lauantai 25. toukokuuta 2019

Ingarö


Ingarö

Ingarön saari on suurimpia saaria Tukholman saaristossa, entinen Ingarön pitäjä, joka sijaitsee melko lähellä keskustaa, mutta silti täällä asuu vähän väkeä. Luultavasti se johtuu siitä, ettei Värmdön kunta ole sallinut tonttien myyntiä. Mutta yksi uusi asuinalue on syntynyt, Norra Ingaröstrand.


Kuten kartalta näkyy niin Värmdön kunnassa riittää saaria...

Värmdöläiset kutsuu kuntaansa saariston kohtauspaikaksi, eikä turhaan, sillä Värmdön kunnan saaristo sijaitsee Tukholman saariston sydänalueella. Vrämdön saaristoon kuulut Tukholmna asaasriston suoituimmat saaret, kuten Sandhamn, Möja, Runmarö, Grinda, Ingarö, Svartsö, Nämdö, Harö, Djurö/Vindö, Eknö...


Värmdön kuntaan kuuluu noin tuhat saarta. Kunnassa on enempi saaria ja luotoja kuin missään muussa Ruotsin kunnassa. Värmdön kuntaan kuuluu Tukholman sisä-ja ulkosaariston saaria. Kunnassa sijaitsee noin 14000 kesäasuntoa, vaikka itse kunnassa asuu vain noin 39000 asukasta. Kesäaikaan kunnan väkiluku kasvaa turistien myötä noin 100 000 henkeen. Ingaröhön tullaan ennen kaikkea luonnontakia, ja myös Artipelagin gallerian takia.

Tukholmaan on vain 20 kilometriä matkaa. Värmdö sijaitsee suurkapupungin ja villin luonnon välimääastossa. Se on juuri luontoa ja meri joka houkuttelee ihmsiä tänne. Tänne rakennetaan kovaa vauhtia uusia asuintaloja, koska asuntopula Tukholmassa on aivan valtava. Värmdö on nykyään yksi Ruotsin nopeimmin kasvavista kunnista.

Ingarö kuuluu Värmdön kuntaan, kuten naapurisaaret Fågelbolandet, Vindö, Runnarö ja Nämdö, kaiken kaikkiaan noin sata suurenpaa ja pienenpää saarta. Ingaröllä on oma seurakuntansa, johon kuuluu Beatelund, Brunn, Långvik, Fågelvikshöjden, Ingaröstrand, Fågelvik, Björnö ja Ingarön kirkot. Värmdön kuntaan liitettiin vuonna 1974 Gustavsbergin ja Djurön kunnat.

Täällä olen aikaisemmin kertonut Värmdön kunnasta.


Hieman parantuneet bussiyhetydet on saanut aikaan sen että tänne on alkanut muuttaa viime vuosina väkeä. Tukholmassa on 22 uutta metroasemaa rakenteilla tai suunittelu asteella. Yksi niitsä on metrolinja Gustavsbergiin. 

Läheskään kaikille suurimmille saarille ei pääse autolla perille, mutta Ingarön saarelle pääsee siltaa pitkin, mutta siitä ei sitten enää eteenpäin. Ingarön saareelle ei kuitenkaan pääse saaristoliavoilla, mutta joitakin ykistysiä laitureita löytyy saarelta, kuten Artipelagin taidehallin laituri.


Artipelag on parasta mitä Tukholmassa on tapahtunut viime vuosina kuttuuririntamalla, jos ei oteta lukuun Kansallismuseon täydellistä uudistusta. Ehdoton päiväretki kohde!!! Artipelag muuttuu ja muokkautuu kaiken aikaa. Sisätilat ovat muuttaneet ulos ja ulkotilat sisään, voisi sanoa. Myös kesäkauden paras kohde. Täällä olen kertonut Artipelagista aikaisemmin.

Gustavsbergiin pääsee mm bussilla 425 Slussenilta. Gustavsberg Centrum pysäkillä vaihda bussiin 468, joka ajaa Artipelagin edustalle ja kääntyy siitä takaisin Gustavsbergiin.


Artipelagiin pääsee kesäaikaan myös saaristolaivalla.

Ingarö on ehkä eniten luonnonvaraisin Värmdön asuinaleuista. Gustavsbergiin kulkeva valtatie 222 on hvyässä kunnossa ja siitä sitten erinomaisen hyvässä kunnossa olevaa  Ingarövägeniä pitkin Ingarön saarelle. Slussenilta Tukholmasta on Ingarön saarelle noin 20 kilometriä. Ingarön saaren eteläiseen kärkeen on kuitenkin 32 kilometriä matkaa, koska saari on suht koht suuri. 


Ingarön kirkko on ensimmäisiä rakennuksia vasemmalla jonka kohtaa kun saapuu erittäin kapean meriväylän ylitse Ingraön saarelle. Aluen nimi on Brunn. Alueella sijaitsee pieniä omakotitaloja ja mökkejä. Alueelta Eknäsvägenin varrelta löytyy myös palveluja. Kirkko sjaitsee kauniilla paikalla Kolström nimisen kapean vesiväylän varrella. Väylä kulkee mantereen ja Ingarön välillä ja jonka ylitse kulkee myös tie ja silta Ingarön saarelle.


Kolström


Ingarön kirkko

Kirkkoa alettiin rakentamaan vuonna 1790 ja se vihittiin kaksi vuotta myöhemmin. Arkkitehti Ragnar Hjort (1887-1971) laati piirustukset ja suunnitteli kirkon. Kirkko on kulttuurisuojattu rakennus.



Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1792. Saarella ei ollut edes nimeä ennen kuin vuonna 1740, jolloin saari sai oman koulun. Koulumestarina toimi pappi Samuel Ödmann. Hänestä tuli myös saaren ensimmäinen komministeri, sen ajan pappi. Koulumestari nimtystä käytettiin keskiajalla ennen kuin rehtori nimitys tuli yleiseksi.

1600-luvulla koulumestari nimitystä alettiin käyttämään opettajista. 1800-luvulla opettajien status laski huomattavasti ja kuka tahansa jopa lukutaitoinen sotilas sai toimia opettjana. Opettajien status Ruotsissa on aina ollut melko kehno. Ruotsissa kutsustaan vieläkin naisopettajia nimellä fröken/neiti ja miesopettajia, joita on hyvin vähän, nimellä magister/maisteri. Muuten ei maisteri nimitystä ole lainkaaan käytössä.  Opettajista on valtava pula nykin, sillä harva haluaa sitä hommaa itselleen. Kouluissa on paljon epäpäteviä henkilöitä opettajina.


Kirkkoa kutsuttiin alkuun nimellä Pilhams kapell. Barooni Anders Cederström asui Beatelundin säätykartanossa Gustavsbergin alueen puolella ja hän kustansi kirkon rakentamisen. 


Barooni Anders Cederström asui Beatelundin herraskartanossa ja hänen varoillaan saatiin kirkko pystyyn. Cederströmin suku on ostanut myös kristallikruuun kirkkoon 1700-lopulla. Kirkossa on neljä rokokoo tyylistä kynttellinjalkaa. Kirkko omistaa myös hopeiset ehtollisastiat ja muuta irtaimistoa.

Cederström istui eduskunnassa ritarien ja aatelisten kammarissa koko aikuisen ikänsä. Beatelundin kartanossa on hevostallit nykyään ja sen vieressä iso Stroängudd'en  luonnonsreservaatti.

Beatelund.jpg


Saaranstuoli oli alunperin sijoitettu pääalttarin taakse, jonne pääsi sakristsan puolelta. Pääalttarinkin sirrettiin myöhemmin kirkkosalin itäiselle seunustalle. Alttaritaulun on maalannut tunnettu tademaalari Einar Forseth.








Saarella eletään rauhallista elämää. Täällä on ainakin parikymmentä pientä järviä, suoaluetta ja suuri golfkenttä sekä Ruotsin ensimmäinen nudistiranta.

Lillemor och Björn Jakobson perustivat muutama vuosi sitten Artipelag nimisen taidehallinmeren rantaan tänne Ingarön saarelle. Täällä olen siitä kertonut aikaisemmin. Jakobsonit omistavat Babybjörn nimisen firman ja vanhoilla päivillään he halusivat toteuttaa unelmansa rakennuttamalla modernin taidehallin luonnon keskelle. Tänne kulkee bussi bussi Gustavsbergistä ja kesäaikaan myös sisävesilaiva käy satamassa. Täällä on myös ykityissatamapaikkoja. Kuningas ja kuningatar käyvät täällä silloin tällöin.




Artipelagin katolla








Björnö

Björnö gård sijaitsee Ingarön saaren eteläkärjessä, yksityisalueella  Björnön lahden rannalla. Björnön laiturille kulkee Gustavsbergistä bussit 428 ja 429. Busseilla on kätevää tulla tänne. Ensin Slussneilta bussilla 422425 tai 474 Gustavsbergiin, jossa bussin vaihto. 

Björnössä tien päässä sijaitsee Björnön laituri ja siinä on myös Bistro. Bussipysäkiltä voi sitten lähteä vaeltamaan Björnön niemelle, joka on osa Ingarön saarta, mutta siellä ei asu ketään, vaan se on luonnonreservatti aluetta. Siksi sinne ei kulje bussitkaan. 

Siinä on ensialkuun Vassvikin laituri ja Kajakeriet, josta voi vuokrata kajaakkeja. Siinä on myös kuusi uimarnata lähekkäin, mm Klippsandin uimaranta ja autojen parkki. Vähän matkan päässä sijaitsee toinen iso hiekkaranta. Tämä on todellinen uimaparatiisi. Tätä Ingarön eteläistä rantaa kutsutaankin Björkvik'enin rivieraksi.




Ingarö havscamping/Ingarön merileirialue sijaitsee Gamla Ingaröväegn 12. Leirialueelle on käännyttvä ennen Ingarön siltaa. Tämä leirialue on erittäin suositt ja kehuttu. Tänne on omalla autolla vain 20 minuutia Tukholman keskustasta. Useimat leiriytyjät vuokraa asuntovaunilleen paikan koko sesongin ajaksi. Mutta vapaita paikkoja saattaa löytyä, mutta paikat ei yhtä muvaia kuin heillä jotka vuokraa paika koko kesäakuden.  Uimaranta on ihana ja lapsille löytyy leikkipaikka varjosta.

Luonnonresevaatissa on ihan autolla kuljettavia teitä jonkin verran mutta tänne on autolla ajo killetty. Vain hätätilassa saa ambulanssi tai poliisit ajaa. Reservaatissa on neljä teltta-aluetta ja useit a grillauspaikkoja löytyy. Ramsvikenissä sijaitsee yhteinen yleinen tupa jossa voi laittaa ruokaa ja käydä vessassa ja levähtää. Kyltit opastaa alueella.

Norrvikenissä sijatsee torppa jota voi vuokrata Skärgårdsstiftelsen/ Tukholmna saristosäätiö, jonka vastuulla ovat kaikki luonnonrservaatit Tukholman alueella Torppa sijaitsee noin 2 km parkkipaikalta ja Bistro kilometrin päässä. Bistron luona sijaitsee myös kioski ja leipomo. 

Avoinna vain kesäkaudella. Täällä reservaatista Lääninhallituksen sivuilla! Täällä Naturkartan.se! Näiltä sivuila löytyy myös kävelypolut ja kartat.

Björön kartano omisti alueella neljä torppaa  1600-1700-luvilla. Pankkiiri ja politikko Knut Wallenberg osti 1800-luuvlla suuerta lueet Svartlösan pitäjästä. Vuonna 1981 osti Skrägårdstiftelsen Björnön ja teki siitä luonnreservaatin.


Viereisellä saarella nimeltä Munkholmen sijaitseee yökerho.









Säby Säteri/Säby säätykartano, Säby Ekenäsvägen, Ingaröstrand