lauantai 14. toukokuuta 2016

Monteliusvägen



Monteliusvägen/Monteliuksentie on 500 metriä pitkä kävelykuja Mariabergetin päällä,Södermalmilla. Kujalta on aivan mahtavat näköalat kaupungille. Auringonnousun ja -laskun aikoihin kesäaikaan näköala on kauneimillaaan. Monteliusvägen on kävelytie joka osittain kulkee puusta rakennetuta kujaa pitkin. Osa kujasta on hakattu suoraan kallioon.


Tämä  valokuva on otettu vastarannalta, Kungsholmenin puolelta. Slussen jää kuvassa vasemalle, Södra Mälarstranadin rantatie, jota pitkin ei juuri kukaan kävele, mutta jotkut käyttävät sitä juoksuratanaan. Mutta eiköhän tämäkin rantatie kunnosteta ajan kanssa. 

Monteliusvägen saa alkunsatyion ison tornitalon ja valokuvan oikeassa reunassa sijiatsevan keltaisen talon välistä. Tuo iso tornitalo  on asuinrakennus, joka sijaitsee Bastugatanin, Bellmansgatanin ja Monteliusvägenin välisessä kulmauksessa.Tällä alueella on asunut ja asuu vieläkin tavallista enmpi taiteilijoita ja kirjailijoita.

Tuon alemman tornitalon alakerrasta pääsee hissiin, joka vie ylös Bastugatanille.


Mariaberget

Tästä kulkee sisävesilaiva numero 85, joka kulkee Södermlamin ja Kungsholmenin väliä.  Rannassa seisoo myös joitakin risteilylaivoja joita voi vuokrata juhlia varten. Laiturissa seisoo myös laivamatkustjakoti M/S Rygejorden.



Tie tai kävelykuja on saanut nimensä professori Gustav Oscar Monteliuksen (1843-1921) nimen mukaan. Hän toimi arkkitehtinä ja valtionantikvaarina. Hän oli myös Ruotsin Akatemian jäsen ja hän istui Akatemiassa tuolilla numero 18. Monteliuksen suku oli tunnettu suku Uppsalassa. Gustaf Montelius asui koko ikänsä samassa asunnossa Sankt Pauslgatan 11 Södermalmilla, siis melko lähellä tätä Montelisuvägeniä. 


 Monteliushuset/Monteliuksen talo, Sankt Paulsgatanin varrella



Gustaf Montelius on saanut viimeisen leposijansa Norra Begravningsplatsen, joka sijaitsee Solnassa.


Monteliusvägen alkaa tästä

Monteliuksen tielle löytää kun lähtee Slussenilta kulkemaan pitkin Hornsgatania ja käntyy siinä pian oikealle alas jyrkkiä portaita, ja jatkaa siitä ylös pitkin Bastugatania Monteliusvägenin alkuun.


 Mariaberget, Blecktrongräd

Monteliusvägenille voi tulla myös Hornasgatanilta suoraan Blecktornsgrändiä pitkin. Silloin tulla tupasahtaa suoraan Mariabergetille/ Marianmäelle joka on alueen korkein kohta, ja josta on ihanat näköalat Kungsholmenille, Riddarholmenille ja Gamla Stanille päin. Suosittelen tätä reittiä. 

Mariabergetillä sitten käännytään vasemmalle ja jatketaan matkaa pitkin Monteliusvägeniä Ivar Lo Johanssonin puistoalueelle. Ivar Lo Johansson oli tunnettu tukoholmalainen kirjailija. Puistossa on mukava pitää taukoa, vaikka kyllä Monteliusvägenin varrella on penkkejäkin levähtää. Parasta otta juotava ja syötävää mukaan sillä täällä  ylhäällä ei oele ainoatakaan myymälää.
Eikä täällä kulje bussejakaan. Slussenilla ja Horsngatan/Rosellundsgatanin kulmauksessa on lähimmtä bussipysäkit. Slussenilla ja Zinkensfamissa lähimmät metroasemat. 






Monteliusvägen jatkuu vielä puistonkin jälkeen ja päätyy Kattgränd nimiselle kujalle, josta sitten  pääsee takasiin Bastugrändille. Bastugränd on kapea katu joka kulkee pitkin Mariabergetin vuoren "päällä". Siinä on useita kujia, joiden varrella sijaitsee vanhoja puutaloja, joissa asuu vielä tänäkin päivänä asukkaita. Yhdessä kohtaa Monteliusvägeniltä nousee portaata ylös Lilla Skinnarviksgrändille, jossa on muutamia idyllisiä asuinrakennuksia.













Ivar Lo Johanssonin puisto


 Hyvin jyrkät portaat alas Södra Mälarstrandille




Tuossa taustalla näkyy Mariahissin ovi ja kyltti joka opastaa Monteliusvägenille.

Mariahissen entre 2011.jpg

Mariahissen


 Monteliusvägen











Bastugatanin loppupäässä pääsee siltaa pitkin Torkel Knutsonsgatanin ylitse Ludvigsbergsgatanille. Siitä edelleen Gamla Ludvigsbergsgatanille ja Gamla Lundagatanin kapeille kujille. Siellä sijaitsee useita vanhoja kauniita puutaloja. 

















Jos jatkaa vielä tästäkin eteenpäin löytyy korkea kallioinen mäki nimeltä Skinnarviksberget.



 Skinnarviksberget

Yttersta Tvärgrändin varrella on myös vanhoja puutaloja. Koko tämä Södermlamin pohjoinen laue, Slussenilta länteen päin on todellakin idyllinen ja rauhallein alue. Täällä on jyrkkiä mäkiä ja portita joten tällä alueella kävely vaatii kuntoa.