perjantai 21. elokuuta 2015

Skeppsholmen



Kuvassa etualalla Kastelholmen ja sillan toisella puolella Skeppsholmen. Taustalla näkyy Gamla Stan ja ylinnä Norrmalm.  

Nykyään Skeppsholmenin saarelle kulkee bussi 65, minkä päätepysäkki on Katselholmin sillan luona. Bussi ei voi ajaa sillan ylitse. Kesäaikaan kulkee Slussenilta lautta 82 Skeppsholmenin saarelle.


Svensksundstenen/Svensksundsparken on puisto Skeppsholmenilla Tukholmassa. Puisto on noin 50 metriä leveä viheralue.

Kuten Svensksundsvägenin nimi, myös Svensksundin puiston nimi juontaa juurensa puiston itäosasta löytyneestä Svensksundin kivestä. Kivi paljastettiin 9. heinäkuuta 1890, jolloin juhlittiin Svensksundin taistelun voiton satavuotisjuhlaa. Puisto ja katu saivat nykyisen nimensä vuonna 1972.

Svensksund/Ruotsinsalmi sijaitsee Suomen lahdella, Kotkan rannikolla. Siellä on Ruosti sotinut Venäjää vastaan merisotaa kaksi kertaa 1700-luvula. Ruotsi ja Venäjä ovat sotineet kaiken kaikkiaan 10 kertaa. Tanska ja Ruotsi ovat myös sotineet 10 kertaa. Ruotsi on se maa mikä on sotinut eniten tällä maapallolla.


Nordregio, tutkimuslaitos

Nordregio on tunnettu ja arvostettu johtava pohjoismainen tutkimuslaitos aluekehityksen, politiikan ja suunnittelun laajoilla tutkimusalueilla. Se on Eurostatin, Euroopan unionin tilastotoimiston, virallinen tutkimusyksikkö.

Skeppsholmen on kaupunginosa Tukholman keskustassa, Saltsjön alueella ja koostuu Skeppsholmenin ja Kastellholmenin saarista.  Skeppsholmen saari, skepp=alus ja holmen=luoto. Saarella on siltayhteys Blasieholmeniin ja Kastellholmeniin. Skeppsholmenin asukasluku on hyvin pieni, vajaat 100 henkilöä.

Skeppsholmen oli laivaston saari noin 300 vuotta.Tänä aikana rakennettiin useita nykyisiä rakennuksia, jotka ovat suunnitellut aikansa johtavat arkkitehdit, kuten Nicodemus Tessin d.y., Johan Eberhard Carlberg ja Carl Hårleman. Sotilastehtävät säilyivät vuosiin 1968/1969. Myöhemmin toiminta siirrettiin Muskön tukikohtaan ja vanhoja rakennuksia käytettiin museoiden, koulujen ja kulttuurilaitosten käyttöön.

1500-luvun lopulla Skeppsholmen kutsuttiin Lustholmeniksi, ja ensimmäiset Vaasan kuninkaat käyttivät sitä virkistysalueena. Kustaa Vaasa (1496-1560) rakennutti puutarhan ja Erik XIV (1533-1577) järjesti usein juhlia ulkona Skeppsholmenilla. Johan III (1537-1592) sulki puutarhan saaren eteläpuolelle ja rakensi huvimajan, jonka suunnitteli ja sisusti arkkitehti ja taiteilija Willem Boy (1520-1592).



Kuvassa yhtäaikaa af Chapman, Ostindienfararen Götheborg ja Falken Skeppsholmenin edustalla. 

Af Chapman on entinen englantilainen vuonna 1888 rakennettu purjelaiva, mikä ajelehti Englannin ja Australian välillä. Nykyään se on matkustajakoti.

Af Chapmanin ja Hantverkskasernen hostellien ansiosta Skeppsholmen houkuttelee paljon nuoria kotimaisia ​​ja ulkomaisia ​​vierailijoita. Saarta, kuten Kastellholmenia, on hallinnoinut vuodesta 1993 lähtien Valtion kiinteistövirasto, jonka tehtävänä on säilyttää ja kehittää aluetta tulevaisuutta varten. Molemmat saaret ovat osa Ekoparkenia.

Ostindienfararen Götheborg on täydellinen kopia alkuperäisestä Itä-Intian kauppakomppanian omistamasta aluksesta, joka upposi meren pohjaan, mutta se saatiin myöhemmin nostettua ylös. Laiva on valmistettu alkuperäisin keinoin ja viimeisen päälle huollettu. Valmistukseen meni kahdeksan vuotta. 

Tämä laiva on koko Ruotsin ylpeys, monesta syystä. Kokonaisuuskustannukset olivat 250 miljoonaa kruunua, joista on noin 60% sponsorivaroja. Lokakuussa 2005 läksi laiva purhjetimaan kohti Kiinaa. Matka kesti noin kaksi vuotta. Alus palasi Göteborgiin vuonna 2007. Kesällä 2008 läksi alus uudelle pitkälle risteilymatkalleen. Se kävi monessa kaupungissa ja satamassa. Laivan mukana Helsinkiin saapui myös prinssi Carl Philip.

Falken aluksia on ollut useampiakin. Tämä kuvassa oleva on Ruotsin armeijalle kuuluva HMS Falken vuodelta 1877.

SE - Stockholm - 2009-07-15 (4890971386) .jpg

Skeppsholmsbron, silta joka johtaa Blasieholmenilta Skeppsholmenille

Ensimmäisen Skeppsbron sillan kustansi Amiraliteetti vuosien 1638 -1940. Se rakennettiin puusta paalujen päälle ja se oli laskusilta. Vuonna 1785 sillasta tehtiin klaffisilta. Silta paloi, joten tilapäisesti otettiin käyttöön ponttoonisilta. 

Vuonna 1861 rakennettiin tämä nykyinen silta valuraudasta ja sillan rakentamisen maksoi valtio. Vuonna 1935 päätti silloinen hallitus että rakennukset Skeppsholmenilla ja Kastelholmenilla ovat rakennussuojattuja rakennuksia. Joten siltaakaan ei saa muuttaa tai siirtää tai hajoittaa.


 Skeppholmsbron/Skeppholmin silta

Taustalla Amiraliteetin talo ja laivamatkustajakoti af ChapmanAdmiraliteetti on virasto, mikä hoitaa maan merivoimien puolustusasioita, ja henkilöstöllä on lippumiehen/kenraalin arvo. Joissakin maissa, esimerkiksi Isossa-Britanniassa, admiraliteetti (englanniksi admiralty) on laivaston korkein päätöksentekoelin, periaatteellinen vastine Ruotsin laivaston johdolle. Vuosina 1617–1634 Ruotsin laivaston johtokunnalla oli tämä nimi.

Crown on Skeppsholmsbron 2008-07-18 filtered.jpg

Kullattu kruunu sillan kaiteessa

Kastell 2009.jpg

Katsellholmin siltaa pitkin sitten pääsee Skeppsholmenilta edelleen Kastellholmenille.

Amiralitetshuset 2008.jpg

Amiralitetshuset rakennettiin 1600-luvulla Amiraliteettikollegiumin käyttöön. Se oli merenkulkuhallinnollinen virasto siihen aikaan. Sittemmin rakennus on toiminut valtion arkistona ja viljamagasiininä. Nykyään rakennuksessa sijaitsee Kansallismuseon konttori.

Amiralitetshuset Skeppsholmen.jpg



Af Chapman, matkustajakoti, taustalla Amiralitetshuset

Hyvä vaihtoehto hotellille Tukholmassa. Keskeisellä paikalla. Erittäin suosittuu varsinkin kesäaikaan joten varaa ajoissa. Olkaapa hyvät!






 Af Chapman ilta- ja yövalaistuksessaan

Arkiv: Moderna museet, 2006.jpg

Moderna Museet, Skeppsholmen

Avoinna: 
keskiviikkona, torstaina, lauantaina ja sunnuntaina kello 10-18
tiistaina ja perjantaina kello 10-20

Nyt syksystä lähtien näyttää museon pysyviin näyttelyihin olevan ilmainen sisäänpääsy kello 18-20 välisenä aikana, sekä alennettu hinta tilapäisiin näyttelyihin. 

Sisäänpääsymaksu 120 kr, alennettu hinta 100 kr, vapaa sisäänpääsy 18-ikävuoteen saakka, sekä aikuisille modernin museon kokoelmiin perjantaisin kello 18-10. 


Museon tiloista löytyy ensiluokkainen ravintola, kahvila ja baari neljännestä kerroskesta.


Museon myymälästä löytyy paljon mukavaa, vaikka vallan mitä. Esimerkiksi julisteet ovat monen mieleen  ja mukavia tuliaisia. 

Moderna museet/Moderni museo, ei koskaan  ole oikein säväyttänyt minua. En ymmärrä kuinka ihmeessä on voitu rakentaa niin ruma museorakennus. Arkkitehtinä toimi espanjalaien arkkitehti José Rafael Moneo Vallés. Hän osaa paljon parenpaakin. Moderna Museo on melko nuori museo Tukholmassa. Se valmistui vuonna 1998. 

Moderna Museet Malmössä on aivan ihana rakennus, mutta se onkin rakennettu vanhaan sähkölaitoksen rakennukseen, joka on vuodelta 1901. Rakennuksen on muutellut ja suunnitellut John Smedberg. Erittäin onnistunut työ.Malmön Moderna museet on paljon korkeatasoisempi kuin Tukholman, vaikka se on avattu vasta vuonna 2009. Kerron siitä myöhemmin lisää kun kerron juhannuksena tehdystä perinteisestä Malmön reissusta.


Paradiset patsasryhmä, Moderna museet

Nämä hauskat Aleksander Calderin vuonna 1961 valmistamat "tyypit" löytyvät Modernin museon ulkopuoelta. Ne ovat seisoneet täällä jo kauan. Aleksander Calder oli amerikkalainen kuvanvesitäjä.


Niki de Saint Phalle on nimeltään tuo värikäs patsas, joka on saanut nimensä patsaan ranskalaisen kuvanveistäjän mukaan. Jean Tinguely on nimeltään tuo oikean puoleinen taideteos ja sekin on saanut niemensä kuten tuo vieressä sijaitseva, sveitsiläisen taiteilijan mukaan.



Neljä elementtiä nimien veistosryhmä on myös Aleksander Calderin luomuksia.

Mobil Moderna museet , Stockholm 2006.jpg



Aamiainen nurmikolla on Pablo Picasson valmistama veistosryhmä. Kungashamrasta löytyy myös Picasson samalla tyylillä valmistama teos, jonka hän lahjoitti alueelle.




Stockholm 069.jpg


Louise Bourgeois, Maman, kuvattu helmikuussa 2015

Tämä veistos tekee maailmanympärys matkaansa ja Tukholmassa se vieraili keväällä. Toukokuussa Maman läksi jatkamaan matkaansa. 

Leninmonumentet - Björn Lövin.jpg

Leninmonumentet/Lenin monumentti, Björn Lövin



Arkitektur ja designcentrum, Arkkitehtuuri ja suunnittelukeskus

Näyttelyt ovat avoinna:

 tiistaina kello 10-20 keksiviikkona ja sunnuntaina kello 10-18
Tutkijoille samat ajat kuin kirjaston aukioloajat

Sisäänpääsymaksu 80 kr

Ilmaninen sisäänpääsy kaikille alle 17-vuotiaille 

Vapaa sisäänpääsy myös kaikille  aikuisille perjantaisin kello 16. Kirjasto avoinna tiistaista torstaihin kello 13-17 ja perjantaisin kello 13-16. 

Huom! Ajan saatossa on voinut sisäänpääsymaksut muuttua!

Tämä on entinen Arkkitehttimuseo, nykyään arkkitehtuuri- ja suunnittelukeskus. Museo/suunnittelukeskus sijaitsee aivan "Modernan" vieressä. Molemmilla on yhteinen eteishalli ja yhteinen kirjakapuppa, luentosali, ravintola ja kahvila nimeltä Café Blom. 

Täällä esitellään arkkitehtuuria, rakennustaidetta, yhteiskuntasuunnittelua ja muotoilua. Museossa on paljon piirustuksia, pienoismalleja ja valokuvia. Noin 500 arkkitehtiä on esiteltynä museossa. Tämä museo on valtion Kulttuuriministeriön vastuulla. Museo avattiin vuonna 1963. Valtio ottin museon huostaansa vuonna 1978. Museo on levinnyt useampiin rakennuksiin. 

Arkitektur- och Designcentrum 2014.jpg

Arkitekturmuseet 2009.jpg

Arkitekturmuseet utställning 2014.jpg


Café Blom, Moderna museet


Vanhoja armeijan rakennuksia, suunnitellut Johan Fredrik Åbom

Skeppsholmenilla sijaitsee useita rakennuksia jotka ovat tunnettujen arkkitehtien suunnittelemia. Skeppsholmen oli noin 300 vuotta laivaston saari. Suurin osa rakennuksista rakennettiin juuri sinä aikana. Arkkitehteinä toimi sen ajan suurimmat nimet kuten Nicodemus Tessin nuorempi, Johan Eberhard Carlberg ja Carl Hårleman. 

Vielä 1800-luvun puolivälissä laivastolle pystytettiin pitkä sarja uusia rakennuksia, kuten käsityökasarmi (1832), kasarmin komentajan asunto (1849), rakennusosasto (1864), vanha laivastokoulu (1879) ja Vesitorni (1872)...


Saarella sijaitsi paljon erilaisia käsityöläiskasarmeja joissa valmistettiin tarvikkeita armeijalle. 


Käsityöläiskasarmin siivessä sijaitsee nykyään osittain Af Chapmanin matkustajakodin tiloja. Esimerkiksi kahvila johon voi kuka tahaansa mennä kahvittelemaan tai syömään. Erittäin suosittu kesäaikaan varsinkin selkäreppumatkaajien parissa. 


Täällä lisää Af Chapmanista ja kahvilastakin.

Käsityöläiskasarmin ja Af Chapmanin laivan välisellä alueella, Västra Brobänken, voi aivan hyvin vaikka ottaa aurinoa tai syödä eväitään. Skeppsholmenille saakka pääsee bussilla 65 City Terminalalsita. Bussi kulee läpi kaupungin. Bussi kääntyy takaisin päin juuri ennen Kastelholmin saaren siltaa. Bussi kulkee Moderna museet'in ja Arkkitehtuurimuseon kautta ja pysähtyy niitten edustalla.



Ylikomissarion varastorakennus, joka ei kuulunut armeijalle, vaan kruunulle. Aivan tämän rakennuksen vieressä sijaitsee Kungliga Konsthögskolan/Kuninkaallinen taidekorkeakoulu.



Kungliga Konsthögskolan KKH



Mereltä päin nähtynä


Kansallismuseon arkisto ja varasto. Kansallismuseolla on niin paljon tavaraa ettei en mahdu museoon, vaan niitä on pakko varastoida. Kuulema tämäkin varasto on jo täynnä, joten tavaraa on varastoitu muuallekin.


Gamla Sjökrigsskola/vanha sotakoulu

Täällä koulutettiin kadettaja kuninkaalliseen armeijaan 1870-luvulla. Arkkitehti Axel Fredrik Nyström suunnitteli tämän erittäin kauniin rakennuksen. 1940-luulla muutti kadettikoulu Täby'hyn, Näsbyn linnaan.

Tämä rakennus on rakennusmuistomerkki, mutta rakennusta vuokrataan yksityiselle tutkimus-ja koulutuskeskukselle. 


Hantverkskasernen/käsityöläiskaserni


Högvakten ja aresti

Tässä rakennuksessa sijaitsee kuinkaallisen linnan vartiokaartin tilat ja jonkilainen putka nimeltä aresti, joka tuskin on enää käytössä, mutta kukapa tietää.

Hotell Skeppsholmen

Perimmäisenä saarella sijaitee kaunis hotelli nimeltä Skeppsholmen. Voiko enää idyllisenpää paikkaa löytää hotellille. Täällä uni maittaaa. Tämä on todella kaunista  ja rauhallista aluetta.

Hotell Skeppsholmen

Hotell Skeppsholmen

 Tämä kahvila on avoinna kaikille, ei vaan hotellin vieraille.




Skeppsholmskyrkan, alunperin Carl Johans kyrka, Erik Erikssons hallen

 Tämä kirkko ei enää ole kirkko.

Skeppsholmskyrkan dec 2011b.jpg

DSC02945

Skeppsholmskyrkan minnestavla 2011.jpg

Östra Brobänken.jpg

 Skeppsholmenin laiturialue

Östra Brobänken, 2.jpg

Östra Brobänken, 3.jpg

S/S Orion vid Skeppsholmen i Stockholm

Museifartyget Orion



Östasiatiska Museet

Museo avattiin vuonna 1963. Museo sisältää Euroopan suurimman kokoelman Kiinalaaista, Japnilaista ja Intialaista kultturiseneistöä. Rakennus on paljon vanhempi kuin itse museo. Rakennuksen on suunnitellut Nicodemus Tessin nuorempi 1700-luvulla. Rakennuksesta sitten muokkasi arkkitehti Gustav Adolf Blom vuonna 1917 museotilat.

Tämä museo on yksi neljästä Ruotsin valtion omistamista maailmankulttuurien museoista. Alkupeäräinen  kokoelma kuului Johan Gunnar Andesrsson'ille joka matkusti useammat kerrat Kiinaan ja toi tullessan paljon esineitä matkoiltaan. Museossa on noin 100 000 esinettä. Museon tiloissa sijaitsee myös valtavan suuri Itäaasialainen kirjasto. Kuninkaan linnasta ja yliopistosta on lahjoitettu kirjoja kirjastoon.

Ja jos ette vielä ole löytäneet mitään kotiin vietäväksi niin täältä museon myyämälästä löytyy aivan varmasti tuliaisia.



Museon alla on kallioon rakennettu isot tilat siltä varalta jos sota syttyisi. Tiloja kutsutaan nimellä Skeppsholmens bergrum. Vuonna 2010 tehtiin huoneista museotiloja erikoisnäyttelyjä varten. 

Kuuluisa kiinalainen terrakotta-armeija oli vierailulla Tukholmassa 2010-2011. Kaiken kaikkiaan Tukholmaan tuli 315 eri esinettä yhdestätoista kiinalaisesta museosta ja viisi keisarillista hauta-asetelmaa ja esineitä noin kymmenstä arkeologisesta kaivauskohteesta Shaanxi provinssita, Kiiansta. Se oli todella upea näyttely.



 Östasiatiska Museet

Guanyin.jpg

Lockurna.jpg

Analects.JPG

Konfusiuksen kirja


Terrakottarummet


Moderna Dansteatern/moderni tanssiteatteri


Nordiska dansteater, Slupskjulsvägen 30, Skeppsholmen