torstai 5. tammikuuta 2017

Brandstationen


Brandstationen & Herr Judit, Hornsgatan 64 ja 65, Södermalm

 Myymälät sijaitsevat vierekkäin.




Tämä kiehtova myymälä sijaitsee noin 100 vuotta vanhassa paloasemassa. Täällä myydään niin uutta, antiikkia kuin käytettyäkin tavaraa. Tällä tavarat vaihtuu yhtenään. Itse he mainostavat myymäläänsä "leikkipaikka aikuisille lapsille".





























Tantolunden


Tanto Södermalmilla


Tantolunden on puistoalue Södermalmilla, joka kuuluu Hornstullin alueeseen. Puisto on yksi Tukholman kantakaupungin suurimmista ja on erittäin suosittu sekä tukholmalaisten että matkailijoiden keskuudessa. Hornstull on tällä hetkellä luultavasti Tukholman suosituin alue.


Iäkkäämmät eivät ehkä viihdy Hornstullissa, mutta siinä 30-40-vuotiaat viihtyvät tällä alueella. Tantolundissa oleskelevat vanhemmat henkilöt, jotka ovat syntyneet alueella ja hankkineet siirtolapuutarhan itsellen juuri täältä Tantosta. Nimittän se on tunnettu seikka että hän joka on syntynyt tänne Södermalmille tai Kungsholmenille ei halua ikinä muuttaa muualle. 

 
Tanto sijaitsee Södermalmin lounaisella reunalla. Tänne on hyvät kulkuyhteydet, ja pistoalueelle pääsee käytännöllisesti katsoen msitä kohtaa tahaansa. Bussi 55 ja bussi 4 kulkevat läheltä.

Mariatorgetilla, Zinkensdamissa ja Hornstullissa sijaitsee lähimmät metroasemat. Stockholms Södra staionelta ei ole myöskään pitkä matka Tantoon.

Ekermanska malmgården, mikä on kahvila nykyään,  sijaitsee Ekermansvägen 3-5, ja siinä vieressä sijaitsee Tanton matkustajavaunu leirialue, minkä sisäänajo sijaitsee Ringvägen 24. Suosittelen molempia!

Parenpaa sijaintia ei omalla matkustaja-vaunulla ajelevien turistit voi löytää Tukholmasta. Vattenfallilla on sähköautoille latauspaikka Ringvägen 22. Se on avoina vuorokaudet ympäri. Taitaa siellä leirialueellakin voida ladata auton akut.

Paljon ajanveittopaikkoja ja nähtvää löytyy ympäristöstä yllin kyllin. Tantolundissa voi käydä nauttimassa luonnonrauhasta. Viking Linjan satamasta on melkein viivasuora  tie Tanton lerialueelle. 


Tukholmalaiset kutsuvat aluetta nimellä Tanto. Tukholmalaiset tuntevat Tanton alueen ennen kaikkea siirtolapuutarhastaan. Yksi Tantolundenin ehdottomista kohokohdista on siirtolapuutarha-alue, minkä tontit 'kiipeävät' kauniisti puiston yläpuolelle.Tässä on söpöjä pikkumökkejä, jotka on maalattu punaiseksi, keltaiseksi, valkoiseksi ja vihreäksi, aidoilla, puusepän ilolla ja leikatuilla pensailla. Pienillä tontilla kasvatetaan kukkia, vihanneksia ja ihanan tuoksuvia hedelmäpuita. Viehättävä alue on ollut olemassa vuodesta 1915 ja on yksi Tukholman vanhimmista viljelyalueista. Osa puistosta on siirtolapuutarha-aluetta, jossa asuu väkeä vuodet ympäri. Täältä löytyy noin sata siirtolapuutarhaa jotka kiipeävät mäen kylkeä.

Kesäaikaan Tantolunden toimii piknik-paikkana ja uimarantana ja talvella pulkkamäkenä. Täältä löytyy lapsille leikkipaikka, lentopallokenttä, minigof, frisbeekenttä, ja ulkoilmateatteri.



Årstavikenin lahden rantakadut ja -kujat ovat erittäin suosittuja ulkoilualueita. Hornstullista voi kävellä pitkin rantaa Skanstulliin saakka. Matkaa tulee yli kaksi kilometriä. Se on nautinto kävellä rantatietä pitkin, varsinkin hyvällä säällä. Ja mikä parasta niin säästyy autoliikenteeltä. Tai miksi ei, aivan hyvin voi kävellä koko Årstavikenin ympäri, jos niin haluaa.Tantolundin rannassa on ihana uimarantakin. Suosittelen! Tantolundenissa sijaitsee myös matkustajavaunu parkki, Ringvägen 24. Långholmenin rauhallisella saarella sijaitsee toinen. Vuokraavat myös pieniä yöpymismökkejä. Facebook!


Sisäänkäynti Tantolundeniin ja Tantogådeniin Ringvägeniltä. Tanton kartanosta ei enää ole mitään jäljellä koska se paloi tuuskan nuuskaksi vuonna 2009. Rakennukset Tanton alueella rakennettiin 40-luvulla kun alueella oli ompelukonetehdas. Täällä on tupakkatehtaan lisäksi sijainnut sokeritehdas ja vaatetustehtailija G.W. Marks von Würtemberg'illä oli ompelimo täällä. Von Würtemberg oli alunperin sotamarsalkka ja aatelisherra, joka toimi Virossa ja Suomessakin. 



Esiintymislava ja tanssilava


Ekermanska malmgården sijaitsee Ekermansgrändin varrella, Tantolundenin alueella, kohdassa jossa Ringvägen ja Tantogatan kohtaavat. Tässä samassa kohtaa sijaitsee sisääajo asuntovaunuparkkiin.

Kartanon kahvila on ollut avoinna joka päivä kello 12.00-15.00 mutta nykyään taitaa olla avoinna vain sunnuntaisin kello 12.00-15.00.

Erittäin ihana paikka kahvitella ja jutustella niin kesällä kuin talvellakin. Suosittelen!


Kartano nähtynä Tantolunden puolelta. Tällä alueella kasvatettiin tupakkaa 1700-luvulla. Kartanossa on asuneet monet kaupungin korkeat virkamiehet, mutta ensimmäinen kerta kun Ekermanska malmgården manitaan kirjoissa ja kansissa oli vuonna 1780. Siihen aikaan oli tukkukauppiaat kaupungin rikkaimpia miehiä ja niinpä tukkukauppias Georg Fredrik Diedrichsson korjautti kartanon itselleen. Hän omisti jo sitä ennen kartanon nimeltä Kristsinehov, Kristinehovsgatan 2, lähellä Högalidin kirkkoa. Olen aikaisemmin jo ohi mennen kertonut hieman tästä kartanosta täällä.


 Ekermanskan kartanon huvimaja

Kartanossa pidetään myös teatteriesityksiä ja soitetaan livemusiikkia, juhlitaan ristiäisiä, konfirmatioita, häitä ja syntymäpäiviä. Täällä pidetään myös silloin tällöin koferansseja. Tämän kartanon vieressä on tuo ulkoilmaesiintymis- ja ulkoilmatanssilava.


Kristinehovs malmgård, Kristinehovsgatan 2, Södermalm

Varvsgatanin kadulla kulkee monta bussia, mun muassa 3, 4 ,74 ja 94.

Kristinehovs malmgårdin edustalla on kesäisin ihana kesäkahvila. Kahvila on myös sisäitiloissa.

Kaukana ei sijaitse myöskään Hotel Hellstenin malminkartano, minkä omistaa suomalainen perhe.

PS. Tätä Kristinehovin malminkartanoa ei pidä sotkea yhteen Kristinehofin linnan kanssa, jonka omistaa aatelisrouva Piper. Linna sijaistea Värkeå'ssa, lähellä Simrishamnia, mikä on aivan ihaan kaupunki. Suosittelen kesläomapaikaksi! Vaikak kyllä Tukholmakin on loistava kesälomapaikak, missä ei eol kovatsi tungsota kesäaaikana, sillä useat perheet muuttaa Tukholman saaristoon kesän ajaksi. Juhannuksena on hiiren hiljaista Tukholmassa. Tukholman keskustasta löytyy hiekkarantoja ja lapsille paljon muuta  mukavaa.

 PS. Linna avataan taas toukokuusssa!


  Zinkensdamm, Zinkens väg  20

Erinomaisen ihana sijaintipaikka matkustajakodille, joka sijaitsee Tantolundin alueella. Kyllä täällä passaa yöpyä!


Zinkensdammin matkustajakodin sisäpiha

Zinkensdamin hotelli-matkustajakoti sijaitsee siinä aivan lähellä Zinkensdammin urheilukentän luona. Lähimmät ravintolat ja kahvilat sijaitsevat melko lähellä Hornstullissa ja Mariatorgetilla, josta löytyy myös putiikkeja.


 Zinkensdamm



Tanto niminen asuinalue rakennettiin 60-luvulla. Se sijaitsee Södersjukhuset'in sairaalan ja Årstan rautatiesiltojen välissä. Tänne rakennettiin korkeita halpoja lamellitaloja kun oli kova pula asunnoista. 

Tukholmassa muuten on aina ollut kova pula asunnoista. On se ihme ettei koskaan opita. No jaa, kerran rakennettiin asuntoja liikaakin joten 70-luvulla sai jopa asunto-oikeusaunnon muutamalla tuhatlappusella, puhumattakaan vuokra-asunnoista, joita oli myös tyhjiltään. Mutta se oli varmasti ainoa kerta Tukholman historiassa että asuntoja oli riittämiin, jopa liikaakin.


Kuvaus toiseen suuntaan Liljeholmenille ja Årstaan päin. Nuo sillat on nimeltään Årsta broarana/Årstan sillat, joita on siis kaksi rinnakkaista siltaa, misä kulkee neljä rautatiekiskoa. Länsimmäisellä sillalla kulkee myös kävley-ja pyäräilytie. Itäisellä sillalla itäinen raide on kaikkea junaliikennettä varten. 

Jos haluaa matkustaa bussilla keskustan ja Södermlamin välillä niin on kuljettava Liljeholmenin tai Skanstullin kautta. Vain paikalliset sähköjunat  kulke Årstahomin siltaa pitkin. Metrojunat kulkee Skanstullin kautta. Tukholma syntyi merestä. Se nousi mannerjään sulamisen myötä kirjaimellisesti ylös Itämerestä. Maanpinnan nousu jatkuu vieläkin. 

Åsrstan sillat ovat valtiolilnen muistomerkki, mikä tarkoittaa sitä ettei siltoja saa koskaan hajoittaa. Näitä valtion muistomerkkejä tai kuultturisuojattuja rakennuskia ja rakennelmia on erittäin paljon Ruotsissa.

Tukholman keskus rautatieasema ei ole pääteasema, vaan se on pohjoisen, läntisen ja eteläisen junaliikenteen väliasema. 



Tanto on tantolaisille oma maailmansa. Kuka on tänne syntynyt on tänne myös jäänyt lopuksi ikäänsä. Vaikka Tantolundissa on paljon siirtolamökkejä niin täällä riittää silti kaikille teitä ja kujia kävellä. Tantossa asuu runsaasti vanhuksia mökeissään. Akoinaan ei saanut asua kesämökissä, puhumattakaan siirtolapuutarha mökkejä. Mutta parikymmentä vuotta sitten siitä kiellosta luovuttiin.



Koloniträdgård/Siirtolapuutarhan mökkejä

Siirtolapuutarhoja on runsaasti Tukholman kunnassa. Tanton alueella on noin 100 mökkiä kahdessa ei paikassa.
  


Tanto nähtynä Årstavikenin vastarannalta Taustalla Södersjukhuset sairaalan rakennuksia ja siirtolapuutarhamökkejä, Södratantolunden. Tanton puolella on alue enempi luonnonvaraista mitä se on vastarannalla, Årstan ja uudemman asuinalueen Årstadalin puolella. Vaikka ei Årstassa ole mitään moittimista. Se on erittäin suosittu asuinalue ja oma maailamansa sekin. Varsinkin nuoret parit lapsineen muuttavat Årstaan mielellään.

Voi sanoa että Tanto sijaitsee Sädersjukhuset sairaalasta länteen päin aina Hornstulliin saakka. Se on laaja alue. Årstaviken on nimeltään Mälarenjärven osa tällä kohtaa, joka on suosittu virkistyalue.

Kerrotaan että Tanton alueella olisi asunut henkilö nimeltä Hans Tanto tai Hans Danto 1600-1700-lukujen vaihteessa. Hänen ajallaan alue oli ns utkant, kaupungin ulkoista reunaa. Tantoa ei edes merkattu tonttikartalle. Ja kennellä tänne oli asiaakaan. Mälaren järvi tuli vastaan kun ei ollut edes siltoja vielä. 

Alueella kulki ns vintervik, talvitie, joka on antanut nimen Årstan puolella sijaitsevalle Mälaren lahdelle Vintervik ja sen ympärillä sijaitsevalle asuinalueelle. Talvitietä pitkin siis pääsi vain talvella hevoskyydillä jäätä pitkin Vintervikeniin. Luultavasti tämän talvitien viereen syntyi hieman asutustakin. 

Hans Tanto oli ehkä niitä ensimmäisiä tai suurimpia maanomistajia alueella. Tutkijoiden mukaan Hans Tanto oli sukunimeltään Tantow, ja sellainen kaupunki löytyy Saksasta. Suurkirkon kastekirjasta löytyy esimerkiksi nimi Martin Tantow, joka olisi elänyt 1600-luvulla. Hans Tanto asui Mariabergetillä, siis hieman pohjoisenpana Södermalmilla, mutta että hän sai käyttöönsä Tanton alueelta malmgårdenin, jossa hän ehkä asui kesäisin ja viljeli vihanneksia ja hedelmiä.

Hänen kuoltuaan alue myytiin rahastonhoitaja Börje Oloffson Cronbergille.  Hän oli ruhtinaallista saksalaista aatelissukua. Cronberg rakennutti kesähuvilan perheellen Tanton alueelle. Hänen naapurikseen tuli Wilhelm Böös Drakenhielm, jolla oli oman puutarhansa alueelle. Miesten kuoltua alue unohtui. 

1700-luvulla Magnus Bröms perusti sokerinviljelyn alueella. Mutta ei mennyt kauaakaan kun sokeriviljemät joutuivat kruunun haltuun syystä että paloviina valmistusoikeudet oli kruunulla jo siihen aikaan. Kuningas Gustav III tarvitsi lisävaroja mutta vuonna 1824 viinanpolttotehdas suljettiin kuninkaan omasta käskystä. Tukholmassa ryypättiin päivät pitkät ja kaikki olivat humalassa. Syntyi katutappeluja ja perhe-ja naapuririitoja. Ihmiset joivat itsensä hengiltä. Viinatehtaasta tuli sairaala ja myöhemmin tilapäinen mielisairaala.


Skerinvalmistus jatkui ja aika ajoittain sokeri oli kultaakin kalliinpaa. Työväelle rakennettiin asuintaloja sokeritehtaan viereen. Työläiset saivat myös asuntonsa viereen puutarhan, jossa he viljelivät perunoita ja porkkanoita. Sokeritehdas jopa hautasi työläisensä. Vuoteen 1956 saakka oli sokeritehdas toiminnassa, mutta sen jälkeen tehdas muutettiin Skåneen. Rakennettiin sokeritehtaan alueelle viisi suurta modernia asuinrakennusta, joihin pääsi 750 lapsiperhettä asumaan. Tehtaan alueen rakennukset hajoitettiin. Vuosina 1962-1966 rakennettiin uusi Tanto.









Tantolunden koloni 2010b.jpg

















Tantolunden houkuttee kesäaikaan väkeä, jotka haluavat juhlia koko yön. Kunta kielsi alkoholin juonnin kello 24.00-07.00 välisenä aikana Tantossa. Joten piknikille voi mennä ja juoda alkoholia, kunhan ei jää yöksi puistoon ryyppäämään. Siirtolapuutarha mökissään saa juoda ja syödä kuinka paljon jaksaa. Kunhan ei häiritse naapureitaan.

Tanton lisäksi Vitabergsparken ja Rålambshovsparken ovat kesäaikaan suosikki piknik paikkoja. Useimmissa paikoissa saa juoda alkoholia mutta joisskain paikoissa alkoholin juonti on osa vuorokaudesta kiellettyä ja joisskain paikoissa kokonaan kiellettyä, kuten koulujen pihoissa ja nurmikoilla, kaupunkitaajamien keskustoissa, leikkipuistossa ja kirkkopuistoissa. Alkoholinjuonti on täysin kiellettyä Hornstullin "bultissa", Mosebacke torg ja Observatoriolundin altaan ympäristössä. Luojan kiitos, sanon minä.









Keinotekoisia palmuja