maanantai 5. syyskuuta 2016

Mariaberget


Mariaberget, Södermalm

Gustaf Isanderin maalaus vuodelta 1912

Mariaberget'iä ei pidä sotkea Kungsholmenin saarella sijaitsevaan Marieberg'iin. Marieberg on osa Kungsholmin kaupunginosaa, kun taas Mariaberget on osa Södermalmin kaupunginosaa.


Mariaberget


Nykyään koko aluetta Hornsgatanin, Torkel Knutsonsgatanin ja Pustegrändin välistä aluetta nimitetään nimellä Mariaberget. Slussen kartalla oikeassa reunassa. Hornsgatanin varrella, ja varsinkin Mariaotorgetin ympristössä on useita kahviloita ja ruokapikkoja ja putiikkeja.

Tukholmasta löytyy monta romanttista aluetta ja Mariaberget on varmaan yksi romattisimmista. Maisemat Mariabergetiltä on upeat ja piittoreskit rakennukset korkealla kallion päällä ovat aina viehättäneet ohikulkijoita. Alue on aina houkutellut taiteilijoita ja ja alueella asuu vieläkin useita.

Maria Magdalena kyrka

Kaikki tällä aluella on pyörinyt Santa Maria Magdalenan kirkon ympärillä ja alue, mäki ja tori ja paljon muutakin ovat saaneet nimensä kirkon mukaan.

Itse Mariaberget on korkea ja jyrkkä kukkula Södermalmin saarella, sen pohjois rannalla. Alue kuuluu Maria Magdalenan seurakuntaan, joten siitä nimi mäelle. Täällä kukkulalla asuttiin jo 1300-luvulla, ehkäpä jo 1200-luvulla kun Tukholma perustettiin. Tukholma syntyi Gamla Stanin ja Slussenin ympärille.

Tämä alue jäi kaupunkisuunnittelun ulkopuoleelle koska tämä on erittäin kumpareista aluetta. Useimmat kadut tällä aleuella on erittäin jyrkkiä. Useita portaita, jyrkkiä nekin, on ollut pakko rakentaa. Joillakin kohtaa kulkee katu kahdella eri tasolla.


  Maria Trappgränd

Alimmat portaat nousee ylös Södra Mälarstrandilta Hornsgatanille ja ylemmät portaat Hornsgatanilta Tavastgatanille. Yhteensä 150 metriä jyrkkää nousua.


Maria Trappgränd


Hornsgatanin reunalla sijaitsee tämä patsasryhmä, Dårarnas båt/hullujen vene, jonka on valmistanut Sture Collin. Horsngatan kulkee kahdella tasolla ja ylenpää tasoa nimiteään nimellä Horngatspuckeln/Hornsgatanin kyttyrä. Tämä alue on Södermlamin kulttuurikorttelisto. Täältä löytyy taidegallerioita, putiikkeja, kahviloita ja jokuen intiimi baarikin. Baari ei Ruotsissa ole kahvila, vaikka kyllä baarista saa kupin kahvilakin jos niikseen. Hornsgatanin ylempitaso on se alkupeärinen Hornsgatan. Alempi taso rakennettiin tasaiseksi jotta raitiovaunuilla oli helpompi ajaa. 

Nykyään suurin osa Mariabergetin rakennuksista on kulttuurimerkattuja joten niitä ei voi purkaa eikä uuskorjata miten vaan. Useilla rakennuksilla on ihanat sisäpihat joille ei ole ulkopuolisilla asiaa, ikävä kyllä. Alueella on perinteisesti sijainnut monen taiteiljan ateljeet. 


Taidegalleria Kaolin, Hornsgatan 50

Facebook!



Greger, Hornsgatan 46
Taidegalleria, jossa Gregerin pariskunta myy omia maalauksiaan.


Muita Gallerioita Hornsgatanin varella:

Galleria Abante, Hornsgatan 44

The Glassery, Hornsgatan 42A

Galleri40, Hornsgatan 40

Galleri Hagman, Bellmansgatan 9

Konstochfolk, Hornsgatan 38

Galleri Hera, Hornsgatan 36

Ekwall+Törnblom, Hornsgatan 36

Galleri Rääf,  Hornsgatan 32

Galleri P, Hornsgatan 28

Galleri Puckeln, Hornsgatan 26

Galleri KnallHornsgatan 26

Blås & Knåda, Hornsgatan 26

Galleri Tersaeus, Pustegränd 6

Galleri Kontrast, Hornsgatan 8

Grafiska Sällskapet, Hornsgatan 6

Konsthantverkarna, Södermalmstorg 4

Putiikkeja Hornsgatanin varrella:

Ebba och Jag, Hornsgatan 50

Juliet, Hornsgatan 48

RödbrokaHornsgatan 48

The Tea Centre, Hornsagatn 46

Efva Attling, Hornsgatan 44

Blå Våg, Hornsgatan 42

Smide ocg Form, Hornsgatan 36

Maria Maruschka, Hornsgatan 36

Voss & Kompani, Hornsgatan 34

Gubbens Antikhylla, Hornsgatan 30

Robygge, Hornsgatan 28

Just Africa, Södermalmstorg 4



Brännkyrkogatan on todellakin jyrkkä, poikkittaiskatu on nimeltään Pustegränd, ja tästä katujen risteyksestä lähtee myös Bastugatan.




 Bastugatanin ja Pustgrändin kohtauspaikka,  tori jolla ei ole nimeä.

Portaat ylös tai hissillä ylös ja siitä sitten pääseekin Hilton Hotellin ja Horsngatanille ja Santa Maria Magdalenan kirkkoon. Slussen on aivan nurkan takana. Pustegrändiä rantaan päin (50 metriä pääsee) Södra Mälargatanille.


Mälarborgen niminen rakennus joka sijaitsee Timmermansgatanin ja Bastugatanin välissä. 

Södermalm.JPG

Mariahissen (rakennus alinna valkoisen laivan luona)

Mariahissen/Marianhissi ja Mälarpalatset/Mälaren palatsi sen takana. Ensimmäinen asukas tässä palatsissa oli Carl Gustav av Laurin, joka oli taidehistorioitsija ja pedakogi. Hän kokosi ison lauman taiteilijoita kotiinsa ja rakennuksessa on aina asunut useita taiteilijoita ja asuu vieläkin. 


Bellmansgatan ja Mariahisssen (tuo torni taustalla)


Mariahissen

Tämä om siitä merkillinen rakennus että tämä on myös hissi. Hissin ympärille on sitten rakennettu konttoritiloja. Hissi on 28 metriä korkea. Hissin tarkoituksena oli saada kulkuyhteys Mariabergetiltä alas Riddarjärdenin rantakadulle. Katu se ei ole oikeastaan vaan laivalaituri josta sitten lähtee tie/katu nimeltä Södra Mälarstarand, tie joka päätyy Södermlamin saaren läntiseen päähän. Tien tai kadun varressa on aina sijainnut teollisuutta ja laivoja ankkuroituna. Tämä katu ei ole mikään turistikatu. Täällä ei juuri koskaan kävele ketään, paitsi että jotkut juoksevat ja kohottavat kuntoaan. Mutta ei täällä ole mitään pelättävääkään. Siinä kulkee oikeastaan kaksi katua eri tasoilla.


Pryssgränd ja Mariahissi, jonne tuo silta johtaa

Mariahissen entre 2011.jpg




Pustegränd sijaitsee lähinnnä Slussenia

Ansicht in Södermalm.jpg





Mariabergetiltä löytyy sellaisetkin kadut kuin Bastugatan /Saunakatu ja Tavastgatan/Hämeenkatu. Kuulema täällä on asunut hämeenmaalaisia Suomesta, jonka mukaan tämä katu sai nimensä. Niin ainakin kerrotaan.


Brännkyrkagatan on näin jyrkkä katu. Katu on ykis Södermalmin pisimpiä katuja, noin 1, 5 km pitkä, joka alkaa Slussenilta, vaikka suoraan yehtyttä lussenille ei enää ole, sillä tähän on myöhemmin rakennettu maanalaisa junaratoja ja autotunneleita. Slussenilta esimerkiksi ainakin bussi 3 ajaa heti tunneliin ja nousee ylös tunnelista vasta Medborgarplatsenilla. 

Muuten... Slussenin kautta kulkee viisi metrolinjaa ja noin 50 bussiljaa. Bussipysäkki ehkä tulee vaihtamaan paikkaa koska Slussenin alue on kokonaan revitty auki ja se rakennetaan uudestaan.


Besvärsbacken/Vaivankukkula tai Vaivanmäki on nimeltään tämä jyrkkä mäki Brännkyrkogatanilla.


Tässä koeajetaan Pustgrändin mäki ja kokeillaan jos autolla pääsee mäen päälle.


Valokuva vuodelta 1967

1970-luvulla oli tarkoistus alkaa hajoittamaan Mariabergetin vanhoja rakennuksia ja rakentaa uutta asutusta kukkulalle. Mutta tukholmalaiset panivat vastaan. Kunta joutui uuskorjaaman varovaisesti rakennukset ja alueesta tuli erittäin suosittu asuin- ja ulkoilualue.


Bastugatan ja Pryssgrändin risteyksessä voi levähtää. Noilla penkeillä on hankala istua, olen kokeillut useammankin kerran. Ihmiset siirtellee penkkejä, mutta ei se mitään auta. Kaikki muu kuvassa taitaa olla kallellaan, puu se vaan kasvaa suoraan pystyyn.

Jos haluaa kivuta alueen korkeimmat mäet niin aivan hyvin voi lähteä Slussenin metroasemalta nousemaan. Sopivin paikka lähteä tutustumaan Mariabergetiin on nousta Pustgrändin ja Brännkyrkogatanin risteykseen. Siinä on hissi suoraan kadulta ylös tai alas, riippuen mihin suuntaan on menossa.



Slussenin metroaseman edustalta Södermalmstorgetilta voi lähteä Guldgrändille sillä sieltä lähtee Guldfjärdsterassen "ramppi" Hotelli Hiltonin edustalta ylös tuohon katujen risteykseen josta olen jo pari kertaa ainakin maininnut. 

Hornsgatan 3 sijaitsee yksi Tukholman parhaista kahviloista Wayne's Coffee. Tukholmassa on ehkä parikymmentä Wayne's Coffee kahvilaa. Täällä Hornsgatanilla kahvila on kaksikerroksinen. Avoinna kello 7-21. Hornsgatanin kahvila on melko vanhanaikainen sisältä päin, mutta kahvilassa on mukavat sohvat ja nojatuolit, joissa on mukava istua ja levähtää. Kahvi on todellakin hyvää, ja laadukasta, vaikka siitä on aikaa kun viimeksi kävin Wayne's kahvilassa.

Mariabergetillä ei ole juuri kahviloita, ravintoloja eikä myymälöitäkään. On tultava alas Hornsgatanille jotta löytää kahvilan. Mutta Café Mariaberget sijaitaee Bastugatan 19. Kahvila on pieni mutta erittäin kotoisa, jossa viihtyy. Asiakkaat vaikuttavat olevan paikallista väkeä.

Tavastgatanin varrella sijaitsee iranilainen ja libnanonilainen ravintola. Tehran Grilllistä en osaa sanoa, mutta libanonilaisesta Tabboulista olen kuullut kerrottavan hyvää. Tehran Grillistä kerrotaan että siellä saa tyypillista persialaista ruokaa ja suuria annoksia. Oman käsityskeni mukaan Tabbouli on hieman kalliimpi ruokapaikka kuin Tehran Grilli, mutta molemmissa saa varmasti hyvää ruokaa.

Hornsgatanin varrella saa syötävää monesta eri maasta. Marie Laveau on suosittu ruokapaikka, Hornsgatan 66.

18 smaker, Hornsgatan 64, on kahvila ja jäätelöbaari. Nykyään jäätelöä syödään ihan yhtä suurella innolla Tukholmassa kuin Roomassakin. Käykää ihmeessä maistelemassa!

Falafelbaren, Hornsgatan 39, on ihana pikaruokapaikka. Tämä on ehdottomasti Tukholman paras falafelpaikka. Saanut täydet pisteet. Avoinna kello 11-19.

Ellora, Hornsgatan 85, intialainen ravintola.

Folkbaren, Hornsgatan 72. Ravintola on jaettu eri osioihin, baariin, ruokasaliin ja "olohuoneeseen". Täällä on vegetaarisiakin ruokalajeja. Mahtavia hampurilaisia ainakin on tarjolla. Muuten... mitähän hampurilaisiin oikein laitetaan kun ihmiset eivät näytä koskaan niihin kyllästyvän.


Ramppi johtaa näille portaille ja tuossa vieressä on hissi johon mahtuu polkupyöränkin mukaan. Juuri tässä kohtaa Bastugatan, Brännkyrkogatan ja Pustegränd.

Reitin voi tehdä helpommaksikin jos lähtee Mariatorgetilta kohti Bellmansgatania ja nousee ylös Mariebergetille. Vähemmän jyrkkiä nousuja ja lyhyen kävelyn jälkee tulla tupsahtaakin sitten Pryssgrändille joka lähtee Bellamnsgatanin päädystä. Jos ei välitä mennä pidemälle Mariabergetille niin Pryssgatanilta voi laskeutua alas Bastugatanin ja Pustegrändin kautta alas Hornsgatanille, siis päinvastoin kuin mitä ensin ehdotin. 

Mariatorgetilta on silloin parasta lähteä Hornsgatanin itäiseen päähän, poiketa vaikka Santa Maria Mgadalenan kirkon tontin kautta. Pustegränd lähtee Hornsgatan 24 kohdalta. Siitä portaita ylös. Heti ensimmäisellä tasanteella on kahvila joten kannattaa poiketa vessassa sillä alueella ei ole ahviloita eikä ravintoloita.


Mariabergetin korkeimmalta kohdalta on todellakin kauniit näkymät


 Täällä ylhäällä on lasten leikkipuisto


Bastugatan


Blecktornsgränd


Ivar Lo'n puisto


 Ivar Lo'n puisto


Lilla Skinnarviksgränd





Kungsholmilta nähtynä


 Monteliusvägen



Monteliusvägen on suosittu kävelytie. Se on rakennettu kallion reunaan. Täällä olen kertonut siitä. Monteliusvägen päätyy Bastugatanin läntiseen päähän. Torkel Knutsonssgatan kulkee rajana Mariabergetin ja Sinnarviksparkenin välillä. Jos nousee Monteliusvägenin loppupäästä Kattgrändille, siitä Bastugataniella ja kävelee sillan ylitse Torkel Knutssongatanille niin sieltä löytyy näitä punaisia puuutaloja joista jo taisin mainitakin. Mutta siitä toisten Skinnarviksparkenin yhteydessä.


 Monteliusvägen




 Bellmansgatan ja Pryssgränd


Bellmansgatanin varrella sijaitsee pieni Suomalainen ortodoksinen kirkko, samalla tontilla Santa Maria Magdalenan kirkon kanssa.

 Pryssgränd Stockholm.JPG

Pryssgränd

Täällä on sijainnut melko lähekkäin toisiaan kaksi tuulimyllyä, Stora och Lilla Pryssan, Tuulimyllyistä sai tämä kuja nimensä.


Pryssgränd


Tässä kohtaa Monteliusvägenin varressa sijaitsee Ivar Los park. Ivar Lo Johansson oli suosittu proletaarikirjailija.


 Blecktornsgränd, Tavastgatanin ja Brännkyrkogatanin välillä on portaat.


Ylenpänä Blecktornsgrändillä sijaitsee tämä ravintola/kahvila Magnolia, joka tarjoaa aasialaisia ruokalajeja. Tämä ei ole vain kahvila ja ravintola vaan myös galleria ja kukkakauppa. Kesäaikaan kahvilan edustalla olevat portaat on varmasti suosittu paikka kohdata ystäviä ja tuttuja.




Mariatorget on alueen kohtauspaikka jonne tullaan oleskelemaan, shoppailemaan, juomaan kahvit tai istumaan iltaa. Mariatorget sijaitsee Hornsgatanin ja Sankt Paulsgatanin välissä.



Röda Båten vadrarhem/Punaisen laivan matkustajakoti


Tuolla punaisen laivan takana on laiva nimeltä Ryberjord, joka on myös matkustajakoti. Siinä näitten matkustajakotilaivojen välissä on laituri josta pääsee  lautalla Kungsholmenille ja Klara Mälarstrandiin.


Söderhöjdskyrkan, tidigare Ebenezerkyrkan 1.JPG

Södershöjdskyrkan tai Ebenezerkapellet, Belcktornsgränd

Kirkko kuuluu Evangeliska frikyrkan/evankeliselle vapaakirkolle.


Wirwachs malmgård on hotelli jonka omistaa tietääkseni suomalainen pariskunta.



 Tavastgatan


Timmermansgatan/Puunveistäjänkatu



Paradiset, Hornsgatan, Bysistorget

 Avoinna kello 9-21

Regeringsgatan 44, avoinna kello 8-20

Södermalmin paras ruokatavaramyymälä. Toinen Paradiset niminen myymälä on avattu Stureplanille, Östermalmille, Rgeringsgatan 44. Tämä on ns ekologinen myymälä, jossa myydän luomutuotteita. Tämä on valtavan suuri myymlä, johon mahtuu yhtä ja toista, ei vaan ruokatavaraa. Täällä on monta eri osastoa kuten Smakkultur, Delibruket, Saltå Kvarn Bageri, Rawgått ja StikkiNikki.

Tässä yhteydessä pitää kertoa että Ruotsin kuningasperheellä on maatila nimeltä Stenhammar, josta tulee suurin osa ruokatarvikkeista kuninkaallisiin keittiöihin. Stenhammarissa on kaikki ekologista. Stenhammarin linnan tai kartanon lähellä, noin kilometrin päässä, on RawFood ravintola ja myymälä.  Kerrotaan myös että koko kuninkaalinen perhe syö ekologista ruokaa ja etenkin rawfood. Kerron Stenhammarista myöhemmin. 


Todellakin nimensä veroinen paratiisi


Foodcourt on Pradisetin oma ravintola




Koloni Paradiset pohjakerroksessa myydään kello 18 jälkeen valmisruokaa puoleen hintaan. Ruuat ovat päivän ruokalistalta ylijääneet, eikä täällä haluta heittää ruokia roskikseen. Nuoremmat yksineläjät käyvät mielellään kotimatkallaan ostamassa päivällisannoksen täältä.

Täältä ei oikastaan puutu yhtään mitään. On juomia, kahvileipää, tuoretta ruokaa, leipää, makeisia, jälkiruokia, ja muuta mukavaa. Jopa hampurilaisia...


  Kauneudenhoitoaineita, paperia, lasia, purkkeja, pusseja ja purnukoita...


Papuja ja linssejä irtohintaan