perjantai 30. joulukuuta 2016

Olaus Petri kyrkan


Olaus Petri kyrkan, Armfeldsgatan 2, Ladugårdsgärdet, Östermalm


Hassua, mutta tämä kirkkosali muistuttaa meidän koulun kemian-fysiikan luentosalia 😊.

Arkkitehti Peter Celsing (1920-1974) suunnitteli kirkon ja se rakennettiin vuosina 1957-1959. Celsing toimi myös Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa arkkitehtuuri professorina. Hän oli niitä ensimmäisiä arkkitehtejä jotka perustivat oman arkkitehtitoimiston, joka kuuluu nyt hänen pojalleen.

Peter Celsing on suunnitellut ainakin neljä Tukholman metroasemaa, kuten Gubbängen, Åkeshov, Hökarängen ja Blackeberg. Eniten hän on kuitenkin tunnettu tukholmalaisista kirkoistaan ja Tukholman keskustan rakennuksista. Hän suunniteli mm Kulturhuset rakennuksen keskelle Sergels Torgetia. Hän suunnitteli myös Riksbanken/Valtionpankin siihen viereen. 

Tunnetuin Celsingin iunnittelemista kirkoista on Sankt Thomasin kirkko Vällingbyssä. Hänen poikansa Johan Celsing on myös tunnettu arkkitehti,. Vähintäin yhtä tunnettu ja pidetty kuin isänsäkin.


Olaus Petrin kirkkoa kutsutaan OP nimellä. Kirkko sijaitsee Gärdetissä, Östermalmilla, ja se sai nimensä "Ruotsin Lutherista" Olaus Petristä, joka toi luteraanisen kirkon Ruotsiin. Olaus Petri oli oikealta nimeltään Olof Pettersson. Hän opiskeli Saksassa Wittenbergissä, "Martin Lutherin kaupungissa", ja hänestä kin tuli uskonpuhdistaja ja pappi. Olaus Petri käänsi Raamatun ruotsinkielelle ja hän toimi kuningas Gustav Vasan kanslerina. Ei siis ihme että Gustav Vasa reformoi valtion.


Olaus Petrin patsas ja muistomerkki löytyy Tukholman tuomiokirkon/Suurkirkon ulkoseinustalta.


Olaus Petrin kellotapuli on valmistettu betonista ja asetettu kerrostalojen väliin.


Riksantikvariatämbetet/valtion antikvariaattivirasto on kulttuurisuojannut tämän erikoisen kirkkorakennuksen vuonna 1990.



Valoisa kirkkosali

Olaus Petri kirkko löytyy myös Örebrosta ja siellä Olaus Petrin kirkko on iso ja komea rakennus, kun taas tämä Tukholmassa sijaitseva Olaus Petrin kirkko on tyypillinen korttelikirkko, joka sijaitsee ihan tavallisessa modernissa asuinrakennuksessa keskellä samantyyppisiä asuinrakennuksia. Koko tämä alue, Värtan sataman ja Valhallavägenin välinen alue, on erittäin moderni kaunis ja viihtyisä asuinalue. Joten kirkko sulautuu erittäin hyvin ympristöönsä.


Olaus Petrin kirkko kuuluu Oscarin seurakuntaan.

Perinteinen alttaririnki on suorakaiteen muotoinen ja polvistumispallit on peitetty lampaannahalla. Kuori on pelkkä puhdas seinä. Sisustuksessa on marmorin ja lampaanahan lisäksi kytetty puuta ja  rautaa.


 Tämä on kuorin kattomaalus, jonka on tehnyt Olle Nyman.


Moderni saarnastuoli Ekebergin marmorista.


Kasteastia on nähtävyys. Se on valmistettu Ekebergin marmorista, muodotaan se on kannamunan muotoinen ja se painaa 1,5 tonnia. Ekebergin marmori tulee Ekebergin kartanon tilalta, Hjälmaren järven rannasta, vastapäätä Göksholmin linnaa, Lillkyrkan pitäjässä. Ekebergin kartano kuuluu nykyään Kierkegardin suvulle.

Margareta Eriksdotter Leijonhuvud joka oli naimisissa kuningas Gustav Vasan kanssa syntyi Ekebergin kartanossa. Margareta kuoli Tunnelsön linnassa vuonna 1551. Hän oli kuninkaan toinen vaimo, jonka kanssa Gustav Vasa sai 10 lasta ja joista muutama kuoli jo syntyessään tai välittömättömästi sen jälkeen. 

Ensimmäisestä avioliitosta Katarina Sachsen-Lauenburgin kanssa syntyi vain yksi poika Erik, josta tuli kuningas Erik XIV. Toisesta avioliitosta kahdesta pojasta tuli kuningas, Johan'ista  ja Karl'ista.

Aivan kuten keskiajalla oli tapana niin kasteastia seisoo heti sisäänkäynnin jälkeen. Roomalaisissa kirkoissa esimerkiksi on ensin sisäänkäynnissä pieni vestibul ja siitä on kaksi ovea, oikeasta mennään sisään kirkkoon ja vasemmasta ovesta tullaan ulos kirkosta. Kirkkosalissa näitten ovien väliissä on asquasentiera/rukousvesiallas, jossa perinteisesti pidetään pyhää vettä. Nykyään niissä ei ole juuri koskaan vettä. 

Katolilainen astuu sisään kirkkoon, kostuttaa sormensa vesiastiassa ja tekee ristin merkin. Sen jälkeen hän kävelee pääalttarin eteen jossa hän kumartuu. Miehet yleensä kumartuvat niin että he koskettavat toisella polvellaan lattiaa. Tässä tehdään taas ristinmerkki rintaan. Joisskain kirkoissa on Madonna-alttari melkein heti kirkkosalin oikealla puolella ja siinä luonnollisestikin pysähdytään. Usein Madonna-alttarin edessä on rukouspenkki, johon voi polvistua, mutta jos sitä ei ole niin voi kumartua ja tehdä ristinmerkin rintaansa. Usein Madonna- altterilla on myös hiekkalaatikko, johon voi laittaa kynttilän palamaan ja laatikko johon voi omantunnon mukaan laittaa jokusen kolikon.

Luterilaisissa kirkoissa ei ole pyhävesiallasta oven pielessä vaan kastemalja jossain pääalttarin lähettyvillä tai sille erikoisesti varatussa nurkkauksessa tai sivukappelissa. Katollisissa kirkoissa lapset kastetaan perinteisesti erityisesti sitä varten rakennetuissa battisteroissa, jollainen löytyy Roomasta San Giovanni Lateranon basilikan luota ja se on nimeltään San Giovanni in Fonte. Firenzen Battistero San Giovanni on aivan erikoisen kaunis. Katollisilla on siis tapana kastaa kaikki saman kylän tai kaupungin lapset samassa Battisterossa. Jos sellaista ei ole niin siinä tapauksessa kasteen voi pitää kirkossakin, mieluiten Pyhälle Johannes Kastajalle pyhitetyssä kirkossa. San Giovanni Battista italian kielellä. Kastemalja on italiaksi fonte battesimale.


tiistai 27. joulukuuta 2016

Hilleshögs kyrka


Hilleshögs kyrka från luften.jpg

Hilleshögin kirkko, Färingsö, Ekerön kunta

Tänne pääsee busseilla 317 Brommaplanin metroasemalta. Bussin vaihto Svanhagenissa bussiin 315. Bussi  käy kääntymässä kirkon luona ja sitten se jatkaa edelleen Färingsön saaren pohjoiseen kärkeen. Jos ottaa bussin 338 Brommaplanilta voi jäädä pois Hilleshögin tienristeyksessä ja kävellä siitä noin 700 metriä kirkon luokse. Kerroin täällä omenapuutarhasta Äppelfabriken. Äppelfabrikeniin on kirkon luota vielä melkein toinen moinen matka kävellä, mutta sinne ei ole bussiyhteykisä lainkaan. Tietysti Färentunavägenin ja Hilleshögin  teiden risteyskessä voi vaihtaa bussista 338 bussiin 317 ja takaisin päin päinvastoin. Voimat voi säästää kävelemiseen Hilleshögistä Äppelfabrikiin.





Bussi 315 Brommaplanin  metroasemalta. Tämä Hilleshögin kirkon luona oleva pysäkki on päätepysäkki. Färingsön saari on kaikista hiljaisin saari Ekerön kunnan saarista. Täällä ei juuri päällisin puolin tapahdu mitään, eikä täällä törmää turisteihinkaan. Kesäaikaan ja varsinkin syksyllä täällä liikkuu tukholmalaisia,  jotka tulevat tänne kahvittelemaan ja ostamaan omenia tai tulevat tänne pusertamaan omenatuoremuhua. Täällä Hilleshögissähän sijaitsee Äppelfabriken, josta olen aikaisemmin jo maninnut ainakin kaksi kertaa. Jotkut muutkin alueen maan- ja hedelmien viljelijät myyvät tuotteitaan kesä- ja syyskaudella.

Kerroin aikaisemmin Ekerön kunnasta ja Ekerön saarista, mutta minulta unohtui kertoa Hilleshögin kirkosta.

Hilleshögin kirkonkylässä asuu vain noin 500 henekeä. Hillshög manitaan ensimmäisen kerran kirjallisesti 1300-luvun alussa. Tämä on kaunista ja idyllistä aluetta. Kukapa ei täällä viihtyisi. 

Hilleshögs kyrka 2013.jpg

Keskaikainen kirkko joka valmistui 1170-luvulla. Kalkkimaalaukset ovat 1200-luvulta. Kirkossa on Ruotsin vanhin Birgittakuva. Kuva joutui tänne koska Birgitan sisko omisti kartanon kirkon vierestä.

Runsten U23,3.jpg

 Hilleshögin kirkon seinässä riimukivi

U 25, Hilleshög.JPG

Riimukivi kirkon kivijalassa

Runsten U26.jpg

Runsten U27.jpg

 Riimukivi ikkunlautana



Hilleshögin kirkko on suosittu vihkikirkko. Kirkko ei ole muuttunut juuri sitten keskiajan vaan on suurin piirtein entisellään. Kirkon urut on Ruotsin pienmnmät kirkkourut vuodelta 1774. Urut on rakennettu kaappiin jossa on laatikoita, ns lipastoon.


Hilleshögin kirkosta on viety paljon esineitä Historialliseen museoon Tukholmaan,  mm kahdeksan puuveistosta.


Piispa 1200-luku


 Madonna 1200-luvulta


Krusifiksi 1200-luvulta


Pyhä Birgitta, 1400-luvulta. Tämä on luultavasti vanhin Birgitta kuva Ruotsissa.


Pyhä  Martti/Sankt  Martinus 1400-luvulta

Pyhä Martti/Sankt Martinus on mekoinen harvinaisuus ruotsalaisissa kirkoissa, varsinkin Tukholmna alueella, mutta täällä Hilleshögin kirkossa on puinen patsas joka esittää pyhää Marttia. Hän syntyi Unkarissa vuonna 316. Martti otti sotilaan viran roomalaisessa armeijassa. Eräs päivä Martti tapasi kerjäläisien ja hän antoi kerjäläiselle puolet manttelistaa. Mantteli on latinaksi nimeltään pallus ja siitä tulee meidän kielenkäyttöön elämän loppuajan pallatiivinen hoito. 

Martinuksesta tuli munkki ja hän perusti Ranskaan Toursin kaupungin ulkopuolelle luostarin nimeltä Marmoutier. Pyhää Martinusta tai Marttia juhlitaan vain Etelä Ruotsissa  marraksuun 11. päivänä.


 Krusifiksi 1300-luvulta














Äppelfabriken



Ekerö on omenalajike, joka on erittäin suosittu ja tunnettu Ruotsissa. Se on saanut nimensä juuri Ekerön kunnasta, jossa tämä Äppelfabriken omenapuutarha ja -puristamo sijaitsee.

Viereisellä Ekerön saarella sijaitsee toinen omenaviljlytila nimeltä Rosenhill. Sekin on erittäin suosittu retkikohde. Täällä olen siitä maininnut aikiasemmin. Rosenhilliin löytää bussilla 311 Brommaplanilta. Jää pois Nyckelbyn pysäkillä ja kävele lopumatka noin reilu puoli kilometriä omenapuutrahalle.



 Äppelfabriken, Visund, Hilleshög, Färingsön saari Ekerön kunnassa
Avoinna perjantaista suununtaihin kello 12-16

Tänne löytää bussilla siten että ensin bussilla 317 Brommapalanilta Svanhageniin jossa on bussin päätepysäkki. Siitä sitten loppumatka bussilla 315 Hilleshögiin ja siitä kävellen noin reilu puoli kilometriä.

Jo 1640-luuvlla avtatiin ensimmäien omenapuutarha juuri tällä paikalla.  Sata vuotats itten jo tarjoiltiin kahvia samssa huvimajssa kuin nykyäänkin. Jo alun alkaen täällä kasvatettiin myös viinirypäleitä, viikunoita ja perikoita, aivan kuten nykyäänkin. Omenat ovat luonnollisestikin se kaiksiat ruotsalain hedelmä täällä puutrahassa. Nykyään täällä on 400 omenapuuta. Omenista ja musita hedelmistä valmistetaan marmeladeja ja chutney'ta ja tuoremehuja, joita sitten myydään puutrahan myymälässä. Jokainen vierailija saa pusertaa oman omenatuoremehunsa.



Toinen mahdollisuus on ottaa bussi 338 Brommaplanilta ja ajaa sillä Färentunvägenin ja Hilleshögsvägenin risteykseen ja siinä vaihtaa bussiin 315 ja Hilleshögistä sitten kävellen loppumatka. Ei siis mikään helppo matka, mutta tämä on erittäin rauhallista aluetta, joten ei täällä ole mitään pelättävää. Bussimatka sinäänsä Brommaplanilta ei ole kovin pitkä, noin vajaat 20 kilometriä saarelta saarelta saarelle ajelua. Ja mikään ei estä välillä hyppäämästä pois kyydistä ja käymästä katsomassa matkan varrella sijaitsevia nähtäväyyksiä, kuten Drottningholmin  tai Svartsjön linnoja. 


Kahvila


Facebook Äppelfabrikens vänner/Äppelfabrikin ystävät










  Myymälä




Tämä on maaginen kahvi-ja ruokapaikka






















Omena päivässä pitää sairaudet poissa, on sanonta Tukholmassa

Hassu kuva kuningasparista omenalaattikkojen päällä seisoen. Tässä he ovat kaataneet kerämänsä omenat tuohon laariin, josta omenat sitten laskeutuu musteriaan, jossa puristetaan mehut irti omenista.

Kuningasparihan asuu melko lähellä  tätä "omenafarmia", Drottningsholmin linnassa.


 Lapsenlapsille puristettua omenatuoremehua...


Drottningholms Slottscafé, Karamellan, kuninkaan ja kuningattaren "oma kahvila" Drottningholmin linnan luona. Tässä kahvilassa saa myös olutta ja viiniäkin ja perinteistä ruotsalaista kotiruokaa. Lokauusta 2016 kevääseen 2017 on kahvila suljettu, sillä alueella on korjaustyöt meneillään. Kahvila saa uuden keittiön ja modernin orangerian.

Kerrotaan että Silvia on nähty kiertelemässä loppiksissa etsimässä löytöjä kahvilaan. Retrohan on kovasti muotia...