tiistai 8. kesäkuuta 2021

Kesä tuli Tukholmaan


Tuore video Södermalmilta kansallispäivänä

Nyt on kesä täällä Tukholmassakin. On erityisen valoisat yöt juuri tähän aikaan vuodesta. Niitä Sankt Petersburgin kesäoitä on aina kehuttu, mutta ei nämä tukholmalaiset kesäyöt jää yhtään jälkeen. 

Kesän kohokohta meikäläiselle on kun saa nukkua ikkunat avoinna. Minulle riittää 20-22 astetta aivan hyvin. Ei kuumassa huoneessa voi nukkua. Meillä on ikkuoiden alla peni ilmanvihto aukko, mutta ei se kesähelteellä auta. Talvella on hyvä saada hieman happea aukon kautta.


 Ulrisksdalin linnan puisto

Ulriksdal on yksi yhdestätoista kuninkaallisesta linnasta. Ulrikdalin linnan puisto on ihana. Tukholmalaiset käy mielellään piknikillä puiston ruohikolla. Se on sallittua sillä Ulriksdal on kaikista kuninkaallisista linnoista se, mikä on eniten kansalaisten linna. Vaikka kansalaisethan omistaa kaikki kuninkaaliset linnat.

Siellä on myös puutarha, missä myydään yhtä ja toista. Ihana kahvilakin löytyy, tai onhan siellä kaksikin kahvilaa. Se toinen sijaitsee puistoalueella puitten katveessa. 

Sitä pitää joku yksitysihenkilö avoinna kesäkaudella. Täällä olen tehnyt postaukset linnasta ja puistosta. Täällä on viralliset sivut. Linnan alueelle pääsee ottamalla metro Bergshmaraan (punainen linja) ja siitä sitten loppumatka bussilla 503, mikä käy kääntymässä parkkipaikalla ja jatkaa siitä vielä Ulriksdalin hautausmaalle saakka. Hautausmaa on melko uusi ja se kuuluu Solnan seurakunnalle.



Ulriksadlin linnan portti


Tukholma on nyt kauneimmillaan. On aivan sydäntäsärkevän kaunista. Joka vuosi kaupungin kauneus yllättää synkän, pimeän ja erittäin sumuisen talvaikauden jälkeen. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Kesät tuo aina katu-ja asuntoremontit mukanaan.





Minulla on iloisia uutisia kerrottavana. Koroana on tainnutettu melkein tyystin ja museot, elokuvateatterit ja teatterit monet muutkin huvitukset on avattu. Ruotsissa on vain  kaksi aluetta missä on vieläkin melko paljon tartuntoja, Norlanti ja Blekinge.  Göteborgissa heittelee tartuntojen määrät sinne sun tänne. Tukholmassa meillä taitaa olla yhtä vähän tartuntoja kuin Helsingissä, mutta Tukholmassa on korona eniten riehunut.

PS.11.6.2021. Tulin jälkikäteen tänne kertomaan että muutamassa viikossa laski tartunnat Ruotsissa 10000 tartunnasta 500 tartuntaan päivässä. Tukholmassa on noin 50 tartuntaa päivittäin. Julkisessa liikneteessä oli suositus ruuhka-aikaan käyttää maskia, mutta nyt maskin käyttö poistettiin tyystin. Suur-Tukhoman mteroihin nousee päivittäin 1,2 miljoonaa matkustjaa, ja vain ani harva on käyttänyt maskia (kerrottiin). Joten ei kun menoksi...

Kahden viikon päästä saan toisen rokotteeni, mutta en ole vielä edes iloinnut ensimmäisestä rokotteestakaan.

Täällä Ruotsissa on kuollut täysin rokotettuja vanhempia henkilöitä. Syy siihen on ettei vanhemmilla henkilöillä ole enää kovin hyvä puolustuskyky. Noin lähes 3000 henkeä on saanut koronatartunnan, vaikka he ovat täysin rokotettuja. 130 heistä on kuollut. Useimmat ovat olleet yli 80-vuotiaita naisia. 

Suurin osa ruosalaisesta yhteiskunnasta on ollut avoinna. Täällä on saanut liikkua ihan vapaasti. Pienimmät yksityiset firmat  sai tukea valtiolta ja suurimmat firmat sanoivat pärjäävänsä ilman tukea. He sen sijaan tuki monella tapaa terevyedenhuoltoa. Voittajia ovat olleet ruokatavaramyymälät, kirjakaupat ja viinakauppa. Ravinloitakaan ei ole kovin montakaan mennyt konkkaan, ainakaan Suur-Tukholmassa.Täällä erittäin monet hakevat ruuan kotiinsa ja vanhemmat saavat tilat ruoka- ja huushållitavat kotiin, niikuin mekin on tehty. Tuo ne ravintoloistakin ruuat kotiin jos soittaa. Taloudellisesti me ollaan selvitty hyvin pandemiasta.

Ruotsissa regioneilla (=sotemaakunnilla) ja kunnillkin on itsemääräämisoikeus. Vain määrätyt perustukselliset lait ovat yhteisiä. Vaikka Ruotsissa muutettiin tartuntatautilakia kesken pandemian, niin silti regionet voi tehdä omia päätöksiään jatkossakin. Avoimesta itsemääräämis yhteikunnasta on joskus haittaakin.

Voi olla että syksymmällä tulee ehkä neljäs aalto, mikä tulee koskemaan nuoria. Alle 18-vuotiaita ei rokoteta, ainakaan vielä, Riskiryhmään kuuluvat alle 18-vuotiaat ovat jo saaneet rokotteen. Osa kolulaisista menee koulunpenkille nyt kesällä ja siitä heille maksetaan. Ruotsissa ei ole ylioppilaskirjoituksia, mutta hyvä päästötodistus vaaditaan jatkokoulutukseen. Osa oppilaista joutui olemaan aikansa lukuvuodesta karanteenissä. Muita rajoituksia ei ole ollut.  

Ruotsissahan kaikki lukiolaiset saa noin 100 € kuussa, niin sanotun pidennetyn lapsilisän. Rahat saa oppilaat itse, ei vanhemmat. Tukholmassa lukiokoululaiset saa myös  bussikortin jopa kesälomankin ajaksi. Osa heistä saa kunnalta myös muutaman viikon palkallista kesätyötä. Halukkaita on enempi kuin aika antaa periksi.

Norja on saanut pandemian päätökseen ja he ovat kaiken aikaa olleet yhtä huolestununeita Ruotsin kohtalosta kuin koronaa pelkväät suomalaisetkin. Suomalaiset ilkkuivat mediassa Ruotsille joka päivä, mutta nyt on ollut hiljaiseloa, kun Suomessa huomattiin että ruotsalaset taitavat sittenkin selvitä tästä. 

Monessa mielessä Ruotsi on ottanut mallia Italiasta. Alunperinhän Italia ja Ruotsi oli jaettu herttuas- ja ruhtinaskuntiin. Italiassa ei eteläisessä osassa maata ja Ruotsissa ei pohjoisessa osassa maata ole ollut aatelisia. Molemmissa maissa aatelisilla on vieläkin suuret omat alueensa, linnansa ja metsä- ja maatilat. Mutta heillä ei enää ole poliittista päätösvaltaa.

Ruotsissa vanhukset ja perussairaat ovat joutuneet olemaan eristyksissä henkensä edestä. Tunnen pari suomalaista yksinelävää naista, jotka ovat käyneet koko pandemian ajan kaupoissa eikä ole edes käyttäneet maskeja. Silti heillä on ollut tuuria, etteivät ole saaneet tatuntaa.

15 kuukautta olen ollut eristyksessä, eikä viime syksyn jälkeen ole edes ollut haluja mennä ulos. Kesä 2020 oli tartunnat melkein nollilla. Ja sitten myöhemmin syksyllä tuli tartuntoja aivan valtavasti. Nytkin tuntuu oudolta mennä ruokakauppaan, kun en ole siellä ollut montakaan kertaa 15 kuukauteen. Tukholman pandemia on ollut vaarallinen meille vanhemmille, joilla on perussairauksia. Minulla on ainakin kolme syytä menehtyä coronaan. En ole uskaltanut ottaa riskiä kun ympärillä on liikkunut joukottain tartuttajia. Toisaalta mitä enempi tartuntoja on ollut lähiympärisstössä, sitä pienempi on ollut vaara saada tartuntaa. Useimmat tartunnan saaneetkan ei tartuta noin viikon päästä tartunna saatuaan.Tartunnoilla on siis myös oma hyötynsäkin kokonaiskuvassa.

Toivotan hyvää kesää kaikille, ennen kuin jatkan kertomusta...

Huom! Nyt aion varoittaa jatkaa lukemista, jos olet herkkä persoona. Aion kertoa Intian koronasta.

Olen seurannut Intian tilannetta videoilla. Intiassa tuli yhtäkkiä paljon tartuntoja, tartunnat nousivat suoraan ylös, ja nyt sitten tartunnat laskivat äkkiä melko alas. Syy tartuntojen äkilliseen laskuun oli se että tartuttajat kuolivat suuressa määrin. Intian terveydenhuolto ei ole pystynyt auttamaan. Intialaiset huutaa sairaalojen ulkopuolella happea ja lääkärit sanoo ettei happi ole lääkettä. 

Tilanne on ollut niin paha että happipullot loppuivat ja samoin loppuivat sänkypaikat sairaaloissa. Ruumiita poltettiin rovioilla yötä päivää hindulaiseen tapaan. Samalla rannalla on poltettu jopa 50 000 ruumista vuorokaudessa. Sääliksi käy niitä nuoria miehiä joiden tehtävänä on hoitaa ruumiiden polttamiset rantahietikolla. Jälkeen jäneet osat heitetään Ganges-jokeen ja siinä samassa joessa hieman kauenpana käy hindulaiset peseytymässä. Rovioiden välillä on vain noin 2 metriä joka suuntaan. Poliisit vahtii että kaikki toimitukset tehdään sääntöjen mukaan. Kristityt, muslimit ja buddistit ambulanssimiehet hautaa autiomaalle isoihin monttuihin.

Tilanne Intiassa rauhoittuu pariksi viikkoa, ja sitten tulee uusi aalto ja siinä tulee käymään samoin. On ollut järkyttävä seurata Intian tilannetta. Nuoret miehet polkee polkupyörällä mies roikkuen kainaloss sairaalaan, missä todetaan että liian myöhäistä. Kaduilla kannetaan baareilla ruumita rannalle polettettaviksi. 

Huom! Tähän päättyi ikävä kertomus.


Kansallispäivän viettoa rannalla!


Kansallispäivän viettoa Skansenilla.