Finska kyrkan/Suomalainen kirkko Tukholmassa täytti 300 vuotta! Kirkko seisoo kuninkaallista linnaa vastapäätä Gamla stanissa.
HUOM! Klikkaa tätä linkkiä niin saat osallistua kirkon 300-vuostis- jumalanpalveluskeen !
Kuningaspari osallistui 19. joulukuuta konserttiin Tukholman Suomen kirkossa, joka tänä vuonna juhlii 300-vuotisjuhlavuottaan.
Suomalainen kirkko, aiemmin Fredrikin kirkkona tunnettu, sijaitsee Slottsbackenissa vanhassakaupungissa ja on pitkään ollut Tukholman suomalaisen yhteisön kokoontumispaikka. Vuosipäivä 19. joulukuuta 2025 merkitsee 300 vuotta siitä, kun siitä tuli Ruotsin kirkon suomalaisen seurakunnan seurakuntakirkko.
Kirkkoa kutsuttiin Ruotsin kuninkaan Fredrik I (1676–1751) mukaan, joka oli Hessen-Kasselista kotoisin oleva saksalainen prinssi, joka seurasi vaimoaan Ulrika Eleonooraa kruunussa vuonna 1720. Hänen hallituskauttaan vapauden aikana leimasi vahva parlamentti, kun taas hänellä itsellään oli enemmän seremoniallinen rooli, vaikka hän pyrkikin vahvistamaan kuninkaallista valtaa.
Kirkolla on pitkä historia, joka ulottuu 1500-luvulle, jolloin suomalainen seurakunta perustettiin. Siitä tuli kuitenkin pysyvä seurakunta vuonna 1725 Slottsbacken 2:ssa sijaitsevassa rakennuksessa, joka aiemmin toimi kuninkaallisen hovin juhlasalina ja teatterina. Se on keskeinen osa ruotsalais-suomalaista kulttuuria Ruotsissa. Seurakunta on aina ollut osa Ruotsin kirkkoa.
Tukholman saksalainen seurakunta, saksalainen Pyhän Gertrudin seurakunta, perustettiin virallisesti 8. maaliskuuta 1571.
Tukholmassa toimivat suomalaiset muusikot esittivät konsertissa muun muassa Jean Sibeliuksen ja Johan Helmich Romanin musiikkia. Solisteina olivat sopraano Emma Kajander ja viulu Cecilia Zilliacus.
Kirkko vuonna 1904
Suomalainen kirkko perustettiin olemassa oleviin tiloihin vuonna 1725, kun Tukholman suomalainen seurakunta muutti sinne. Seurakunta aloitti toimintansa vuonna 1577, ja sen oli pakko muuttaa usein, kunnes se osti pysyvän paikkansa Slottsbacken 2:ssa sijaitsevasta talosta Tukholman linnan vierestä.
Ennen kuin rakennuksesta tuli Suomen kirkko, sitä käytettiin pallourheilun urheilupaikkana ja myös teatteripaikkana muun muassa saksalaisille teatteriryhmille. Suomalainen seurakunta on yksi vanhimmista ja kestävimmistä suomeksi järjestetyistä toiminnoista Ruotsissa. Seurakunnan saarnoja pidettiin useiden vuosisatojen ajan sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta nykyään toiminnan pääkieli on suomi.
Tässä tulee pitkä kertomus kirkon historiasta:
Suomalaiset ovat aina asuneet Tukholmassa. Kun he alkoivat rakentaa Tukholmaa mereltä valloitetulle maalle, jotkut perustajista olivat luultavasti ahkeria työläisiä kuningaskunnan itäosasta. Yhdessä maanmiestensä, kauppiaiden, merimiesten ja palvelualojen edustajien kanssa he loivat Tukholmaan suomalaisen yhteisön, jonka seurakunnasta tässä tulee historiallinen katsaus.
Kun uskonpuhdistus saavutti Tukholman, suomalaiset saivat dominikaaniluostarin kirkon omaksi palvontapaikakseen. Lokakuussa 1533 todennäköisesti ensimmäinen suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus pidettiin luostarikirkossa nykyisen Järntorgetin reunalla.
Tukholmassa aloitettiin suomenkieliset jumalanpalvelukset ja suomi oli virallisena kielenä. Ensimmäiset suomenkieliset kirjat painettiin täällä Amund Laurentssonin kirjapainossa nykyisen Själagårdsgatan 13:n vieressä, vuonna 1543 aapinen, vuonna 1544 rukouskirja, vuonna 1548 ensimmäistä kertaa suomeksi painettu Uusi testamentti ja vuonna 1549 kirkon käsikirja. Kirjat käänsi suomalainen uskonpuhdistaja Mikael Agricola, jonka ponnistelut tekivät hänestä samalla suomen kirjakielen perustajan.
Kustaa Vaasa käski purkaa dominikaaniluostarin saadakseen tiiliä kaupungin linnoituksia varten. Suomalaisten oli muutettava Bykyrkaniin, nykyiseen Suurkirkkoon, jossa heidän oli käytettävä saarnastuolilla varustettua kappelia. Suomalaisena pappina toimi tuolloin herra Mårten, Martinus Olai. Hänen merkittävä työnsä on Kristofferin Maan lakikokoelman¨' kääntäminen suomeksi vuonna 1548. Samana vuonna julkaistiin sekä ensimmäinen suomenkielinen lakikirja että evankeliumi.
Juhana III suosi suomalaisia. Nähdessään, kuinka ahdas Bykyrkan oli, jossa suomalaiset pakotettiin pitämään jumalanpalveluksiaan, hän antoi heille Pyhän Gertrudin killtatalon kirkoksi. Kun Tukholman saksalaiset jäivät ilman omaa kirkkoa vuonna 1576, heidän sallittiin tilapäisesti käyttää entistä kiltataloa, jota jo kutsuttiin Suomalaiseksi kirkoksi ja Pyhän Henrikin kirkoksi.
Suomalainen seurakunta oli kaksikielinen 1500-luvun viimeisinä vuosina, koska sekä suomalaisilla että suomenruotsalaisilla oli kullakin oma pappinsa. 1600-luvulla seurakunnasta tuli yksinomaan suomenkielinen.
Järjestely jakaa kirkko saksalaisten kanssa ei ollut väliaikainen. Juhana III:n kuoleman jälkeen valtaan nousi Sigismund ja sitten Kaarle IX, jonka saksalaiset onnistuivat suostuttelemaan pakottamaan suomalaiset hylkäämään kirkon vuonna 1607 ja muuttamaan fransiskaaniluostarin kirkkoon, nykyiseen Riddarholmin kirkkoon. Suomalaisille luvattiin Pyhän Jaakobin kirkko, joka pian valmistuisi, mutta lupausta ei koskaan täytetty. Rahat loppuivat, eikä hanketta koskaan toteutettu.
Suurin osa suomalaisista asui 1700-luvun alkupuolella Södermalmilla. Suomalainen seurakunta käytti kirkkonaan Katarinan kirkkoa Södermalmilla. Jo 1600-luvulta lähtien monia suomalaisia oli haudattu Katarinan hautausmaalle. Vuonna 1723 Katarinan kirkko paloi maan tasalle, ja tämäkin tarkoitti muuttoa. Holmin pienestä varuskuntakirkosta, "Tollstadius-kirkosta" Blasieholmenilla, tuli suomalaisen seurakunnan viimeinen väliaikainen asunto. Tuolloin kirkkoherrana toimi Andreas Mennander. Hänen pojastaan Carl Fredrik Mennanderista tuli Ruotsin ainoa suomalaissyntyinen arkkipiispa vuonna 1775.
Kirkon kansleri Arvid Horn, yksi Ruotsin silloisista rikkaimmista herroista tuli seurakunnan suojeluspyhimys. Nyt alkoi kirkon muuttaminen sopivaan muotoon. Apua sai kuninkaallisen palatsin ylitarkastaja, suomalaissyntyinen Carl Fredrik Adelcrantz, joka muun muassa loi koko alttarirakennuksen. Vuonna 1730 tehtiin merkittäviä lahjoituksia kirkkosalille.
Tärkeimmät ja arvokkaimmat esineet tuotiin turvaan venäläisiltä, Ruotsin valtakunnan itäisimmästä osasta, missä Pietari nykyään sijaitsee. Lahjat koristavat edelleen kirkkoa. Seurakunnan talous turvattiin myös, kun valtiopäivät vuonna 1734 myönsivät 20 000 riikintaalarin korvauksen seurakunnalle Henrikskyrkanin menetyksestä. Kirkkoneuvoston ja kansan välinen konflikti 1730-luvulla koski kahta kirkkoneuvoston vaatimusta: Seurakunnasta piti tulla "kansallinen seurakunta" ja ruotsin kielestä seurakunnan toinen kieli. Kirkkoneuvosto sai molemmat vaatimukset läpi.
Vuonna 1739 Tukholman suomalaisesta seurakunnasta tuli "Suomen kansan kirkko", ja kuningas päätti vuonna 1741, että ruotsinkielinen jumalanpalvelus pidettäisiin joka sunnuntai suomenkielisen jumalanpalveluksen jälkeen. Siitä lähtien Tukholman suomalainen seurakunta on ollut kaksikielinen.
Vuonna 1742 seurakunnan oli otettava vastaan suuria ryhmiä pakolaisia virkamiehistä ja saariston asukkaista. Vuonna 1747 kirkkoneuvosto valitti, että suomalaisilta lapsilta puuttui suomenkielinen koulu, joka heillä oli ollut vuodesta 1693 lähtien. Suomalaisia opettajia kuitenkin oli. Vuonna 1747 suomalaisia opettajia oli yhteensä 107.
Seurakunnan kohtalo oli vaakalaudalla, kun sota ja Suomi menetettiin, sillä sotapakolaiset kasvattivat seurakunnan jäsenmäärää. Kirkkoneuvoston jäsenellä ja kauppakamarin puheenjohtajalla Gabriel Poppiuksella oli tärkeä rooli seurakunnan pelastamisessa. Vuonna 1840 kuningas määräsi seurakunnan toiminnan jatkumisen ja jäsenyyssäännöt. Vuonna 1844 valtiopäivät tunnusti suomen kielen maan alkuperäiskieleksi.
Toisen maailmansodan seurakuntaelämään kohdistuneet seurakuntalaisuudet olivat entistä voimakkaampia, kun suuria määriä sotalapsia saapui Ruotsiin ja Tukholmaan. Kirkkomme toimi sotalasten yhteyspisteenä ja huoltokeskuksena. Keskeinen hahmo oli Gottfrid Sevelius, joka valittiin kirkkoherraksi vuonna 1942. Hänellä oli myös läheiset yhteydet Tukholman sotainvalideihin. Vuonna 1945 seurakunnassa oli 1 163 jäsentä.
Sota johti suureen suomalaistulvaan. Vuonna 1950 seurakunnassa oli 5 835 jäsentä ja pari vuotta myöhemmin jo 8 397. Varsinainen joukkomaahanmuutto tapahtui vuosina 1969–70, jolloin seurakunta kasvoi yli 20 000 jäseneen, mukaan lukien kirkkoon kuulumattomat jäsenet.
Vuonna 1971 seurakunta hankki meren rannalta tontin kesäasunnoksi ja leirintäalueeksi, ja vuonna 1975 kirkon viereen valmistui Peter Celsingin suunnittelema seurakuntatalo. Samana vuonna vietettiin kirkon 250-vuotisjuhlaa Hänen Majesteettinsa Kuninkaan läsnä ollessa.
Suomalainen kirkko sijaitsee Slottsbackenilla, Tukholman linnan vieressä, Gamla Stan'issa. Alunperin kirkon nimi oli Fredriks kyrka/Fredrikin kirkko.
Fredrik I oli Ruotsin kuningas vuosina 1720-1751. Hänen siviilinimensä oli Friedrich av Hessen ja hän oli saksalaista alkuperää. Hän onnistui saada ruotsalainen prinsessan Ulrika Eleonora vaimokseen. Ulrikasta tuli valtaapitävä kuningatar isänsä kuoltua, mutta hän luovutti vallan miehelleen, joka kruunattiin kuninkaaksi.
Huhuttiin että Fredrikin valtaannousun takana olisi ollut salaliitto.Fredrik kuoli jätämättä jälkeläisiä. Juuri ennen kuolemaansa kuningas hävisi sodan Venäjää vastaan ja Ruotsi menetti Liivinmaan, Viipurin, Viron ja Käkisalmen läänit. Rauhassa sovittiin että Ruotsin kruununperijäksi nousisi saksalainen prinssi Adolf Fredrik. Mutta Ruotsissa olisi haluttu että tanskalainen prinssi Fredrik V olisi noussut valtaan.
Tämä Suomalaisen suerakunnan kirkkorakennus oli alun alkaen Lilla Bollhuset/ Pieni Pallotalo, jossa kuninkaalliset kävivät pelaamassa pallopelejä. Luultavasti tennistä. Suomalainen kirkko tehtiin pallotalosta vuonna 1725.
Tukholman suomalaisella seurakunnalla on pitkä ja tapahtumarikas historiansa. Kuningas Gustav Vasan uskonpuhdistus 1500-luvulla sai aikaan sen että Tukholman suomalaiset saivat dominikaanisen kirkon omaan käyttöön. Uskonpuhdistushan tarkoitti sitä että kuningas kielsi katollisen uskonnon, katolliset kirkot ja luostarit. Joten katolisista kirkoista tehtiin luteraanikirkkoja. Katollisen kirkon vaikutus jatkui silti kaan.
Svartbrödraklostret eli Stockholms konvent oli dominikaanein luostari. Gamla Stanista Svartmanagatanilta johti kulku luostariin. Jos haluaa käydä katsomassa luostarin rippoetä niin sinne pääsee Södra Benckebrinken 4, Gamla Stanissa. Ota yhteys Stockholms medeltidsmuseum, niin he opastaa.
Lokakuussa vuonna 1533 järjestettiin ensimmäinen suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus entisen dominikaanisen luostarin kirkossa.Tämä tapahtui noin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin vastaava Turussa.
Se oli Tukholmassa, missä suomalaisen kirkon palvelut aloitettiin ja Suomen kielestä tuli virallinen kieli. Painettiin ensimmäinen suomalainen kirja Amund Laurentin painotalossa Själagårdsgatan 13 Gamla stanissa/Vanhassa kaupungissa. Vuonna 1543 painettiin ensimmäinen ABC kirja, vuonna 1544 rukouskirja ja vuonna 1548 Uusi testamentti suomeksi ensimmäistä kertaa. Kirjat käänsi suomeksi uskonpuhdistaja Mikael Agricola.
Kuningas Kustaa Vaasa halusi purkaa dominikaanisen luostarin ja käyttää tiilet kaupungin linnoituksiin. Suomalaiset joutuivat siirtymään kylän kirkkoon, nykyiseen Suurkirkkoon/Storkyrkan. Suomalaiset saivat oman papin Martinus Olain, jota kutsuttiin Herra Martiksi. Hänen suurin käännöstyönsä oli käännös kuningas Kristofferin "Koodi maan laeista".
Kuningas Juhana III suosi suomalaisia. Kun hän näki, miten ahdas kylän kirkko oli kun suomalaiset joutuivat siellä pitämään jumalanpalveluksiaan, niin hän antoi heille saksalaisten Pyhän Gertrudin kiltatalon käyttöön.
Vuodesta 1576 on Suomen kirkkokunnalla ollut oma seurakunta. Sen ensimmäinen virallinen kirkkoherra oli Canutus Martini Carelius. Suomen seurakunta oli alkuun viisi vuotta kaksikielinen, mutta vuodesta 1600 lähtien seurakunta oli vain suomenkielinen.
Juhana III:n kuoleman jälkeen otti Sigismund vallan ja hänen jälkeensä Kaarle IX. Saksalaiset onnistuivat pakottamaan suomalaiset luopumaan yhteisistä tiloista vuonna 1607 ja pakottamaan suomalaiset siirtymään franciskaaniluostarin kirkkoon, nykyiseen Riddarholmin kirkkoon, mikä on nykyään Ruotsin hovin omistuksessa. Suomalaisille luvattiin rakenteilla oleva Pyhän Jakobin kirkko, mutta lupausta ei koskaan täytetty.
Suomalainen seurakunta sai taas jakaa Riddarholmin kirkon toisen seurakunnan kanssa. Suomalaiset joutuivat pitämään jumlanpalveluksensa aaamulla kello viisi. Ensimmäinen painettu suomalainen teos ilman raamatullista pohjaa oli nimeltään "Yxi historia Hierusalemin surkiasta höwistöxest". Sen käänsi suomeksi Thomas Georgii, kirkkoherra 1618-1632. Jacobus Collinus, joka oli kirkkoherrana 1665-1670, oli yritteliäs henkilö ja alkoi rakentaa omaa kirkkoa suomalaisille vuonna 1667 paikalle, missä nykyään seisoo Ruotsin hallitusrakennus. Rahat loppuivat ja hanke ei koskaan toteutunut.
Collinuksen toimesta alettiin pitämään kirkonkirjoja vuonna 1664. Suomalaiset syrjittiin monella tapaa. Kirkkosaliin piti saada kattokruunu koska muuten ei ollut lainkaan valoa kirkkosalissa. Seurakuntalaiset saivat yhdessä kustantaa kattokruunun kustannukset. Kattokruunu roikkuu nykyään lähinnä alttaria ja on yksi kirkon kolmesta kattokruunusta. Kun Tre Kronor linna tuhoutui tulipalossa vuonna 1697 tuli myös Ruotsin hovi Riddarholmin kirkkoon ja näin suomalaiset joutuivat taas kerran väistymään tieltä.
Useimmat suomalaisista asui 1700-luvun alussa Södermalmilla. Suomen seurakunta sai käyttää Katarinan kirkkoa jumlanpalveluksiinsa. Vuodesta 1600 oli monet suomalaiset haudattu Katarinan kirkkomaahan. Vuonna 1723 paloi Katarinan kirkko ja se tarkoitti taas kerran muuttoa muualle. Blasieholmenilla sijainneesta pienestä varuskuntakirkosta, Tollstadiuksen kirkko, tuli Suomalaisen seurakunnan viimeinen pysähdyspaikka. Andreas Mennander oli siihen aikaan kirkkoherra. Hänen poikansa Karl Fredrik Mennanderista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen arkkipiispa, joka on noussut Ruotsin piispan istuimelle.
Vuonna 1725 täyttyi lopullisesti suomalaisten odotukset. Suomalainen seurakunta osti Lilla Bollhuset omaksi kirkokseen. Vuosisatojen huutolaiskausi päättyi. Johannes Forsskåhl sai kunnian kirkkohankkeesta. Hän kytki kirkkohankkeen tueksi valtakunnan tärkeimpiä suomalaissyntyisiä miehiä, joista merkittävin oli seurakunnan suojelijaksi ja patroonaksi kutsuttu kansliapresidentti Arvid Horn. Avuksi tuli myös kuninkaanlinnan yli-intendentti, suomalaissyntyinen Carl Fredrik Adelcranz, joka suunnitteli alttariasetelman.
Vuonna 1739 tuli Tukholman suomalaisesta seurakunnasta "Suomen kansallinen kirkko" ja kuningas päätti vuonna 1741, että Ruotsin kirkon Jumalanpalveluja pidetään joka sunnuntai, suomalaisten jälkeen. Sittemmin Tukholman suomalainen seurakunta oli kaksikielinen.
Vuonna 1747 kirkkohallitus valitti, että suomalaisilta lapsilta puuttui koulu. Mutta suomenkielisiä opettajia oli paljon. Vuonna 1747 oli yhteensä 107 suomalaista luokan opettajaa. Vuonna 1775 Tukholmassa oli suomalaisessa seurakunnassa noin 1400 jäsentä.
Marsalkka Axel von Fersen, joka myöhemmin surmautti suomalaisia merimiehiä halusi rakentaa tuomioistuimen suomalaisen kirkon paikalle. Sota tuli siihen väliin ja muut huolet.
Pikkuvihan jäkeisinä vuosina, vuoden 1743 jälkeen, sai seurakunta uusia jäseniä kun suuret virkamies- ja saaristolaisjoukot pakenivat Tukholmaan. Pian heistä useimmat kuitenkin palasivat takaisin kotikonnuilleen.
Vuodesta 1693 oli suomalaislapsilla oma suomenkielinen koulunsa mutta 1700-luvun puolessa välissä puuttui taas koulu. Opettajia oli kuitenkin yli sata.
Vuosi 1806 oli vaarallinen vuosi, koska suomalaiset merimiehet tappoivat valtakunnan marsalkan Carl von Fersén'in. Von Fersén nimittäin halusi rakentaa kirkon paikalle kuinkaalliselle hoville varastorakennuksen. Kirkoa pidettiin linnan mäen rumentajana, ja seurakunnalle ehdotettiin kirkon paikan vaihtoa. Kansa nousi ehdotusta vastaan, samalla syttyi Suomen sota ja kansa sai muuta ajateltavaa.
Ruotsi hävisi sodan ja menetti Suomen. Ruotsille tämä oli suurin nöyryytys mitä Ruotsi on koskaan saanut kokea. Mitään se suurenpaa nöyryytystä ei Ruotsi ole koskaan kokenut. Se jätti niin syvän haavan ruotsalaisten itsetuntoon, että siitä ei olla selvittyy vielä tänäkään päivänä.
Samasta syystä kansallisaate on häveliästä Ruotsissa. Ruotsissa ei kertakaikaikkiaan saa luulla olevansa jotain. Kansallisuuden korostaminen on ruotslaisten mielestä erittäin rumaa, ja sivistymätöntä. Kaikesta huolimatta on Etelä Ruotsissa, Skånessa, mikä on kuulunut Tanskaan, on alkanut kansallisaate saada jalansijaa ja sitä ei Tukholmassa katsota sormien lävitse. Ruotsalaiset jäävät täysin sanattomiksi kun he esimerkiksi sivusta seuraavat suomalaisten kansallisaatteen nousua nykypäivänä. Ruotsalaiset pyörittävät vain päätään ja mykistyvät.
Mutta sotaa pakeni moni Tukholmaan.
Vuonna 1846 valittiin Pehr Olof Wikström kirkkoherraksi. Hän oli ensimmäinen kolmesta tornionlaaksolaisesta, jotka on valittu yleiskokouksissa kirkkoherroiksi. Se oli historiallinen hetki, kun Suomen yleiskokouksessa vuonna 1861 valittiin nainen Ruotsin kirkon ensimmäiseksi kanttoriksi. Hän oli nimeltään Elfrida Andrée.
Ruotsin hallitus suunnitteli vuonna 1896 ottaa Suomen kirkon maa-alueen ja rakentaa toimistorakennuksia tontille. Seurakunnalle tarjottiin 340 000 SEK. Suunnitelma kaatui seurakunnan vastustukseen.
Suomen sisällissota vuonna 1918 näkyi myös seurakunnan elämässä. Jopa suurempi vaikutus kuin toisen maailmansodan jälkeen, kun suuri määrä sota lapsia tuli Ruotsiin ja Tukholmaan. Suomalaisten kirkko toimi keskipisteenä ja välittäjänä.
Sodan jälkeen seurakuntalaisten määrä lisääntyi. Vuonna 1950 seurakunnassa oli 5835 jäsentä ja muutamaa vuotta myöhemmin jo 8397. Todellinen massa muuttoliike tapahtui vuosina 1969-1970, jolloin seurakunta kasvoi yli 20000.
Paul Öhrnberg valittiin uudeksi kirkkoherraksi vuonna 1969. Vuonna 1971 seurakunta osti merenrannalta kesämökkejä ja leirikeskuksen. Samana vuonna vietettiin kirkon 250 vuotisjuhlaa kuninkaan läsnäollessa.
Vuonna 1983 oli kulunut 450 vuotta siitä kun Tukholmassa tarjottiin ensimmäiset suomenkieliset palvelut. Ruotsin kuningasparin sekä Suomen ja Ruotsin arkkipiispat olivat niiden joukossa, jotka osallistuivat juhlallisuuksiin.
Vuonna 1986 valittiin Urpo Kokkonen kirkkoherraksi. Hän oli edustajakokouksen ensimmäinen kantasuomalainen kirkkoherra.
Vuonna 1992 otettiin Ruotsissa käyttöön laki ei-alueellisista seurakunnista, mikä koski myös Suomen seurakuntaa Tukholmassa. Toisin sanoen jokainen saa kuulua lain mukaan ihan mihin kirkkoon haluaa asuinpaikasta huolimatta, tai ei mihinkään. Tämä pitää vieläkin paikkansa. Tämä on yksi niistä monista seikoista, missä Ruotsi on matkinut Italiaa.
Vuonna 2004 valittiin Virva Nyback kirkkoherraksi. Hänestä tuli seurakunnan ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra. Vuoden 2010 alusta seurakunnan alue laajeni käsittämään koko Tukholman hiippakunnan. Vuodesta 2014 seurakunnan kirkkoherra on Jukka Laari.
Bollhustäppan kuja
Suosittelen kiertämään kirkon kulmauksen ympäri (pääsisäänkäynnin edustalta oikealle) Bollhustäppan kujaa ja menemään kirkon taakse kauniille pihalle, Bollhusplanille, ja käydä tervehtimässä pientä "Rautapoikaa".
Seuraavalta poikkikadulta, Trädgårdsgatan, on myös portti tälle sisäpihalle.
Bollhusplan kirkon takana
Kirkon yhteyteen tehtiin seurakuntatilat, kirkkoherranvirasto ja henkilökunnan työhuoneet. Tämä piha täällä kirkon takana on erittäin rauhallinen ja viihtyisä.
Taiteilija Liss Eriksson on valmistanut tämän Järnpojken/rautapojan, tai pojan joka taiteilijan mukaan katselee kuuta.
Todellisuudessa rautakpoika on todellakin pieni.
Rautapoika istuu tuossa puun alla, oikealla puolella.
Rautapojalle kudotaan myssyjä ja kaulaliinoja talviaikaan
Turistit ja vierailijat heittävät kolikoita ja makeisia sun muuta rautapojalle. Poikaa taputetaan ja silitetään päälaelle. Kaippa ne seurakunnan työntekijät keräävät rahat talteen ja jakavat ne hyväntekeväisyyteen. Oikeastaan tällä Rautapojalla ja seurakunnalla ei pitäisi olla mitään yhteistä. Se vaan sattui niin että taiteilija Liss Eriksson aivan sattumalta valitsi tämän rauhallisen pihan Rautapojalle. Voi olla että Liss on asunut jossain näistä läheisistä rakennuksista.
Rautapojan on Liss Eriksson vesitänyt niitten poikien muistoksi jotka tässä Skeppsbronilla, Gamla Stanin rantakadulla, kantoivat työkseen rautamalmia. Siihen aikaan käytettiin lapsia työvoimana. Rautapoika valmistui vuonna 1954, mutta Rautapoika asetettiin tälle sisäpihalle vasta vuonna 1967. Liss kuoli vuonna 2000. Hän ehti veistämään monen monta patsasta elämänsä aikana.
