perjantai 8. toukokuuta 2015

Oscarskyrkan



Oskars kyrkan/Oscarskyrkan, Narvavägen 6
Avoinna kaikkina viikon päivinä kello 10-17

Tämä uusgoottinen kirkko on yksi Tukholman tunnelmallisimmista kirkoista. Tukholmalainen Gustaf Hermansson toimi arkkitehtinä ja kirkko avattiin käyttöön vuonna 1903. Hermansson suunnitteli myös Sofian kirkon Tukholmassa ja useita kirkkoja ympäri Ruotsia. Vaikak hän oli syntynyt ja kasvanut Tukholmassa niin hän mutui Sudnsvalliin ja siellä hän suunniteli paljon julkisa rakennuksia. Hän rakensi miellään tiilistä ja luonnonkivestä. Hän ei ollut millekään tyyliille uskollinen vaan sekoitti ja vaihteli tyylejä. Hän ei kehitttänyt mitään omaa tyyliä vaan kopioi sieltä ja täältä  ja näin hän jäi muiden ns kansallisromanttisten arkkitehtien varjoon. Mutta tulos oli aina hyvä ja mielenkiintoinen.

Kirkon ulkokuori on arkkitehdin piirustusten mukainen mutta sisustaa  on muunneltu melko rohkeasti. Hermanssonia kritisoitiin heti kirkon valmistuttua ja häntä syytettiin flirttailusta uusgoottisen tyylin kanssa. Uusgoottisesta tyylistä ei ruotsalaiset pitäneet, kai siksi, että se ei ollut ruotsalainen vaan englantilainen, eikä tippaakaan ruotsalainen uusklassinen tyyliltää, jolla oli jopa oma nimi Ruotsissa, gustaviansk stil, kustavialainen tyyli.

Narvavägen 2008b.jpg

Narvavägen on yksi Östermalmin paraatikaduista, leveä bulevardityyppinen katu, jonka reunoilla seisoo upeita asuinrakennuksia. Katu kulkee Karlaplanilta Standevägenille. Tässä kulki aikoinaan raitiovaunu. Narvavägenin varrella sijaitsee useita upeita palatseja ja Historiallinen museo. Ylipäätään tällä alueella on kaunista, siistiä ja rauhallista.


Narvavägen

Tukholman kaupungin sivuilta, Stockholms källan, löytyy paljon vanhoja valokuvia Tukholmasta. 

File:Narvavägen30-32c.JPG

Narvavägen 32, Argentinan, Portugalin ja Tunisian suurlähetystöt.


Kirjailija August Stimbergin asuinrakennus sijaitsi Karlavägen 82, Karlaplanilla

Ludvig Pettersson ja Sture Stenbeg suunnittelivat rakennuksen. Vuonna 1969 päätettiin rakentaa uusi rakennus (kuvassa) samalle tontille arkkitehti Hack Kampmannin suunnitelmien mukaan. Valmistuttuaan rakennuksesta tuli ultramoderni lasitetuilla klinkkereillä päällystetty rakennus. Asunnoista tuli kalliita.


Entisen rakennuksen rippeistä, Karlaväegn 82, rakennettiin Solnan kaupungissa sijaitseva Näckrosen'in metroasema.

Näckrosen, valv.jpg

Metroasema Näckrosen, Solna

Bromska palatset 2008e.jpg

Bromska Palatset, Narvavägen 26, on  Ranskan  suurlähettilään residenssi. Itse suurlähetystö sijaitsee Kommendörsgatan 13.

Bromska palatset 2008c.jpg

Palatsin omisti yksityishenkilö Gustav Emil Broms. Arkkitehdit Erik Larrerstedt ja Ludvig Pettersson suunnitelivat yhdessä tämän palatsin. Tyyliltään rakennus on lähinnä italialaista renessanssityyliä. Rakennuksesta löytyy useita hauskoja piirteitä ja yksityiskohtia, jos katsoo hieman tarkemmin sitä. 

Bromska palatset 2008f.jpg

Bromska palatset 2008d.jpg

Bromska palatset 2008b.jpg

Bromska palatset 2012 -3.JPG

Oscars Församlingshem.JPG

Oskarsin seurakunnan aikaisempi seurakuntakoti on myös komea rakennus.

Oscars Lillkyrka

Tuo pieni kappeli tuossa katujen kulmassa kirkon edustalla on todellakin söpö. En tiedä että mihinkä tarkoitukseen se on tehty ja mihinkä tarkoitukseen sitä nykyään käytetään. Kirkolla näyttää olevan paljon aktviteettejä joten tarpeeseen nuokin tilat varmasti ovat.

Oscars Lillkyrka

Luultavasti tätä pientä kappelia käytetään hautajaistilaisuuksissa. Tällä alueella asuu tunnettua väkeä joiden siunaustilaisuus pidetään juuri täällä Oscarin kirkossa. Ainakin useimmat näyttelijät siunataan viimeiseen lepoonsa juuri tässä kirkossa.

Kuningas Oscar II Bernadotten kunniaksi rakennettu kirkko, kun Oscar oli ollut kuninkaana 25 vuotta ja siksi kirkko sain kuninkaan nimen. Kuningas Oscar II kävi itse laittamassa peruskiven. 

Oscarilla oli kaksi vanhenpaa veljeä. Ensin kuoli hänen vanhin veljensä kun Oscar oli 22-vuotias. Hänen toisesta vanhemmasta veljestä tuli kuningas Karl XV, mutta kun hän kuoli oli Oscarin vuoro ottaa kruunu päähänsä. Hän ei ollut oikein varautunut siihen että hänestä tulisi kuningas. Oscar oli jo naimisissa Sofiansa kanssa kun hänet ja Sofia kruunattiin niin Ruotsin kuin Norjankin kuninkaaksi ja kuningattareksi. 

Unioni Ruotsin ja Norjan välillä hajosi vuonna 1905, jolloin Oscar sai luopua Norjan kuninkaan kruunusta. Norjalaiset olisivat haluneet että Oscarin pojasta tehtäisiin kuningas Norjaan, mutta Oscar ei sitä halunnut. Sen sijaan Tanskan prinssi Haakon VII Oldenburg'ista tehtiin Norjalle kuningas. 

Oscar uskoi vahvasti että kuningas oli Jumalan lähettämä sijainen maan päällä. Hän vaati että hän saa sen kunnioituksen joka hänelle hänen omasta mielestään kuului. Hän toimi Ruotsin kuninkaana 35 vuotta ja Norjan 33 vuotta. 

Kuningatar Sofiakin sai oman nimikkokirkkonsa Tukholmassa, Sofian kirkon Sädermalmilla

Oscars kyrkorum.jpg

Oscarin kirkko on rakennettu harmaanvalkoisesta kalkkikivestä. Kirkkosali on kolmelaivainen hallikirkko, malli joka on melko harvinainen Tukholmassa. Kuori on tasainen seinä, ei kaareettu.

Kirkkosali on melkein ennallaan sitten kun se valmistui vuonna 1903. Kirkossa on tehty luonnollisestikin huoltotöitä ja lasi-ikkunat on vaihdettu uusiin värikkäänpiin joissa on kuvattu raamatullisia tapahtumia. Lasi-ikkunat  vamisti norjalainen Emanuel Vigeland. Samalla vaihdettiin messinkiset kattokruunut tammipuusta tehtyihin. 


Koret

Vanha uusgoottinen alttari poistetiin  vuonan 1956 ja Otar Hökerberg valmisti ja John Lundquist suunnitteli uuden alttarin kullasta ja pronssista. 


Oscarskyrkan suurimmat nähtävyydet ovat nämä upeat lasi-ikkunat, jotka on Emanuel Vigeland taitaavsti valmistanut 1920-luvulla. Kirkossa on kaiken kaikkiaan 33 suurta lasimaalausta. Vigeland  on  myös valmistanut tuon erittäin vaikutuksen tekevän lasimaalauksen pääalttarillekin. 

Oslossa sijaitsee Vigeland museo. Köpenhaminassa hän on maalannut 80 suurta ikoonityyppistä maalausta Vålerengen kirkkoon.



Oscarskyrkan

Oscarskyrkan


Oskarinkirkon urut taitavat olla Tukholman toisekesi suurimmat. Vain Konserttitalossa on suuremmat urut.

Oscarskyrkan

Oscarskyrkan

Oscarskyrkan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti