tiistai 17. maaliskuuta 2015

Drottningholmin linna


Drottningholm Palace from the Water.jpg

Drottningholmin linna sijaitsee Lovön saarella Ekerön kunnassa, noin 10 kilometriä Tukholman keskustasta luoteeseen. Linna rakennettiin saarelle jo vuonna 1580. Lovön saari on ollut tunnettu jo pitkät ajat ja sillä on pitkä historiansa. Tämä pieni Lovön saari kuuluu Unescon maailmanperinne listalle. Tämä alue on Tukholman alueen vanhinta asuinaluetta. Varsinkin Lunda ja Söderby nimisissä kylissä asuttiin jo rautakaudella.

Unesco on nimennyt Ruotsissa yhteensä 15 maailmanperintökohdetta ja Drottningholmin linna on yksi niistä.


Lovö ja Drottningholmin linna oikealla, siitä sitten Ekerön saaren kautta Munsö'n laivalaituriin ja siitä lautalla yli Adeslö'hön. Bussi 312 Brommasta vie perille saakka Adelsö'hön. 

Birkan saarelle pääsee Tukholmasta laivalla.

Drottningholmin linnaan päsee seuraavasti: ensin tunnelbanalla (metro) Brommaplan'ille, siitä busseilla 301, 323 ja 176 ja 177 Drottningholmiin.

Hieman kauenpana Mälaren järvellä sijaitsee Adelsö joka on Tukholman kehto. Adelö'ssä asui myös Tukholman ensimmäinen ns kuningas ja ensimmäiset päättäjät. Kuninags Magnus Ladulås, Maunu Ladonlukko,  rakennutti Hovgården Adelsön saarelle. Siinä mahtavassa hovikartanossa tehtiin kaikki päätökset jotka koski Tukholmaa.  Sen viereisellä Björkön saarella asui aikoinaan viikinkejä. Niin Adelsö kuin Björkö'kin kuuluvat myös Unescon maailmanperimälistalle.

Lövön saarella sijaitsee suuria herraskartanoita suurine maanviljeysalueineen. Jotkut perheet asuvat talvet kaupungissa ja viettävät kesänsä täällä suvun herraskartanossa. Herraskartanoihin kulkee autoteiltä lehmusten kattamat allée't, jotka ovat tyyppillisiä yksityisteitä. Herraskartanot ovat peräisin 1700-1800-luvuilta. Malvikin kartano on ollut kuuluisan Wallenbergin suvun omistuksessa 1800-luvulta. Wallenbergin suku hautaa kaikki sukunsa jäsenet Malvikin kartanon ykistyiselle hautausmaalle. Tästä lisää myöhemmin...


Tämä idyllinen lehmusallé johtaa Lövön kauniiseen pieneen Lovön kivikrkkoon. Kirkon vieressä sijaitsee hautausmaa jonne on haudattu enimmäkseen Drottningholmin linnan työväkeä. Tämä on paikallinen maantie joka lähtee heti sillan jäkeen savuttaessa Lövön saarelle. Kirkko seisoo keskellä saarta neljän tien risteyksessä. 

Lovö kyrka kyrkogården 2008.jpg

 Lövön kirkko

Kirkko on rakennettu 1100-luvulla. Hautausmaalle on haudattu kaksi kuningas Gusav III:n opettajaa, Olof von Dalin ja Samuel Klingenstierna. Hautausumaalla lepää myös Carin Göring, Herman Göringin vaimo. Nyt kuitenkin hauta on tutkittu ja tultu siihen tulokseen että haudassa ei olekaan rouva Göringin jälkeenjäännökset, vaan jonkun muun. Kirkon pohjamuuriin on rakennettu kiinni viisi riimukiveä,  jotka kuuluivat alkuperäiseen puukirkkoon. 

Lovö kyrka interiör 2008.jpg

Fil: Drottningholms park generalplan Piper 1797.jpg

Kreivi Fredrik Magnus Piper'in aluesuunnitelma

Tämä alleén alkupäähän rakennutti aatelisherra Fredrik Magnus Piper englantilaisen puistoalueen vuonna 1797, johon rakennettiin pieniä lampia, pieniä saaria, kanavia kukkaisistutuksia, erikoisia puita ja pensaita.



Brostugan, siltatupa, jossa sijaitsee kahvila


Drottningholmin saarella asuu noin 400 henkeä, kuningas ja kuningatar mukaan luettuina. Drottnigholmiin pääsee kahden sillan kautta, Nockebybro ja Drottningholmsbro. Näitten siltojen välissä sijaitsee nimittäin melkein asumaton saari Kärsön. Heti sillan jälkeen kaupungista päin tultaessa sijaitsee Brostugan, siltatupa, jossa siltavahti aikoinaan 1780-luvulla asui ja vahti liikennettä. Siltavahti toimi vuoteen 1931 saakka. Hän avasi sillan ja otti siltamaksun laivoilta. Siltatuvan yläkerran siltavahti vuokrasi joka kesä kesävieraille joista tunnetuin on Hjalmar Söderberg, erittäin tunnettu ruotsalainen kirjailija, joka eli 1861-1941. Eräs perhe piti kahvilaa kolmessa sukupolvessa vuoteen 1990 sakka siltavahdintuvassa. Nykyään kahvilalla on uusi omistaja. Sitä paitsi tämä siltavanhdin rakennus kuuluu kuten Drottnningholmin linnakin rakennuksineen Ruotsin maailmanperintöjen joukkoon.


Kärsö'ssä on kuusikilometriä pitkä kuntolenkki joka kiertää saaren ympäri. Saaressa on melko vanhoja puita ja osittain erikoinen kasvillisuus. Aikoinaan jotkut tukholmalaiset botanistit istututtivat tänne erikoisia kasveja ja puita. Täällä saatta tavata myös majavia nakertamssa puitten runkoja. Saari on luonnonsuojattu alue.  

Saarella sijaitsee  myös Kärsögården joka on konferanssi- ja aktiviteettikeskus, jonka omistaa KFUK-KFUM, nuorten miesten ja naisten kristillinen yhdistys. 

Lovö on idyllinen saari. Täällä on runsaasti idyllisiä paikkoja joissa on olotila kuin paratiisisa konsanaan. Suosittelen matkustaa Lovön perukoille jossa sijaitsee maajussinmarkkina paikka ja ravintola ja myymälä joka lyö laudalta kaikki Tukholman alueen kahvilat, ravintolat ja myymälät. Paikan nimi on Lovö Magasin ja se on ylistetty ihan taivaisiin. Se sijaitsee osoitteessa Lunda 21, Drottningholm. Paikka on avoinna  vain lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12.00-16.00. Kesällä ehkä arkisinkin. Bussilla 323 Brommaplanilta Lovön kirkon luokse ja siitä loppumatka kävellen, noin reilu kilometri. Omalla autolla matkan hurauttaa pian.


Drottningholms slott, Drottningholmin linna, Kuningattaren linna

Linna sai nimensä jo 1579, Johan III:n hallintokaudella. Kuningas antoi rakennuttaa kivilinnan vaimolleen kuningatar Katarina Jagellonicalle, mutta kuningatar ehti kuolla ennen kuin linnarakennus ehti valmistua. 

Kuningatar Hedvig Eleonora rakennutti tämän nykyisen linnan 1600-1700-lukujen vaihteessa. Nicodemus Tessin vanhempi suunnitteli linnan. Hän oli rakentanut linnaa jo 19 vuotta kun hän kesken kaiken kuoli.  Hänen poikansa Nicodemus Tessin nuorempi ja Carl Hårleman lopettelivat linnan rakentamisen. Linnassa on kaksisataa huonetta.

Kreivi Magnus Gabriel de la Gardie asui aikansa linnassa 1600-luvulla. Hän syntyi Reva'issa (=Tallinnassa) ja kuoli Venngarnin linnassa Sigtunassa. De la Gardie oli kreivi, valtionmarsalkka, valtionkansleri ja jopa runoilija. De la Gardie omisti myöhemmin siinä kymmenisen linnaa. Hän oli ehdottomasti aikansa mahtavin herra ja rikkain myös. Hänen äitinsä oli Brahen aatelissuvusta. Brahen suku on vieläkin numero 1 ruotsalaisessa atteliskalenterissa. Kuningastakin mahtavampi, kuten ruotsalaiset aattelisherrat usein olivat. 

Vuonna 1777 osti valtio Drottningholmin linnan ja sen ympärillä sijaitsevat tilukset. Valtio omistaa sen vieläkin. Kuningasperheellä on linnan käyttöoikeus ja nykyinen kuningaspari asuu nykyään linnan eteläisessä päädyssä.

Drottningholmin linnaa voidaan pitää Ruotsin suurvalta-ajan merkittävimpänä linnarakennuksena. Linna on on  myös parhaiten säilynyt kaikista yhdestätoista kuninkaallisista linnoista. Linnan yhteydessä sijaitsee lukuisa määrä muita sivurakennuksia ja erilaisia puistoaueita.

Slottsparken, linnanpuisto, sijaitsee  linnan edustalla. Se on barokkityylinen puisto. Sen lisäksi linnan läntisellä puolella sijaitsee ns. englantilainen puisto. 


 Drottningholmin linna sijaitsee Mälaren järven rannalla


Drottningholms slott klocka 2012.jpg

Drottningholms slott fasadutsmyckning 2011c.jpg

Drottningholms slott fasadutsmyckning 2011d.jpg

Drottningholms slott fasadutsmyckning 2011b.jpg

Drottningholms slott fasadutsmyckning 2011a.jpg










Skulpturparken, veistospuisto




Drottningholm parken 2.jpg




Slottsstallet

Täällä ei enää ole kuninkaallisia hevosia. Kuningashuoneella oli ainakin viisi hevostallia aikoinaan mutta nykyän hevoset mahtuvat yhteenkin talliin. Hevoset ovat vaihdettu autoihin, usein miten, mutta erittän juhlallisissa menoissa ja tapahtumissa käytetään vieläkin hevosia ja upeita vaunuja, varsinkin kun tulee erittäin arvovaltisia vieraita kaupunkiin. Tuokin tapa häviää enempi ja enempi turvallisuus syistä.


Confidensen, paviljonki Kinan linnan yhteydessä. Kuningas ja kuingatar sattoivat aterioida tässä paviljongissa ja ruoka nostettiin ruokahissillä ylös maan alitse. Kuninags ja kuningatar ei siis tarvinneet tarjoilijaa lainkaan ja saattoivat nauttia olostaan iilman palvelijoita ja kenenkään katseita. Paviljongissa saattoi myös kuninags seurustella vieraansa tai vieraidensa kanssa ilman palvelusväkeä, ilman että tarvitsi pelätä että vieraat korvat kuulevat saaisuuksia.



 Confidensen


Kina slott kuuluu Englantilaiseen puistoon.



Kuingasperheen privaatti kylpylärakennus Mälaren rannalla, englantilaisessa puistossa, eristetyllä alueella.Kylpylä rakennettiin jo 1792  ja se on korjattu ja mordernisoitu useamman kerran sen jälkeen. Rakennuksessa kerrotaan sijaitsevan myös sauna. 

Kerrotaan että tämä kylpylärakennus oli kruununprinsessa Victorian ja hänen poikaystävänsä Daniel Westlingin lempipaikka Drottningholmissa.Täällä he saivat istua ja oleskella aivan kaikessa rauhassa.Tänne ei media edes löytänyt tietään. Victoriallahan oli oma huusholli linnan sivurakennuksessa ennen kuin hän avioitui.


Kaskaderna

Drottningholm fontän 2011.jpg

Kronan

Drottningholm kronan 2011a.jpg


Svanholmen





Monumentholmen.JPG


Slottsteattern, linnan teatteri

Teatteri on 1700-luvulta ja uniikki laatuaan.


Kuningattaren paviljonki




Kanslihuset oli aikoinaan maaherran asunto ja toimisto.






Slottskyrkan



Inspektöörin asunto. Isnpektöörin vastulla oli pitää kirjaa hovin kalustosta ja irtaimistosta. 

Drottningholmbron sillan jälkeen saarelle tultaessa  on vasemmalla puolella Drottningholmin linna ja oikealla puolella huvila-alue, jossa on asunut hovin työväkeä. Alueen nimi on Drottninholsmalmen.



Herttuaiden hevostalli toimii nykyään kuningashuoneen palevluskunnan eläkeläiskotina.


Apteekkitalo, jossa sijaitsi hovin apteekin lisäksi asunto hovin apteekkarille, hovin lääkärille ja hovin kätilölle. Rakennus on peräisin 1790-luvulta. Hovin hallinnollinen konttori sijaitsee pohjakerroksessa ja muut huoneet ovat vuokralla. Entisen apteekin kalusto on Ruotsin vanhin ja ne on viety Skansenille jossa ne on nähtävillä Apoteket Kronan nimisessä apteekissa.


Kavaljershuset, jossa asui kuinkaallisten hevosten hoitajat.



Museum De Vries

Hollantilainen kuvanveistäjä Adrian de Vries on valmistanut useimmat patsaat Drottningholmin linnan puistoon. Tässä museossa on sitten lisää hänen veistoksiaan nähtävillä.



Evert Lundquistin atelje. Hän oli tunnettu graafikko. Hänen asuntonsa on nykyään museo. Ei ole aavistustakaan kuinka tämä graafikko sai ateljeen ja asunnon juuri täältä. Hänen perheensäkin asui viereisessä rakennuksessa.


Kungsgården Drottningholm 2011.jpg

Kungsgården, Drottningholmin navetta ja puutarha

Ståthållarvillan 01.jpg

Seuraavat rakenukset kaikki sijaitsevat Cantongatanin varrella. Katu kulkee englantilaisen puiston etelä puolella. Ketä näissä taloissa asuu niin siitä ei ole tietoa. Joissakin ei varmaan asu ketään.

Canongatan 1, 2011a.jpg

Cantor 1 september 2011e.jpg

Canton 2 september 2011a.jpg

Canton 3 september 2011b.jpg

Canongatan 4, 2011.jpg

Canton 5 2007.jpg

Canongatan 6, 2011.jpg

Canongatan 7, 2011.jpg

Canongatan 9, 2011.jpg