sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kevättä rinnassa ja vapaaehtoinen karanteeni



Terveisiä Tukholmasta! 
Tässä tulee hyvin erikoinen ja sekava postaus...

PS: Huomasin että tämä postaus on sekasotku useasta eri maasta ja asiasta, mutta olkoon...Tulin kertomaan ettei Omaniin matkustettaessa  enää saa viisumia Omanin lentokentiltä, vaan viisumi on hankittava netin kautta ennen matkaa. Näyttää olevan helppo tehtävä.

Kerron myös samalla että Omanisssa on ollut kolme aivan kamalaa taifuunien(viimeksi 6 kuukautta sitten) aiheuttamaa vedenpaisumusta ja pääkaupunki Muscat'kin oli suuressa vaarassa hukkua veden alle. 

Kamalia nämä luonnonkatastrofit, mitkä johtuu säästä ja ympäristö ongelmista. Taifuunit ovat Tyynenmeren luoteisosassa ja Itä-Aasiassa esiintyviä voimakkaita myrskyjä, joiden keskimääräiset tuulet ylittävät 32,7 m/s = 118 km/h. Trooppisten taifuunien alhaisimmat ilmanpaineet ovat  maapallon voimakkaimpia myrskyjä.


Koko Italia on karanteenissa. Pian ehkä suuri osa maapallon kansalaisista. Italialaiset panivat yhteislauluksi aikaa tappaakseen. Hieman tragikoomiselta tuntuu tämä iloinen yhteislaulanta maassa, jossa kuolee useita satoja ihmisiä päivittäin, mutta yhteislaulu voi auttaa masennuksessa ja tylsyyden keskellä ja ehkä herättää toivoa.

Wikipediassa: Tylsyydeksi kutsutaan olotilaa, jossa henkilöllä, ihmisellä tai eläimellä ei ole joko mitään mielekästä tekemistä tarmonpuuskan aikana tai sitten hänellä ei ole ollenkaan tekemistä. Tylsyyden tunteen tullessa henkilö saattaa tuntea, että hänellä ei ole motivaatiota mihinkään joko rajallisten resurssien (kuten aika) vuoksi tai sitten hänellä ei ole aloitekykyä/motivaatiota ryhtyä toimenpiteisiin tunnetilansa korjaamiseksi, jolloin tylsyyden tunne syvenee. Joskus tylsyyden syvennyttyä ihmistä voi alkaa masentaa.

Sana tylsyys kuullostaa minusta eri sanalta kuin vastaava ruotsalainen sana tristess. Johtunee kai siitä että ruotsalaiset sanat ovat lähenpänä tunteitani. Toisaalta... suomalaisten ja ruotsalaisten sielunelämä on täysin erilaista, sen ole huomannut jo kymmeniä vuosia sitten. Miehet kärsivät tylsyystilasta paljon useammin kuin naiset. 

Italiaksi tristess/tylsyystila on 'noia'. Tuota noia sanaa käytetään myös ruotsalaisessa puhekielessä, jolloin se tarkoittaa eräänalaisia päähänpistoja, mitkä vaikuttaa hieman oudoilta ja omalaatuisilta. Italiassa noiaa pidetään arkielämässä suorastaan sairaaloisena tilana, ehdottomasti ei normaaliin elämään kuuluvana. Mutta lääketieteellisesti ja psykologisesti noia ei ole sairaaloinen tila.  Me kaikki joudutaan siihen tilaan määrätyissä olosuhteissa, joille me ei itse voida mitään, kuten tämä corona virus epidemia.

Samansukuisia tunnetiloja tylsyyden kanssa ovat pitkästyminen, välinpitämättömyys, apatia ja kyllästyminen. Tylsyydelle ja välinpitämättömyydelle ominaista yhteistä komponenttia voidaan kuvata ilmaisulla "en halua mitään", ja tylsyydelle ja kyllästymiselle ominaista yhteistä komponenttia puolestaan ilmaisulla "en halua tätä lisää". Vastuu motivoi ja vähentää tylsistymistä." 

Ruotsalaiset ovat vastuuntuntoisia ihmisiä. Yhteisvastuu on mahdottoman hyvä Ruotsissa. Myös luottamus puolin ja toisin toimii hyvin. Ruotsalaiset ei aseta vaatimuksia toisilleen, vaan luottaa jokaisen omaan vastuuseen ja aloitekuykyyn. Suomalaiseen luonteeseen kuuluu opastaa ja ohjeistaa tosiaan, jopa lääkäritkin tekee niin Suomessa. Ruotsissa ei kenellekään tulisi mieleenkään ohjeista ketää, ei koskaan, jos ei henkilö itse kysy neuvoa. Nämä erot tulee väkisin huomaaman kun on asunut erittäin kauan Ruotsissa.

Vastuuntunnolla ja luottamuksella me tullaa kaikki yhdessä Ruotsissa soutamaan tämä kamala virusepidemia lävitse. Kuolleita tulee, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tämä virus on todella ovela ja ilkeä. Ilman yhteisvastuuta ja luottamusta en tiedä mitä saattaisi ihmiset tehdä ajan kanssa. Paljon vapaaehtoista väkeä on rientänyt terveydenhuollon pariin. Tässä on otettava huomioon myös ihmisten mielenterveys eikä vaan fyysiset seikat. Täällä tarjotaan ajankulua tuutin täydeltä, teattaria, elokuvia, musiikia, operetteja, konsertteja, oopperaa, balettia ja voimistelua ja ties mitä.

Suur-Tukholmassa asuu noin 2,4 miljoonaa asukasta, mutta silti ei ole karanteeni pakkoa, ainakaan vielä. Mutta suositukset on tarkoitettu vakavasti otettavaksi, joten jokaisen on otettava oma vastuu itsestään ja toisista. Ruotsiin ei uskottavasti tule pakkolakeja muuta kuin sotatilanteessa. Ruotsissa on nimittäin kansanterveyslaitoksen asiantuntijoilla virkamiehillä, tutkijoilla, lääkäreillä ja erityisasiantuntijoilla yksinoikeus päättää tällaisissa tilanteissa, kuin tämä epidemia on. Virkamiesten rooli, työtehtävät,  virkavastuu ja -oikeus ovat erilaiset Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsissa jokaisella yhteiskunnan eri tasoilla on oma vastuunsa. Mutta coronavirustilanne onkin aivan omaa luokkaansa ja erittäin vakava ja hankala käsitellä. 

Suomessa esimerkiksi hyysätään pakolaisia ja maahanmuuttajia ihan viimeisen päälle, ikään kuin heillä ei olisi omaa järkeä, oma-aloitteisuutta tai vastuuta lainkaan. Ruotsissa saavat pärjätä omin neuvoin, ottaa oman vastuun tai käydä kysymässä neuvoa tarvittaessa. Heidän on itse ensisijaisesti hankittava asuinpaikkansakin. Jos eivät löydä sitä niin silloin heidät pannaan parakkiin asumaan. 

Suomessa heille annettaan upeat asunnot kalustuksineen ja mukavuuksineen.  Suomessa perustuslaissa on annettu jokaiselle Suomessa asuvalle taattu toimeentulotuki. Käuytännöllisetsi katsoen Suomessa ei kenenkään tarvitse tehdä mitään ja silti tulee ruoka, asunto ja terveydenhoito. Ruotsissa ei ole sellaista lakipykälää, vaan kaikki on omalla vastuulla.

Ruotsissa virkamiehet saavat antaa ohjeistusta, suosituksia ja määräyksiä täysin omin päin ja omalla vastuullaan. He saavat tehdä päätöksiään kysymättä siihen keneltäkään lupaa ja juuri siksi he ei kiellä liikkumista eikä laita rajoja kiinni. He saavat panna koko maan karanteeniin, jos tilanne sitä vaatii, siihen ei lakeja tarvitse muutella eikä kysyä lupaa. En kuitenkaan usko että virkamiehet haluaa tehdä sellaisia jyrkkiä päätöksiä omin päin, kuten sulkea yhteiskuntaa, ilman eduskunnan=kansalaisten suostumusta.

Virkamiehet tekevät kaiken kansan parhaaksi ja hyödyksi. Se on heidän työnsä ja vastuunsa. Ruotsi on siis todellinen kansanvalta. Ruotsissa epidemiat ei kuulu hallitukselle. Hallitus antaa varoja kaikkeen tarpelliseen mitä vaaditaan. Pääminiteri sanoi että varat riittää. Rahasta ei ole pulaa kuulema, pääministerin puheiden mukaan. Talousministeri jakaa varoja joka päivä ja sanoo että se on hyvä että me Ruotsissa 'pannaan varoja latoihin', jotta on mistä ottaa hädän tulleen. Taloudellinen turva meillä ainakin on Ruotsissa. Kenenkään ei tarvitse kuolla nälkään tai jäädä ilman terveydenhoitoa, mutta sitä saa vain vastuullisesti. On siis tehtävä jotain itse asian hyväksi.

Kansalaiset ovat silti linnoittautuneet pandemian takia vapaaehtoisesti asuntoihinsa ja Tukholmassa on hiljaista ja rauhallista. Tietysti täällä yritetään elää jonkinlaista normaalia elämää ja nuoremmillehan tämä virus ei ole läheskään yhtä vaarallinen kuin meille vanhuksille ja perussairaille.

Ostoskeskuksissa ja ruokakaupoissa tungeksii kuulema ihmisiä hamstraamassa ruokaa ja tavaraa. Kuinka kauan kansalaiset jaksaa olla eristäyneitä, niin se on sitten sen ajan murhe. Olen joutunut siirtämään jalkahoitoa, kampaajaa ja mammografiaa ajassa eteenpäin. Omalla kohdallani tiedän että riskeeraisin henkeni jos lähden tästä kaupungille. Luojan kiitos olen postiivinen ja optimistinen henkilö. 


Kevät Tukholmassa, filmattu 5.3.2020, juuri ennen coronavirus epidemian alkua.

Postaus jäi kesken. Aloitin tämän postauksen 6.3.2020. Tässä tulee uutta päiväystä jälkeenpäin 14.3.2020 ja ehkä senkin jälkeen. Tämä postaus tulee olemaan kaikin tavoin normaalista poikkeava ja hieman sekavakin.

Maapallo mullistui uuden corona viruksen takia. Tuntuu kuin olisi maailmanlopun alkua. Tunelma on epätodellinen. Sääkin on ollut sekaisin jo useamman vuoden. 250 vuoteen ei ole ollut näin lämmitä talvea, tai talveahan ei ole ollut lainkaan. Samoin kesä 2018 oli kaikkien aikojen kuumin kesä Tukholmassa. Melkein koko kesän oli +30 astetta tai sitäkin kuumempi. Tukholman kostea ilma tekee kuumuuden ja pakkaset rasittaviksi. Pakkasia ei ole ollut aikoihin, eikä luntakaan. Koskaan ei ole kuollut niin paljon ihmisiä helteen rasittamana, kuin kesällä 2018. Noin 750 henkeä enempi kuoli helteen takia, kuin muina vuosina samaan aikaan.

Nykyään joka toinen päivä sataa ja joka toinen päivä paistaa aurinko, jolloin on kevättä rinnassa. Tekee mieli matkoille.  Virologien mukaan virukset häipyvät täältä Pohjolasta kun kesä tulee. Influenssakausi esim. häviää yleensä viimeistään 10 toukokuuta. Tämän vuotinen influenssa kausi tuli myöhään ja loppui juuri tällä viikolla seinään. Kesät tulee Tukholmaan normaalisti 15-20. päivä toukokuuta.


23.3.2020. Selasin Ilta Sanomia, löytyy tämmöinen sarjakuva, jossa tavallaan ajankohtainen aihe, joka pani ajatteluttamaan.

Pari tuntia sitten kertoi kansanterveyslaitoksen tiedottaja että vielä tänäkin päivänä suurin osa tartunnoista on Italian matkalaisten 'matkamuistoja koti Ruotsiin. Hän kertoi myös että tilanne on tyydyttävä. Tartuntojen määrä kulkee ihan odotettua tasaista tahtiaan. Sairaalahoidossa olevien ikä on melko alhainen, 50-60 vuotiaita. Juuri tuossa iässä matkustetaan paljon. Meitä muita kehoitettiin lähtemään ulos päiväkävelylle. Tukholmassa on nyt kaunis aurinkoninen kevätsää. 


 Muscat, Oman

Meidän suunnitellusta Oman'in matkasta ei tullut mitään. Piti lentää Dohan (Qatar) kautta Muscatiin, mutta viimeinen lento Tukholmasta Dohaan läksi juuri äsken. Ja heti sen perään viimeinen lento Dubaihinkin. Dubai on nimittäin toinen maa (ehkä Abu Dhapikin) jonka kautta pääsee kätevästi Omaniin, sillä mitään suoraa lentoa ei taida olla mistään Euroopan maasta Omaniin. Ruotsin ulkoministeriö sanoi että nyt ei kannata lähteä ulkomaille sillä sinne voi jäädä eristykseen, eikä pääse takaisin Ruotsiin. Onneksi tultiin ajoissa Sorrentosta Tukholmaan ja onneksi ei ehditty lähteä Omaniin. Kyllä tällaisessa tilanteessa oma koti on kullan kallis. 
 
Heti sen jälkeen ruotsalaiset matkatoimistot panivat ovensa lukkoon, melkein kaikki lennot ja risteilyt lakkautettiin ja vähennettiin jopa junavuorojakin. Matkailu tyssäsi seinään, kun kysyntää ei ole. Hotellit, ravintolat, monet pikkuputiikit ovat panneet ovet lukkoon ja suurfirmat panneet työläisensä karanteeniin tai lomauttaneet suuret määrät työväestään. Scania alkoi valmistamaan käsidesiä ja Volvo kasvovisiirejä sairaanhoitoon. SAS:n henkilökuntaa kurssitettiin apuhoitajiksi sairaaloihin. Priesessa Sofiakin meni apuhoitajaksi Sofia hemmetin sairaalaan. Vapaaehtoista väkeä on ilmoittautunut liikaakin tällä hetkellä.

Ruotsi taitaa olla ainoa maa Euroopassa, jossa corona viruksesta ei ole tehty politiikkaa. Ruotsissa ei hallitus ohjaa coronavirus epidemiassa, vaan sen tekee kansaterveyslaitos yhdessä terveysalan asiantuntijoiden kanssa. Siis neutraalit kansalaiset hoitaa kanslaisten asiaa, ei politikot. Samasta syystä ei ole annettu mitään määräyksiä tai pakotteita siitä kuinka pitää toimia, vaan luotetaan ihmisten terveseen järjen kulkuun ja solidaarisuuteen. Siis suosituksilla mennään, ei pakotteilla. Rajoja ei ole suljettu, kouluja ei ole suljettu, vain täysi-ikäiset opiskelijat ovat kotonaan opiskelemassa eikä tungeksimassa julkisessa liikenteessä. Firmojen ja liikkeiden aukiolohin ei ole puututtu, mutta useimmat ovat sulkeneet liikkeensä tai firmansa tai pannut työväen karenssiin. Hallitus jakaa varoja ja tukea.

Ruotsissa jopa yllätyttiin pahemman kerran siitä että Suomessa hallitus laati valmiuslain, mikä antaa hallitukselle täydet valtuudet päättää kaikista asioista yhteiskunnassa. Tämän tyyppinen vallanpito ei tule kysymykseen Ruotsissa, sillä se rikkoo pahasti demokratian periaatteita. Sairauksilla, kulkutaudeilla eikä kuolemalla voi politikoida Ruotsissa. Sotatila on ainoa jolloin jotain vastaavaa voisi tapahtua Ruotsissa. Täällä pandemia on kansanterveyslaitoksen ja regioneiden (=sote Suomessa) käsissä. Hallituksen tehtväksi jää vain allekirjoittaa.  Hallitukselle jää myös talouden pito. Hallitus on sanonut että varat riittää.

Jos hallitus alkaa puuttua liikaa epidemiaan, mikä voi ajan kanssa tapahtua, niin siitä syntyy kamala meteli kansalaisten parissa. Päämnisteri sanoi että epidemia tulee venymään pitkälle kesään saakka ja tappamaan tuhansia ihmisiä Ruotsissa. Ruotsi yrittää jarruttaa tartuntojen vauhtia, siitä syystä, ettei sairaanhoito tulisi kärsimään epidemiasta, sillä Ruotsissa on paljon muitakin sairaita, jotka tarvitsevat sairaalahoitoa. Tämä on siis ainoa kriteeri millä mennään. Noin lähes 90000 ruotsalaista tarvitsee vuosittain sairaalapaikan.


The Chedi Muscat on paras hotelli ikinä. Monella tapaa. Oman on yksi maapallon turvallisimmista maista. Missään ei varmaan ole niin onnellisia ja ystävällisiä ihmisiä kuin Omanissa. Noh jaa, Tanskassa on ehkä sittenkin onnellisimmat. Omanissa asuu hieman vähemmän väkeä kuin Suomessa, josta suuri osa on tilapäistä työväkeä, koska Oman tarvitsee vieläkin suurelta osin ammattilaisten apua. Omanista on tullut 50 vuodessa hyvin toimiva moderni valtio. 

Sitä ennen Oman oli ikivanha kulttuuri, yksi maapallon vanhimmista. Maa koostuu hiekkadyyneistä, vuoristosta ja fantastisen kauniista palmuoaaseista. Omanissa on mahdoton määrä vanhoja upeita linnakeita. Ruotsalaiset firmat ovat olleet Omanissa rakentamassa yhtä ja toista. Intialaiset hoitaa palveluhommat jne.
 

Sisäänkäynti sulttaanin Al Alam paltsin alueelle

Oman nimittäin omistaa Arabian niemen itäisen sarven alueen Hormuzin salmessa. Alue on nimeltään Musandam. Iranista on vain noin reilut 40 km Musandamiin. Sinne pääsee helposti Sarjahin kautta Yhdistyneen Emiraatin moottoritietä E11. 

Muscatista pääsee myös Oman Airin koneilla Khasabiin, alueen pääkaupunkiin. Sitä kautta tulee luvattomasti väkeä ja päihteitä. Päihteiden myynnistä ja käytöstä saa kuolemantuomion, mutta Oman ei ole ottanut ketään hengiltä enää moneen vuoteen. Tuomio on elinkautinen sen sijaan

Alkoholia saa ostaa Muscatin lentokentältä, määrätyn määrän viiniä tai olutta. En ole varma määrästä, koska me ei juoda alkoholia lainkaan. Hotelleissa saa viiniä päivällisen kanssa, ja hotellin baarista saa alkoholia iltaisin, paitsi ei torstai ja perjantai iltaisin, jolloin on pyhitetty vapaa- ja rukouspäivä. Samoin Ramadanin aikana ei alkoholia ole missään. Nykyään Omanista löytyy myös baareja ja yökerhoja joissa tarjoillaan alkoholia. Määrä iltoina on naisten oma ilta, jolloin naisetkin saavat juoda alkoholia. Naisilla ja lapsilla on omat kahvilat ja ravintolat, joidenka yhteydessä on usein kampaamo ja kauneushoitola ja vastaavia palveluja. 

Humalassa ei pidä lähteä kadulle vaan pysyä hotellihuoneessaan, muuten viedään telkien taakse. Eikä missään nimessä ajaa autoa humaltuneena, sillä siitä saa vankeutta. Alkoholia saatetaan myydä pimeästi joisskain myymälöissä, mutta ei pidä ottaa riskiä ja ostaa alkoholia muualta kuin hotellista. 

Hotelleissa on ns turvamiehet, joita ei erota joukosta, mutta he ei ole hotelissa vain turvallisuuden takia, vaan myös kyttäämässä ettei hotelliin tuoda päihteitä, vieraita eikä juoda liikaa alkoholia. He pitää myös silmällä henkilökuntaa, ettei he poikkea alkoholisäännöistä.Omanissa on valtavat määrät suuria ostoskeskuksia, joissa myydään ihan kaikkea mitä maapallolta löytyy. 


Omanin juuret ja kuttuuri on yksi maapallon vanhimpia. Jo noin 100 000 vuotta sitten Omanissa asuttiin ja eletteiin. Arabi-Emiraatin valtiot on rakennettu hiekkarannalle mutta emiraatti hallitsijat kasvoivat oaaseissa teltoissa. Omanissa on uutta rakennettu vanhan asutuksen viereen ja sen pohjalle. 

Omania on niin Iso-Britannia kuin Portugalikin hallinnut aikansa. Täällä asui perinteisesti monia eri heimoja, joilla oli oma kulttuuri ja oma kieli, ja se näkyy vieläkin Omanissa kun liikkuu paikkakunnalta toiselle. Osa kansasta periytyy Saban kuningaskunnan ajoilta noin 1300 vuotta ennen ajanalkua. Saban kuningaskunnan pääkaupunki oli Marib, mikä sijaitsee Jemenin alueella. Saban kuningaskunnasta kerrotaan Raamatussa ja Koraanissa.


Kauan sitten Omanin alue oli jakautunut kahtia, Muscatin sultanaattiin ja Omanin imaamimaahan, minkä pääpaikkakunta oli Nizwa. Omanin uskonto ibadi islaami on siltä ajalta kotoisin. Ibadi on uniikki uskonhaara, jota ei ole missään muussa maassa. Käytännössä katsoen molemmilla alueilla asui heimokansoja. Myöhemmin 1100-luvulla valtiosta tuli Nabhani dynastia, minkä pääkaupunki oli Bahla.


Bahlan linnake on yksi Unescon maailmanperinne kohteista Omanissa.

Ymmärrän että jokaisella on omakohtaiset kiinnostukset ja että kukin tykkää erilaisista asíoista. Nyt eläkkeellä olessani on ollut aikaa seurata suomalaista mediaa ja lukea keskusteluja. Ruotslaisessa mediassa ei juuri lainkaan ole keskustelupalstoja, eikä edes tarvetta, niin kuin olen asian ymmärtänyt.

Sanonpahan tässä välillä uusille lukijoille, että olen asunut 50 vuotta poissa Suomesta ja käynyt harvoin Suomessa. Minulle Suomi tuntuu jollain tavalla tutulta, mutta silti eksoottiselta ja oudolta. Suomi ja suomalaiset ovat luonnollisestikin muuttuneet tänä aikana niinkuin minäkin olen muuttunut ja itegroitunut etenkin Ruotsiin. 

Yllätyn joka kerta kun luen suomalaista mediaa ja keskusteluja kun huomaan miten erilaisia ruotsalaiset ja suomalaiset ovat. Ei siis ihme ettei ruotsalaiset ja suomalaiset ymmärrä toisiaan. 

Yksi erikoinen piirre on suomalaisten valtavat ennakkoluulot muista maista ja ihmisistä. Suomalaisilla näyttää olevan myös erittäin vahvoja omia mielipiteitä, joita he pitää ainoina oikeina mielipiteenä, tai he ainakin ilmaisevat itseään siihen tapaan. Suomalaiset ovat ärhäköitä arvostelemaan, kun ruotsalaiset ei juuri koskaan arvostele. Keskusteluista saa sen kuvan kuin jokainen suomalainen olisi olevinaan asiantuntija. Varsinkin luullaan olevan Ruotsin asiantuntijoita, vaikka harva tuntee edes ruotsalaisten luonnetta tai tapoja, eikä lainkaan Ruotsin pitkäaikaista ja väririkasta historiaa. Ruotsi on maapallon toiseksi vanhin monarkia. Vain Tanskalla oli kuningas hieman aikaisemmin. Jos ei oteta huomioon Japnin keisarikuntaa.

Mikä vika siinä on että ihmiset ovat erilaisia? Erilaisuus ei ole lainkaan ongelma Ruotsissa, onneksi. Suomalaisten on vaikea hyväksyä toisten erilaisuutta tai mielipiteitä, varsinkin jos ne poikkeaa heidän omista. Suomlaisten kanssa on vaikea keskustella koska keskustelu menee usein kiistelyksi ja toisten panetteluksi. 

Olen monta vuotta sitten jo päättänyt, etten edes yritä kertoa omia mielipiteitäni suomalaisille, sillä saan siitä kritiikkiä. Ruotsalaisille voin aivan hyvin kertoa, ilman että täytyy pelätä, että saan kuulla kunniani. Siksi olen välttänyt kertomasta mielipiteitä blogissanikin. Jo kun aloitin blogin päätin yrittää olla olematta mitään mieltä niin usein kuin mahdollista, vain yksistään siitä syystä, etten ärsyttäisi lukijoitani. Blogini tarkoitus en ole minä, vaan Tukholma ja Roomaa, ja kaikki muu niitten ympärillä.


Oman on pikku paratiisi, tai sanoisinko että paratiisi sijaitsee Omanissa, jonka olemassa olosta useat ei edes tiedä. Tuskin edes pystyn sanoin kuvaamaan. Uskomattoman satumainen maa, jossa on aivan oma uniikki islamilainen uskontonsa, jota ei missään muusssa maassa ole. Omanissa sallittaan kaikki uskonnot ja tehdään paljon ahkeraa ekumeenista yhteistyötä. Rasismia ei lainkaan esiinny, vaikka maassa on runsaasti ulkomaalaista työväkeä.  Sitä paitsi omanilaiset tietää erittäin paljon muista maista ja heidän kuuluisuuksiita ja julkisista henkilöistä.  Oman of Times'in sivuja luen silloin tällöin.

Omanin sulttaanin henkilökunta on intialaista. Sulttaani rakennutti heille upeat asunnot. Omanissa on paljon muidenkin uskontokuntien kirkkoja ja pyhäkköjä. Kaikki uskonnot ovat sallttuja. Omanilaisilla  on oma erittäin kiehtova ikivanha kulttuuri, mikä on ajan kanssa saanut vivahteita useista eurooppalaisista kuttuureista kuten Portugalin ja Englannin kultuureista. Englanti on yleisesti käytetty kieli Omanissa.


 Salalah on paratiisi maan päällä

Dhofar on Omanin eteläisin maakunta, jossa sijaitsee kaupunki nimeltä Salalah. Slalahiin voi lentää Dubaista, Omanin pääkaupungista Muscatista ja Dohasta Quatarista. Salalah on Omanin sulttaanin bin Said suvun kotipaikka. Hovi omistaa pitkän pätkän rantakaistaa. Palatsin lisäksi suvulla on upea puistoalue, jossa he asuvat. Sulttaani itse rakennutti oman palatsin itselleen Muscatiin, mutta sulttaani on viettänyt kesät Salalahin palatsissa

Omanin sulttaani Qaboos bin Said kuoli suolistosyöpään 10.tammikuuta 2020. Häntä hoidettiin Belgiassa muutaama kuukausi. Hän palasi sen jälkeen kotiinsa, mutta syöpä levisi. Hän oli erittäin mukava, nöyrä ja lempeä herra, kovasti tykätty niin Omanissa kuin naapurimaissakin. Harva valtion päämies on saanut niin paljon ulkomaalaisia kunniamerkkejä kuin sulttaani Qaboos bin Said.


Kymmenen vuotta sitten otettu valokuva. Joku Englannin kuninkaallisista käy joka vuosi Omanissa sulttaanin luona. 

Omanissa tullaan hakemaan taksilla turistit lentokentältä hotellin. Lentokentällä saa myös viisumin. HUOM! Ei saa enää vaan sen saa netin kautta täältä, Omanin hallituksen sivuilta. Hotellit ovat parhaasta päästä ja tykkään valtavasti Omanin arkkitehtuurista, jossa on sovitettu perinteistä ja modernia klassillista tyyliä sopivasti yhteen. Mitään pilvenpiirtäjiä ei Omanissa suosita. Omanin hotellit ovat monin verroin harmoonisempia, kauniimpia ja viihtyisämpiä kuin esimerkiksi Dubain hotellit. Laatuun ja viihtyvyyten varrattuna useat hotellit ovat melko halpoja Omanissa. 

Omanin hotelleista ehkä suosituin on kuulusin on Al Chedi Muscat. Alila Jabar Ahkdar on uudempi ensiluokainen hotelli, joka sijaitsee keskellä Omania, josta on helppo lähteä nähtävyyksiin.

Täällä voi  myös asua teltoissa, joissa on kaikki mukavuudet. Keskitasoiset hotellitkin ovat erinomaisia ja yllättävän halpoja. Kaikista halvimmissa hottelleissa ei kuitenkaan kannata yöpyä. Ne ovat yöpymispaikkoja paikkallisia varten.  Omanista löytyy myös Airbnb, huoneita, huoneistoja, taloja ja huoneita matkustajakodeissa vuokrataan. Letsbookhotel.com sivuilta löytyy vinkkejä. 

Dubaissakin on tultu käytyä 45 vuotta sitten. Se oli matkalla Sri Lankaan ja myös paluumatkalla takaisin. Siihen aikaan ei voitu lennellä pitkiä matkoja laskeutumatta tankkaamaan välillä. Se oli osittain järkyttävä reissu, varsinkin Bagdadissa, jossa me jouduttiin hyppäämään lentokoneesta astuessamme ulos verilammikossa vatsallaan maakavan miehen ylitse, ja sen jälkeen suuri joukko sotilaita konepistoolit kädessä piirittivät meidät. Siihen aikaan Dubai oli vasta niin sanotusti 'alullaan'. Kun me laskeuduttiin lentokoneesta Dubaissa, niin me saatiin kävellä sinistä mattoa pitkin lentokentän rakennukseen. Molemmin puolin mattoa seisoi sotilaita asennossa. Saatiin kuninkaallinen vastaanotto. Dubai ei ole silti minun kohteeni, eikä Qatar.

Oman satsaa rauhaan ja kansainväliseen solidaarisuuteen. Heillä ei ole vihamiehiä lainkaan. Oman ei halua tehdä maastaan Arabi Emiraatin tapaista turistivaltiota, mutta silti modernin hyvinvointivaltion. Yksi Omanin rikkaimmista heimosuvuista on niemltään Al Maskary. Sheikh Saif bin Hashim Al-Maskary on yksi näkyvimmistä sheikeistä Ibrassa Omanissa. Sheikh Saif bin Hashim Al-Maskary on Omanin suurimpia liikemiehiä, hän on panostanut voimakkaasti kotipaikkauntansa Ibran alueeseen ja sen infrastruktuurin parantamiseen. 


Ibra on yksi Lähi-Idän vanhimmista kaupungeista.

Asukkaita Ibrassa on vain noin 27000. Omanissa asuu noin 4,5 miljoonaa asukasta. Sheikh Saif oli myös entinen Persianlahden yhteistyöneuvoston poliittisten asioiden apulaispääsihteeri, ja Ibra on hänen heimokaupunkinsa. Ibran kaupunki sisältää monia linnoja ja vanhoja moskeijoita. Al Maskaryn suku asettui asumaan Abu Dhabiin siitä syytä että Oman oli vielä noin 50 vuotta sitten yhtä hiekka-aavikkoa ilman teitä ja mukavuuksia. Abu Dhabi oli jo silloin kansainvälinen kauppa-ja teollisuuskeskus. Vastikään Omanin pääkaupunkiin Muscatiin saatiin ensimmäinen bussilinja. Omanissa kuljettin kameleiden selässä. Nykyään melkein jokaisella omnilaisella on oma auto.

Mutta Al-Maskary suvun päähenkilö on nainen, Al-Maskary heimon matriarkka Sheikha Azza Bint Saif Al Maskari, joka asuu nykyään Abu Dhabissa, missä sijaitsee Al-Maskaryn suvun Holding firma. Sheikka Al-Masakry on yksi maapallon merkittävimmistä naishenkilöistä. Hän on oman synnyinmaansa Omanin maineikas edustaja. Hän on myös erittäin tunnettu lasten ja naisten asianaisena maapallolla. Sheikha Azza satsaa varoja arabimaitten naisten ja lasten hyvinvointiin ja tulevaisuuden mahdolisuuksiin. Viisas ja sivistynyt naishenkilö, jonka elämän  motto on: "elämän ainoa voimavara on maine, joka perustuu etiikkaan, luottamukseen, kunnioitukseen ja myötätuntoon, mikä johtaa sosiaaliseen harmoniaan!" Hän on saanut Ruotsin kuninkaalta kunniamitallin. Nykyään Sheikha Al-Maskaryn tytär Sheikha Ali Salem Al-Maskary hoitaa firmaa. 

Oman on 50 vuoden aikana muuttunut keskiaikaisesta maasta moderniksi yhteiskunnaksi, mutta silti säilyttänyt paljon omasta ikivanhasta kulttuuristaan. 


Muscat, Oman

Kaiken takana Omanissa on vastikään edesmennyt sulttaani Qaboos bin Said. Hän oli aivan mahtavan ihastuttava herra, joka  oli vain lyhyen ajan naimisissa, eikä hänellä ole jälkeläisiä. Hänen läheinen sukulaisensa kulttuuriministerinä toiminut herra Haitham bin Tariq Al Said jatkaa nyt Omanin sulttaanina. 


Salalah, Oman

Kerrotaan että sulttaani Qaboos bin Said olisi elänyt yhteiselämää erään englantilaisen miehen kanssa. Qaboos kävi koulunsa ja armeijan Englannissa ja Englanti auttoi häntä poistamaan hänen mielisairaan isän pois virastaan. Isä lukittiin sulttaaniperheen palatsiin Salalahin kaupukiin ja siellä hänen vaimonsa piti huolen miehestään hänen kuolemaan saakka. 

Omanin historia on erittäin mielenkiintoinen. Omaniin voi naiset matkustaa yksin ilman seuralaista ja liikkua vapaasti. Omanin hiekkadyyneillä voi vaikka yöpyä, sillä se on luvallista ja normaalia. Omanissa on useita erilaisia telttaleirejä, joista voi vuokrata yöpymisen. Kamelit saattavat kävellä ohitse uteliaisuuttaan, mutta ne antavat kyllä ihmisten olla rauhassa.


Suokaa anteeksi että kerron omista unelmamatkoista nyt karateenissa ollessa, mutta jotain täytyy tehdä ettei masennus yllätä. Oman,  Köpenhaminassa ja  Marokko ovat unelmakohteitani.

Salalahista ei ole pitkä matka Jemeniin. Käytännössä katsoen Omanista voi vuokrata auton ja ajaa ihan vapaasti rajan ylitse Jemeniin. Ainakin vastikään pystyi ajamaan. Siinä ei ole minkäänlaista rajamerkkiä tai tullirakennusta, ei ainoatakaan rakennusta lähemmäksi sadan kilometrin matkalla. Uskomatonta että kaksi muslimivaltiota, yksi maapallon turvallisimmista maista Oman ja yksi maapallon vaarallisimmista maista Jemeen, sijaitsevat rajakkain, ilman minkäänlaista rajamerkkiä.

Mutta Jemeniin ei suositella mennä nykyään, sillä Jemenissä on sisällissota ja sota myös Saudi Arabian kanssa. Jemen on nykyään vuodesta 1990 lähtien yksi yhteinen valtio, kun konservatiivinen Pohjois Jemen ja sosialistinen Etelä Jemen yhdistyivät. 3,5 miljoonaa jemeniläistä elää pakolaisina.


 Sanan kaupunki

Jemen on yksi Lähi-idän vanhimmista asutuskeskuksista. Sen alueelle kehittyi seemiläisten kansojen maata viljeleviä yhdyskuntia arviolta 2000 eaa. Jemen sijaitsi jo varhain merkittävien kauppareittien varrella, minkä ansiosta alueelle syntyi vauraita kaupunkeja. Roomalaiset kutsuivat aluetta nimellä ”Arabia Felix” (”Onnellinen Arabia”) maustekaupan tuottaman vaurauden vuoksi. 

Etiopialainen kristinusko väistyi islamin tieltä ja Jemenistä tuli osa Kalifaattia. Alue sai tuolloin nimensä Jemen, joka tarkoittaa ”oikeaa puolta”, mikä viittaa alueen sijaintiin Mekkaan nähden. Kalifivallan luhistuttua pohjoinen Jemen jäi paikallisten imaamien vallan alle. Imaamit edustivat zaidilaisuutta, islamin nuorempaa alahaaraa. He vakiinnuttivat teokraattisen poliittisen järjestelmän joka piti pintansa nykyaikaan saakka. Jemenissä oli historian aikana useampia imaamien hallitsijasukuja. Jemen säilyi hajanaisena vuoteen 1517 saakka, jolloin Osmaanien valtakunta valloitti alueen ja teki siitä oman maakuntansa. Jemeniläiset heimot ajoivat osmaanit pois vuonna 1636 ja osmaanit saivat valloitettua Jemenin uudestaan vasta vuonna 1872.


Shibām, Piparkakkutaloja



Minua kiehtoo Jemenin historia ja kulttuuri ja varsinkin arkkitehtuuri, siitäkin huolimatta että Jemen on vaarallinen maa, maapallon köyhin maa, missä on nykyään anarkia vallalla. 

Shibām niminen kaupunki on Unescon maailmanperinne listalla. Jemenin pääkaupunki Sanaa on myös Unecon listalla sekä Zabidin kaupunki sekä Sokotran saariryhmä. Jemenissä rakennukset muistuttavat piparkakkutaloja. 


Jemeniin tuskin pääsen koskaan käymään, mutta saahan sitä aina haaveilla matkasta. Olen nähnyt tunnin pituisen filmin seuramatksta Jemenissä. Muuten en ole haaveileva enkä edes romanttinen luonne, mutta matkustaminen on aina minua kiehtonut. Erilaisissa kulttureissa on jotain puoleensa vetävää. 


 Sokotran saari, 'lohikäärmeen veripuu', josta saa punaista väriä

Saari on sanskriitin kielellä nimeltään Dvipa Sukhadhara, mikä tarkoittaa onnellisten/autuaitten saarta. Saaresta kirjoitti Turussa syntynyt ruotsalainen kirjailija Per Daniel Amadeus Atterbom kirjan nimeltä "Lycksalighteens ö", mitä se lienee suomeksi, 'Onnellisten/autuaitten saari' ehkä, tai jotain siihen suuntaan, jos sitä on edes käännetty suomeksi.


Kuvassa hitaasti kasvava Aavikonruusu nimisiä puita, joita voi kasvattaa ruukussakin. Kukkii erittäin kauniisti. Täällä kasvaa erittäin paljon kasevja mitkä ei kasva missään muualla. Täältä löytyy myös ihania hiekkarantoja.

Sokotran saari, sijaitsee Afrikan sarven edustalla. Saari on maapallon omalaatuisimpia saareja. Täällä asuu noin 30 000 asukasta. Täällä on melko rauhallista ja turvallista. Mutta vallanpitäjät saattaa vaihtua yhtä äkkiä, mutta mitään sodan vaaraa ei ole.  Harvaan asuuttu maa, minkä kansalaiset ovat sekoitus arabialaisista, somaalialaisista ja intilalaisista.

Sokotran saarelle voi lentää Jemenistä, mutta juuri tällä haavaa ei lentoja ole. Felix Airways ja Yemenia lentää saarelle, silloin kun lentää. Kannattaa varmistaa heti alkuunsa paluumatka lento.


Jemenin kasvillisuus ja eläinkanta on aivan vertaansa vailla. Jemeniä asuttaa useita kymmeniä eri heimoja, kuten Omniakin. Oman on vaan monin verroin vauraampi valtio, jossa ei ole puutetta mistään. Omanilla on hyvät suhteet kaikkiin valtioihin. Rauhallinen ja  turvallinen valtio.


 Salalah, Oman

Keväinen Köpenhaminan matka jää myös väliin. Tanskalaiset panivat rajat kiinni, jottei sinne huvimatkalaiset pääse. Tanskan tilanne on suurin piirtein samanlainen kuin Ruotsin, mutta ei rajojen sulkeminen auta silti. Ruotsiinkaan ei pääsee kesäkuun puoliväliin saakka, ainakin. 


 Djurgårdskanalen

Takaisin Tukholmaan ja koronapandemiaan... 
Mielipidetutkimuksen mukaan ruotsalaiset ovat erittäin tyytyväisiä asiantuntijoihin ja terveydenhuoltoon. Tanskassa ja Norjassa valtio määrää terveydenhuollosta, mutta niin ei ole Ruotsissa. Ruotsissa on pitkäaikainen perinne, että asiantuntijat ja virkamiehet ottaa osaa päätösten tekoon. Virkamiehiltä on politikointi kiellettyä. He toimivat neutraaleina kuten asiantuntijatkin mielipiteittensä kanssa. Näin Ruotsalaisessa politiikassa saadaan aikaan konsensus/yhteisymmärrys ja luottamus päätöksiä tehdessä ja säästytään riitelemästä.

Ruotsissa terveydenhoito on regione'iden vastuulla = Suomessa sote. Maakunnat hallitsivat maata Ruotsissa vuoteen 1634 saakka, jo kauan ennen kuin Ruotsi sai eduskunnan 1500-luvulla. Vielä nykyaikanakin monet ihmiset samaistavat itsensä kotimaakuntaansa, vaikka niillä ei enää ole samalla tavalla hallinnollista merkitystä. Maakuntajako perustui osittain jo esihistoriallisella ajalla olemassa olleisiin aluejakoihin. Keskiajalla maakunnat toimivat erillisinä hallinnollisina yksikköinä, joilla oli omat maakuntalakinsa. He kantoivat verot, sääti lait ja valitsi kuninkaat. 

Me maksetan vieläkin tuloistamme noin 11-12 % Regioneille. Ja kunnille maksetaan noin keskimäärin 32 %, mistä sitten kunnat maksaa eteenpäin Regioneille tuon 11-12 %.

Ruotsi yrittää jarruttaa corona viruksen tartuntojen nopeaa leviämistä, niin ettei kerralla sairastuisi paljon porukkaa. Halutaan antaa hyvä hoito myös muille sairaille eikä keskittää koko tervydenhoitoa coronavirukseen. Useimmat coroanviruksen saaneet pystyvät olemaan kotonaan, ja saamaan neuvoa ja apua ja tukea puhelimitse, jolloin tatunnan vaara on melkein olematon, eikä he vie sairaalapaikkoja vanhuksilta ja muilta sairailta. Näyttää kuitenkin siltä kuin virus esiintyy ovelasti ilman minkäänlaisia oireita ja siksi tartunta leviää helposti. Toiset nuoremmatkin sairastuu vakavasti. Normaalisti se vie keskimäärin kuusi vikkoa selvitä taudista, nuoremmilla vain viikon. Hyvin moni Tukholmaassa sanoo että heillä on jo ollut corona. Tuntuu siltä kuin joka toisella olisi ollut tauti.

Kaikkien vanhusten ja kroonisesti sairaiden luokse tullaan kotiin testaamaan. Heidät siirrettään tarvittaessa infektioklinikalle.
Terveyskeskus jossa käyn noin vain kerran vuoteen, pitää nykyään videovastaanottoja iltaisin. Yksityisiä video lääkärivastaanottoja on myös Ruotsissa. Vanhuksia on kehoitettu pysymään poissa apteekeista nyt coronan aikana. Kaikki lääkkeet voi saada kotiinkin.

Kiina kannusti muita maita taistelemaan virusta vastaan, mutta haukkui Ruotsin. Kiinalla ja Ruotsilla on diplomaattinen sota ollut käynnissä jo muutaman vuoden, joten tämä oli odotettua, että Kiina alkaa haukkumaan Ruotsia. Vast'ikään Ruotsin ulkoministeri kertoi Kiinalle, että Ruotsi ei ole diktatuuri valtio vaan demokratia. 

Ruotsissa lopetettiin laskemasta coronatartuntojen määrää, koska kaikkia ei enää testata. Huomattiin että testauttamaan tuli paljon henkilöitä joilla ei ollut minkäänlaisia oireita. Testausvälineitä ja hoitohenkilökunnan aikaa tuhlattiin. Nyt testataan vain oireilevat, sairastuneet, huonokuntoiset ja vanhukset.

Muut saa olla karanteenissa kotonaan seuraamassa tilannettaan tai parantelemassa itseään. Ruotsin hallitus on toiminut esimerkillisesti tukemalla asiantuntijoita, taloudellisesti  tartunnan saaneita ja työantajiakin. Kaikki saa sairaspäivärahaa ensimäisestä sairauspäivästä lähtien, eikä edes tarvitse lääkärin todistusta työantajalle, vaan saa kaikessa rauhassa parantua veipä sairaus sitten kuinka kauan  tahaansa. Ruotsissahan ei ole työnantajien puolesta terveydenhuoltoa, vaan kaikki saa mennä terveyskeskuksiin tai tarvittaessa sairaalan akuuttiin. Jokainen saa itse valita terveyskeskuksensa aivan vapaasti ja koska vaan vaihtaa, jos niin haluaa.

Hallitus tarjoaa kahden vuoden korottomia lainoja firmoille, jotta heidän ei tarvitse mennä konkurssiin tai sanoa irti työntekijöitä. Hallitus varasi lainohin 500 miljardia kruunua. Hallitus lupasi täyden tuen terveydenhoitoon maksoi mitä maksoi. Rahasta ei ole kuulema pulaa.

Tartunnan saaneita on nyt 864 tähän mennessä (14.3.2020). Kodeissaan on varmaan testaamattomia tartunnan saaneita, jotka eivät ole kovin sairaita.


 Öresundsbron silta/Juutinrauman silta kuvattuna Malmöstä käsin

On kova ikävä Köpenhaminaan... Tanska pani rajat kiinni tänään.

Silta on yhdistetty rautatie- ja maantiesilta Juutinrauman salmen yli. Silta- ja tunneliyhteys yhdistää kaksi metropolialuetta, Tanskan pääkaupungin Kööpenhaminan ja Ruotsin kolmanneksi suurimman kaupungin Malmön. Juutinrauman sillan pituus on 7 845 metriä pitkä. Ruotsin ja Tanskan yhdistävän silta- ja tunneliyhteyden kokonaispituus on 16 kilometriä, ja se otettiin käyttöön 1. heinäkuuta 2000. 


Kruununprinsessa Mary vie lapsiaan tarhaan tai esikouluun. Tuleva kuningas prinssi Christian polkee omalla pyörällään. Myös kruununprinssi Fredrik on nähty usein kuskaamassa lapsiaan kärryllä. Nykyään kuningasperheen lapset ovat jo vanhempia, joten heidät viedään kaiketi nykyään autolla, jo turvallisuus syistäkin. Hyvin monet vanhemmat kärrää lapsensa Tanskassa tällaisella kärryllä päiväkotiin tai esikouluun.

Kruununprinsessa Mary asuu tällä hetkellä Sveitsissä lastensa kanssa, jotka käy siellä koulua. Kruununprinssi Fredrik matkustaa Sveitsin ja Köpenhaminan väliä. Prinssi Joakim muutti perheensä kanssa Pariisiin. Joakim käy siellä jonkinlaista armeijakoulua. Kuningatar Margrethe  on Köpenhaminassa Benedikte siskonsa kanssa. Benedikte asuu yhdessä kuninkaan linnan rakennuksen neljästä siivestä. Toisessa siivessä asuu kuningatar Marghrete ja kolmannessa kruununprinssi Fredrik perheineen.


 Köpenhaminalaiset ovat polkupyöräilevää väkeä

Köpenhamina  vaikuttaa pieneltä kaupungilta, koska  sinne ei ole rakennettu korkeita kerrostaloja. Tanskalaiset ei tykkää korkeista rakennuksista. Kadut on nykyään tehty kävelijöitä ja polkupyöräilijöitä ajatellen. Tanskalaiset ovat erittäin tavallista väkeä. Jopa kapunkilaisetkin ovat ikään kuin maalaisia. Noin puolet köpenhaminalaisista kulkee polkupyörillä, noin lähes 700 000 pyöräilijää liikenteessä.

Kaupungin ulkopuolella uusissa asumalähiöissä on jonkin verraan korkeita kerrostaloja nykyään.Tanskalainen moderni arkkitehtuuri ja suunnittelu on maailman kuuulua ja erittäin mielikuvituksellista. Tanskalaiset ja norjalaiset käyttää hyvin usein sanaa dejlig, mikä tarkoittaa suurin piirtein ihaana. Täytyy sanoa että kaikki muut pohjoismaalaiset ovat erittäin positiivisia ja avarakatseisia verrattuna suomalaisiin, jotka ovat usein negatiivisiä, kriittisiä ja melankolisia. 


Aivan ihana Kööpenhamina...jonne minulla on usein ikävä. Olisi voitu lähteä Köpenhaminaan, jos ei coronavirus tullut estämään matkustamista. Meillä on ollut perinne käydä ainakin kerran vuodessa Malmössä ja Köpenhaminassa. Asuisin mieluiten Köpenhaminssa eläkepäiviäni, mutta näillä näkymin se on mahdottomuus. Mutta ehkä tästä pian pääsee taas käymään Köpenhaminassa, jos tässä hengissä pysyy kaiken maailman viruksilta. Parempia aikoja odotellessa voin muistella Köpenhaminaa  ja tehdä vaikka uuden postauksen ikävöidessäni.

 
Kirsikkapuut kukkivat ja linnut visertävät Tukholmassa

Kevät tuli helmikuun puolessa välissä Tukholmaan. Talvea ei ole ollut lainkaan. Mutta lunta satoi yksi yö yllättäen, lumi suli pian pois ja näin tulla tupsahti syksyinen sää. Mikähän on seraavan vuodenajan nimi. Tammikuussa oli +11 astetta Tukholmassa ja kirsikkapuut akoivat kukkimaan, vaikka normaalisti ne kukkivat vasta puolessa välissä huhtikuuta, jolloin vietetään Kirsikkapuunkukka päivää. 250 vuoteen ei ole ollut niin lämmintä talvea kuin tänä vuonna. Siitepölyraportit aloitettiin jo.  Lämpötilat ovat olleet siinä +8-15 asteen välillä.


Täysikuu Tukholmassa
 
Tämä erikoinen ja harvinaisen suuri  superkuu nähtiin tammikuun alussa aikaisin aamulla  Tukholmassa.


Kun Magnoliat kukkii niin silloin on kevät tullut Tukholmaan. Magnoliat ovat erittäin yleisiä kuten kirsikkapuutkin nykyään Tukholman katukuvassa. Tämä valokuva on Englantilaisen kirkon luota Östermalmilla.


Nyt on Tulppaanien aika ja pääsiäinenhän on parin viikon päästä.

Coronavirus estää liikkumista ja matkailua, joten päätin laittaa itseni vapaa-ehtoiseen karanteeniin. Sattumalta kuulun riskiryhmään ikäni ja diabeteksen takia. Influenssa minulla on ollut ainakin 4 kertaa, jos ei viisikin. Mutta tämä Coronavirus ei ole influenssavirus, vaikka myöhemmin se luultavasti mutautuu siksi ja tulee jatkossa kummittelemaan influenssa sesongin aikoihin joka vuosi tai joinakin vuosina. Mutta siihen mennessä on ehkä keksitty rokote sitä vastaan. Toivotaan ainakin niin.


Grundtvigin kirkko, Bjerget 14B, Köpenhamn, 
Nordvestin kaupunginosassa

Ruotsissa on juuri nyt (6.3.2020) noin 203 corona tartunnan saanutta, joista Suur-Tukholmassa 115. Noin 200 henkilöä on saanut virustartunnan Italiassa käydessään, muutama Iranissa ja yksi Saksassa. Kuinka monta heidän läheisistään on laitettu karanteeniin, niin sitä ei kerrota. Suur-Tukholmassa soitetaan terveysviranomaisille, eikä lähdetä terveyskeskuksiin tai sairaaloihin tartuttamaan, jos nousee kuumetta tai on muita oireita. Täällä Tukholmassa tullaan usein miten kotiin tekemään testit. Ruotsissa ollaan vieläkin asteella 1. Se trakoittaa sitä, ettei corona virus ole vielä päässyt leviämään vapaasti yhteiskunnassa, vaan virus on kontrollin alla.

Me ei olla oltu ulkomailla kahteen kuukauteen, eikä meillä ole minkäänlaisia oireita. Influenssa rokotteetkin ollaan otettu, joten tuskin tässä edes influenssa iskee. Me ollaan sisäänpäinkääntyneitä  erakkoluonteita, joten me viihdytään kotonakin kirjojen ja tietokoneen parissa. Puhelimella ja netin kautta voidaan pitää yhteyksiä jälkikasvuun. Tytär on sairaala-alalla töissä. Hän luki ensin farmaseutiksi ja sitten sairaanhoitajaksi ja nyt lukee psykologiaa siinä töitten sivussa.


Onhan meillä aina mahdollisuus mennä ulos päiväkävelylle. Tässä on lähettyvillä luontoaluetta, joten päiväkävelyn aina voi tehdä pelkäämättä että törmää sairaisiin. En ota karanteeniä kirjaimellisesti, ainakaan vielä. Kävin minä tänäänkin ruokakaupassa. Kaupat ovat ainoat, joista voitaisiin saada tartunta. Mutta ruokakaupassa ei ollut juuri ketään. Apteekissa tungeksi ihmisiä sitäkin enempi. Meillä on kaksi apteekkia melkein vierekkäin. Molemmissa samanlainen tungos. Sain melkein yksikseni tehdä ruokaostokseni. 


Köpenhamn

Törmäsin naapurin kiinalaisrouvaan, joka oli ulkona ulkoiluttamassa koiraansa. Hän vaikutti masentuneelta, eikä ihme, sillä Corona on ottanut paljon kiinalaisia hengiltä. Ei me juteltu tällä kertaa, tervehdittiin vain toisiamme. Hymy on monelta hyytynyt ja parempi on ehkä ettei tässä liikaa keskity virukseen, vaan yrittää ajatella muuta ja touhuta jotain omissa oloissaan.


Coronavirus on jo aiheuttanut Tukholmassa riitoja, sillä melkein kaikki muutamaa Iranissa käynyttä lukuun ottamatta, on saanut tartunnan hiihtolomalla Italian Alpeilla. Pian tulee  seuraavat talvilomalaiset Itävallan Alpeilta kotiin. Tässä tulee ajatus että mitenkähän olisi tilanne, jos ei olisi sattunut hiihtolomat coronan kanssa samaan aikaan. Yksi on varma ettei tartuntoja olisi juuri lainkaan, ainakaan vielä. 

Tukholmassa on lukuisia yksityisiä eliittikouluja, jotka voitiin sulkea lupaa kysymättä ja lapset saivat jäädä kotiin, prinsessa Estelle mukaan lukien. Kunnalliset koulut ovat avoinna. Tavalliset työläisperheet eivät ole päässeet Alpeille hiihtolomille ja siksi heidän vanhenpansa ei ole saanet corona tartuntaa. Lapsiinhan tämä corona ei iske hevillä, mutta he voivat tartuttaa aikuisia, kuulema. Joten eliittikoulut suljettiin opettajien ja lasten vanhempien takia, ei niinkään lasten takia. Eliitti herrasväellä on varaa olla kotona lastensa kanssa ja pitää heille seuraa. Pitää sanoa että Ruotsissa näissä eliittiperheissä vaimot käyvät töissä. Muutaman tunnin osa-aika-apulainen hoitaa kodin ja lapset kouluajan ulkopuolella. Kotiäitejä ei ole montakaan Ruotsissa. Kotona olosta ei makseta, joten melkein joka ikinen lapsi lähtee esikoluun siinä noin 1,3-1,5 vuoden vanhoina. Useimmat vanhemmat säästää tuosta ajasta noin 3 kuukautta myöhemmäksi.


Köpenhamn

Meidän ei ole mikään pakko tungeksia ihmisjoukoissa, kun kerta ollaan eläkkeellä. Tuskin corona virus viihtyy täällä kauaa. Kun tulee kesä niin virukset lähtevät muihin maisemiin. Vaatii reilun kuukauden ajan (6-10 viikkoa korkeintaan) kärsivällisyyttä, sitten se voi helpottaa. Toivotaan vaan ettei kukaan tule menehtymään viruksiin. Kuolleisuus on kuulema samaa luokkaa kuin influenssoissakin, ehkä hieman korkeampi coronaviruksessa, koska coronavirukseen ei ole rokotetta, eikä erityistä lääkitystä.

Ainahan sitä voi tehdä pienen kävelylenkin kortteliston ympäri ja ottaa raitista ilmaa. Ruokaakin voi tilata kaupasta kotiin. Nyt olisi hyvä aika tehdä kevätsiivous ja siivota pölyt pois nurkista ja kirjahyllyistä. Meillä ei ole apulaista ollut koskaan, vaan itse ollaan siivottu jälkemme. 

Tuli tässä mieleen että vuonna 1971 olin keskellä päivää kaupassa ostoksilla lapsenvaunun kanssa, niin tuli ruotsalainen vanhempi mies ja kysyi että oletkos sinä sellainen elliittirouva joka on kotona eikä käy töissä. Järkytyin, sillä en olisi voinut osata odottaa sellaista reaktiota 1970-luvun alun Tukholmassa. Sitä paitsi olen aina käynyt töissä. Ensimmäinen lapsi syntyi Helsingissä, joten minulle ei ollut edes mahdollisuutta äitiyslomaan Ruotsissa. Mutta pystyin silti olemaan pari kuukautta kotona lapsen kanssa. 

Se oli rennointa aikaa Ruotsissa. Aamulla vain soitti töihin että olen sairas, ja sitten meni Suomen kelaa vastaavaan toimistoon ja pyysi päivärahan käteen. Moni käytti sitä hyväkseen kun oli rahat loppu ja mieli teki alkoholia. Mutta nykyyän on erittäin kovat säännöt Ruotsissa. Ero on kuin yöllä ja päivällä.

Tulee myös mieleen toinen tapaus siltä ajalta. Tukholmassa oli siihen aikaan paljon suomalaisia romaneja. Monet heistä matkusti edestakaisin Tukholman ja Suomen väliä ja nosti sosiaaliapua molemmissa maissa, kunnes ruotsalaiset tajusivat sen ja ottivat pois asunnot ja korvaukset heiltä. Nykyään ei ole vapaita vuokra-asuntoja Suur-Tukholmassa, eikä juuri missään kunnassa kunnallisia asuntoja lainkaan. Puhumattakaan sosiaaliavusta, jota on kuulem amelko mahdotonta saada. Ruotsissa ei nimittäin toimeentuloturva ole perustuslaissa säädetty, kuten Suomessa.



Köpenhamn

Noh, se oli vuonna 1971 kun tukholmalaisessa ostoskeskuksessa seisoskeli joukko suomalaisia romaneja. He katselivat lastenvaunuani ja kovaan ääneen sanoivat suomeksi, että joillakin on varaa ostella nahkaisia lastenvaunuja. En voinut olla puuttumatta asiaan. Sanoin että katsokaapas vaunun kuvun sisäpuolelle. Vaunu ei ole nahkaa vaan keinokuitua. Vaunu ostettiin käytettynä ja kuvun sisäpuolella oli repeämä, mikä ei meidän menoa haitannut. Jo siihen aikaan Tukholmassa kierrätettiin lasten asuja, vaunuja ja leikkitavaraakin. Tavara vaihdettiin päiväkodissa, tai ostettiin jos ei ollut mitään sopivaa vastinetta antaa. Vaikka Ruotsi oli siihen aikaan yksi maailman rikkaimmista valtioista, eikä kukaan kärsinyt köyhyydestä. 

Mutta sainpahan suomalaisten ennakkoluulot tainnutettua. Naiset häipyivät sen tien. Suomalaisten ennakolullot ovat aivan valtavat vielä tänkin päivänä. Mikään muu ei minua ärsytä, kuin suomalaisten valtavat ennakkoluulot, ennakkoluulot aivan kaikesta. Mistähän se johtuu?

Nyt coronaviruksen aikana voi lukea kirjoja, joita ei ole ehtinyt aikaisemmin lukemaan, katsoa elokuvia ja faktaohjelmia televisiosta, joita ei ole ehtinyt aikaisemmin katsomaan. Blogi odottaa keskenjääneiden postautsen valmistelua ja uusia postauksiakinOstin uuden tietokoneen, joten nyt on mukava taas naputella tekstiä.

Tanskalaiset ovat maailman mestareita melkein kaikessa, paitsi ei urheilussa.Urheilu ei tanskalaisia kiinnosta tippaakaan. Tanskahan on maanviljelysmaa numero yksi. Tanskalainen perinneruoka on sianliha ja smörrebröd/voileivät. Tanskalainen ruisleipä on maailman parasta, tervellisintä ja maukkainta. Tanskalaista ruisleipää myydään myös Ruotsissa. Smörrebröd tehdään aina ruisleivästä. Sitä ei vahingossakaan saa tehdä vehnäleipään. Myös kalaruuat kuuluvat perinneruokiin. Silli ja snapsi tai paistetut silakkapihvit picklatun tai raa'an punasipulin kanssa on todellista herkkua. Tapa ottaa ruokaryyppy/snaps on tullut Tanskasta Ruotsiin. 

Cafe Sorgenfri on Köpenhaminan kuuluisa smörreböd paikka. Kahvila sijaitsee Brolaggerstraede  8, keskellä kaupunkia.


Glyptoteket, Dantes Plads 7, Inre by/keskellä kaupunkia

Museon omistaa Carlsbergin oluttehdas. On muuten yksi Köpehaminan mielyttävimmistä museoista. Tanska on pieni maa mutta sillä on yksi maapallon vanhin historia. Tanska on maapallon vanhin monarkia. Ruotsi toiseksi vanhin. Tanskassa on erittäin korkeatasoisia museoita, joita on todellakin paljon. Se vaan on niin että Tanska on maailman paras maa asua. Tanskalaisten hyväntuulisuus ja leppoisuus rentouttaa myös turisteja. Tanskalaiset ovat parhaimpia melkein kaikessa. 


  Museon kahvila on sijoitettu atriumiin.


Smörrebröd, siis voileipä, on tanskalainen keksintö. Smörrebröd on tanskalainen perinneruoka. Parhat smörrebrödit omasta mielestäni ovat silli- ja lohivoileivät, joiden päälle laitetaan raakaa tai picklattua punasipulia. Tanskalaista lohivoiliepää ei voita mikään. 

Paahtopaistivoileivät ovat myös herkkua. Katkarapuvoileivistä on tullut ruotsalainen perinneruoka jo 70-luvulla. Tanskassa laitetaan usein paistettuja pekonisiivuja voileivälle yhdessä kevysesti paisteun kananmunan kanssa. Mutta pitää muistaa että tanskalainen smörrebröd pitää tehdä aina ruisleipään. 

  


Sianliha kaikissa muodoissa on tyypillisintä ruokaa Tanskassa ja tietysti myös pølse/makkara ja kala kaikissa muodoissaan on myös perinneruokaa Tanskassa.


Omenaläski, tanskalainen perinneruoka

Aebleflæsk/omenaläski on tyypilinen tanskalainen ruokalaji. Sianlihasiivut paistetaan omenapalojen kanssa pannulla ja siihen lisätään sokeria ja tinjamia. Syödään ruisleivän kanssa. Olut ja snapsi kuuluu asiaan. 

Paistettu sinaliha voidaan syödä myös persiljakastikkeen ja perunoiden kanssa. Tanskalaiset äänesti kerran juuri tämän ruuan parhaaksi kansalliseksi perinneruuaksi. Persiljakastikkeen ja perunoiden lisukkeeksi voi valmistaa frikadelleja. Sianlihasta pyöritellään lihapullia jotka keitetään lihaliemessä, jota voi maustaa porkkanalla, sipulilla, pippurilla ja lakkerinlehdillä. Lihapullista tulee kalpeita, ei ruskeita. Kuten italialaiset polpette lihapullat, jotka keitetään tomaattikastikkeessa.

Tanskalainen ruisleipä on maailman parasta, uskallan väittää. En syö muuta kuin tanskalaista ruisleipää, jossa sokeriarvot ovat erittäin alhaiset, melkein nollaluokkaa ja kuituja erittäin paljon. En tiedä lukeeko Suomessa ruokatavara pakkauksissa hiilihydraattimäärään sisältyvä sokeriarvo. Ruotsissa se on lailla taattu, ja se helpottaa huomattavasti meitä diabetes-kakkosia ja muitakin terveyttään ajattelevia ruokaostosten teossa. Hattingin ruisleivässä on vain 1 gramma sokeria ja muuten se on kokojyväruista. Leipään on usein lisätty chiasiemeniä. Fazer ja Valio yrittää myydä tuotteitaan Ruotsissa, mutta ikävä kyllä ne ovat erittäin kalliita, niissä on enempi sokeria ja ne ovat happamampia.


Presidentsippa/Presidentinvuokko

Tämä herttaisen kaunis vuokko on saannut nimensä amerikkalaisen presidentin Thomas Jeffressonin mukaan. Tämän kauniin vuokon voi nähdä Bergianisessa puutarhassa Tukholmassa. 

Irikset, krokukset ja Scillat kukkivat jo näin aikaisin keväällä. Paras aika on mennä tänne Kuninkaallisen Tiedeakademian omistamaan ja Tukholman yliopiston ylläpitämään Bergianiseen puutarhaan toukouussa ja ehkä mieluiten toukokuun lopulla.


Sinivuokkoja ei nää kovin usein Ruotsissa ja siksi ne ovat suojattuja. Keltavuokkoja kasvaa vain eteläismmässä Ruotsissa ja Gotlannin saarella. Mutta valkovuokkoja esiintyy sitäkin enmepi Tukholmassa.


Gotlannin saarella voi nähdä kelta-, sini- ja valkovuokot yhdessä.


Valkovuokkoja kasvaa koko maassa vaikka millä mitalla. Ne kattaa usein erittäin suuret alueet, kilometreittäin joka suuntaan metsäalueilla.

Jatkoa 20.3.2020...

Tiistaina 17.3.2020 käytiin viimeisen kerran kaupassa ja nyt jäätiin täyskaranteeniin. Jatkossa tilataan ruuat kotiin. 
Nyt näyttää siltä että coronavirusta likkuu hyvin vähän maaseudulla ja pikku kaupungeissa. Coronaa on melkein vain Tukholmassa. 


Tänään on kevätpäiväntasaus. Ollaan menossa kesää kohti. Oikein mukavaa kesän odotusta ja kärsivällisyyttä Cornonaviruksen kanssa. Eiköhän me vielä päästä ulos nauttimaan kesästä ja mahdollisesti matkoillekin. 

26.3.2020
Nyt tämä tilanne alkaa jo väsyttämään. Mediaa ei enää viitsi lukea, koska siellä jauhetaan vaan samaa asiaa kaiken aikaa. TV:ssä sentään näytetään muutakin kuin corona virusta. Aamupäivinä aletaan lähettämään ohjelmia karanteenissa oleville, varsinkin iäkkäämmille. Pahinta tässä on se ettei ruokaosostokset netissä tahdo toimia. Kaikki menee hyvin niin kauan kunnes on maksun aika. Maksutapahtumaa ei onnistu, koska jakeluajat on loppu ja ruuhka aivan kamala. Tukholmassa muutenkin ostetaan ruokaa netin kautta, mutta nyt loputkin haluaa netin kautta tilata ruokaa. Kauppiaat ovat luvanneet tuoda ruuat ulko-oven taakse. 

Kansanterveyslaitoksen mukaan viruksen on kuulema voinut saada jo viikkoja ennen kuin oireet tulevat. Nämä nyt kuolevat henkilöt ovat enimmäkseen miehiä, jotka ovat saaneet tartunnan joskus 2 viikkoa sitten, siis ennen kuin ehdittiin edes asentautua tilanteeseen. Tehohoidossa on 75 % potilaista miehiä.

Tukholmassa virusta liikkuu eniten alueilla, joissa asuu pakolaisia, jotka ei olleet lainkaan tieteoisia viruksesta. Useimmat ei osaa niin paljon ruotsin kieltä että tieto olisi mennyt perille. Kenellekään ei tullut mieleen heitä informoida. Ruotsalaiset antaa maahanmuuttajat ja pakolaiset olla oman onnensa nojassa, aivan kuten ruotsalaiset eivät puutu kantaväenkään elmään millään lailla. Saa olla ihan rauhassa. 

Täällä ei ole minkäänlaista merkkiä ulkona siitä, että viruksia on liikkeellä. Ei ole hengityssuojia, eikä käsidesiä missään. Hengityssuojia ei Ruotsissa ole koskaan käytetty, koska niistä ei ole mitään hyötyä. Sairaaloissa on tietysti sairaala-hengityssuojia henkilökunnalle. 

Kaupoissa käsidesit myytiin loppuun päivässä, eikä uutta ole tullut.  Terveyskeskuksista ja sairaaloista on käsidesit varastettu loppuun jo kauan sitten. Ei minkäänlaisia  kylttejä missään, jossa informoitaisiin. Televisiossa vähän väliään esitetään kuinka tulisi pestä kädet 30 sekunnissa. Se siinä. Kaiken aikaa toistetaan että suojelkaa vanhuksia ja sairaita tartunnoilta.

Olipa miten oli niin corona jää tänne Tukholmaan riehumaan ainakin kesäkuun puolelle saakka. Muu Ruotsi saa virukset meidän jälkeen.  Mitenkähän tätä jaksa niin kauan... terveys tässä mene jos ei pääse ulos liikkumaan. Luin juuri  raportin siitä miten vaarallista on miehille olla työtön. He kärsii enempi psyykisesti ja fyysisetsi karanteenissa olosta. Se on jo nähty Tukholmassa että noin 75 % enempi on miehiä sairaalssa viruksen takia. Kuolleistakin on suurin osa miehiä. 

30.3.2020. Minulla alkaa menä päivät sekaisin. Tunne on erittäin epätodellinen kuin painajaisunessa. En oikein tajua että kuinka kauan ollaan jo oltu karanteenissa. Jotenkin tämä olotila saa aikaan sen ettei edes mieli tee enää lähteä kävelylle luontoon. Alkaa lopulta tajuta että nyt on meikäläisen kohdalla kyse elämästä ja kuolemasta. Sillä jos saan tartunnan, niin se on menoa. Olen siihen jo valmitautunut tällä viikolla. Pitemmän eristyksen jälkeen voi moni joutua psykoosiin, jopa psyykisesti tasapainoiset henkilötkin.


Tänään juuri asiantuntijat kertoivat ettei ihmisiä voisi pakottaa olemaan karanteenssia. Kaksikin kuukautta on psyken kannalta erittäin rasittavaa, saatikka sitten 4-6 kuukautta, sillä  tämä saattaa venyä todella pitkäksi. Voi hyvänen aika sentään. Vaikka ollaan introvertteja niin silti tämä on kamalaa.

Selasin Ilta Sanomia ja huomasin että IS kirjoittaa harhaanjohtavia tilastolukuja Ruotsin corona epidemiasta. Tartunnan saaneita saattaa olla kymmenen kertaa enempi kuin mitä on testattuja. Suomlaisen median tapoihinhan näköjään kuuluu kirjoitttaa kaikenalaista negatiivista ja synkkää Ruotsista. Ruotsalaisessa mediassa ei koskaan kirjoiteta negatiivistä muista maista. Ruotsissa ei arvostella ylipäätään.

10.4.20
Nyt olen ollut jo kuusi viikkoa karanteenissa. Ja luultavasti tarvitsen olla vielä toiset kuusi, ennen kuin uskaltaa alkaa elämään joten kuten normaalia elämää, jos ei ota riskiä kuolla virukseen. Sen jälken saattaa tulla uusi virusaaltokin... Täällä on kuitenkin luvattu että kesäkuussa voi pitää Ruotsissa kesälomaa, mutta ei lähteä ulkomaille. Nyt ei ole saanut lähteä edes kesämökilleen, säännöt ovat semmoiset. Korkeintaan kahden tunnin päähän saa matkustaa mutta ei tavata ihmisiä. Ehkä vasta reilun vuoden päästä päästään lähtemään pitemmälle.

Viime päivinä on tilastokurvat alkaneet laskea Tukholmassa, joten toivoa on paremmasta.


 

Paavi rukoilee koko Rooman ja koko mailman puolesta, Urbi e orbi.

Jos joku on jaksanut lukea loppuun saakka tämän epätavallisen postaukseni niin pyydän anteeksi sotkua.

Joudun nähtävästi olemaan eristyksissä kauan tai siihen saakka kunnes tulee rokote, jos en ota suurta riskiä. Näin pahalta näyttää. Vaikea on elää toivossa, vaikka olenkin perusluonteeltani optimistinen. Tämä on vakava asia meille iäkkäämmille ja perussairaille.