maanantai 6. helmikuuta 2017

Saltsjöbaden


Grand Hotel Saltsjöbaden

Paikallisjuna Slussenilta psyähtyy tässä hotellin edustalla, mikä on junan  päätepysäkki.Hotellin alkueperäinen omistaja oli pankkitirehtööri K A  Wallenberg, Hän sai Monakossa vierailtuaan 1800-luvun lopulla idean perustaa Tukholmaan oma 'rivirera'. Alue sai nimekseen Saltsjöbaden, suolameren kylpylä. Itämerta Tukholam edustaalla kutsutaan nimllä Saltsjö/suolameri. Hotel de Paris Monakossa sai toimia esikuvana hotellille. Arkkitehti Eric Josephson voitti arkkitehtikilpailun. Mutta  K A:n veli Gustaf Wallenberg toimi arkkitehdin neuvonantajana. 

Kun hotelli vihittiin vuonna 1893 käski silloinen kuningas Oscar II  koko Ruotsin merivoimat hotellin edustalle hotellin lahteen. Kuningas lahjoitti hotellille kaksi upeaa vaasia, jotka oli tehty porsliinista ja kullasta ja missä oli Oscarin ja kuningatar Sofian portretit.

K A Wallenberg käski rakentaa Slussenilta rautatie hotelliin ja pian alkoi upeiden huviloiden rakentamien alueelle. Täällä asuu vain noin 10 000 asukasta. Tälllä hetkellä hotelli on täydellisen peruskorjausten alla. Tukholmassa sijaistevan Grand Hotellin omistaa Wallenbergin suvun investointifirma Investor AB. 


Saltsjöbaden

Saltsjöbadeniin löytää kun ajaa Tukholmasta autolla 18 kilometriä itään päin. Sinne kulkee myös paikallisjuna, joka lähtee Slussenilta. Slussenilla on suuri uusinrakennus  myllerrys  menossa, joten ei tiedä vielä mistä Saltsjöbadenin junien pysäkki  kaupungissa tulee lopulta sijaitsemaan. Luultavasti kallion sisällä.. Katarinabergetin vuoren sisällä. Siellä kallion sisällä sijaitsee jo ennestään suuret suojahuoneet sodan varalta.

Saltsjöbadenissa asuu nykyään noin 10000 asukasta vuodet ympäri. 

Alunperin oli tarkoitus että Salatsjöbadenista tehdään herrasväen kesäasunto- ja kylpyläpaikka. Pian siinä kävi niin että perheet muuttivat pysyvästi sinne asumaan. Vaikka Saltsjöbadenia ympäröi merivesi, merialue on nimeltään Saltsjön/suolajärvi, niin täällä ei juuri ole lainkaan enää kesäasutusta. Täällä asutaan ympärivuodet asuttavissa isoissa huviloissa tai englantilaisittain mansion tei residenssi. Tontit ja talot ovat kalleimmasta päästä.


Erstavikin herraskartanosta olen tehnyt postauksen täälllä.

Erstavikin herraskartano sijaitsee Saltsjöbadenin lähinpänä naapurina. Erstavik ninittäin omisti maa-alueet Saltsjöbadeniin saakka. K. A. Wallenberg ja Ernest Thiel ostivat suuret maa-alueet Erstavikin kartanon omistajalta ja rakennuttivat Saltsjöbadenin.

Vuosina 1880-1890 kasvoi kymmenessä vuodessa Tukholman asukasluku 80%. Tukholmassa keskikaupungilla oli huonokuntoisia asuinrakennuksia, todellisia hajoamaisillaan olevia puurähjiä,  ja kun uusia asukkaita tuli kapunkiin tarvittiin uusia asuntoja.

Årstadaliin syntyi  vuonna 1877 ensimmäinen esikaupukialue. Ja Sundbybergistä tuli Tukholman ensimmäinen huvila-asuinalue. 


Nykyään Årstadal on erittäin moderni mutta tiheään asuttu asuintaajama.

1800-luvun lopulla alkoi porvaristo muuttaa pois keskikaupungilta hieman sivunpaan. Näin syntyi porvarien huvilakaupunginosa Djursholms Villastad ja heti sen perään Saltsjobadenin asuintaajama. 

Jo monet kymmenet vuodet on muuttoliike kulkenut toiseen suuntaan. Herrasväki on muuttanut keskemmälle kaupunkia ja näin saaneet paljon kätevämmät olosuhteet. Tukholmalaiset hauluaa asua mielellään keskikaupungilla kerrostaloissa.


Saltsjöbadenin sairaala toimii nykyään ennen kaikkea monipuolisena kuntoutuslaitoksena, mutta heillä on myös määrätynlaista vastaanottotoimintaa, jopa kauneusleikkauksia tehdään täällä yksityisellä Viktoria klinikalla. Heillä on myös vanhustenkoti ja nykyään myös muita kohteita ympäri Tukholmaa.

Saltsjöbadens sjukhus 2015e.jpg

Saltsjöbaden sijaitsee Nackan kunnassa, Tukholmasta noin 18 kilometriä kaakkoon. Saltsjöbaden sijaitsee Tukholman sisäsaaristossa, Neglingen niemellä, erittäin kauniilla paikalla, Itämeren lahden poukamassa.

Harva tukholmalainen edes tietää että on olemassa sellainenkin taajama kuin Neglinge, mikä sijaitsee Saltsjöbadenissa. Alue kuului aikaisemin Erstaviikin säätykartanolle. Neglinge gård/Neglingen kartano on historiallinen asuinalue, missä on vieläkin jäljellä vanhat asuinrakennukset.

Täällä Saltsjöbadenin alueella ei ole juuri lainkaan infratruktuuria nimeksikään, ei katuja, ei bussiliikennettä ei varsinaista centrumiakaan. Tippenin juna-aseman luona on jonkinlainen centrum, josta saa ostettua tärkeimmät, kaksi ruokakauppaa, viinakauppa, pankki ja kaksi apteekkia. Slussenilta lähtevän Saltsjöbadenin junan päätepysäkki on Grand Hotellin edustalla.


Neglinge gård kartano on peräisin 1300-luvulta ja kartanoon kuuluvat rakennukset, jotka ovat vielä jäljellä, ovat Saltsjöbadenin vanhimmat rakennukset. Neglingen junapysäkin luona on jokunen myyntipiste ja pizzeria. Neglinge oli kalastajakylä aikoinaan. Neglingevikenin lahdessa on asuttu jo rautakaudella.

Neglingen asuinalueen kupeessa sijaitsee Tattbyn ja Igelbodan asuinalueet, jotka ovat myös osa Saltsjöbadenia. Setäni asui aikoinaan Tattbyssä. Tattbyssä sijaitsee Saltsjöbadenin ainoa kirkko, jonka nimi on Uppenbarelsekyrkan/ilmestyskirkko. K A Wallenberg on haudattu krikkoon vaimonsa kanssa ja hän kustansi kirkon rakentamsienkin. Kirkkoon on satsattu varoja. Olen tehnyt postausken kirkosta täällä. Täällä sijaitsee myös Saltsjöbadenin lukio sekä jää- ja tennishalli. Tattbyn huvila taajaman vieressä sijaitsee Tattbyn luonnonreservaatti

Igelboda oli alunperin torppa 1700-luvulla. Paikan nimen -boda pääte johtuu keskiajalta, jolla on asunnon kanssa tekemmistä. Igelbodasta on 13 kilometriä Slussenille ja tällä Igelbodan pysäkillä on vaihdettava junaa jos halua päästä Tippeniin, Tattbyhyn, Erstaviksbadetin pysäkille tai Solsidaan. Tämä alue sijaitsee aivan Erstavikin karatnon kupeessa ja Erstaviksbadetin uimarannan psyäkiltä voi kävellä Erstavikiin ja sen uimrannallekin. 



Västergården kuului Erstavikin kartanon alamaisuuteen. Rakennus on toiminut Saltsjöbadenin kauppalan virastotalona.

Myöhemmin Estravikin kartano, jonka nykyiset tilukset sijaitsevat siinä lähistöllä, omisti myös Neglingen kartanon ja torpat. Aluella sijaitsi jopa kolme kartanoa, Östergården, Mellangården ja Västergården, joista viimeksi mainitun tiluksille rakennutti K A Wallenberg Saltsjöbadenin kauppalan talon, siihen aikaan kun Saltsjöbaden oli oma itsenäinen kauppalansa, 1909-1971.

K A Wallenberg osti Erstaavikin omistajalta hovimetsästäjä mestari Herman af Peterseniltä Neglingen maa-alueet vuonna 1891 ja alueella alettiin rakentamaan huvilayhteiskuntaa. Neglinge sijaitsee nykyään omalla niemellään Igelbodan itäpuoella ja "varsinaisen" Saltsjöbadenin pohjoispuolella. Erastavikin kartano on ns rälssikartano, jonka on kulkenut sukupolvesta toiseen vuodesta 1369 lähtien. Erstavikin kartanosta olen aikaisemmin kertonut täällä. 


Neglinge gård 2015a.jpg

Yksi Tukholman ja koko Ruotsin tunnetuimmista ja vaikutusvaltaismmista henkilöistä Knut Agaton Wallenberg perusti Saltsjöbadenin vuonna 1889. Tarkoitus oli rakentaa Tukholman ylimystölle ekslusiivinen huvilayhteiskunta meren äärelle. Kaikki saivat isot tontit.

Knut Agaton Wallenberg oli pankkiiri, poliitikko ja filantroop, hyväntekijä. Wallenbergit omistavat vieläkin suurimman osan Skandinaviska Enskilda pankin SAB:n osakkeista.

Wallenbergit investoivat varoistaan yhteiskunnalle tärkeisiin kohteisiin, hyväntekeväisyyteen ja  kokreakoulututkimuksiin, kuten muutkin Ruotsin rikkaimmat henkilöt ja suvut.

Wallenberg Investor omistaa mm ison sairaalan ja terveyskeskusketjun Aleris. Sen lisäksi he omistavat Braun Ability, Grand Group, Mölnlycke, Permobil ja Vectura. He investoivat firmoissa kuten ABB, AstraZeneca, Atlas Copco, Electrolux, Ericsson, Husqvarna, Nasdaq, Saab, SEB, Sobi ja Wärtsilä. Voi sanoa että Walenbergien tuella on Ruotsista tullut se vahva ja taloudellisesti hyvin voiva vakaa valtio mikä Ruotsi on nykyään. Wallenbergit ovat hankkineet valtavan määrän työpaikkoja Ruotsissa.

Wallenbergit omistavat niin monta suurfirmaa ja laitosta jotta niistä on mahdotonta tavallisen ihmisen pitää lukua. Samoin kuin heidän omaisuuttaan on mahdottomuus arvioida koska he laittavat kaikki ylimääräiset institutioihin ja säätiöihinsä ja invetointifirmaansa nimeltä Investor, joka täyttää sata vuotta juuri nyt.

Wallenbergeistä lisää toisten, mutta tässä yteydessä on aivan pakko heistä mainita sillä Saltsjöbaden on yksi Wallenbergien aikaansannoksista. He kustansivat jopa paikallisjunan junaradan ja asemien rakentamisen. Wallenbergit perustivat Stockholm Saltsjö nimisen osakeyhtiön. He rakennuttivat upean hotellin Saltsjöbadeniin, Grand Hotel Saltsjöbaden. Kaupungissa sijaitsee toinenkin Grand Hotel. Arkkitehti Erik Josephsson sai kunnian suunnitella tämän linnamaisen kauniin hotellin.

Wallenbergit kustansivat myös Upparenbarelse kirkon rakentamisen. Täällä kerroin aikaisemmin kirkosta. Kirkosta tuli yksi Ruotsin kalleimmista ja erikoisimmista kirkoista. Kirkossa lepää Knut Agathon Wallenberg  ja hänen vaimonsa Alice Wallenberig. Mutta Wallenbergin suvunjäsent ovat haudattuina useanpanakin paikkaan. Ekerön kunnassa, Lovön saarella, heillä on iso kesäsunto. Paikallisen Ekerövägenin oikealla puolella on pieni mäen mynkyrä jolla sijaitsee Wallenbergien mausoleumi. Sinne voi kuka vaan mennä käymään sillä siellä ei ole mitään muuta rakennusta, kuin pieni temppeli ja haudat sijaitsee mäen päällä taivasalla.



Garvkroken niminen torppa noin vuonna 1900 joka sijaitsi eteläisessä Saltsjöbadenissa, heti Saltsjöbadenin sairaalan eteläpuolella. Tämäkin alue kuului Erstavikin kartanoon. Torppa on vieläkin olemassa uuskorjatussa muodossaan. Tänne Garvkrokeniin rakennutti kesähuvilansa Tukholman eliitti. Ketä kiinnostaa niin suosittelen tehdä kävelylenkin Saltsjöbadenin siaraalan edustalla pitkin rantakujaa ja siitä edelleen Saltsjöpromenaden kujalle. Siitä edelleen Svartviksringenille ja Rösundavägenille ja siitä oikealle Amiralsvägenille, joka päätyy sairaalan luokse.

Tämä alue on vieläkin yksi Saltsjöbadenin ekslusiivisin alue. Tällä alueella on filmattu TV sarjaa Solsidan. Oikeastaan Solsidan sijaitsee hieman tästä länteen päin mutta TV-sarjan ohjaaja asui siihen aikaan tällä alueella. Sarjaa osittain filmattiin heidän kotonaan. Nykyään perhe asuut keskellä Tukholmaa.






Saltsjöbanan kollage.jpg

 Saltsjöbadeniin kulkee oma paikallisjuna

Saltsjöbanan junanrata on 18 kilometriä pitkä ja se lähtee Slussenilta. Matkan varrella on 18 pysäkkiä ja rata on ollut käytössä vuodesta 1893 lähtien. Tämä alla kuvassa oleva tunneli oli vain yksi kolmesta tunnelista ja myös pisin, 638 m.

Suunnitteilla on sulkea tämä tunneli ja rakentaa uusi kaksiraiteinen tunneli syvemmälle kallioon, jonne ollaan rakentamassa Slussenin uutta metro-ja bussiasemaa. Näin päästäisiin eroon myös siitä rumasta juna-sillasta joka kulkee Viking Linjan sataman kupeessa. Samalla päästäisiin eroon Danviksbron silta ongelmasta. Junat kulkee sillan ylitse ja silta on klaffisilta joka avataan useamman kerran vuorokaudessa. Luultavasti koko Saltsjöbadenin junalinja lakkautetaan lähi vuosien aikana. Nimittäin on rakenteilla uusi metrolinja Nackaan ja Nackasta sitten voidaan myöhemmin vetää sähköjunalinja Saltsjöbadeniin.


Oli rakennettava Stadsgårdtunnel Katarinaberget/Katarinan vuoren sisään heti Slussenilta lähdettäessä.


Alkuperäinen Saltsjöbadenin juna-asema. Asemaa alettiin rakentamaan vuonna 1891 ja kaikki asemat matkan varella olivat melko elegantteja siihen aikaan kun rata ja asemat rakennettiin. Yöllä tänne pääsee Tukholman keskustasta Sergels Torgetilta bussilla 497. Muuten ei alueella kulje busseja lainkaan.


Vuonna 1947 hajoitettiin alkuperäinen asemarakennus ja sen tilalle rakennettiin tämä kuvassa oleva. Nykyäänhän ei asemrakennnuksia enää tarvita joten rakennuksessa on kahvila ja pieni myymälä. Toisessa kerroksessa sijaitsee pari asuntoa. Aivan aseman luona sijaitsi Dalarön laituri jossa kävi menneillä ajoilla Dalarösta Tukholmaan kulkeva saatistolaiva pysähtymässä.


Uppenbarelse kyrkan

Kirkosta olen aikaisemmin kertonut täällä.



Arkkitehti Ferninand Boberg suunnitteli tämän harvinaisen kirkon. Carl Milles on tehnyt kivimuotoilutyöt. Kirkko rakennettiin vuosina 1910-1913. Tyypillien jugend tyylinen kirkko joka on hakattu suoraan graniittiin. 

Säveltäjä Hugo Alven sai kunnian säveltää kantaatin kirkon vihkiäistilaisuuteen, jonka nimeksi tuli Uppenbarelsekantaten. Uppenbarelse tarkoittaa ilmestystä tai ilmestyskirjaa Raamatussa.

Uppenbarelsekirkon hautakappelissa lukee "Kukaan meistä ei elä itsensä takia. Eläkäämme elämää Herralle, kuolkaamme Herralle. Elämme taikka kuolemme niin sen teemme Herralle."


Uppenbarelsekyrkan, kor (Birgitta, Mattias).JPG

Uppenbarelsekyrkan, kor (Luther, Gustav II Adolf).JPG


Grand Hotel Saltsjöbaden

Molemmat Grand Hotellit Tukholmassa ovat Wallenebergit omistaneet vuoteen 2015 saakka, jolloin he perusti friman nimeltä Lustgården AB, joka on osakeyhtiö.


 Grand Hotelin edustalla käy paikallisjunat kääntymässä



Hotelli vihittiin käyttöön vuonna 1893 ja kuningas Oscar II kävi vihkimässä sen. Hotellin rantakiveen kaiverrettiin kullattu kuninkaan nimi muistoksi tapahtumasta.








Juliste vuodelta 1896 jossa tehdään mainosta Salstjöbadenista



Grand Hotelliin kuului myös viereisellä saarella sijaitseva upea ravintola. Mitään vastaavaa ei Tukholmassa oltu nähty ennen, eikä sen jälkeenkään.


Vuonna 1910 pidettiin Tukholmassa maailmannäyttely. Tässä kuvassa näyttelyvieraita Grand Hotellin ravintolan terassilla.



Vård gård

Koperativa förbundet/Osuuskunnan omistama konferenssikeskus.


Vår gård 04.JPG

Vår gård


Jussi Mantynen Dansande tranor.JPG

Jussi Mäntysen luomus


Karin Meijer Hander.JPG

Karin Mayer

Nils Sjogren Rochdalemonumentet.JPG

Nils Sjögren


Rochdalemonumentet 01.JPG

Rochdale monumentet on valmsitanut Nils Sjägren. Rochdale sijaitsee Englannissa ja se oli ensimmein paikkakunta jossa ensimmäinen kuluttuja järjestö perustettiin. 

Martin Wickstrom Cow Parade.JPG


Villa Baggos


Grunevaldvillan, jossa taiteiljapariskunta Grunevaldit asuivat ja työskentelivät. Nykyään rakennus on kaiketi museo.

Saltsjöbadeninsta löytyy upeita huviloita, toinen toistaan komeampia. Tässä tulee pitkä kavalkaadi kauniita rakennuksia. Arkkitehdit Ferdinand Boberg, Erik Josephson, Edward Olsson, Carl Westman, Gustav Wickman ja Erik Lindroth suunnittelivat useimmat rakennukset siihen aikaan. Myöhemmin tänne on rakennettu monin verroin lisää rakennuksia.











Villa Gadelius, Saltsjöbaden 2015a.jpg



Villa Skärtofta 2015.jpg

Villa Snäckan 2015e.jpg



Villa Amiralsvägen 3, 2015a.jpg

Ackevillan vykort 1960-tal.JPG

Villa Bikupan 2015c.jpg

Sjuvillorna hus 5.jpg

Sjuvilla nr 7, 2015 02.jpg

Villa Skärtofta Saltsjöbaden 2015b.jpg

Villa Pålnäsvägen 17, 2015a.jpg

Villa Viksborg, 2015.jpg

Villa Vikvägen 9, Saltsjöbaden 2015b.jpg

Villa Vikvägen 7, 2015a.jpg