuushäiriöiset saivat tulla  tarvittaessa akuuttivastaanotolle. Ketään ei saa pitää yön ylitse, vaan siihen pitää hakea lupa ylenpää. Korkeintaan kolme vurokautta saa luvalla pitää henkilöitä päivystyksessä. Kolmen vuorokauden sisällä nimittän psykoosi yleensä antaa periksi. Mielisairaita alettiin kuntouttamaan ja kouluttamaan, jotta he pystyvät hoitamaan itseään, kotiaan ja käymään töissä.

Noin 35000 psykiatrista hoitopaikkaa hävisi Ruotsissa ja sairaaloista on tehty asuintaloja, konttorirakennuksia, vanhustenkoteja ja jopa hotellejakin josssain päin Ruotsia.

Långbron sairaalan alue on remontoitu, rakennuksiin tehty asuntoja ja uusia asuinrakennuksia rakennettu. Täällä on oma terveyskeskus, kouluja, vanhainkoti ja päiväkoteja. Långbro Värdshus niminen ravintola sijaitsee alueella, Stora Mans vägen 4. Ravintola on saanut White gard kunniamaininnan viime vuonna ja ravintolan omistaja Fredrik Eriksson on aikoinaan voittanut kultaa kansainvälisessä kokkikilpailuissa. 

Nationalmuseum/Kansallismuseo Blasieholmilla on ollut jo pari vuotta suljettu korjauksia ja kunnostusta varten. Mutta se on luvattu avata joskus vuonna 2018 jolloin Fredrik Eriksson on saanut luvan ottaa museon ravintolan, kahvilan ja juhlahuoneiston haltuunsa. Eriksson omistaa myös Asplund nimisen ravintolan Solnassa, Gunnar Asplunds allé 2.




Stora Mans on tämä rakennus nimeltään. Täällä oli vain miespuolisia potilaita.





Iso naistenosasto, Stora Kvinns

Tietääkseni Långbron mielisairaalan museo sijaitsee tässä rakennuksessa. Museo on nykyään digitaalinen.



Hoitajat ja lääkärit yhteisessä valokuvassa vuonna 1920. Tie jolla he seisovat on entinen Södertäljevägen, nykyinen Mickhelsbergsvägen. Taustalla tiekrouvi nimeltä Långpannan, joka hajoitettiin vuonna 1964. Krouvi oli sijoitettu entiseen torppaan. 

Nimi Långpannan on nähtävästi tyypillien nimi tälle alueelle jossa kaikki torpat ja kartanot alkoivat sanalla lång-, Långsjö, Långängen ja jopa miliesairaalakin sai nimen Långbro. Långsjö on järvi joka sijaitsee noin vajaat kaksi kilometriä etelään Långsbrosta. Järvi on todellakin kapea, noin 300 metriä ja noin kaksi kilometriä pitkä. Mutta se on vain noin kolme metriä syvä. Järvi toimii rajana Tukholman ja Huddingen kunnille. 


Vanhan Södertäljevägenin varteen syntyi useita kartanoita Juringe gård, Segeltorp, Fruängensgård, Mellanberg, Snickarkrogen, Kämpeotrp, Högmossen, Stensborg, Stenkrogen, Vretensborg ja tämä edellä mainittu Långpannan. Kaikkien näitten kartanoiden ympärille  sitten on syntynyt uusia asutusalueita.

Långsjön järven ympärillä sijaitsee kaksi kartanoa, Långsjö ja Herrängengs kartanot. Järven ympäri kulkee kävelypolku, rannalla sijaitsee vainhainkoti ja ihana uimaranta.

 

Mickhelsbergsvägenin varrella (entisen Södertäljevägenin) sijatsee tämä entinen Långbron alueen porttivahdin asunto. 

Jos joku innostuu lähtemään tänne Långbro'hon, vaikka kävelemään sairaalan aluuella kauniina kevätpäivänä. Helpoin tänne on aluetta tuntemattoman löytää Fruängenin metroasemalta. Siitä heti suoraan Fruängsgatania pitkin noin 300 metriä, Mickelsbergin tien ylistse ja siitä sitten puistonkujaa pitkin. Siinä on kyltti tien poskessa jossa lukee LÅngbro Värdshus. Fruängenin metroaseman luona sijaitsee Vårfrukyrkan/Maria kirkko, jota voi käydä samalla katsomassa. Se on avoinna jokainen arkipäivä kello 9-16.



Långbron sairaalan puistosta on sitten noin vajaa kilometri Långbron kartanon puistoon. Kannattaa katsoa alueen karttaa sillä kartanoon on hieman mutkikas matka. Kartanon puistoon pääse Vallvägeniltä, Kryddlandsvägeniltä ja Långbrovägeniltä. 

Jos haluaa säästää jalkavoimia, niin voi ottaa bussin numero 163, mikä kulkee Bredängenin ja Kärrtorpin väliä. Tämä bussilinja kulkee Fruängenin metroaseman ja myös Älvsjön rautatieaseman kautta. Yhden pysäkin väli on  pyskäille mikä sijaitsee lähinnä Långbron puistoaluetta. Jää pois kyydistä viidennellä psyäkillä, joka on nimeltän Lånbrovägen ja kävele lyhyt matka sitä pitkin ja käänny oikealle puistoon.


Rivitaloasutusta tien toisella puolella. Asuinalue on nimeltään Segeltorp, joka kuuluu Huddingen kuntaan. Segeltorpiin kuuluu useita asuinaleuita ja jopa Kunges Kurva, jossa on Ikea ja monet muut suuret ostospaikat.



Iso miesten osasto

Saksalainen natsisti Herman Göring oli sairaalan potilaana lyhemmän ajan morfiinin vieroituksessa.

Stora mans2.jpg


Långbro Värdshus


Långbro Världshus

Långbron puistossa Svartlösavägen 77 on viihtyisä kahvila ja leipomo, josta on tullut suosittu kohtauspaikka. Kesäaikaan on samala omistajalla myös kesäkahvila nimeltä Bakfickan/takatasku Långbron puistossa Stora Kvinns väg 1.









Långbro parken







Asunot täällä ovat erittäin korkeatasoisia mutta ei silti kovin kalliita. Verrattuna roomalaisiin asuintoihin niin Tukholmassa ovat asunnot paljon korkeatasoisempia, erittäin siistejä, avaria ja valoisia.

Nykyään suurin osa asunnoista rakennetaan niin että keittiö, olohuone ja ruokasali ovat yksi iso avara huone. Vain makuuhuoneet ovat ovilla eristettyjä. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti