torstai 28. heinäkuuta 2016

Söderby ja Pyhä Botvid


Viikinkien aikainen hautakenttä

Söderby, Salem sijaitsee Eurooppatie 20:n varrella

Täällä Salemin kunnan yhteydessä manitsin tämän Söderbyn.


 Hågelbyparken, Hågelby gård,Tumba



Hägelbyparken sijaitsee puhelintehtaan omistaja LM Erikssonin tiluksilla. Hän eli täällä kuolemaansa saakka, jonka jälkeen tästä kunta teki konferenssikeskuksen ja yleinsn vapaa-ajanvietto paikan, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Lapsille on järjestetty omia jippoja ja leikkipaikkoja. Täällä voi ruokailla, juoda kahvit, viettää häitään, tanssia, ostaa käytettyä tavaraa autojen takakonteista, tutustua luontoon ja eläimiin kartanossa jota hoitaa lapset ja nuoret, viettää picknick,  katsella taidenäyttelyjä, leikkiä ja tistysti pitää myös kokouksia ja konferensseja. Täällä on myös maatilapuoti. 




Maalaispuoti


Söderby sjukhuset

Sairaala rakennettiin vuosina 1907-1910. Arkkitehti Gustaf Wickman suunnitteli tämän sairaalan tai oikeastaan senatoriumin ja siitä tulikin Ruotsin suurin tuberkuloosisairaala. Myöhemmin kun tuberkuloosi hävisi melkein kokonaan Ruotsista niin siaraalasta tehtiin långvårdsklinik, siis pitkäaikaishoitopaikka huonommassa kunnossa oleville, suurimmalta osin huonokuntoisia vanhuksia. Vuodesta 1988 on rakennus seisonut tyhjiltään, mutta lopulta vuonna 2005 uuskorjattiin rakennus ja siitä tehtiin tavallinen asuinrakennus. 


Kuningas ja kuningatar ottivat kyytiä Salemin uudessa etanolhybridi bussissa.


Aluetta alettiin nimittämään nimellä Söderby Park ja alueelle on rakennettu aivan uusiakin ausinrakennuksia, oikastaan sitä voi kutsua moderniksi kyläksi. Aluulle rakennettiin ns stadsvillor, kaupunkihuviloita ja uusi vanhainkoti. Muutama vuosi sitten alkoi bussi 725 kulkemaan alueen kautta. Alue ei ole vielä rakennettu aivan valmiiksi.


Hautakenttä

Söderby mainitaan kirjallisesti ensimmäisen kerran 1300-luvulla. Pyhä Botvid nimittäin asui täällä aikuisiällään. Kukaan ei tiedä tarkaan koska Botvid eli mutta hänen jälkeenjäännökset sijaitsevat Botkyrkan kirkossa, vajaan viiden kilometrin päässä Söderbystä, Sankt Botvids väg 27. Botkyrkan kirkko sijaitsee Hammarby'ssä, nykyisen Botkyrkan kaunnan puolella, jossa Botvidin lapsuudenkoti sijaitsi. 

Botvidin veli Björn jäi asumaan vanhempiensa taloon. Botvidin kuoltua velipoika valmistutti kivestä arkun Botvidille ja hänen muistokseen rakennutti Björn myös Botkyrkan kirkon. Bot tulee Botvidin nimestä ja kyrka on kirkko ruotsiksi. Björn asetti Botvidin kiviarkun tai sargofagin kirkon kupeeseen. Nykyään siinä seisoo kopio sillä alkuperäinen on viety Historialliseen museoon, Tukholmaan.

Botkyrkan kirkosta on tehtävä ihan oma postauksensa, sillä sen arvoinen rakennus se on.

Botkyrkamonumentet 2.jpg

Botvidin kiviarkku on nyt asetettu aivan kirkon sisäänkäynnin viereen. Kuvassa alkuperäinen sargofagi.

Botkyrkamonumentet 1.jpg

Sargofagi nähtynä toiselta kantilta.

 Muuten,  juuri tänään 28. heinäkuuta vieteään Botvidin nimipäivää.

Sankt Botvid manitman henkikirjoitukissa vuonna 1190-luvulla. Vanhimmat tarninat hänestä on 1200-luvulta. Arkkipiispa Birger Gregersson järjesti katollisia Botvidfestivaaleja (sagre festa) 1300-luvulla. Botvid kävi Englannissa ja kääntyi sillä matkallaan kristinuskoon. Sankt Botvid och Sankt Eskil, kaksi Södermnlandin pyhimystä, ovat kuvattuina monissa Mälardalenin kirkoissa. Botvid on kuvattuna niin alttarikaapeissa kuin kalkkimaalauksissa. Sankt Botvid on myös kuvattuna Botkyrkan kunnan vaakunassa. Pyhä Sigrid ja David av Munktorp lähettivät Eskilin ja Botvidin lähetystyöhön Mälaren laaksoon.

Nykyään on Fittjassa Tukholman Katollisen hiippakunan kirkko, joka on pyhitetty myös Botvidille. 

Botvid kuvataan melkein aina yhdessä kalan ja kirveen kanssa. Kala symbolisoi Botvidin hyvää kalaonnea ja kirves hänen kuolintapaansa. Nyköpingin matkallaan Botvid tapasi vapautetun orjan joka löi kirveellä Bodvisin kuoliaaksi. 


 Sankt Botvidin lähde

Alueella voi tehdä aivan oman pyhiinvaellusretken Salemin kirkon ja Botkyrkan kirkon välillä ja käväistä siinä välillä Söderby'ssä ja Sankt Botvidin lähteellä. Lähde sijaitsee Bergaholmsvägenin ja Bornsjön järven välisellä alueella, siis E20 tien oikealla puolella tultaessa Tukholmasta päin. Tie Söderbyhyn kääntyy Bergaholmsvägeniltä busspipysäkin kohdalta vasemalle Söderby Gårdvägenille,. Ja heti siinä vasemmalla onkin sitten parkkipaikka. Kun on löytänyt parkkipaikan tien reunasta, niin voi olla varma, että on löytänyt oikeaan paikkaan.

Seuraavan bussipysäkin kohdalta Bergaholmsvägenilä lähtee tie Salemin kirkkon oikealle, kohti Bornsjön järveä.


Tämä pyhiinvaelluspolku on ollut käytössä jo kauan mutta tässä välillä unohdettu. Keskiajalla oli Botkyrka ja nykyinen Salem tärkeitä kohteita pyhiinvaeltajille. Tänne on kuulema tullut väkeä Suomesta saakka.


Nämä tarinat on kirjoitettu Botvidslegenden nimiseen kirjaseen joka on peräisin 1300-luvulta. Alunperin se oli nimeltään Dresdenmanuskriptet ja kirjoitettu saksan kielellä, mutta vuonna 1955 Trygve Lundgren käänsi sen ruotsiksi. 

Botvidslegenden kertoo että Botvid haudattiin vuonna 1129 ja paikalle rakennettiin kivikirkko vuonna 1174. Kirkon vihkijäisissä oli Uppasalan ja Strängnäsin piispat. Kyseessä on siis nykyinen Botkyrkan kirkko, joka on pyhitetty Pyhälle Marialle ja Pyhälle Botvidille. 

Useissa Pyhälle Botvidille pyhitetyissä kirkoissa Ruotsissa vietään tänään Botvidin päivää ja luetaan tänään tai ensi sunnuntaina Botvidslegendasta otteita. Oxelösundin kirkossa luetaan tänään jopa koko Botvidslegenda.


 Salemin kirkko

Joidenkin tutkijoiden mukaan Botvid on ehkä kuollut jo vuonna 1080 ja että hänen jälkeenjäännöksensä olisi viety Salemin kirkkoon ja piilotettu sinne. Sekin on mahdollista sillä Salemin kirkko vihittiin käyttöön joskus 1100-luvulla. 

Tämän kirkon sijainti on yksi Sörmlandin kauneimmista. Nimi Salem löytyy myös Raamatusta ja se tarkoittaa rauhallisuutta. Aivan ehdottoman ihana ja rauhallinen paikka tämä onkin.


 Salemin kirkon kirkkomaa

Historiallisessa Museossa Tukholmassa voi nähdä Salemin kirkon alkuperäisen alttarikaapin 1400-luvulta. Kaapisssa on Pyhä Botvid yhdessä Pyhän Marian ja Pyhän Birgitan kanssa. Muuten... Historiska Museét on Tukholman ihanin museo, ainakin omasta mielestäni. Täällä on esimerkiksi valtavan suuri kokoelma keskiaikaista taidetta, siis kirkkotaidetta.

Sisäänpääsy on aina ilmainen ja museo on avoinna melkein aina, paitsi maanantaisin ja jokunen muu erikoinen päivä kuten jouluna, pääsiäisenä ja juhannuskena. Museo sijaitsee Östermalmilla, Narvavägen 11. 


Sankt Botvid, kala ja kirves


Sankt Botvidin krematoriumi Huddingessa, Häggstavägen 6

Soderbystenen 2008.jpg

Söderbystenen/Runstenen vid Söderby
Tämä riimukivi löytyy Bergaholmsvägenin kupeesta, Nedre Söderby. Keskiajalla tästä kulki ohitse ainoa tie Tukholmasta Södetäljeen päin, Göta Ladsväg. Riimukivin seisoo melko lähellä Sankt Botvidin lähdettä. 

Salem 2 1 sidan.JPG

 Söderbyn vanhaan kylä, Pyhän Botvidin asuinpaikka.

Kylästä ei enää ole paljoakan jäljellä mutta tunnelma on aito.


Opastusta


Kahvila, Söderby Gårdsväg 120

Kahvila on avoinna vain kesäaikaan toukokuusta syyskuuhun lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11.0-17.00. Heinäkuussa avoinna joka päivä. Alueella voi kuitenkin kävellä ihan kaikessa rauhassa.

He joilla ei ole omaa autoa köytössä voi ottaa bussin 708 Tumbasta, Hallundasta tai Rönningestä ja jädä pois psyäkillä Söderby Gårdsväg.








 E20 tie ja Bergaholmsvägen kulkevat hyvin läheltä Söderbytä ja kahvilaa.

Söderby torpstuga interiör 2012 (1).JPG

Söderby torpstuga interiör 2012 (2).JPG

Söderby torpstuga interiör 2012 (3).JPG

Söderby torpstuga interiör 2012 (4).JPG