torstai 30. syyskuuta 2021

Normaali elämä alkoi eilen, mukamas...


Syksyinen Tukholma Kvastmakargatanilla

Tukholmassa syntyi tungosta metroissa ja busseissa kun pandemian rajoitukset poistettiin. Nyt on rajoitukset jäljellä vain heille jotka ei ole ottaneet rokotteita. Ruotsissa oli eri rajoitukset eri alueilla, koska niistä sai kunkin Regionen omat politikot päättää, ei kuntien politikot, eikä ministeritkään. Kansanterveyslaitoksen virkamiehet asiantuntijoina antoivat pääpuitteet ja suositukset ja sitten jokainen sai ottaa oman vastuun.

Blogini ei ole henkilökohtaien blogi, mutta panen tähän hieman juttua omista tunteistani tällä hetkellä. Vaikka pandemia mukamas on ohitse niin ei minun mieleni siitä ole helpottunut. Kolmaskin piikki on pian edessä...kunhan ensin rokotetaan kaikista sairaimmat ja vanhimmat kolmannenlla piikillä. Jospa se kolmas piikki auttaisi masennukseen. 

Olen introvertti mutta saatan istua yhden tai kahden henkilön kanssa ja keskustella tuntikaupalla. Ei ole ollut vaikeuksia lähestyä ihmisiä tarpeen vaatiessa. Liikun mieluiten yksin kaupungilla ja vältän käydä ruokakaupassa kahdestaan. Tässä iässä tuntee kyllä läheisensä läpikotaisin, joten hyvin tässä juttuun tullaan. Mutta hiljaakin osataan olla. Matkustamien yhdessä ei ole enää ongelma, kuten se oli nuorenpana, vrasinkin kun oli oettav huomioon lapsetkin. Pandemia on kuulema saanut aikaan sen että ihmiset ovat alkaneet karttanmaan kontakteja ja jääneet yksinäisyyteensä, varsinkin vanhemmat.

Minusta tuntuu kuin olisin ollut 1,5 vuotta vankilassa. Nyt alkaa terveysrumba kun on useita terveystarkastuksia edessä, kuten diabetekseen vuositarkastus terveyskeskusksessa,dibatessilmätarkastus, munuaistutkimuskin on edessä ja mammografia... Terveyskeskukseen ei huvita mennä sillä jos vähänkin on jotain poikkeavaa niin lääkäri lähettää eteenpäin. Toisaalta se on hyvä sillä näin löydetään vaaralliset sairaudet ajoissa. 

Paksunsuolen  syöpäkin löydettiin vuonna 2009, ja juuri silloin aloitin Rooman blogin teon.  Ei ollut mitään oireita, van syöpä löydettiin kun muuta tutkittiin. Selvisin siitä pelkällä leikkauksella. Koko oikean puoleinen osa paksusta suolesta leikattiin pois. Mutta joudun vieläkin käymään viiden vuoden väliajoin kolonoskopiassa. Pian sekin on taas edessä. Täällä pidetään erittäin hyvä huoli meistä hieman iäkkäämmistä. Jalkahoidoissa olen käynyt koko pandemian ajan sillä se on tuossa mekein asunnon vieressä.

Kuulokin on heikentynyt pandemian ajalla, joten sekin on kollattava. Fyysinen ja psyykinen kunto on laskenut huomattavsti ja lähimuistikin on alkanut pettämään. Minua ei yhtään kiinnosta lähteä näihin kontrolleihin, ei sitten tippaakaan.

Monta kuukautta olen ollut sitä meltä etten enää halua matkustaa mihinkään. Panee vastaan jollain lailla ja jostain syystä. Ehkä huonontunut fyysien ja psyykinen kunto on suurin syy. Minä joka olen aina ollut erittäin liikkuvanien ja ollut aina menossa johonkin suuntaan.

Mutta jos sittenkin ottaisin itseäni niskasta ja lähtisin ainakin Suurtukholman alueelle, sillä ehkä se piristäisi ja jarruttaa masennusta. Olen liikkunut jonkin verran, eikä ole auttanut auttanut masennukseen. En ole koskaan aikaisemmin ollut masentunut, en edes syövän aikana, vaan minulla on ollut tasainen psyke.

Meillä on tyttären kissa hoidossa, kun tytär läksi matkoille. Kissa alkaa olla jo vanha ja nukkuu ja loikoilee enimmäkseen. Kissa on elänyt emonsa kanssa koko elämämänsä, kunnes vuosi sitten emon oli jätettävä tämä maallinen ja hän pääsi kissojen taivaaseen.

Yksi hyvä puoli pandemiasta on ollut. Huomasin että tässä on päästy rikastumaan huomattavasti. Onpahan nyt varaa pahan päivän varalle. 

tiistai 21. syyskuuta 2021

Sturehof Sturepanilla

 

Sturepalan on Tukholman yläluokan shoppailu ja huvittelukeskus. Stureplan on tavallaan tori ja se sijaitsee keskitaajamassa Birger Jarlsgatanin ja Sturegatanin risteyksessä  Östermalmin kaupunginosassa. Kungsgatan, Birger Jarlsgatan, Biblioteksgatan ja Sturegatan kohtaavat aukiolla.

Tästä kulkee bussit 1, 2 ja 75 ohitse. Lähin metroasema on Östermalstorget.

Stureplanin kompleksin, Sturegallerian, Sturebadet, ravintola Sturehof ja yökerho Sturecompagniet, omisti aikaisemmin Abu Dhapilainen Arabiemiraatin presidentti Sheikh Khalifa bin Zayed Al Nahyan. Hän omistaa suuria määriä Ericsonin, Nordean ja Telia Soneran osakkeita. Yökerho Sturecompaniet, sijaitsee Sturegatan 4.

Mutta suunnitteilla on hajoittaa suuri osa Sturegallerian rakennuksesta, ja tehdä siihen metroasema ja sen ympärille sitten myymälöitä ja ravintoloja. Metroasema sijaitsee nyt Greve Turegatanin varrella. Saa nähdä tuleeko se toteumaan.

Stureplansgruppen omistaa nykyään Stureplanin kompleksin. Stureplansgruppeniin kuuluu luksusluokan ravintoloita, hotelleja ja baareja. Se on yksi maan suurimmista ravintola-alan yrityksistä, ja sillä on 3000 työntekijää. Stureplan-konsernin suurin omistaja on Vimal Kovac. Kovcac on entinen jugoslavialainen pakolainen. Ruotsissa ovat monet pakolaiset panneet rahoiksi. Se on täysin mahdollista, mutta se vaatii vain kärsivällisyyttä. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä.

Toiseksi suurin omistaja on norjalainen Petter Stordalenin Strawberry Equities-yhtiö. Stordalen on asunut jo monia vuosia Tukholmassa yhdessä oman hotellinsa ylimmässä kerroksessa hänellä on pieni huoneisto. Hotellsisa on kaiki palvelut mitä hän tarvitsee. Hän omistaa valtavan määrän hotelleja Ruotsissa.


Sturehof ja Sturegalleria sijaitsevat Bångska nimisessä palatsissa. Johan August Bång oli rikas ruukinpatroona joka halusia tulla taiteilijaksi. Palatsiinsa hän järjesti ateljeen missä kävi sen ajan kuuluisat taiteiljat häntä opettamssa. Hänestä kehkeytyi keskitason taiteilija. Jo silloin pohjakerroksessa oli myymälä tiloja.


Sturegallerian shopincenterin rakennus on upea sekin. Rakennuksessa sijaitsee noin 60 myymälää ja Sturebadet niminen kylpylä ja kylpylään kuuluu myös ravintola kolmannessa kerroksessa, minne voi mennä kylpytakki päällä. Kesäaikaan on rakennuksen sisäpihalla myös ravintola, minne ei saa mennä kylpytakki päällään, koska pihalle pääsee ilman että maksaa kylpylämaksun.

Sturehofin lisäksi muita ravintoloita rakennuksessa muun muassa ovat Tures, Sturebaren, Supper ja kahviloita Curman ja Gateau, minkä omistaa Fazer. Baareja Oktagonen ja Tjalans.


Atriumbaari joulun aikaan. Tämä osa kuuluu Sturecompaniet'ille, Sturegatan 4. Atrium kuuluu oikeastaan kylpylälle ja sisäänkäynti on samasta ovesta.



Kylpylän yhteydessä on jopa lääkärinvastanotto.

Sturehof (myös Sture Hof) on mereneläviä tarjoava ravintola Stureplanilla, mikä perustettiin vuonna 1897 nimellä Malta. Sturehof ja Riche-ravintola kuuluvat samaan yritysryhmään. 

Tukholman lähellä sijaistee myös linna nimetä Sturehov, missä kuningas usein tarjoaa päivälliset vierailleen. Sturehovin linna on on helmi linnojen joukossa. Kuningas kuskaa vieraansa laivalla omasta linnastaan Sturehocin linnan laituriin. Sturehov on Ruotsin parhaiten säilynyt kustavilainen linna, jossa on linnapuisto ainutlaatuisessa ja eristäytyneessä ympäristössä. Suosittelen lämpimästi virailua linnassa! Ravintolan erottaa linnasta viimeisen kirjaimen perusteella. Linnan nimessä on v-kirjain viimeisenä ravintolan nimessä on f-kirjain viimeisenä!

Stora Bryggeriet avasi Sturehofin kesällä 1897 nimellä Malta nimellä Stureplan 6, silloisena nimellä "Bierstube" saksalaiseen tyyliin. Vuonna 1905 panimo myi oluttalon hotellin johtajalle Ture Marcukselle. Hän muutti nimensä Sturehofiksi ja viisi vuotta myöhemmin luovutti ravintolasta veljelleen Ernstille 15 000 kruunulla. Nimi Sturehof perustettiin jo Sturehofin Bierhallessa, joka sijaitsi vuoteen 1894 asti naapuritalossa Stureplan 4.

Ernst Marcus halusi perustaa kansainvälisen kalaravintolan. Hänen johdollaan Sturehofista tuli yksi Ruotsin tärkeimmistä kalaravintoloista. Hän toi tuoreita sammakkojalkoja ja sieniä Pariisista ja mainosti simpukoita, rapuja, hummereita, rapuja ja ostereita. Ravintolalla oli omat savustamot ja kalastus Tukholman saaristossa. Ei ihme että tirehtöörit ja bisnesmiehet ruokailee mielellään Sturehofissa.

Merkittäviä vieraita olivat Ingmar Bergman, Harriet Andersson ja Ingrid Bergman, jotka rakastivat Sturehofin Sotare nimistä silakkaruokaa. Dag Hammarskjöldillä oli oma pöytä.  Kun osteribaari avattiin vuonna 1953 saapui asikkaita sankoin joukoin ravintolaan. Toukokuussa 2013 Sturehofissa vierailivat muun muassa Bon Jovi, Bill Clinton ja silloinen Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström ja kaiki kolem ruokailivat yhdessä. Sturehofin kalaruuista tuli jopa tukholmalaista perinneruokaa.

Prinsessa Madeleinen aviopuoliso Chris O'Neil kävi päivttäin Sturehofissa, mutta hänen pli pakko lopetta siellä käynti sillä tukholmalaiset näpsi kännykällään valokuvia hänestä ja laittoi ne nettiin. Kerrotaan myös kuinka O'Neil tapasi siellä usein Madeleinen entistä kihlattua ja mustasukkaisena miehenä syntyi usein riitaa. Kerran oli Madeinekin mukana ja Madleinen ja herra O'Nielin välille syntyi ilmiriita. Sen jälkeen ei kumpaakaan ole nähty Sturehofissa. Kuninags kielsi jo parikymmentä vuotats itten tyttäerisnä köynniy Sturepalnilla, mutta Madeleinehän ei koskaan ole noudattanut isänsä sääntöjä. 

Nyt tänä kesänä Madeleine ja Chris olivat lapsineen Gotlannin saarella viettämässä kesää suvun kanssa, mutta Chris ei silmin nähden viitynyt seurassa. Media kertoo että matkustettuaan USA:n katosi Chris maanalle. Häntä ei ole näkynyt missään. Ruotslainen media on kaivanut esiin kaiken Chrisin bisneksistä ja siinä ei ole mitään kehuttavaa. Hän luultavasti on masentunut ja häpeää taloudellista tilannettaan.

Silvia on ainoa kuinagsperheessä jolla ei ole osakkeita. Madeleinellä niitä on kaikista eniten, joten ei perhe nälkään kuole, vaikka Chrisin talous on paljon miinuksella.


Sturehof, Stureplan

Kuvan vasemmalla laidalla on sisäänkäynti Sturegalleriaan, luxus-shoping-centeriin, missä on ruokapaikkoja, kahviloita ja baaritiskejä, missä on mahdollisuus levähtää. Täällä sijaitsee aivan ihana Matmarknaden, missä voi ostaa melkein mitä ikinä haluaa syödä. 

Nyt on kulunut 90 vuotta siitä, kun Assar Gabrielsson ja Gustaf Larson Sturehof-ravintolan rapupja syödessään päättivät perustaa Volvon. Siinä syödessä keskusteltiin autoista. Tuolloin Ruotsiin tuotiin lähes 15 000 autoa vuodessa, suurin osa Yhdysvalloista. Mutta amerikkalaiset autot ei oltu tehty kehnoja ruotsalaisia teitä varten. 

Ruotsi oli muuttunut 1920-luvulla teollisuusmaaksi ja perustanut yrityksiä kuten SKF, ASEA, Bofors ja Husqvarna. Ruotsilla oli koneistoa, mitkä voitiin helposti muuttaa autonosien massatuotantoon. Tuumasta toimeen. Avattiin autotehdas Göteborgiin. 

Sturehof-ravintola perustettiin vuonna 1897, ja se on sittemmin tunnettu merenelävistä. Monet ruotsalaiset sukupolvet, kuten Gabrielsson ja Larson, ovat nauttineet ravuista historiallisissa tiloissa. Ja koska rapujen syöntiin yhdistettiin snapsit/ruokaryypyt niin oli pakko otettaa Volvo-taksi kotiin ruokailun jälkeen.


keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Tulevaisuus näyttää valoisalta


Syksyn alkua ilmassa...

Tulevaisuus näyttää valoisalta, uskallan jopa väittää että näyttää erikoisen valoisalta. Meillä Ruotsisssa on tilanne hyvä, ja etenkin taloudellinen tilanne on aivan loistava. Me ollaan jo siirrytty automaattisesti jo kaksi kuukautta sitten koronan jälkeiselle ajalle, vaikka ei virallisesti. Näin jälkeen päin voidaan sanoa että ollaan siirrytty.

Lainaan tähän Kansanterveyslaitoksen genreaalisihteerin Johan Carlsonin haastattelua DN-lehdessä:

Johan Carlson sanoo, Ruotsin kansanterveysviraston pääjohtaja: Ne, jotka eivät ole rokotettuja, eivät voi elää tavalliseen tapaan yhteiskunnassa. Hän jatkaa: Kun Ruotsi siirtyy uuteen vaiheeseen 29. syyskuuta, se on paluu yhteiskuntaan, joka alkaa muistuttaa sitä, mikä se oli ennen pandemian alkua vuoden 2020 alussa. Ja paluu tapahtuu, kun tartunnan leviäminen Ruotsissa on alhaisin Euroopassa. 

Ruotsi saa paljon kiitosta siitä, että olemme pitäneet samaa linjaa koko ajan, emme ole avanneet, sulkeneet ja heiluneet edestakaisin, kuten monet maat ovat tehneet. Säännöksia on nostetu jonkin veraana, mutta periaatteessa vastuu on yksilöllä. Pidä etäisyys ja ole varovainen. Tämä on mielestäni toiminut hyvin ja on yksi syy siihen, miksi meillä menee paremmin kuin monissa muissa maissa. Tiedän myös, että monet ovat arvostaneet tätä linjaa. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että jokaisen on rokotettava, otettava vastuu tekemisistään.

Jotta vanhuksille voitaisiin antaa kolmas rokote samanaikaisesti kausi-influenssan lähestymisen kanssa, Johan Carlson katsoo, että kaksi pistosta tulisi antaa samanaikaisesti. Voin kuvitella, että ne voidaan antaa marraskuussa-joulukuussa. 

Vanhuksille, jotka odottavat nyt kolmatta pistosta, on hyvät mahdollisuudet vahvistaa immuunijärjestelmää. Se näyttää sekä Modernan että Pfizerin luvut, jotka mittasivat jopa kymmenen kertaa korkeammat vasta-ainepitoisuudet kuin annoksen toisen jälkeen. Jos kolmas ruisku antaa samat hyvät vaikutukset myös todella vanhoihin, en usko oikein, mutta terveillä aikuisilla se on niin. Se, että saat oikean lisännosken, on selvää myös niille, jotka saivat alun perin Astran ja nyt saavat mRNA-rokotteen, sanoo Johan Carlson.


Ihmiset pakkaa kassejaan sillä lentomatkustamien on melkein ilmaista, ainakin toistaiseksi. Lentomatka mihin euroopplaisen kaupunkiin tahaansa maksaa vähemmän kuin matka lentoknetälle.

Nyt on tapettu aikaa ja  odoteltu että rokotteenvastaisetkin tulevat järkiinsä, ja menevät ottamaan piikin tai kaksi. Täysin rokotettuja on 73,2% ja yhden rokotteen saaneita on 82,5%.

Rokotattomat ei voi pitää rokotettuja panttivankeinaan ja vaatia että me heidän takiaan eletään jatkuvasti eristykissä. Joten Kansantervyslaitos sanoi lopulta että jatkossa he ei anna suosituksia rokotetuille, vain rokottamattomille. Me muut saadaan elää ihan vapaasti ilman rajoituksia, ilman koronapasseja, mutta rokottamattomat saa pitää väljeä, tehdä töitä etänä, varoa muita, ei mennä kokoontumisiin, urheilutapahtumiin, teattariin, elokuviin, musiikitapahtumiin eikä ravintoloihin istumaan. 

Nyt sattui vielä niin että eräässä hoivakodissa 20 perussairasta iältään erittäin vanhoja sai koronatartunnan, vaikka he kaikki olivat rokotettuja jo noin 5 kuukautta sitten. Yksikään heistä ei joutunut tehohoitoon eikä sairaalaan, vaan sairastsi lievän koronan ilman minkäänlaista vaaraa. He saivat Astra Zenegan rokotteet. 

Kansantervesylaitos on kuitenkin päättänyt alkaa rokottamaan kolmannella piikillä. Aloitetaan vanhimmasta ja sairaamasta päästä rokottamiset ja sairanhoitohenkilökunta rokotetaan myös nyt alkuun. Alle 65 vuotiaiden rokottamisesta ei ole vileä tehty päätöstä.

Syksy on minun lempivuodenaikani. Kesä stressaa minua aivan valtavasti. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enempi kesät stressaa. Onneksi tämä menneenä kesänä ei ollut kuin pariin otteeseen helteitä, mutta sekin oli minulle liikaa. Pitkät valoisat yöt ei jatkuvasti ole mukavia nekään. Yöunet niistä häiriintyy. 





Hyvää ja antoisaa syyskesää!

lauantai 11. syyskuuta 2021