tiistai 2. elokuuta 2016

Botkyrka kyrka

Botkyrka kyrka View01.jpg

Botkyrka kyrka, Botkyrkan kirkko, Sankt Botvid väg 27,
 Norsborg, Botkyrkan kunta

Botkyrkalla on  noin 7000 vuotta vanha historiansa, vaikka kunta on perustettu vasta vuonna 1971. Itse nimi Botkyrka tulee kuten jo aikaisemmin kerroin Botvid nimisen pyhimyksen nimestä. Botvid syntyi ja asui alueella. Tämä on siis tavallaan Pyhän Botvidin kunta. 

Botkyrka oli maalaiskunta vuodesta 1862 lähtien, mutta Suur Tukholman alueen kuntarefromi vuonna 1952 ei käsittänyt tätä aluetta.  Tukholma on suht koht pieni kunta. Tukholma tvallaan koostuu useista kunnista, joista jotkut sijaitsevat jopa Tukholman kunnan sisällä. 

Vasta vuonna 1971 tuli Botkyrkasta oma kuntansa. Haaparannan jällkeen on Botkyrkan kunta Ruotsin monikulttuurillisin kunta. Täällä on reilusti yli puolella asukkaista maahanmuuttaja tausta. Tänne on tultu läheltä ja kaukaa ihmettelemään, kuinka hyvin monikulttuurillinen yhteiskunta voi toimia. Kunnan keskuspaikka on Tumba.

Kulttuurihisrtoriallisesti ehkä tärkein alue on Norsborgin alue. Täällä on paljon turiteille nähtävää ja koettavaa, kuten useita museoita, Monikulttuurikeskus, teatteri, kirkkoja, sirkuskoulu ja kreativiteettikeskus Subtobia, entinen ruukki Tumbassa, Sturehovin linna, Hågelbyparken,  12 luonnonreservaattia, Söderby, kalastusta, ratsastusta, uimarantoja ja ties vaikka mitä. Tänne kulkee metrojuna ja paikallinen sähköjunakin kulkee alueen lävitse. Itse kunnasta kerron lisää toisten.

Botkyrka kyrka Tower01.jpg

Kirkosta huomaa heti sen keskiaikaiset vaikutteet


Vuosi 1128 oli se vuosiluku, kun puukirkko valmistui, yhdeksän vuotta aikaisemmin, kuin tämä kirvikirkko.

Botkyrka kyrka View02.jpg

Botkyrkan kirkko on erikoinen kirkko jo sen alkuperänkin puolesta. Nimittään Pyhän Botvidin veli Björn halusi Botvidin kuoltua rakennuttaa kirkon  Botvidin kunniaksi lapsuudenkodin tontille. Björnin kerrotaan piilottaneen Pyhän Botvidin ruumiin ensin Salemin kirkkoon. Täällä kerroin hieman Salemin kirkosta aikaisemmin ja Pyhän Botvidin asuinpaikasta. Björn pyysi tekemään sargofagin Botvidille, jota kutsutaan nykyään Botkyrkamonumentet nimellä ja joka laitettiin Botkyrkan kirkon edustalle. Itse Botvid on melko varmasti haudattu kirkkoon.

Botkyrkan seurakunnalla on viisi muuta kirkkoa, kaksi kirkkomaata ja yksi hautausmaa. Mutta Botvidin kirkko on saanut aivan oman erikoisasemansa seurakunnassa. Kirkko on yksi Tukholman alueen vanhimpia ja se on ollut kauan pyhiivaelluskirkko, jonne tuli väkeä ympäri Skandinaviaa. Kirkon lähettyvillä on asunut kristittyjä niin kauan kuin kristinusko on vaikuttanut Ruotsissa. Alueella sijaitsee useita ns vapaakirkkoja, moskeijoita, syyrialais-ortodoksinen  kirkko, ja katollinen kirkko rinta rinnan sulassa sovussa. Kaikki elävät samassa uskossa saada elää lähellä Jumalaa. Me ollaan luotu elämään lähekkäin. Kaikki lapset ovat meidän lapsiamme.

Kirkon ohitse syntyi maantie joka on vieläkin käytössä ja jonka nimi on nykyään Sankt Botvidin tie. Kirkon toiselta puolelta kulkee modernimpi nelikaistainen moottoritie E20 /Södertäljevägen.

Botkyrka kyrka

Kirkon ympärillä sijaitseva kirkkomaa on yllättävän suuri ja sen huomaa että tänne on haudattu melko äskettäin vielä vainajia haudan lepoon. Kirkkomaa on Botkyrkan vanhin hautausmaa. Ennen kristiuskoa vainajat haudattiin hautakumpuhin tai hautakentille. Monet kristillisistä kirkoista Ruotsissa on rakennettu juuri pakananajan hautakumpujen päälle. Hautakummuilla ja -kentillä  seisoi usein myös riimukiviä.


Kirkkomaan ympärillä on ns bågårdsmur, graniitikivistä kasattu muuri, joka on kulttuurisuojattu muuri. Tällaisia muureja on usein myös linnojan puistojen ympärillä. Kirkkomaa on melkeinn kokonaan peitetty ruohomatolla ja täällä kasvaa perinteisiä kirkkomaapuita kuten haapoja, jalavia ja vaahteroita.


Uudempi kirkkomaan osio

Botkyrka kyrka Church side wall.jpg

Kirkkorakennuksella ei ole sokkelia lainkaan ja ulkoseinät ovat epätasaisia, siis putsaamattomia. Vain ikkunanpielet ja oviaukko ovat putsattuja.

Alkueräinen kirkko Botwidiia Kirkia oli valmistettu puusta. Luultavasti Botvidin veli Björn joka nikkaroi sen kasaan. Mutta velipoika Björn rakennutti uuden kivikirkon vuonna 1129, vain yhdeksän vuotta Pyhän Botvidin kuoleman jälkeen. Puukirkko hajoitettiin ja sen paikalle valmistettiin tämä mahtava ja kaunis kivikirkko. Vuonna 1176 tuli Strängnäsin piispa ja Ruotsin ensimmäinen arkkipiispa Stefan Uppsalasta vihkimään kirkon käyttöön.

Botkyrka kyrka


Kirkko on ns salikirkko joka sijaitsee itä-länsi suunnassa, kuten oli tapana rakentaa kirkot. Torni sijaitsee siis läntisessä päädyssä. Torni rakennettiin myöhemmin kuin itse kirkko. Absdipääty on pystysuora. Koristeena kaunis lasi-ikkuna.  Sakristia kuvassa etummaisena.


Botkyrkamonumentet, tämä on vain kopio. Aito on viety Historialliseen museoon.

Botkyrkamonumentet 1.jpg

Se aito

Botkyrkamonumentet 2.jpg

Toiselta laidalta katsottuna monumentti näyttää tällaiselta

Kyrkorummet.

Botkyrka kyrka

Allttarikaappi on asetettu ns predellan päälle. Kaappi on vuodelta 1525 ja sen on luultavasti valmistanut antverpeniläinen mestari Jan de Molder.

Botkyrka kyrka


 Päivän sana...


Botkyrka kyrka vaults02.jpg



Botkyrka kyrka Baptismal font.jpg




Einar Forseth on valmistanut  kaksi kaunista lasi-ikkunaa


Asehuoneen katon on koristellut Sven X-et Erixson, paikallinen taiteilija, jonka teokset ovat kovassa kurssissa nykyään. Sven Erixon syntyi täällä Tumbassa vuonna1899 ja kuoli Saltsjöbadenissa vuonna 1970. Botkyrkan taidehallissa on nähtävillä myös hänen teoksiaan. 

Tänne taidehalliin voi tulla käytännöllisesti katsoen kuka vaan muotoilemaan ja luomaan. Vasta tulleet pakoalisetkin ovat löytäneet täältä harrastusta,virikkeitä, ajankulua ja seuraa. Varsinkin lapsille on tärkeää että he saavat toteuttaa itseään vapaasti. Taidehallissa pidetään myös paljon keskusteluja ja palaverejä aiheesta kuin aiheesta.

Botkyrkan kunta on aivan mahtavan hyvä kunta asukkaileen. Yleensäkin kunnassa päätetään paljon yhteistoimin. Nouin puolet kunna valtuuston jäsenistä ovta maahanmuuttajataustaisia. Jokainen kuka haluaa saa sanoa sanottavansa. 

Kaikki kesätöitä haluvat koululaiset saivat kesätöitä kunnalta. Botkyrkan nuoret tulevat saamaan 100 uutta asuntoa, jotta he voivat muuttaa pois kotoaan.

Kunta on varannut puoli miljoonaa kunnan varoista volontäärityöhön pakolaisten kanssa. Botkyrkan kunta on EU:n esimerkkikunta interkulturaalisessa integratiossa.

Juuri ollaan rakntamassa Eteläistä porttia Tukholmaan tänne Botkyrkan kuntaan. Projekti tulee antamaan noin 4000 uutta työpaikkaa. Portin paikka tulee olemaan Kumla Gårdsväg Eriksbergissä. 

Lääketeknillinen firma Bactiguard on avattu kuntaan. Moni sai töitä tässä firmassa.


 Botkyrka konsthall

Taidehalli sijaitsee Tumbassa, Tumba Torgetin varrella, paikallisen sähköjuna pysäkin luona. Taidehalli on avoinna kaikkina viikonpäivinä paitsi ei maanantaina, kello 11-17, viikonloppuisin kello 11-15. Ilmainen sisäänpääsy. Hallista löytyy myös kahvila.

Botkyrka kyrka


Alueelta löytyy runsaasti riimukivä ja myös Tukholman läänin kattavimmat pronssikautiset hautakentät. Kolme riimukiveä seisoo kirkon edustalla ja neljäs niistä on upotettu entisen asehuoneen lattiaan.

Sö 283, Botkyrka kyrka.JPG

Sö 284, Botkyrka kyrka, närbild.JPG



Botkyrka kyrka - Liljencrantzska gravkoret.JPG

Liljencranzka suvun hautakappeli
Kirkkomaalla seisoo kolme hautakappelia. Kuvassa oelva on attelisperhe Liljencranzin sukuhautakapepli. Liljecranzit asuivat Sturehovin linnassa aikoinaan. Linnasta olen kertonut täällä

Botkyrka kyrka - Piperska gravkoret.JPG

Aaatelisherra Carl Piper'in hautakappeli vuodelta 1843. Useimmat Piperin suvun miehet ovat nimeltään Carl, varsinkin suvun kreivillisessä sukuhaarassa, joten heistä on vaikea pitää lukua, mutta tämä Carl asui Sturehovin linnassa aikoinaan. Suku on omistanut lukuisia kartanoita ja linnoja. Ängsön linna Mälaren järvellä on suurin suvun nykyään omistamista rakennuksista.

Botkyrka kyrka - Wåhlins gravkor.JPG

Wåhlinin hautakappeli
Wåhlinin suku omisti Hallundan kartanon

Botkyrka kyrka September 2014 02.jpg

Fattighus, köyhientalo

Kirkon ympärillä sijaitsee vanha pappila, kirkon kellonsoittajan asunto  ja ns kirkkokoulu, alueen esnimmäinen koulu, jota kirkko piti yllä. Koulu avattiin toiminaan vuonna 1849 ja rakennuksessa on vieläkin koulu, mutta nykyinen koulu on ns vapaakoulu.

Botkyrka fattighus spar 2013a.jpg

Reikä köyhäintalon seinässä johon sai panna lahjoituksen

Kastellholmen



Saltsjön merialue ja Kastellholmen pieni saari oikealla, keskellä Skeppsholmen. Taustalla Djurgårdenin saari ja etualalla Gamla Stan. Tuo ranta tuolla taustalla on Starndvägen ja sen vieressä pieni Nobelparken, ja sen takana Ladugårdsgärdet.





Kastellholmen saari on todellakin pieni saari

Katellholmen saarella sijaitsee muutamia asuinrakennuksia, varastomagasiinejä, kuinkaallinen luistelupaviljonki ja kastelli vuodelta 1848. Valtion kiinteistövirasto pitää huolen saaresta, kuten naapurisaaresta, Skeppsholmenista.



Kastelliin kiinnittää helposti huomion sillä se seisoo saaren korkeimmalla kohtaa. Arkkitehti Fredrik Blom sai tehtävkseen suunnitella kastellin 1800-luvun puolessa välissä. Tornissa liehuu kaiken aikaa kolmeulokkeinen Ruotsin lippu joka tarkoittaa että maassa on rauha.

Tämä kastelli ei toki ollut ensimmäinen tällä saarella vaan ensimmäinen kastellin rakennettiin jo 1600-luvulla ja sen suunnitteli Erik Dalhbergh. Kun laivasto muuttii Tukholmasta Karlskronaan 1600-luvulla niin linnake alkoi hajoamaan ajan kanssa. 

Kastell - Kastellholmen - Stockholm0339.JPG

Ennen vanhaan oli tapana ampua tervhdyslaukaus kaikista laivoista jotka lähestryivät satamaa, johon katsellista vastattiin kanuunan laukauksella. Nykyään ammutaan kanuunaln aukauksia vain erittäin juhlallisissa menoissa kuten kruunuprinsessan häiden aikaan.

Alunperin oli tarkoitus että kastelli toimisi vartiotornina aina ja jatkuvasti vaanivien vihollisten takia. Venäjän armeija on aina norkoillut Ruotsin rannnikolla ja tanskalaisetkin ovat useanpaan otteeseen yrittänyt valloittaa Tukholmaa.



Sjöoffisersällskapet, Merivomien upseerien yhteisö omistaa kastellin. Nobis AB, ravintola ja hotelli konserni hoitaa rakennuksen cateringtoiminnan, kuten viereisellä saarella sijatsevan hotellin nimeltä Skeppsholmen

Nobis AB:n omistaa erittäin tunnetut italialaista alkuperää olevat veljekset nimeltä Catenacci. Nobis AB omistaa lukuisia ensiluokkaisia ravintoloita ja hotelleja Tukholmassa. Se on Stefano Catanacci joka hoitaa myös  Ruotsin kuninkaallisen hovin juhlakattaukset. Arkena kunikaallisilla on ikiomt kokkinsa tai keittäjänsä.  Kuningas ja kuningatar laittavat mielellään yhdeessä päivällistä ja iltaplaa silloin kun he ovat vapaita ja kahdestaan.

Edellinen kuningasperheen keittäjä oli suomalainen naishenkilö, jonka nimeä en nyt millään muista, joka eli koko elämänä töissä kuninkaan linnan keittiössä ja hän asui keittiön vieressä sijainneessa asunnossa. Hän sai jäädä asuntoon kun hän jäi eläkkelle. Hän asui samassa asunnossa Tukholman linnassa kuolemaansa saakka.



Kastelli yövalaistuksessaan

1600-luvulta lähtien on ollut tapana nostaa joka aamu Ruotsin lippu kastellin huipulle merkiksi siitä että Ruotsi  on vapaa ja itsenäinen valtio. Yhteen aikaan aiottiin lopettaa tuo keskiaikainen tapa mutta kansalaiset vaativat että lippu on nostetava jatkossakin. Nyt en mene vannomaan mitenkä asian laita juuri tänä päivänä on. Kaippa se lippu liehuu siellä tornissa vieläkin, ainakin päiväsaikaan.



Alunperin tämä rakennus oli 1700-luvulla sairaala sukupuolitaiteja sairastaville. Sn jälkeen sotialssairaala, sen jälkeen kolerasairaalla ja täydellisten peruskorjausten jälkeen siitä tehtiin käsityöläispuustelli. Nyt modernilla ajalla on valtion kiinteistövirasto peruskorjannut taas kerran rakennuksen ja nyt siinä asuu 13 vuokralaista.



Skridskopaviljonen/luistelupaviljonki

Kuninkaallinen luistelu- ja soutupaviljonki, joka  avattiin vuonna 1882. Vuodesta 1993 tämä rakennus on rakennussuojelukohde. Arkkitehti Adof Emil Melander suunnitteli paviljongin kuinkaallisten käyttöön. Kuingasperhe kutsui myös ystäviään sosiaaliseen kanssakäymiseen paviljongissa. Luistelusta oli tullut muotiharrastus 1800-luvun keskivaiheilla. Kunigasperheen jäsenet luistelivat Saltsjön jäällä, mutta heiltä puuttui lämpimät sisätilat pukeutumiseen ja sosiaaliseen kanssakäyntiin. 

Valtio otti rakennuksen haltuunsa vuonna 1924 ja Flottans Musikkår/Laivaston musiikkiryhmä muutti tiloihin. Sen jälkeen tiloissa on sijainnut arkkitehtitoimisto ja vuonna 2009 koko rakennus peruskorjattiin ja se toimii nykyään konferenssi -ja juhlahuoneistona. Hotelli nimeltä Skeppsholmen, joka kuuluu Nobis AB ryhmään, hoitaa rulianssin rakennuksessa. Itse hotelli sijaitsee viereisellä saaarella, Skepssholmilla. Mukava hotelli, upealla paikalla. 

Melander oli alunperin östersundilainen piirustuksenopettaja joka matkusti Englantiin, Skottlantiin ja Amerikoihin opiskelemaan arkkitehtuuria. Siellä hän tuli toiseksi arkkitehtiikilpailussa, joka koski Waschingtonin kirjaston suunnittelua. Tukholmaan palattuaan hän perusti yhdessä Kumlinin veljesten kanssa oman arkkitehtitoimiston. He suunnittelivat Helsingissä Frenckelin suvullerakennuksen ja Johanneksen kirkon sekä Suomeen Mäntän kunnatalon. Tukholmassa heitä odotti monen palatsin suunniittelu. Hän suunnitteli monen monta kirkkoa ja rautatieasemaa ympäri Ruotsia.



Kastellholmen



Under Stockholms broar

 Tuo punainen rakennus on entinen kivihiilimagasiini

Tre Kronor af Stockholm, on rakennuttu vuonna 2005 entisen kaksimastoisen purjehdusveneen HMS Gladan kopio. Aluksella on vakiostamansa juuri tässä entisen hiilivaraston edustalla. Laivaa alettiin rakentamaan vuonna 1997. Siihen on käytetty tammea ja lehtikuusta. Laiva on kilpaillut ja saanut useita palkintoja. 

Kastellholmen





Aliupseerien puustelli

Valton kiinteistövirasto on uuskorjannut  tämänkin rakennuksen ja siinä sijaitsee nyt yhdeksän vuokra-asuntoa.



Tässä rakennnuksessa asui kastellin vahdit ja konstaapeli jonka tehtävnä oli nostaa ja laskea lippu torniin. Nykyään talossa on kaksi vuokra-asuntoa.



 Saari on niin pieni että sen kävelee äkkiä ympäri.



Katsellholmin saarella ei ole kahvilaa, eikä ravintolaa eikä yöpymispaikkaa, mutta Skeppsholmenin naapurisaarelta löytyy nekin. Kastellissa on juhlahuoneisto mutta sinne ei ole sisäänpääsyä muuta kuin kutsutuille vieraille. Kivihiilimagasiinissä pitävät upseerit häitään. Luultavasti sitä vuokrataan muihnkin tarkoituksiin.

Tänne Kastellholmille ei pääse muuta kuin kulkemalla Skeppsholmenin kautta. Tänne ei kulje busseja eikä täällä ole saaristolaivojen laituriakaan. Lähin bussipysäkki sijaitsee Skeppsholmenin saaren puolella, aivan Kastellholmenin sillan alkupäässä. Bussi 65 kulkee tänne keskustasta.



Sotalaivan hylky makaa vedessä Katsellholmilla. Se oli tanskalainen sotalaiva nimeltä Graa Ulv ja rakennettu vuonna 1659. Meren pohjassa Kastelholmenin ja Skeppsholmenin vesissä lojuu useitten sotalaivojen hylkyjä Ruotsin suurvallan ajoilta.