torstai 19. joulukuuta 2024

Muutto Espanjaan tai Marokkoon

Ihan ensiksi on sanottava ettei me olla muuttamassa Espanjaan, eikä mihinkään muuallekaan. Tukholma on meidän kotikaupunki ja tulee aina olemaankin. Ei minulla ole mitään Espanjaa vastaan, päinvastoin. Espanja on yksi Euroopan viihtyisin maa ja halpakin. Elinkustannukset Espanjassa ovat puolta halvemmat kuin Ruotsissa. 

Ruotsissa raportoidaan että Ruotsiin jää pian vain keksiluolkka kun rikkaat muuttaa Espanjaan. Andalusiassa ja etenkin Marbellassa ja Nerjassa asuu vakituisesti jo lähes 200 000 ruotsalaista. Heillä on siellä omat esikoulut, peruskoulut ja kaikki muutkin palvelut. Useimmat asuvat niin sanotuissa Gated community/aidattu asuinalue, mihin ei pääse muut kuin sen alueen sisällä asuvat. Tunnettuja sellaisia aidattuja alueita ovat muun muuassa Golden Mile, Nueva Andalucia ja La Zagaleta.

Espanja vetää myös valtavat määrät turisteja puoleensa, eikä ihme. Espanja on ollut monet vuodet se eurooppalainen maa missä käy eniten turisteja. Espanjassa käyvät turistit ovat löytäneet myös Marokkoon, ja nyt Marokossa käy enempi turiteja kuin Espanjassa. Mekin aikoinaan käytiin Marokossa ensimmäinen kerta Gibraltarilta käsin. Siitä on nyt lähemmäksi 50 vuotta. Sen jälkeen on jatkuva kaipuu Marokkoon ja varsinkin Essaouiraan ja Feziin. Tällä kerroin Essaouirasta.

PS:Tulin takaisin kertomaan että ruotsalainen 'herrasväki' matkustaa suurin joukoin nykyään Japaniin ja Kioto on ollut meidänkin listalla jo kauan numero yksi, mutta matka Japaniin tulee kalliiksi. Eikä Ruotsista ole ollut suoraa lentoyhteyttä Japaniin, mutta nyt kuulema  ollaan avaamassa sellainen reitti.

Nyt harmittaa ettei ole ostettu asuntoa Essaoiuirasta. Nämä Riadit, perinteiset marokkolaiset huoneistot, ovat usein liian suuria meidän pienelle perheelle, mutta nyt olisi mynnissä juuri sellainen asunto, mistä me tykättäisiin. Meidän olisi oltava parikymmentä vuotta nuorempia. Nyt on liian myöhäsisä ostaa asuntoa ulkomailta.

Meitä kiinnostaa etenkin berberien kulttuuri. Berber on yhteisnimi ihmisille, jotka asuivat Pohjois-Afrikassa ja Saharassa ennen arabien saapumista. "Berber" tulee latinan sanasta "barbarus", termi, jota roomalaiset käyttivät latinaa puhumattomiin kansoihin. Nykyään monet berberit haluavat kutsua heitä heimo- tai aluenimillä tai Mazighenillä, joka tarkoittaa "vapaita miehiä" berberin kielellä. Berberit ovat siis Marokon alkuperäistä kansaa. Berberit olivat ja suuri osa heistä on vieläkin nomaadeja. 

Perinteisesti paimentolaistyyppejä/nomaadeja on kolmenlaisia: metsästäjä-keräilijät, paimentolaiset ja peripateettiset nomadit. Metsästäjäkeräilijät muodostavat paimentolaisten varhaisimman muodon ja matkustivat paikasta toiseen, joskus vuodenaikojen vaihtuessa, metsästämään ja keräämään ruokaa. Saamelaiset ovat myös nomaadeja, vaikkakin melko moderneja nykyään.

Täällä Tukholassa asuu jonkin verran berbereitä. Esimerkiksi eurviisulaulaja Loren on berberi sukua. Marokon kuninkaan äiti oli berberisukua. Liekkö nykyisen kuninkaan Muhammed VI:n vaimokin berberi, en tiedä. Kun kunings laati demokratian ja tasa-arvon naisille ja lapsielle niin kuninkaan vaimo otti heti avioeron miehestään. Kavereita he silti ovat ja asuvat saman katon alla. Mutta onhan heillä tilaa, koska he omistavat neljässä kuninkaallisessa kapungissa linnan, Rabat, Fes, Meenes ja Marrakesch. 

Kuningatar/prinsessa Lalla Salma on yksi maapallon kauneimmista naisista, ehdottomasti, fiksu nainen jolla on korkeakoulu tutkinto tietokonealalta. Kuningatar toki hoitaa työtään kuten ennenkin. Varsinkin naisten ja lasten etuja hän hoitaa ahkerasti. Kunininkaitten vaimoja ei kutsuta muualla kuningattariksi, kuin vain Pohjosimaissa. Kuningatar nimitys kuuluu muualla vain valtaa pitäville naisille, mutta pohjoismaissa kuningas ja kuningatar ovat tasa-arvoisia henkilöinä.


Jos olet kiinnostunut marokkolaisesta elämästä ja heidän ajatusmaailmastaan niin suosittelen lukea Tahir Shahin kirjan Kalifens hus, mikä meillä on ruotsiksi. Tahir Shah ihastui kerta heitolla Marokkoon ja halusi ostaa asunnon ja peruskorjata sen omaksi ihanne kodikseen perheelleen. 

Tahir Shah on brittiläinen tutkimusmatkailija, kirjailija ja dokumentti-elokuvantekijä. Hän on afganistanilaista, intialaista ja skotlantilaista syntyperää ja jakaa aikansa Marokon ja Iso-Britannian välillä. Shah syntyi Lontoossa ja varttui pääasiassa Kentin piirikunnassa.

Tahir Shahinin juuret ovat vanhassa ja arvostetussa Saadatin Paghmanin suvussa Afganistanissa. Shah on Afganistanin johtajan ja valtiomiehen Jan Peshan Khanin jälkeläinen. Tahirista olisi paljon kerrottavaa, mutta suositteen lukemaan hänen kirjansa, mikä kertoo perheen ensimmäisistä vuosista Casablancassa Marokossa ja uuden kodin peruskorajuksista ja marokkolaisesta kulttuurista ja ajattelutavasta. Mielenkiintoinen kirja!


Tässä on video Kalifin talosta. Ikävä kyllä video on kehnosti filmattu, mutta kuitenkin... Oi kun pääsisin Tahirin kirjastoon plaraamaan kirjoja! Meillä on lähes yhtä paljon kirjoja. Voitte kuvitella kuinka hiljaista meillä on kun meillä usein paneudutaan kirjallisuuteen.



Tässä on esimerkki suuremmasta Riadista. Tämä Riad on kauneimmasta päästä. Tämä Riad on myynnissä Marrakechissa. 

Voinhan minä seuraavassa elmässäni asua Marokossa, vaikka oikeastaan minunhan piiti seuraavassa elmässä syntyä Fenghuangiin, Kiinaaan, Hunan provinssiin.


Fenghuang, turisteja, turisteja, turisteja...

tiistai 17. joulukuuta 2024

Hyvää joulua!

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025!

God Jul och gått nytt år 2025!

tiistai 10. joulukuuta 2024

Armeija toivottaa Hyvää joulua!

Kaksitoista Jas 39 Gripen-lentokonetta lähtee lentoon samalla kertaa Ronnebyn armeijan tukikohdasta ja tänä vuonna niihin liittyy kaksi tanskalaista F16-konetta. Siellä Ronnebyssä on kova jylinä kun koneet nousee ilmaan. Koneet jakaantuu sitten pienempiin ryhmiin ja kukin ryhmä muodostaa joulukuusen. Koneet lentää koko massa suurimpien taajamien ylitse ja tällä tavalla armeija toivottaa hyvää joulua. Ne lentävät myös Köpenhaminan ylitse ja Tanskan rannikolla.Tänään lentokoneet lensivät Tukholman ylitse, kuinkaan linnan ylitse.

Huomenna ne lentävät Pohjois-Suomessa (Rovanniemi, Pello, Haaparanta) toivottamassa hyvää joulua. Koneet lentää juuri ja juuri Ruotsin puolella rajaa.

Nobelveckan/Nobelin viikko


Joka vuosi joulukuun 10. päivä jaetaan Nobelin palkinot Tukholmassa. Rauhan palkinto jaetaan Oslossa.


Nobelin banketti pidetään Tukholman kaupungintalolla tänään 10. jolukuuta. Kaupungintalon valoilmiö vaihtuu koko ajan ja siinä näytetään myös yllättäen palkinnonsaajien kasvot. 

Palkinnosaajat saapuvat Tukholmaan jo viikko ennen palkinnonjakoa koko perheensä kanssa. He ovat vielä viikon palkinnon jaon jälkeeki Tukholmassa. Heillä on ohjelmaa joka ikinen päivä. Pitvät puheit yliopsitolla ja TV:ssä sekä tutusvat siinä välillä Tukholmna ja käyvät useinmietn Uppsalssa Afred Nobelin kotonakin. Kuningas tarjoaa päivälliset heille yhtenä iltana.

Tukholma on kunnostautunut koristelemaan ja etenkin valaisemaan Tukholmaa Nobelin palkinnonsaajien ja heidän perheittensä kunnaiksi. Samalla kaupunki valmistautuu joulun viettoon. Ruotissahan jouluvietto aloitetaan joka vuosi ensimmäisenä adventtipäivänä. Silloin tuodaan kuuset ja muut koristeet esille, kaupunki on pimeääkin pimeämpi, koska täällä on harvoin lunta joulukussa. Jos sattuu satmaan lunta niin se sulaa pois jo seuraavana päivänä. Valoa siis tarvitaan  pimeydessä vaeltaville.

Alfred Nobel (1833-1896) oli tunnettu ruotsaleainen kemisti ja tutkija, joka kuoli 10. päivä joulukuuta vuonna 1896. Hän keksi muun muassa dynamiitin.

Nobel-säätiön perustivat vuonna 1900 Ragnar Sohlman ja Rudolf Lilljeqvist Alfred Nobelin testamentin ohjeiden mukaisesti. Säätiö hallinnoi Nobelin jättämää omaisuutta, mikä rahoittaa Nobel-palkinnon. Säätiö vastaa myös Nobel-palkinnon myöntämiseen liittyvistä järjestelyistä ja tiedottamisesta.

Säätiön tehtävänä on palkita henkilöitä joka vuosi fysiikan, kemian, lääketieteen, kirjallisuuden ja rauhan alalla. Nobelin säätiön varat sen kuin kasvavat joten palkintosummaa on jo monet kerrat nostettu.

Nobelin palkintojuhlalla ei ole mitään tekemistä Ruotsin valtion tai kuninkaan kanssa.  Kuninkaalliset ovat vain kutssuvieraita juhallisuuksissa. Kuningas on saanut kunnian jakaa palkinot.

Nobel on yksi Ruotsin kaikkien aikojen kuuluisimmista ihmisistä, ei vähiten hänen perustamansa Nobel-palkinnon kautta. Alkuaine nobelium, atominumero 102, on nimetty hänen mukaansa.

Alfred Nobel syntyi Tukholmassa vuonna 1833. Isä oli keksijä, rakennusmestari ja asesuunnittelija. Alfred varttui Pietarissa, missä hänen isänsä oli tehtaita, jotka tuottivat miinoja Venäjän armeijalle.

Kun taantuma tuli Krimin sodan jälkeen, Alfredin isä joutui konkurssiin. Perheen pojat sijoittivat rahansa öljyliiketoimintaan Bakussa Venäjällä. Se onnistui ja pian Nobelin veljekset tuottivat puolet kaikesta Venäjän öljystä.

Alfredin isä kokeili uutta, mutta vaarallista, räjähtävää nitroglyseriiniä. Alfred auttoi isää hänen liiketoiminnassaan.

PS: Tuo lipunkantaja näyttää olevan jordanialainen!

Kun Alfred keksi räjähdyskannen, joka sai nitroglyseriinin räjähtämään kontrolloiduissa olosuhteissa, hän käytti kaiken aikansa nestemäisen räjähteen valmistukseen hyödylliseksi tuotteeksi. Mutta kävi ilmi, että räjähtävä öljy, kuten hän sitä kutsui, oli erittäin vaarallinen. Vuonna 1864 Tukholmassa räjähti tynnyri, joka sisälsi 140 kiloa vaarallista ainetta. Viisi ihmistä sai surmansa, mukaan lukien Nobelin nuorin poika, 21-vuotias Emil.

Hän kuoli 10.12.1896 San Remossa, kesäasunnonlaan ja hän on haudattu Tukholmaan Norra Begravningsplatsen hautausmaalle.

maanantai 9. joulukuuta 2024

Kungsträdgården metroasema


Kungsträdgårdenin metroasema 

Tukholmassa on 100 tunnelbana-/metroasemaa. Metrolla voi matkustaa 100 kilometriä.

keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Santa Run 2024

Tämä Santa Run on 11 vuotta vanha perinne Tukholmassa, minkä järjestää Punainen Risti. Osallistuminen maksaa ja ne varat Punainen risti jakaa sitten köyhemmille perheille. Näitä Santa Run - juoksuja on muissakin ruotsalaisissa kaupungeissa ja ainakin Englannissa.

torstai 10. lokakuuta 2024

Syksy



Loka-marraskuussa on syksy Tukholmassa. Tukholman syksy on virkistävä kokemus. Useammat tukholmalaiset pitää Tukholman sykyä mukavimpana vuodeaikana. Kesälomat on vietetty ja elämä  asettuu normaaleille uomilleen. Lokakuussa on usein samanlainen sää kuin syyskuussa, vain jonkin verran viileämpää.











Syyskävelyllä Kungsholmin saarella


tiistai 24. syyskuuta 2024

Kesä jatkuu


Syksyn saapumispäivä tarkoittaa ensimmäistä päivää kun lämpötila on viisi vuorokautta peräjälkeen alle 10,0 °C. Tämä tarkoittaa, että saapumispäivä voidaan määritellä vasta jälkikäteen. Me kutsutaan tätä aikaa nimellä sensomar, myöhäiskesä.

SMHI:n mukaan syksy tulee Tukholmaan yleensä 5-10 päivä lokakuutta. Talvi tulee siinä noin 15-20 päivä joulukuuta, vaikka lumi ei tahdo pysyä maassa vielä silloin.

lauantai 21. syyskuuta 2024

Josefin


Tämä kappale Josefin on ruotsalaisten suurin suosikki ollut jo noin reilun vuoden aja. Monen mielestä tämä on kaikkien aikojen paras  melodia. Itsekin tykkään tästä erittäin paljon!


Albin Lee Meldau on jokaisessa valokuvassa eri näköinen.



Tämä on viisi vuotta vanha esitys. Albin tunnusti jälkeenpäin ettei hän ollut selvin päin hetkeäkään. Hän on taistellut päihteiden käytön takia monta vuotta.

tiistai 10. syyskuuta 2024

Syksy on ovella


Kesä tuli Tukholmaan vasta nyt syyskuussa, se oli hyvin lyhyt ja sää alkoi pian muuttumaan syksyisemmäksi.


sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Kuninkaallinen katsaus



Kungliga huset

Kungliga huset kuuluvat kuningas ja kuningatar sekä ne, jotka ovat niin lähellä valtaistuinta ja joilla on sellainen asema, että heidät pitäisi kutsua kuninkaalliseksi korkeudeksi, eli kruununprinsessaperhe, prinsessapari, prinsessa Madeleine ja prinsessa Birgitta, joka puuttuu valokuvasta. Prinsessa Sofia, prinsi Daniel eikä kuningatar Silvia voi koskaan nousta valtaistuimelle.

Kuninkaalliseen  perheeseen lasketaan, paitsi Kungliga husetin jäsenet,  kuninkaan muut lapsenlapset, kuninkaan muut sisaret ja kuninkaan edesmenneen sedän prinssi Bertilin vaimo prinsessa Lilian.

HUOM! Ketä tämä ei kinnosta niin jättäköön väliin!

Tukholma on Ruotsin pääkaupunki ja kungahuset/kuningashuone sijaitsee Tukhomassa, niin laitanpahan tähän lyhyen kuninkaallisen katsauksen. Koska Ruotsissa kutsutaan kuninkaallista hovia nimityksellä Kungahuset, niin minäkin käytän samaa nimitystä. Täällä suomeksi. Kuninkaallisista olisi vaikka kuinka paljon kertomista, joten ne tiedä miten onnistun supistamaan postauksen? 

'Ruotsin kuningas Carl XVI Gustav on jakanut työnsä kruununprienssan kanssa jo parikymmentä vuotta. Kuningas ja Victoria osallistuuu ulkoministeriön kokoukisin, sillä heillä on oikeus tietää kaikki ulkopolitiikasta. Joskus ulkoministteriö kutsuu kuninkaan ja Victorian ulkoministeriöön pikakäynnille. He kokoontuvat myös silloin tällöin hallituksen kanssa.


Mediassa tämän valokuvan alla luki "svenska huliganerna"/ruotsalaiset huligaanit.

Kuningas ja Silvia ovat juuri nyt kun tätä kirjoitan Pariisissa Olympialaisissa ja samalla pitävät kahdenkeskeistä lomaa romanttisessa Pariisissa. Victoria on Tukholmassa hoitamssa kuninkaan virkaa. Victoria on armeijassa jatkokoultuksessa, mutta sieltä hän sai hieman permistä.


Tytöt vauhdissa: Victoria, Estelle ja Silvia

Sivian luona tuossa kuvan ulkopuolella on prinssi Edward Englannista tervehtimässä Silviaa.


Kuinnkaalliset neitokaiset läksivät Paraolympialaisiin kannustamaan ruotsalaisia. Silvia näkyy taustalla. Silvia ei tyrkytä itseään esille vaan antaa aina Victorialle tilaa.

Kruununprinsessa Victoria on Kansainvälisen paralympiakomitean (IPC) kunniajäsen ja on pitkään ollut mukana ruotsalaisessa paraurheilussa. Hän tukee myös vammaisia ruotsalaisia.

Ulkomaan virkamatkat tekee Victoria (valtionvierailuilla on mukana myös Daniel) Ruotsissa me ei käytetä titteleitä, joten Victoriakin on vain Victoria puhekielessä. Victoriaa puhuteltaessa käytetään usein kruununprinsessa sanaa sinä sanan sijasta. Ruotsissahan me ollaan sinuja kaikki keskenämme, paitsi kuninkaallisia ei kukaan kehtaa sinutella, vaikka ei he siitä närkästyisi.

Kuningas on hyvin tvallinen ja luonnonläheinen ihminen pohjimmiltaan, joten hän ei halua että hänet nostetaan korokkeelle. Kuningasta puhutellaan yksikertaisesti useinmiten vain konungen nimellä. 

(Madeleine  on niin naivi että hän kysyi muutamia vuosia sitten julkisesti TV:ssä Victorialta että miksi hän kutsuu pääministeriä pääministeriksi. Victoria sanoi ettei hän voi kutsua pääministeriä Göraniksi. Vaikuttaa siltä kuin kuningas kielsi Madeleinen puhumasta tämän jälkeen julkisesti. Ei häntä ole muutenkaan juuri näkynyt missään). Madeleine on saanut aikaan niin monta suurta skandaalia, että kuningas sai tarpeekseen.  

Kerronpahan samalla että nyt hovi on tunnustanut että Madeleine ja Chris tulevat elämään erillään, eikä se ollut mikään yllätys kenellekään. Hovin sivulla oli aikaisemmin Madeleinen kohdalla maininta, että hän on naimissisa Chrisin kanssa. Nyt sieltä poistettiin noin vuosi sitten Chrisin nimi kokonaan. Madeleinen kohdalle on tullut maininta että hän on evankelisluteraani. Tämä siksi että Madeleine vaihtoi uskontoa avioliiton myötä katolliseen uskoon. Kerrotaan että kuningas olisi nuhdellut herra O'Neiliä hänen naisseikkailuistaan. 

Joten eihän se ole ihme että he eroavat. Mutta kuningas on hoitanyt erittäin hyvin avioeron, ilman että media on päässyt sitä skandaloimaan. Akaisemmin ei heitä nähty kaupungilla mutta Chris, Madeleine ja lapset on nähty yhdessä kaupungilla. Kuningas on varmasti pyytänyt että he silloin tällöin esiintyvät kavereina koko perhe yhdessä. Ulospäin on näytettävä ettei avioero rasita perhettä. 

Chris ei silti lopeta juhlimista vaan käy kaapakoissa kuten ennenkin ja onhan hänellä mukamas konttori keskikaupungilla, missä hän aivan hyvin voi yöpyäkin. Kun se tuli julki että Madeleine ja lapset muttaa Tukholmaan, niin se ainoa  mitä Chris siitä sanoi oli se, että hän tulee olemaan usein ulkomailla. 

Kuningas on kuulema antanut kovat ukaasit Chrisille, koska hän sanoi ettei hän ole kuninkaallinen. Kuningas on muistuttanut häntä siitä että Madeleine kuuluu kuningashuoneseen ja häntä ja heidän lapsiaan koskee hovin säännöt. Ruotsi on maapallon toiseksi vanhin monarkia, ja se velvoittaa, jos ei oteta luukuun Japanin keisarikuntaa ja joitakin aasialaisia sulttanikuntia. Tanska on maapallon vanhin kuningaskunta. Koko maapallolla on kansainväliset säännöt kuninkaallisille ja ne jos mitkä velvoittaa.

Hyvin varmalta taholta kerrotan että Chris O'Neil ei hallunut erota. Hän pani vastaan viimeiseen saakka, ja siksi muutto Ruotsiin kesti hyvin kauan. Heidän piti muuttaa Tukholmaan jo vuosi sitten, mutta Chris vetkutteli talon myynnissä ja teki kaikkensa että Madeleine ei halua muuttaa Tukholmaan, vaan jää hänen kanssaan asumaan taloon ja jatkamaan yhteiselämää. 

Chris ei tykkää olla Tukholmassa, koska hänet tunnistetaan ja häntä häiritään. Hän on tottunut käymään usein kaljoilla, mutta Tukholmassa hän ei sitä voi tehdä. Hänen äitinsä ja siskonsa seisoivat Östermalmilla jalkakäytävällä ja joivat shampanjaa häitä edeltäneenä iltana. Saattoi kuningas siitä ärähtää ja kieltää Crisin äidin tulemasta Tukholmaan. Mutta totta kai Chris tulee tapaamaan lapsiaan.

Kuningas istuu linnassaan päivisin ja ottaa vastaan suuren määrän ihmisiä. Hän käy siinä välissä jossein päin Ruotsia vierailulla vihkimässä milloin mitäkin pytinkiä. Diplomaattiset audienssit ovat kuninkaan tärkein tehtävä ja ne vie paljon aikaa päivittäin.

Useimmat audienssit pidetään kuin eri maiden suurlähettiläät/lähettiläät jättää Ruotsin ja kun uusi suurlähettiläs/lähettiläs tulee Tukholmaan. Näitä audinesseja saattaa olla kaksikin päivässä. Jokainen suurlähettiläs voi toki varata virkansa nimissä ajan koska vaan kuninkaan luokse, jos he haluaa keskustella kahden kesken jostain aaiasta. Näin audienssit voivat myös venähtää... 


Högtidliga audienser på Kungliga slottet' löytyy hyvin lyhyt videon pätkä  siitä kuinka diplomaattsiet audienssit pidetään perinteiden mukaan. Jokainen audienssi käydään protokollan mukaan, vain yhteinen keskustelu voi olla hyivnkin henkilökohtaine, jolloin ei saa olla kukkaan ulkopuolinen paikalla. You Tubessa on paljon videoita Kungahuset.

Kuningasperheessä Victoria aloitti roskien keruun tien varsilla. Victoria kerää myös sieniä ja marjoja. Nyt ovat prinssit ja prinsessatkin mukana keräämässä roskia ja sieniä ja marjoja. Nyt kun Victoria muutti perheineen Fågelbrolandetiin niin siellä voi aivan hvyin kerätä kaikessa rauahassa marjoa. Fågelbrolandet on suuri saari Tukholmann saaristossa, Värmdön kunnassa. Hagan linnaa tule Victori varmasti käyttämään yösijana silloin tällöin, koska Fågelbrolandetiin on matkaa Tukholman linnasta.


Kuningas on pannut suut lukkoon perheenjäseniltä. Kuningas on saanut tarpeekseen Madeleinen oikutteluista ja skandaaleista. Kuningas poisti Madeleinen jo kauan sitten kuningasperheen agendasta. Madeleine ja hänen lapsensa luonnollisestikin kuuluvat kuningasperheseen, mutta heillä ei ole mitään virallista  asemaa.

Mitä tulee kuningasperheen tapoihin niin he ei ikinä arvostele ketään tai mitään. Mutta kuningas on velvollinen sanomaan jos joku tai jokin seikka poikkeaa hovin tavoista. Arvostelu ei kuulu ruotsalaiseen kulttuuriin.
 
Kuningas joutuu miettimään miten käyttäytyä Norjan prinsessa Mette Maritin häitä ajatellen. Hän lähettää sinne Victorian, Danielin, Carl Philipin ja Sofian. He ovat hyviä ystäviä Mette Marintin kanssa ja siksi heidän läsnäolo häissä on tärkeeä. Kuningas ei missään nimessä olisi kokonaan boikotoinut häitä. Taskan kuningas ja kuningatar läksiviät häihin, mutta heillä ei ollut ketään jota lähettää sinne. Kunikaalliset eivät oallistuneet iltajuhliin.


Kuningas on näköjään pakottanut Herra O'Neilin olemaan mukana avajaisissa. Se oli Chrisin ensimmäinen virallinen esiintyminen Ruotissa.  Madleinellekin tämä oli yllätys joutua olemaan mukana avajaisissa. Sofiakaan ei ole kiinnostunut näistä julkisista esiintymisistä. Tällä tavalla kuningas yrittää peittää juorut. Victoria ja Sivlia olivat vilustuneita, mutta mukana oli vaan oltava. Silvia jäi kuitenkin pois iltakonsertista.

Chris ja Sofia ei mielellään esiinny yhtä aikaa missään, sillä he pyörivät samoissa piireissä  New Yorkin aikoina, kun Sofia asui siellä. Varsinkin Sofia kärsii nyt tästä tuttavuudesta.


Pariskunta ei vaikuttanut olevan kovin onnellinen. Tuskin kumpikaan halusi olla mukana julkisuudessa, mutta kuningas käski...näin sai herra O'Neil maistaa kuninkaan määräysvaltaa, kun kerta tuli Tukholmaan. Kun nai prinsessan niin  käytös koskee myös aviopuolisoa, ainkain Ruotsissa on elettävä kuninkaan säänntöjen mukaan. Eikä kuningas ole ollut erityisen vaativa omille lapsilleen.


Kuningas järjesti 'festrait' omalla maatilallaan Stenhammarissa.

perjantai 6. syyskuuta 2024

Tukholman uusi T-bana


Tässä on Tukholman vanhat jo olemassa olevat metro-linjat ja uudet tekeillä olevat linjat tai jo olemassa olevien linjojen rakenteilla olevat jatkolinjat on merkattu hieman katkonaisella värillä.

Keltaisella ja sinisellä merkatut linjat tullaan rakentamaan ensimmäisinä. Vihreällä merkattu linja on siitä epäpävarma linja, ettei vielä tiedetä että mihinkä tämä vihreä-linja tulee päättymään. Luultavatsi se tulee päätymään Arena stadeniin, ainakin toistaiseksi. Tätä linjaa Arena Stadeniin on todekin hartaasti odottu.  Vihreällä linjalla on jo neljä haaraa.  Sinne pääse sähköjunalla, eikä kaukana kulje Tvärbanan raitiolinjakaan. Bussi 502 ja alueen lävitse. Mutta tunnelbana/metro on kaikille tukholmalaisille tärkein kulkuneuvo.

Siellä sijaitsee muun muassa Frends Arena, nykyään Strawberry Arena, mikä on Ruotsin jalkapallojoukkueen kansallisareena. Siellä pidetään myös suuria konsertteja. Nykyään sen omistaa norjalainen miljardääri Petter Stordalen, joka on asu ainakin parikymmentä vuotta Tukholmassa. Hän omistaa useita hotelljeea Tukholmassa. Hän sanoo rakastavansa ruotsalaisia. Kukapa ei tulisi toimeen ruotsalaisetn kanssa. Hän asui aikaisemmin keskustassa Scandic Continental hotellin ylimmässä kerroskessa, missä hänellä oli asunto. Hotellin omistaa Ruotsin valtio. Siitä hotellista pääsee suoraan lentokentille meneviin juniin ja busseihin, astumatta jalallaan ulos. 

Arena satdenissa on myös yksi Ruotsin jakoko Skandinavian suurin ostosgalleria Mall of Scandinavia. Rakennuksessa on Ruotsin suurin elokuvateatteri.

Suur-Tukholma koostuu kaikista Tukholman läänin 26 kunnasta, joista suurin on Tukholman kaupunki, nykyään vain kunta, missä on noin 985 000 asukasta. Pienin kunta on Nykvarn, jossa on 11 700 asukasta. Kaikkiaan Suur-Tukholman väkiluku on hieman yli 2,4 miljoonaa, mikä on 23% Ruotsin kokonaisväestöstä. Aikoinaan Ruotsiin  tulleet ja nyt iäkkäät muuttavat usien takaisin kotimaahansa. Ruotsi haluaisi ottaa enempi kiintiöpakolaisia mutta halukkaita ei näy olevan. Ruotsi on suositumpi rikkaampien pakolaisten keskuudessa. Ruotsin säännöt ovat kovat ja tiukat, eikä sillä päivärahalla (62 € vuorokuadessa) minkä saa voi kukaan elää. Päiväahaa ei ole nostettu 30 vuoteen.

Tukholma on suosittu kaupunki. Tukholman kaupunki tai kunta ei tee edes mainosta. He sanovat että turistit näyttää löytävän tänne mainostamattakin.

Tukholmassa kutsutaan metroa t-bana=tunnelbana nimellä, tai Tukholman slangin mukaan se on tube. Tukholman metro=tunnelbana avattiin vuonna 1950. Nyt metron rataa on 110 kilometriä, ja asemia on 101, joista yksi asema on poistettu käytöstä, ainakin toistaiseksi. 1,3 miljoonaa matkustajaa nousee metroon päivittäin. Metro on aivan välttämätön tukholmalaisille. Suur-Tukholm kasvaa kovaa vauhtia. Eikä sitä aiheuta pakosliet, niinkuin suomlaiste luulevat. Tänne muuttaa paljon väkeä töihin, koska täällä on jatkuva työväen pula,  ja rikkaat tulevat tänne investoimaan. Noin puolet Ruotsiin muuttavista asuu viidessä maassa: Kiinassa, Iranissa, Turkissa, Irakissa ja Venäjällä.

Uusi Tukholman metro projekti on yksi Ruotsin kaikkien aikojen suurimmista infrastruktuuri projekteista. Työ aloitettiin vuonna 2019 ja sen odotetaan kestävän muutaman vuoden 2030-luvulle saakka. Silloin 15,6 miljoonaa tonnia kivimassaa on kuljetettu pois. 18 uutta asemaa tullaan rakentamaan.

Metron lisäksi Suur-Tukholmassa kulkee paikalllisia sähköjunia. Tukholmahan ei ole päätepysäkki vaan  metrojunien ja sähköjunien väliasema.

Juuri kerrottiiin että uusi keltainen metolinja Fridhemsplanin ja Älvsjön välillä  tulee samaan 4 uutta metroasemaa, Liljeholmen, Årstaberg, Åratsafältetet ja  Östberga. Näillä  asemilla tulee metrolinja Blå kohtaamaan Gula linjan, jotta junan vaihto on mahdollista. Tämä projekti tulee olmaan yksi Tukholman kalleimpia rakennusprojekteja.

Kun metrolinjoja vedetään otetaan aina asuinrakennus suunnitelmat ensimmäisenä ja täkeimpänä seikkana esille. Tukhomalaiset haluaa asua niin lähellä metroasemaa kuin suinkin. 

Luoteis-Tukholmassa sinistä linjaa jatketaan kahdella uudella asemalla. Barkarbystadenin asema on keskellä upouutta kaupunginosaa. Suunnitelman mukaan tulee Barkarbyhyn 18000 asuntoa vuoteen 2030 mennessä. Barkarbysta tulee joukkoliikenteen solmukohta, josta on suorat yhteydet busseihin, lähijunille ja pitkänmatakn junille, eikä Barkarbystä ole pitkä matka Arlandan lenokentällekään. Matka-aika Barkarbysta T-Centraleniin tulee olemaan 23 minuuttia. Suunniteltu liikenteen alkaminen on vuonna 2026.

Odotetuin metrolinja tulee luultavasti olemaan Kungsträdgårdenista Sofian asemalle Södermlamilla. Sofian mertoasema rakennetaan noin 100 metriä maanpinnan alapuolelle harjun uumeniin.  Metroon pääsee useilla isoilla ja nopeilla hissihuoneilla, joihin mahtuu samanaikaisesti 40 henkeä. Aikaisemat hissityypit vie 5 minuuttia nousta metrosta ylös maanpinnalle, kun nämä modernit hissihuoneet nousee 30-sekunnissa. Hisseillä on erilliset generattorit sitä varten jos tulee sähkökatko. Syy siihen on ensisijaisesti se,  että Sofian metroaseman edessä seisoo Erstan sairaala. 

Meillä on omassa asuintalossa myös sellaiset hissit ja ulko-ovet mitkä toimii tarvittaessa generaattoreilla. Rappukäytävän ovi kadulle aukeaa talossasuvien puhelimilla.  

Lippuhalli rakennetaan Stigbergsparkenin keskelle. Aseman arvioidaan vastaanottavan 35000 metroon nousua ja poistumista päivässä, mikä on suunnilleen sama määrä kuin Hornstullissa. Sofiasta linja jakautuu kahteen linjaan, toinen suunniteilla olevaan Nackalinjaan ja toinen Sockenplanille, missä linja kohtaa entisen olemassa olevan metorlinjan.

Ja sitten lopuksi kaikista mielenkiintoisin linja, jatke Liljeholmenilta Älvsjöhön.  Fridhemsplanin ja Älvsjön välisellä linjalla on asemat Liljeholmenissa, Årstabergissa, Årstafältenissä ja Östbergassa. Alueella selvitetään mahdollisuutta liikennöidä linjaa kuljettamattomilla junilla, aivan kuten esimerkiksi Kööpenhaminan metrossa.

Matka-aika Fridhemsplan - Älvsjö: 8–10 minuuttia. Rakentamisen on suunniteltu alkavan vuonna 2025 ja rakentamisajaksi on arvioitu yhdeksän vuotta.

Mitä tämä tulee maksaman niin siitä ei ole  vielä kerrottu. Ja loppujen lopuksi se tulee kalliimaksi mitä auluperin on laskelmoitu.

Tukholman Riviera


Tässä  sitä päivää paistatellaan keskellä Södermalmia 

Marievikin laiturilla köllöttelee pulskia naisia, Lena Lervik

Marievik on uusimpia asunto-/toimisto alueita Liljeholmenilla. Marievikin sijainti on erinomainen. Uusi suunnitelma tarkoittaa, että Marievik rakennetaan uudelleen sekoitettuun kaupunkiympäristöön, jossa on noin 960 uutta asuntoa ja 27000 neliömetriä uutta toimistotilaa ja muuta toimintaa, samoissa rakennuksissa esikoluujakin. 

Tukholman keskustaajamaan rakennetut uudet alueet on rakennettu samalla tyylillä, siis samoissa rakennuksissa on asuntoja, konttoreita,  palveluja, myymälöitä, kahviloita ja ravintoloita. Alueelle ollaan rakentamassa myös uusia puistoja ja 'laiturikatu' uimalaitureineen.


Liljeholmstorget sen kuin kasvaa...

Citycon rakentaa Liljeholmenin torille asunto- ja toimitiloja peittämään Liljeholmstorgetin rata-alueen. Tänne ollaan rakennetaamssa 120 uutta asuntoa, 3000 työpaikkaa ja lasitettu aukio, jossa on tilaa toimintaan, kulttuuriin ja elämyksiin. Lijeholmen tulee olemaan ikään kuin kaupunki kaupungissa. 

Liljeholmenilla on yksi Tukholman keskustan suurimmista ostoskeskuksista Liljeholmstorget, mikä on erittäin suosittu paikka shoppailla ja tavata ystäviä. Täältä löytyy  yksi suurimmista second-hand myymälöistä. Tänne kulkee metrot 13 ja 14, monta bussia ja tvärbanan, mikä on raitiovan ja sähköjunan välimuoto, pysähtyy ostoskeskuksen edessä. Täältä lähte Flixbussit, lentokentäbussit ja Trosaan kulkevat bussit.

Joustava seikka Ruotsin kesässä on lähes huomaamaton siirtyminen syksyyn!

Kesä on ollut melko kolea, siis tyypillinen tukholmalainen kesä. Mutta Tukholmassa kesä kestää kauemmin kuin sisämaassa. Joten kesä tuli nyt syyskuussa Tukholmaan.


Aamulla sumu yllätti...

Täällä ei ole juuri koskaan ukkostakaan. Me ei edes muisteta kuinka monta vuotta siitä on viimeksi. Mutta eräs päivä meteorologeillekin yllätyksenä tuli yhtäkkiä ärhäkkä ukkosilma, mikä iski salmansa yhdeksään henkilöön, joista kaksi on hengenvaarassa. Ukkonen häipyi sen tien muualle. Minä kuulin vain yhden pamauksen.

Ukkoskuurot jämähtää melkein aina Mälaren järven ylle ja jää siihen kiertämään. Ukkonen ei millään halua liikkua Tukholmaa kohden. 


Uimarannalla ei ole ollut  tungosta


Tulihan se kesä vihdoin ja viimein Tukholmaankin


Tukholmassa on muutamia tällaisia aurinkoterassia. Uiminen on kuitenkin killelttyä. Yksi niistä sijaitsee ainakin Munkbrohamnen kävälytien varressa ja toinen Norra Riddarholmshamnen  kadun varrella.


Brunnspaerken strandbad, Frescati, metroasema Universitet

Tämä on erittäin siisti, auhallinen ja viihtyisä ranta. Tämä on yliopiston aluetta mutta silti ihan yleinen alue.  Alueella sijaitsee  myös  amerikkalaisten lasten lukio.

Tukholmassa on paljon uimarantoja. Kunta on tarkistaa uimaveden laatua jatkuvasti.








Mälartorget Gamla stan

Tämä on Red Bout Mälaren & rand of Stockholm hostelli/matkustajakoti, miten vaan. Avoinna vuorokaudet ympäri ja tarjoa aamiaisbuffet. Tämä on vain yksi monista laivoista missä on hostelli.

Södra Mälarstrandin rantakadun varrella on puolitoista kilometriä pitkä laivaparkki. Jostkut alukset käy tässä laiturissa ja ottaa matkustajia mukaansa, ja osassa asuu joitakin henkilöitä ja taas toisissa on hotelli/hostelli.

Kesä näköjään jatkuu Tukholmassa.