lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulu


Carl Larssonin (1853-1919) joulu on luultavasti jokaisen ruotsalaisen ihanne kuva joulusta. Carl Larsson maalasi tauluja omasta kodistaan ja perheestään. Hänen perheestään tuli sitten eräänlainen idylli kuva ruotsalaisesta perheestä. 

Esimerkiksi Larssonin perheen kodin kalustus on ollut aika ajoittain suurta muotia. Ja juuri nyt se on taas suuressa muodissa. Tyylillä on oma nimensäkin, allmoge, joka oli talonpoikaiskulttuuriin kuuluva kalustustyyli. Larssonin perheen joulu- ja juhannsuperinteitä matkittiin ja matkitaan vieläkin. Smörgåsbord kuten ruotsalaista pitopöytää nimitetään on perinteinen ruotsalainen tapa kattaa ruokapöydät juhlissa. Carl Larssonin maalausten myötä kattauksesta tuli sitten vahva perinne, josta on ollut melkein mahdotonta poiketa.

Carl Larsson - Midwinter's Sacrifice - Google Art Project.jpg

Carl Larssonin tunnetuin maalaus Midvinterblot löytyy Kansallismuseosta. Olen kertonut sen mielenkintoisesta historiasta jo aikaisemmin Kansallismuseon yhteydessä.

Ruotsissa käsitys midvinteblot kytketään sakndinaaviseen muinaisuskontoon joka oli vallalla ennen kristinuskoa. Midvinterblot tarkoittaa uhrautumisrituaalia talvipäivänseisauksen aikoihin joulukuussa. Blot siis tarkoittaa uhrausmenoa.


Carl Larssonin koti Sundborn on museo nykyään.  


Tomten och bocken, tonttu ja pukki

Joulukortti jonka on maalannut Jenny Nyström

Alunperin tonttu kulki pukin kanssa josta Suomeen tuli nimitys joulupukki. Ruotsissa joulupukki on tonttu vieläkin mutta modernissa versiossa tonttu kulkee poron kanssa. Ruotsalaisiin koteihin tulee siis tonttu eikä pukki.


Elsa Beskowin (1874-1953) maalaus

Tämän maalauksen alkuhinta Bukowskin huutokaupassa on  9291 €. Maalaus on kooltaan 19x26cm. Maalaus esittää pukin naamariin kunnostautunutta joulupukkia. 

Ruotsissa ei ole enää nimitystä joulupukki, vaan se on tonttu joka tulee koteihin jouluna. Usein miten tonttu kyllä näyttää joulupukilta.



Tästä Elsa Beskowin maalauksesta on sykysyllä maksettu Bukowskin huutokaupassa noin 120 000 €. Elsa Beskow on tunnetuin ja kuuluisin ruotsalainen lastenkirjojen tekijä, joka maalasi kaikki kuvat itse. Ihmeellistä kyllä niin Beskowin kirjoja saa huutokaupasta melkein ilmaiseksi. Luultavasti syy on se että tarjonta on niin suuri.


 Elsa Beskowin maalaus


Nykyään monia koteja koristaa olkipukki, jonka luonnollisin paikka on jolukuusen kupeessa.



Kirjailija Viktor Rydberg (1828-1895) kirjoitti kuolemattoman runonsa Tomten/Tonttu. Runosta tuli niin suosittu että se koetaan melkein pyhäksi. Monessa perheessä luetaankin tämä runo jouluevankeliumin sijasta jouluaattona. 


Jenny Nyströmin joulukorteissa on motiivina usein tonttu ja joulupuuro sekä kissa. Perinteisestihän Ruotsissa laitetaan kulho joulupuuroa (riisipuuroa) tontulle aatonaatto iltana. 


Jenny Nyströmin joulukortti


Joulupuuro on syöty...


Jenny Nyström (1854-1946) on ruotsalaisen joulukortin äiti. Jennyn kortteja halutaan lähettää vieläkin sillä niin rakastettuja ne ovat olleet.


Gävle ja Gävlen pukki

Gävlen olkipukki on jo pitkä jouluperinne. Se on pystytetty joka joulu Gävlen kaupungissa vuodesta 1966 lähtien. Joinakin vuosina se on palanut poroksi jo ennen joulua. Nykyään sitä vahditaan ja  pukkia vahtii myös live-kamera.
Pukin kustantaa Gävlen kunta ja kauppiaat yhdessä. 



Gävlen pukki vuonna 2009, silloin oli hieman luntakin


Paljon pienempi olkipukki Gamla Stanissa


Sergels Torg, joulumarkkinat

 Sergels Torg'illa joulumarkkinat ovat melko uusi ilmiö. 

Joulumarkkinat on ikivanha perinne Ruotsissa. Tavaratalot ovat ottaaneet markkinoilta asiakkaat.  Mutta siitä huolimatta uusia markkinoita on syntynyt joka puolelle  kaupunkia.


Kruununprinsessa Victorian ensimmäinen joulu vanhempiensa kanssa. Halusin ihan tarkoituksella laittaa joitakin valokuvia siltä ajalta kun kuningasperheen lapset olivat pieniä.


Kuningatar Silvia ja kruununprinsessa Victoria viettävät ensimmäistä yhteistä joulua. Nuo joulukuusen koristeet ovat varmaan kuninkaan ja  hänen siskojensa valmistamia silloin kun he olivat pieniä.


Tässä valmistetaan joulumakkaraa, "stoppar korv". Joulumakkara on perinne Ruotsissa. Kuningasperheessä joulumakkaran valmistus on ollut perinne jo kauan, joten perinne jatkuu. Kuingatar Silvia sanoo että he valmistavat 13 kiloa joulumakkaraa ja antavat osan niistä lahjaksi.

Kuningas on taitava kokki. Hän laittoi aina lounaansa yhdessä kahden "adjutantin" (kuninkaaksi kouluttajan) kanssa siihen aikaan kun hän oli nuori ja vielä poikamies. Siitä on Ruotsin television arkistossa filmejäkin, mutta niitä ei voi nähdä ukomailla. Avioiduttuaan kuningas kertoi että he laittavat viikonloppuisin yhdessä Silvian kanssa ruokaa.



Prinsessa Estellen joulutervehdys viime vuodelta

Kuninkaan linnojen puodeissa myydään joulun alla yhtä ja toista jouluun vivahtavaa, kuten Kungliga kakor, piparkakkuja.



Hyvin monissa herraskartanoissa ympäri Tukholmaa on "pyntattu jolutunnelmaa" vierailoijoille. Katetut joulupöydät on ruotsalainen perinne. Hyvin monet ravintolat ja hotellit, malmgårdenit, herraskartanot ja konferenssikeskukset tarjoavat joulupöytää joulun alla. Ruotsissa ei tunneta pikkujouluperinnettä, mutta joulupöytähän sen saman asian hoitaa. Joulupäydät on varattava hyvissä ajoin sillä paikat tahtovat loppua.


Otetaanpa vaikka Kristinehovs malmgård esimerkiksi. Kartano sijaitsee Kungsholmenin saarella, Kristinehovsgatan 1. Kartanon omistaa nykyään Tukholman kunta. Tässä 1700-luvun kartanossa voi pitää kestejä ja konferensseja. Nyt joulun alla voi käydä syömässä joulupöydästä.


Adventtikynttelikkö on oltava joka kodissa. Ensimmäisenä adventtina sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena kaksi, kolmantena kolme ja neljäntenä kaikki neljä kynttilää. Kaikki ruotsalaiset koululapset valmistaa veistämällä puusta adventtikynttelikön omaan kotiin.


Joulusnapseja on viinakaupassa monen monta sorttia, mutta useimmat isännät haluavat sekoittaa oman snapsisekoituksensa, joka on tietysti salainen resepti. 


Hyvää  ja rauhallista Joulua !

torstai 10. joulukuuta 2015

Sinnenas Trädgård




 Sinnenas trädgård/aistien puutarha,/Sabbatsbergin sairaalan vanhainkoti, 
Eastensvägenin kadun puolella

Eastmansvägen 29, metroasema S:t Eriksplan

useita busseja ajaa ohitse kuten muun muassa  1, 3, 4,54, 77 ja 94


Alue sijaitsee Dalagatan ja Torsgatanin välillä, Sabbatsbergin sairalaan alueella. Aivan puutarhan "selän takana" sijaistee valtavan iso Vasaparkenin puistoalue, jossa liikkuu paljon porukkaa. Ei siinä taida olla muuta kuin polku välissä. Täällä olen kertonut Vasastadenin kaupungin osasta ja Vasaparkenistakin. 

Tarkoitus on että puutarhassa oleskeleva voi aistia kaikilla aisteillaan, näkö, kuulo, haju, maku ja tunneasiteillaan. Aistimusket herättävät ajatuksia assosioita ja muistoja. Puutarhan tarkoitus on antaa lepoa, virkistystä, syventymistä, yksityisyyttä ja aikaa ajatella.


Aistien puutarha on myös paikka jossa asukkaat, siis vanhukset, ja heidän läheisensä ja ystävänsä sekä vanhustenkodin henkilökunta voivat tavata toisiaan ja viettää aikaa. Vaikka puistoon voi mennä kuka vaan. Puistolla on luultavasti teraputtinen vaikutus. Puutarha-terapeutteja koulutetaan Valtion Maatalousyliopistossa Alnarpissa, Skånessa. Alnarpin maatalousyliopistossa on prinssi Carl Philip opiskellut.

Puistoalue on rajoitettu privaattipuistoalue mutta sinne pääsee silti kuka vaan. Puistoalue on kuitenkin tarkoituksella aidattu ja portteja sinne on hieman vaikea löytää. Tarkoitus on ettei puistoon kuitenkaan kodittomat, päihteiden väärinkäyttäjät ja poikajengit asetu oleskelemaan. Heitä varten on kyllä muitakin puistoja ja tiloja ihan siinä lähellä. 

Mallia puistolle on otettu vanhoista luostaripuutarhoista. Puiston keskellä on pieni tekolampi jonne pääsee polkuja pitkin puiston joka kulmalta. Puistoa kehystää isot vanhat puut ja köynnöskasvit. Puutarha on hieman villin tunntuinen. Täällä kasvaa hedelmäpuita, marjapensaita, monen sorttisia kukkia ja pensaita.

Puistoon on kolme sisäänkäyntiä. Yleisen Vasaparkenin puolelta on jämäkkä rautaportti puistoon.


Sabbatsbergin sairaala on vanha sairaala, joka avattiin jo 1872. Sairaalaa on osittain hajoitettu ja uusia rakennuksia on rakennettu tilalle. Se sijaitsee keskikaupungilla, Vasaparkenin ja Odenplanin alueella. Sairaalan alue on aina ollut kaunis ja viihtyisä. Sairaalan omistaa Aleris, jonka omistaa Wallenbergit. Aleriksen terveydenhoidollaja muillakin yksityillä terevyspalevluilla on samat taksat kuin julkisilla sairaaloilla ja tereveyskeskuksilla Ruotsissa. Aleriksella on myös vanhustenkoteja ja psykiatrisia klinikoita.


Muita vastaavia "terveyspuistoja" löytyy Tukholmasta kaksi muuta. Toinen Haga Häslogård sijaitsee Hagan puistossa ja toinen Polhmesgården Solnassa.


 Tänne voi ottaa eväät ja juomat mukaan ja pitää yhteistä palaveria.














Sabbatsbergsvägen


Sairaalan ja vanhainkodin vieressä sijaitsee Sven-Harrys Konstnmuseum, Sven-harryn taidemuseo.



Länisellä puolella taas puolestaan seisoo Bonnnierin taidemuseo, Torsgatan 19. Museo on korjausten alla, mutta se avataan keväällä taas uudestaan.


Kahvilakin löytyy aivan läheltä, Kafe Katarina, Eastmansvägen 35. Rakennuksen nimi on Katarinahuset.

Kahvilalla on pitkät perinteet. Tässä samassa rakennuksessa 1700-luvulla juotiin lähdevettä. Lähdekin on tuossa jossain lähistöllä, tai oli ainakin. Saksalainen krouvin pitäjä Valentin Sabbaht avasi majatalon tälle alueelle, jossa sai juoda lähdevettä. Lähdevedellä uskottiin olevan parantava vaikutus.


Katarinahuset'issä sai myös yösijaa. Sairaat vaelsivat pitkätkin matkat saadakseen hoitoa Katarinahuset'issä. Hoitoon kuului tärkeänä osana lähdevesi. Myöhemmin Sabbatsbergin alueesta kehittyi  köyhäinhoitola. Uusia rakennuksia tarvittiin rakentaa, ja kirkkokin oli tarpeen. Kirkko on vieläkin käytössä. Myöhemmin rakennuksissa asui vain eläkeläisiä ja lopulta hoitolasta kehittyi sairaala.



 Sabbatsbergin sairaalan kirkko, Sabbatsgergsvägen 5


1700-luvun puolivälistä lähtien Sabbatsberg on ollut osa Tukholman köyhien ja vanhusten hoitoa. Sitä ennen alueen omisti mm. viinikarhvi Valentin Sabbath, joka antoi Sabbatsbergille sen nimen. Valentin Sabbathin majatalon päärakennus rakennettiin uudelleen 1760-61 kirkkohuoneeksi. Töitä johti linnanrakentaja Georg Förman.


PS: Kävin laittamassa uuden videon tänne.

</

torstai 12. marraskuuta 2015

Hässelby-Vällingby


Tukholman kunnan osat

Hässelby-Vällingby kaupunginosaan kuuluu Hässelbyn ja Vällingbyn lisäksi Grimsta, Hässelby gård, Vällingby strand, Hässelby villastad, Kälvesta, Nälsta, Råcksta, ja Vinsta. Alueella asuu noin 70 000 asukasta. Alueella on suhteellisen paljon ns villoja, siis omakotitaloja, pienempiä ja isompia. Nykyään useissa huviloissa asuu vain yksi vanhempi henkilö.


Hässelby strand on Gröna Linjen/Vihreän metronlinjan, pääteasema. Asema sijaitsee lähellä Mälaren järveä. Vastarannalla, Mälaren järven lahden toisella puolella, sijaitsee Ekerön kunta ja Färingsön saari. Metron gröna linjen toinen pääteasema on Farsta Strand'issa. Hässelby sijaitsee Tukholman luoteisessa kolkassa.

Ensimmäinen tunnelbana/metrojuna alkoi kulkemaan Hässelby strandiin vuonna 1958. Slussenilta on Hässelby strand'iin noin 18 km.

Hässelby Strandissa asuu noin vajaat 7000 asukasta. Alueen vieressä sijaitsee Hässelby gård ja Hässelby Villastad nimiset asuinalueet. Nimi Hässelby tulee alueen linnasta Hässelby slott. Aikoinaan kaikki kolme aluetta kuului Hässelbyn linnan tiluksiin.

Aikaisemmin Hässelby ja Vällingby olivat erillisiä alueita, mutta nykyään ne kuuluvat samaan kaupunginosa-alueeseen nimeltä Hässelby-Vällingby.


Hässelbystrand (=Hässelbyn ranta)

Mälaren järvi sijaitsee alueen länsipuolella. Alue kuuuu Hässelbyn seurakuntaan. Lähellä sijaitsee Lambra niminen saari. Saarella sijaitsee joitakin melko upeita asuintaloja, sekä kesäasuntoja. Ihana hiekkarantakin sieltä löytyy ja yksityinen venesatama. Kunta on suunnitellut rakentaa sillan mantereelta saarelle.

Hässelbystrand rakennettiin vuonna 1954. Neljä vuotta myöhemmin tänne alkoi kulkea metrojuna. Moderni Hässelby strand kasvoi 1950-luvulla ja alkuun aluetta nimitettiin nimellä Maltesholm, alueella sijainneen pienen kartanon mukaan. Kartano purettiin kun asuinrakennuksia alettiin rakentamaan. Maltesholm niminen linna puolestaan sijaitsee Kristianstad'issa. Maltesholm kuului Brahen aatelissuvulle.


Kaupunkisuunnittelija Sven Markelius ehdotti asuinalueen rakentamista aivan Mälaren järven rannalle. Monet vastustivat ajatusta rakentaa niin lähelle Mälaren järveä. Toiset taas halusivat että uusi metrolinja kulkisi Hässelby Villastaden'iin eikä tänne Hässelby Strand'iin. Mutta Hässelby Strand rakennettiin ja metroasemakin avattiin vuonna 1958. Arkkitehdit Stig Anker, Bengt Gate ja Sten Lindgren suunnittelivat alueen. 


Hässelby strandin kirkko

Kirkko sijaitsee alueen keskustassa. Se valmistui vuonna 1970. Kirkko on kaksikerroksinen ja  neliönmuotoinen. Ulkoseinät on tehty tummista tiiliskivistä ja ulkokatto pahvista ja kuparilaatoista.


Alttarisommitelmassa on 35 hopealla päällystettyä alumiinireliefiä. Kuvanveistäjä Bertil Berggren Askneström on sunnittelut sen ja myös kirkon kasteastian, jonka hän lahjoitti kirkolle. Kirkkosalin penkit ovat massiivista tammea ja kiinnitetty lattiian.


Maltesholmsbadet sijaitsee kävelymatkan päässä Hässelbystrandin metroasemalta. Pitkin rantaa kulkee rantapolku, joka johtaa toiselle uimarannalla nimeltä Kanaanbadet ja Hässelby villastadenin alueelle.



Grimstan luonnonreservaatti sijaitsee aivan uimarannan vieressä. Reservaatti on kooltaan 270 hektaaria laaja luonnonvarainen alue. Pitkin Mälaren rantaa kulkee kävelytie Blackebergin, Råckstan, Vällingbyn, Grimstan, Hässelby gårdin ja Hässelby strandin ohitse. Blackebergin metroasemalta on lyhin kävelymatka Kanaan uimarantaan. 


Råcksta träsk/Råckstan suoalue


Grimstan luonnonreservaatti

Grimsta on myös asuinalue, missä asuu noin 4000 asukasta. Asuinalue sijaitsee luonnonreservaatin ja  vilkkaasti liikennöidyn Bergslagsvägenin välisellä alueella. Grimstan alueella on runsaasti vanhoja hautakumpuja, kivikenttiä ja muinaismuistoja. Alue on siis ollut asuttua jo kauan sitten.

Tällä alueella seisoi 50-luvulle saakka myös Grimsta gård, joka kuului Hässelby gård'eniin. Vanhimmat rakennukset löytyy Kanaanbadetin/ Kanaan uimarannan, lähettyviltä, Mälaren järven rannalta. Aivan siinä vieressä sijaitsee Blackebergin asuinalue, joka kuuluu Bromma'aan.


Kanaanbadet

Melko läheltä uimarantaa tkulkee kuusikaistainen moottoritie 275, mikä kulkee Lövön saarelta meren alitse, mutta nousee maan pinnalle juuri tässä kohtaa, entsien Ekerövägenin kohdalla, tie mikä korjataan uuteen uskoon. Ongelmia on aiheuttanut Drottningsholmin linna sijainti Lövön sarella, missä kuingaspari asuu. Nimittäin uusi E4 tie tulee kulkemaan läheltä linnaa.

Tietä ei ole vielä merkattu kartalle. Tämä moottoritie kuuluu ns Tukholman ohikulku tiehankkeeseen. Tietä on rakennettu jo vuodesta 2006 lähtien ja sen rakentaminen kestää...

Tie tulee olemaan uusi E4, mikä tulee kulkemaan Tukholman läntistä reunaa. Nykyinen E4 nimittäin kulkee Vasastanin, Kungsholmin, Lilla ja Stora Essingen saarten ja Gröndalin ja Årstan kautta, aivan liian läheltä ydinkeskustaa.

Uusi E4 tie tulee olemaan erikoinen moottoritie. Moottoritieltä maan tai Mälaren järven alta tehdään useita ylösnousuja bussipyäkeille, jotta bussitkin voivat ajaa moottoritietä pitkin ja käydä bussipsykiellä maanpiannan tasolla. Tämä nopeuttaa matkan tekoa saarilla asuville tai keskutassa töissä käyville.


Kanaan Trädgårdscafé on erittäin suosittu kahvila varsinkin kesäaikaan. Se sijaitsee Mälarenin järven rannalla Grimstan luonnonsuojelualueella. Bussi 113 käy kääntymässä Balckebergin kartanon luona ja metorlinjojen 17 ja 19 peysäkit eivät myöskään sijaitse kovin kaukana.

Parasta on hypätä polupyörän selkään! Tämä on luonnonsuojelualuetta, joten tänne ei päästetä busseja eikä muitakaan kulkuvälineitä. Siellä on autoparkkeja liikuntavammaisille. Täällä saa kävellä ja pyöräillä. Omalla autolla pääsee Kvarnvikenin venesatamaan ja siitä on sitten uimarannalle ja kahvilaan noin 700 metriä mtakaa.

Grimastan luonnonreservaatin aluella ja poimia marjoja ja sieniä. 


Kahvila


Kahvilan pöytä on katettu isommalle porukallekin



 Hesselby Slott, Hesselbyn linna, Maltesholmsvägen 1

Linnan nimestä käytetään nykyään virallisesti vanhaa nimitystä Hesselby, ei Hässelby.

Hässelby Gård on asuinalue joka sijaitsee lähellä Hässelbyn kartanoa, jonka omisti aatelisperhe Nils Månsson Natt och Dag ja hänen vaimonsa Karin Göransdotter Gyllenstierna. Hesselbyn kartanosta tehtiin sätesgård/säteri/säätykartano, mikä kulki suvusssa sukupolvesta toiseen ja jota ei saanut myydä. Kartanon nimi vaihdettiin Hesselbyn linnaksi.

Pariisissa syntynyt ranskalainen arkkitehti Simon de la Valleé suunnitteli Hesselbyn linnan vuonna 1650 ja näin ollen se on Tukholman alueen vanhin säilynyt rakennus, mikä ei ole kirkollinen rakennus. Hän oli vuodesta 1639 Ruotsin hoviarkkitehti. Hän suunniitteli lukusia paltaseja, linnoja ja  kartanoita Tukholmaan.

Linnan omistaa nykyään levytuottaja ja laulajanakin tunnettu Thomas Ledin ja osa omistajana Trobjörn Blomquist. Linna on nyt myytyy 120 miljoonalla kruunulla.

Linnassa pdietään konferensseja ja hienompia juhlallisuuksia. Aikaisin keväällä pidetään Tukholman kansanfestifaalit Hesselbyn linnassa ja sen tiloissa. Ja jos haluaa yöpyä niin sekin käy päinsä. Spa löytyy myös linnasta.





 Pelkistetty kartta: Uusi tie merkattu punaisella

Tämän uuden E4 tien pätkän rakentaminen tulee olemaan kaikkien aikojen suurin ruotsalainen tienrakennusprojekti. Tie tulee kulkemaan 21 km maanpinnalla ja 18 km maan alla. Kuusi siltaa tulee olemaan matkan varrella. Moottoritie tulee maksamaan 28 miljardia skr, vaikka se tulee lopulta maksamaan huomattavasti enempi. Tarkoitus on että jotkut paikallisliikenteen bussitkin kulkevat tätä reittiä pitkin ja näin edesauttavat työssäkäyviä, sillä Tukholman liikenteeseen ei juuri omaa autoa kannata ottaa työmatkoilla ainakaan.

Uusi tie tulee antamaan 800 000 uutta istumapaikkaa julkisissa kulkuvälineissä. Kuusi uutta kaupunkia on syntymässä tien lähettyville. 


Mälaren järven lahti





Hässelby Strandiin rakennettiin puolet kunnallisia asuinrakennuksia ja puolet yksityisten rakennusfirmojen asumisoikeusasuntoja. Asunnoista tehtiin melko laadukkaita. Tiiliä, liuskekiveä ja teakpuuta käytettiin runsaasti rakennuksissa. 

Hässelby Strandin centrum, jossa myymälät ja liikkeet sijaitsivat, on nykyään purettu ja rakennuksiin on tehty asuntoja. Melkein kaikilla tukholmalaisilla asuinalueilla oli ns centrum, keskusta. Nykyään on alettu niitä purkamaan tai rakentamaan asuintiloiksi. Myymälät ja liikkeet on hajasijoitettu ympäri asuinaluetta, mikä on saanut uutta viihtyvyyttä alueille.


Näissä rakennuksissa asui aikoinaan Ruotsin radion työntekijöitä. Rivitaloja oli kaiken kaikkiaan 32 ja jokainen rivitalo sai jonkin kukan nimekseen. Arkkitehteinä toimi Bertil Carlén ja Josef Stäck. 

Idea tuli suomenruotsalaiselta radiotoimittaja Allan Schulman'nilta. Schulman ihastui alueeseen ensisilmäyksellä. Aikansa täällä asuttuaan useat radiohenkilöt halusivat muttaa pois täältä ja lääkärit, insinöörit ja näyttelijät halusivat muuttaa tänne heidän tilalleen. 


 Hässelby Gård on seuraavan metropysäkin nimi

Tämän metroaseman lähettyvillä sijaitsee Hesselby-Vällingbyn keskusta. Metroaseman luona on kaupunginosan suurin ostoskeskus ja kaupunginosan hallinolliset rakennukset. Seuraava pysäkki on nimeltään Johanneslund ja sitä seuraava Vällingby.


Hässelby gård centrum




Hässelbyn tori, Resenärer/matkustajat, on tämä patsasryhmä nimeltään. Sen on tehnyt taiteilija Thomas Qvarsebo.

 Hässelby gård'issa asuu noin 11 000 asukasta



Hässelby perhekoti on kollektiivityylinen asuntokompleksi. Täällä asui enimmäkseen yksinhuoltaja äitejä lapsiensa kanssa. Tiloissa sijaitsee lapsille päiväkoti, yhteinen keittiö ja ruokasali ja jopa kappelikin. Alkuun 60-luvulla keittiö ja ruokasali toimi ravintolana. Nykyään asukaat laittavat ruokaa vuorollaan. Rakennsuksissa sijaitsi myös ruokakauppa, kampaaja, ompelija, kukkakauppa, voimistelusali, juhlahuoneisto ja bensiiniasema. Nykyään raknnuksissa  asuu paljon ekäleläisiä.

On tehty monta yritystä saada ruotsalaisista sosiaalisempia, mutta se on vaikea homma, sillä ruotsalaiset ovat maapallon eniten yksilöllisin/individualistisin kansa. 

Seuraava teksti kuvaa prikulleen ruotsalaisia:
Ruotsalaisilla on yksilöitä yhteisön sijasta arvostava maailmankatsomus. Yksilöllä tulee olla itsemääräämisoikeus ja rajoittamattomat oikeudet yhteiskunnassa.  Kollektiivinen säätely torjutaan, sillä itsekkyyden katsotaan johtavan yhteisen edun toteutumiseen. Individualistin mukaan kaikki arvot ovat ihmiskeskeisiä ja kaikki yksilöt moraalisesti samanarvoisia. Individualismissa korostetaan itseluottamusta., yksityisyyttä ja keskinäistä kunnioitusta. Individualismi vastustaa auktoriteettia ja kaikenlaista yksilön kontrolloimista, etenkin valtion harjoittamaa. 

Individualistin mielestä normaalin aikuisen ihmisen etuja palvelee parhaiten se, että hänelle annetaan täydellinen vapaus ja vastuu omien tavoitteidensa ja keinojensa valinnassa. Individualismi on varhaisen liberalismin ja uuden ajan humanismin perussuuntaus.






 Hässelgy gård

 Hässelby gård on asuinalue ja samanniminen metroasema.


Hässelby gårdin kartano, jonka tiluksille Hässelby gårdin asuinalue on rakennettu.


Riddersvik, Hässelby villastad, Riddeviks Allé 11

 Facebook!

Kartanon omisti 1600-luvulla Elias von Langenberg. Hän toimi hovin palveluksessa. Hänen vastuullaan oli hovin viinikellari. 1800-luvun alusta ja eteenpäin kartanon ja valtavan suuret tilukset omisti aatelisperheet vuorollaan. Vuonna 1885 lopulta Tukholman kaupunki osti kartanon. Kartano on ollut 20 vuotta konferenssikeskus.

Kartanon alue on vanhaa kulttuurimaisemaa, kauniita lievästi kumpareisia vihreitä niittyjä ja siellä täällä mäntyrykelmiä. Löfstafjärden, Mälaren järven lahti, kartanon länsireunalla, on Mälaren järven syvin vesilaue. Lövstassa ja Kyrkhamn/kirkkosatamassa on asuttu ammoisista ajoista lähtien. 


Riddersvikin herraskartano, Riddersviks Allé 11, Hässelby

Kartanon tilukset ovat laajat ja alueelta löytyy monenlaista aktiviteettiä. Kartanon mailla sijaitsee ehkä Tulkholman kaunein siirtolapuutarha-alue. Jos kävelee Mälaren rantatietä Lövstaan päin niin sieltä löytyy englantilaisen puutarhan rippeet. Paljon tammipuita, lehtikuusia ja pensaita. Siellä seisoo myös niemen kärjessä Riddersvikin kartanon temppeli, jonka luona tanssitaan juhannsuaattona ja nostetaan juhannussalko pystyyn.

Kartnon tiloilla on myös Tukholman kauppapuutarha. Joka vuosi myydään 1200 puuta ja 15000 puskaa. Luonnollisestikin suurin osa puista ja puskista istuteaan Tukholman kunnan alueelle koristamaan kaupunkia.




Riddersvikin kartanon joulupöytä, mihin pitää varata paikka etukäteen. Kuulin juuri että Tukholman joulupöydät ovat melkein kaikki jo varattu vaikka niitä on varmaan ainakin sata. Joulupöytiä aletaan kattamaan ja jouluruokaa tarjoillaan useita vikkoja ennen joulua. Täällä kartanossa on myös joulumyyjäiset 22.11 ja 23.11 kello 11-16.



Hässelby villastaden/huvilakapunginosassa on monenlaisia huviloita. Alkuun huvilat olivat pienempiä ja ajan kanssa rakennttiin suurempia ja suurempia huviloita. Tontitkin suurenivat ajan kanssa.



Arkkitehti Gert Wingårdhin suunnittelemia kokeilutaloja joihin on satsannut useammat ruotsalaiset firmat kuten Ericsson, Volvo, Astra Zeneca ja SEB. Talot ovat ns 'high organic taloja', joissa on ajateltu viimeisen päälle luonnonmateriaaleja ja taloudellista etua.









Keltainen väri näyttää olevan aivan viimeistä huutoa 


Moderneja rivitaloja



Hässelby villastad sijaitsee Riddersvikin kartanon eteläpuoella, Mälaren järven rannalla.

Hässelby Villastads kyrka

Hässelby Villastads kyrka

Kirkko vlamistui vuonna 1939 Hässelbyn huvilakaupunginosaan seurakuntakirkoksi. Se tehtiin tiilestä, vaikka se ei juuri millään tapaa näy. Sisäseinätkin on kalkkiputsatut, samoin pääalttarin seinä. Arkkitehti Folke Hjortsberg suunnitteli kirkkorakennuksen ja silloinen piispa kävi sen vihkimässä. 


Olle Hjortsberg on maalannut alttarimaalaukset. Maalaukset on tehty kuivalle kalkkiputsatulle seinälle, siis al secco. Hjortsberg on kovasti arvostettu taidemaalari. Hän on maalannut alttarimaausten lisäksi myös paljon tauluja. Hänen kuulusimmat maalaukset sijaitsevat Uppenbarelse kirkossa Saltsjöbadenissa. Hjortzberg maalasi myös saarnastuolin ulkopinnalle Jeesuksen ja neljä apostolia.


 Erikoinen kirkon ovi






 Sankt Tomas kyrkan, Vällingby, Kirunagatanin kadun varrella

Arkkitehti Peter Celcing suunnitteli kirkon vuonna 1960. Täällä olen kertonut kirkosta.


Vällingbyn keskusta -50-luvulla

Vällingbyn centrumia kutsutaan nykyään nimellä Vällingby CityMuuten... mistähän Vällinby on saanut nimensä, en tiedä. Vällingby tarkoittaa vellikylää.

Vällingby rakennettiin erittäin vanhalle historialliselle alueelle, jossa ihmisiä on asunut jo vähintäin rautakaudelta lähtien. Vällingbyn keskusta rakennettiin muutaman vanhan kartanon alueella ja kartanot hajoitettiin kun Välligby'ta alettiin rakentamaan. 

Vällingby kuului Spångan kuntaan vuoteen 1949 sakka jolloin se siirrettiin kuuluvaksi Tukholmaan. Vällingby on modernismin kehto Tukholmassa ja sen arkkitehtuuri on kuulua koko Ruotsissa. Vällingbyn kauppakeksus on ollut esimerkkinä monelle muulle kauppakeskukselle asuinlähiöissä. Vällingby herättii myös kiinnostusta ulkomaillakin. 

Arkkitehti Sven Markelius suunnitteli Vällingbyn. Tarkoitus oli tehdä ns ANC-kapunki, ei mikään nukkumalähiö. A tarkoitti työpaikkoja, B asuntoja ja C centrumia, keskustaa, jossa myymälät sijaitsevat. Vällingbyn centrum on uuskorjattu 2000-luvun alulla. 

Kuuluisa Gert Wingårdh suunnitteli uuden rakennuksen keskustaan ns. K:fem rakennuksen, joka on ostoskeskus. Rakennus voitti Barcelonassa kilpailun maailman parhaasta shoppinrakennuksesta. Ostoskeskuksen rakennukset saivat pitää 50-luvun tyylinsä ja siihen sitten lisättiin modernismia joukkoon.



K-fem, Vällingby City







Västerorts kyrkan, Vällingby City

Arkitehti Carl Nyrén on suunnitellut tämän erikoisen pienen kirkkorakennuksen. Kirkko kuuluu Equmeniakirkolle. Kuulu ranskalainen arkkitehti Le Corbusier piti USA:ssa luennon ja sanoi että jos te haluatte nähdä kauniita kirkkoja Euroopassa, niin te ette saa missata Pyhän Pietarin kirkkoa Roomassa, Sacré Coeur kirkkoa Pariisissa (jossa olen käynyt) ja Västerortin kirkkoa Vällinby'ssä.


Kirkko on rakennettu yhteen 11-kerroksien kerrostalon kanssa. Kerrostalon pohjakerroksessa sijaitsee seurakunnan tilat.

Bild: 3 rum bostadsrätt på Kirunagatan 23E, Stockholms kommun Vällingby City

Moderneja rivitaloja Vällingbyssä



Vällingbyhöjden

Olof Plame asui täällä, ihan tavallisessa rivitalossa, ensimmäisellä pääministerikaudellaan ja hänen poikansa Joakim Palme asuu alueella kaiketi vieläkin.



Vällingby Parkstad on entisen Vattenfallin pääkonttorin yhteydessä sijaitseva asuinalue. Alue ei ole vielä valmis. Vattenfall muutti konttorinsa Kistaan upouuteen rakennukseen ja tästä entisestä konttoritalosta tehtiin asuintalo.

Joidenkin mielestä Råcksta on tylsä paikka mutta minä luultavasti viihtyisin. Råcksta on vieläkin kuin 50-60-luvulla, mutta melko hyvin hoidettu. Nyt Råckstaa on kunnostettu ja uutta rakennettu. Råckstan leveät kadut ja mahtavat puuistutukkset katujen reunoilla on vain plussaa. Paljon vihreitä nurmikoita ja muutenkin hieman hipsters tunnelma. 



Vällingby Parkstad ja Råcksta gård



Råcksta gård

Råcksta gård sijaitsee noin 100 m Råckstan metroaseman itäpuolella. Råcksta gård on sijainnut tällä paikalla sitten keskiajan. Kuningas Gustav Vasan ajalla omisti Helgeandshus ja Gråmunkit Råckstan, jossa heillä oli vastaanotto vanhuksille, sairaille ja köyhille. Gråmunkit asuivat luostarissaan Riddarholmenilla. 

Helgeandshuset oli ns heliga andens hus, pyhän hengen talo, Domus Sancti Spiritus, mikä oli keskiaikainen hyväntekeväisyyslaitos ja  vanhainkoti,  missä asui myös köyhiä ja sairaita vahusten kanssa.

Ospedalieri di Santo Spirito niminen veljeskunta oli esikuvana tälle Pyhän hengen talolle. Roomassa Santo Spirito in Sassian kirkko ja luostari vastaa tätä Pyhän hengen taloa.


Toiminta Råcksta gård'enista siirrettiin Danvikin sairaalaan Danvikstul'iin ja Rocksta gård'ista tuli herraskartano. Monet eri suvut ovat omistanaet Råckstan kartanon. 

Knut Ljunglöf, nuuskakuningas, joka rikastui nuuskanmyynnillä, omisti Råckstan 1800-luvulla. Vuonna 1927 osti Tukholman kaupunki Råckstan kartanon. Maanviljelys lopettiin tontilla ja siihen rakennettiin valtion vattenfallsverke'tin konttoritalo. Myöhemmin firman nimeä muutettiin ja siitä tuli nykyinen Vattefall.



 Råckstan hautausmaa ja krematorio, Silvermsedsgränd Vällingby

Råckstan hautausmaa on yksi Tukholman alueen suurimmsita hautausmaista, kokonaista 17 hektaaria laaja alue. Aluella on kaksi hautauskappelia, Liljan kappeli ja Rosen kappeli, joista Rosen kappeli on  isoin. Sinne mahtuu 200 henkilöä istumaan. Tänne on haudattu vain 700 ja uurnahautoja on monta kymmentä tuhatta. Tukholmassa on melko mahdotonta saada hautapaikkaa enää, uurnapaikkoja ja muistolehtoja vaan on tarjolla.

Puutarha-arkkitehdit Gunnar Martinsson ja Klas Fåhraeus voittivat arkkitehtikilpailun 1960-luvulla ja saivat luvan suunitella hautausmaa-alueen.