maanantai 6. kesäkuuta 2016

Djurgården



Kungliga Djurgården/kuninkaallinen Djurgården

Kerroin Djurgårdsstadenista (tuo alue saaren lounaisessa kolkassa) jo aikaisemmin, niin jatkan Djurgårdenin saaresta lisää. Täästä saaresta olisi paljonkin kerottavaa.

Osa Djurgårdenin saaresta on ns kuninkaallista käyttöoikeusaluetta, mutta kaikilla on alueella vapaa liikkumisoikeus. Saaren keskeisin osa on ns kuinkaallista aluetta ja siellä sijaitsee useita rakennuksia ja puutarha ja puisto, jotka kuuluvat hoville, kuten mm Rosendals slott ja Rosendals trädgård. Täällä ole kertonut siitä alueesta aikaisemmin.


Djurgårdskanalen on nimeltään tämä kanava joka erottaa Djurgårdenin saaren Östermalmista ja Ladugårdsgärdetistä.


 Molemmin puolin kanavaa kulkee kävely-pyörätiet


Etualalla Djurgårdenin saari ja Nordiska Museet, taustalla Skeppsholmenin saari ja Gamla Stan. Oikealla taustalla häämöttää Tukholman kaupungintalo, joka sijaitsee Kungsholmenin saarella.


Tämän sinisen portin kohtaa heti kun tulee siltaa pitkin Djurgårdenin saarelle. Portista lähtee Djurgårdenin pohjoinen kävelytie ja kaunis Rosendalsvägen, jota pitkin pääsee Rosendalin linnaan, sen puistoon ja puutarhaan. 






Oikealla puolella heti sillan jälkeen on Sjöcafet, jonka yhteydessä on infocentrum koskien Kuinkaasllista Djurgårdenia. Täällä on iltaisin kaunis auringonlasku nähtävissä.


Djurgårdenin saaren itäisessä päässä sijaitsee ihana keskakhvila Blockhusporten. Tänne saaren perille pääsee bussilla 69 ja saaristolaivalla 80, johon käy myös paikallisliikenteen bussiliput. Liput on ostettava etukäteen tai maksettava kännykällä. 

Bussi 69 ei kulje Djurgårdenin siltaa pitkin vaan se tulee pohjoisesta päin Djurgårdsbrunnsvägeniä ja siitä sillan ylitse pitkin Manillavägeniä ja käy vain kääntymässä täällä saaren itäisessä päädyssä. Samalla bussilla pääsee myös Thielska Galleriet.




Nordiska museet.jpg

Nordiska Muséet, Djurgårdsvägen 6-16

Nordiska Muséet on yksi upeimmista tukholmalaisista museoista ja upeimmista rakennuksista. Museo on avoinna joka päivä kello 10-17 ja keskiviikoina avoinna kello 20.00 saakka. Kesäaikaan museo on avoinna joka päivä kello 9-18.

Sisäänpääsymaksu 100 kr. Syyskuusta toukokuuhun on ilmainen sisäänpääsy keksiviikkoisin kello 17-20.

Lapset ja nuoret alle 18-vuotiaat ilmainen sisääpääsy.
Museosta löytyy leikkitupa, kirjasto, arkiivi, ravintola ja tilat koululuokkia varten.

Nordiska muséet pitää huolen myös muutamista kartanoista ja linnoista kuten Julita gård, Tyresö slott, Svindersvik ja Härkeberga. Tyresön linnasta ole kertonut täällä.

Nordiska Muséet/Pohjolan museo rakennus om todellakin promea. Rakennus on niin valtavan suuri, joten sitä on vaikea valokuvata kokonaan. Arkkitehti Isak Gustav Claeson suunnniteli museon vuosisadan vaihteessa. Isak Gustav Claeson oli hyvin ahkera arkkitehti, joka ehti suunnitella mahdottoman määrän rakennuksia, linnoja ja palatsejakin elämänsä aikana. Hän suunnitteli jopa ensimmäisen puhelimenkin vuonna 1894.


 Kuningas Gustav Vasan patsas

Isossa päähallissa melkein vastapäätä sisäänkäyntiä löytyy tämä iso patsas, joka kuvaa kuningas Gustav Vasaa. Gustav Vasan merkitys koko Pohjolalle on ollut suuri.




Djurgårdenin saarta on kutsuttu myös nimellä Valdemarsön. Djurgårdenin saari sijaitsee Waldemarsudde nimistä niemeä vastapäätä. Niemessä sijaitsee yksi Ruotsin suurimpia turistikohteita, Prinssi Eugenin koti ja ateljee, josta tuli hänen kuoltuaan upea Museo ja aivan ihaan puistoslaue. 

Saarelta löytyy erittäin paljon nähtävyyksä, kaunista luontoa ja vanhoja tammipuita. Tammipuu on muuten Tukholman kaupungin symbooli puu. Tukholmaa ennen vanhaan nimitettin Tukholman slangilla  Ekeniksi/tammeksi.


Prinssi Eugenin tammi, Waldemarsudden

 Täällä olen aikaisemmin kertonut Waldemarsudden'ista.

Djurgårdenin saaren kaupunkiasutus sijaitsee saaren lounaisessa osassa, ja se alue on nimeltään Djurgårdsstaden. Täällä olen siitä kertonut aikaisemmin. Saari on muuten puistoauetta ja siellä täällä on huviloita, museoita, gallerioita ja Italian suurlähetystö. Asukkaiden joukossa on kuninkaallisia, diplomaatteja, kirjakustantajia, kaupunginjohtajia, pankkitirehtöörejä ja taiteilijoita. Hyvin suuren alueeen saaresta vie Skansenin ulkoilmamuseo ja huvipusto Gröna Lund. Skansenista olen kertonut täällä.


Kungseken/kuninkaan tammi ja Manillaskolan/Manillakoulu, joka on toiminut sokeiden ja mykkien kouluna. Nykyään koulun omistaa Fredrikshovin linnakolu, joka sijaitsee Östermalmilla jossa tilat kävivät ahtaiksi. Frederikshovin linnakoulu on Ruotsin kuuluisin peruskoulu. Se on yksityiskoulu johon on valtavat jonot. 


Pysty esittää Manillakoulun perustaja Pär Aron Borg'ia. Hän keksi ruotsalaiset viittomakielen aakkoset. Pär Aron Brog pyysi kuinkaalta varoja perustaa tämän koulun. Manillakolu toimii vieläkin, mutta erilaisilla ehdoilla.

Listonhill.jpg

  Villa Listonhill

Arkkitehti Fredrik Magnus Piper sunnitteli tämän huvilan Englannin suurlähettiläälle 1700-luvun lopulla. Huvila on suunniteltu paljolti italialaisen arkkitehdin Andrea Palladion suunnittelemien huvilojen mukaan. Palladio suunnitteli parikymmentä huvilaa Veneton provinssiin Italiaan, josta arkkitehti Piper otti mallia.

Tässä huvilassa on myöhemmin asunut Konstantinopelin ja myös Washingtonin suurlähettiläät. Kaksi tukholmalaista tukkukauppiasta ovat myös omitsaneet vuorollan huvilan. 

Sweden. Stockholm. Djurgården 084.JPG

Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian tirehtööri Carl Abraham Arfwedson asui myös tässä huvilassa ja hänen aikanaan huvilasta tuli Tukholman sosieteetin huvittelupaikka. Arfwedson oli yksi ns Skeppsbron aatelisista, joilla oli oma laivasto ja tukkumyyntifirma. Huvila kuuluu nykyään kuninkaalliseen Djurgårdeniin ja huvila on nähtävästi vuokralla.

Huvilan pohjoispuolella on Ruotsin pohjoisin pyökkimetsä. Silloinen valtion metsänhoitaja ja metsäntutkija  Israel af Ström istutti pyökit 1820-luvulla.

Walmundsön on rautakautinen hautakenttä saarella ja siitä nimestä tulee Waldemrsudde, jossa sijaitsee Prinssi Eugenin koti ja taidegalleria, josta olen aikaisemmin kertonut täällä. Alueen omisti 1300-luvulla Klaran nunnaluostari ja 1400-luvulla alueesta tuli kuninkaallinen metsästysalue. Kuningas Johan III hankki tänne Djurgårdenin villiläimiä, poroja, hirviä ja kauriita, joita kuningas sitten kävi metsästämässä.  Siitä tuli saaren nimeksi Djurgården/eläintarha. 

Porfyrurna Rosendal 01.JPG

Rosendals slott ja Rosendals trädgård

Kuningas Karl XIV:n ajalla 1820-luvulla kuninkaalliset viettivät paljon aikaa Djurgårdenin saarella. Kuningas rakennutti saarelle  jopa huvilinnan,  Rosendals slott. Täällä  lisää linnasta.

Rosendalin linna on melko pieni mutta erittäin kaunis. Sen rakennuttii 1820-luvulla ensimmäinen Bernadotte kuningas Karl XIV Johan. Arkkitehtinä toimi Fredrik Blom joka rakennutti linnan osina ja kuskautti osat paikalle koottavaksi. Linnnaa näytetään kesäaikaan ryhmissä. Täällä lisää infoa. Linnan ympärillä oleva puistoaleun on aivan taivaallisen kaunis ja hyvin hoidettu. Alueella saa liikkua ja oleskella vapaasti.



Taide- ja teollisuusnäyttely Tukholmassa 1897


Tukholma näyttely vuonna 1897

Djurgårdenin saarella on pidetty kolme Tukholmanäyttelyä vuonna 1866, 1897 ja 1909. Suurin näyttely oli vuonna 1897, jota varten rakennettiin lukuisia rakennuksia, joista on vieläkin useita jäljellä. Esittelen niistä joitakin tässä.

Sweden. Stockholm. Djurgården 141.JPG

Skånska Gruvan näyttelypaviljonki, Rosendalsvägen 24,
 (Djurgårdenin pohjoisella rannalla)

Arkkitehti Gustav Wickman suunnitteli tämän näyttelyhallin joka sai nimekseen Skånska Gruvan. Hallissa esiteltiin erilaisia skånelaisia tuotteita kuten sokeria, tiiliskiviä ja sementtiä. Näyttelystä tuli erittäin suosittu ja ehkä se oli rakennus joka veti puoleensa uteliaita. Rakennukseen pääsee vieläkin tutustumaan, jos maksaa sisäänpääsymaksun. Rakennus kuuluu Skansenille.

Rakennuskessa riehui tulipalo 1990-luvulla mutta nykyään se on kunnostettu ja siinä on suosittu kahvila nimeltä Flickorna Helin Voltaire Cafe. Kahvilan omat sivut täällä.

Skånska gruvan - Stockholm, Sweden - DSC01713.JPG

Kahvilalla on iso terassi


Villa Lusthuspoten, Djurgårdsvägen

Tämä huvila sijaitsee entisen kuninkaallisen metsästysalueen sisällä. Rakennus on raknnettu kahteen kertaan kahden eri arkkitehdin suunnitelmien mukaan. Huvilassa on asunut vuorollaan parikin tukkukauppiasta perheineen. Vuonna 1940 lahjoitettiin huvila Nordiska museet'lle. Rakennuksessa toimii museon johtokunta ja Institutet för Livstidsforskning/museon etnologien laitos.







 Villa Lusthusporten'iin kuuluva lisärakennus


  Kahvila  Ekorren, Biskopsvägen 3, on myös Tukholman näyttelyajalta

Kahvila avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1911. Alunperin kahvila möi Loka mineraalivettä, jota myydään vieläkin kaupoissa. Vuonna 2007 oli pakko korjauttaa keittiö jotta saattiin lupa myydä alkolijuomia. 

Kahvila on avoinna kello 10-21 kesäaikaan.



 Kahvila on saanut modernit istumapaikat

Jägarhyddan 2013a 02.jpg

Jägarhyddan, Djurgårdsvägen 23

Arkkitehti Fredrik Liljekvist suunnitteli tämän kauniin rakennuksen kuinkaalliselle metsästysklubille.





Wärdshuset Ulla Winblad, Rosendalsvägen 8 (pohjoinen rantakatu)

 Luksusluokan ravintola.



Ulla Winblad


Ulla Winblad 



Villa Godthem, vastapäätä Wärldshuset Ulla Winbladia


Niin Ulla Winblad kuin Villa Godthem ovat erittäin korkeatasoisia ravintoloita, ja erittäin kalliita. Mutta voihan tässä ulkokahvilassa käydä juomassa kahvit ohi kulkiessa.

Hasselbacken2009.JPG

Hasselbacken on ravintola joka avattiin jo vuonna 1853. Myöhemmin ravintolaan on liitetty myös hotelli ja siinä jossain välissä rakennuskessa on asunut myös privaattihenkilöitä. 

Hasselbacken portal 2011.jpg

Bellmanstatyn Hasselbacken 2011.jpg

 Trubaduuri Bellmannin patasas

Villa Hasselbacken 2013 01.jpg

Villa Hasselbacken

Cirkus 2007b.jpg

Cirkus

Cirkus on Pohjolan suurin yksityinen teatteri, joka vihittiin käyttöön vuonna 1892.Rakennukseen on vastikään rakennettu lisärakennus nimeltä Scandiascenen.



Scandiascenen

Seglora kyrka Skansen Stockholm Sverige.jpg

Skansen, Seglora kyrkan

 Täällä olen aikaisemmin kertonut tästä kirkosta.

Liljevalchs konsthall 2007 2.jpg

Liljevalchsin taidemuseosta olen jo akaisemmin kertonut täällä. Taidemusoon ollan rakentamassa uutta lisrärakennusta parhaillaan, joten museo on suljettu.

ABBA Museum 2014.jpg

 Abba museo, Djurgårdsvägen 68

Rosenvik.JPG

Rosenvik

Oakhill 1.jpg

Oakhill on Italian suurlähetystö, josta olen kertonut täällä.

Villa Alnäs July 2011.jpg

Villa Alnäs

Tukholman kalleimmat ykistyisasunnot löytyvät täältä Djurgårdenin saarelta, kuten tämä privaatihuvila Villa Alnäs, joka on siinä 50 miljoonan luokkaa, ehkä enempikin.

Nedre manilla från söder i augusti 2009, Kruthuset till vänster, Galleriet till höger.

Nedre Manilla, Djurgårdsvägen

Tämän ison huvilan omistaa Bonnierin suku.

Lusthus Manilla 2010c.jpg

 Bonnierin huvilaan kuuluva huvimaja

Sweden. Stockholm. Djurgården 092.JPG

Djurgårdsvägenin rantakadun varrella sijaitsee Djurgårdenin upeimmat privaatti huvilat. Tämä on ihan julkinen kävelytie joka kulkee pitkin rantaa. Useimmat näistä huviloista on arkkitehti Ragnar Östberg suunnitellut 1800-1900-lukujen vaihteessa.

Villa Mullberget sommar.jpg

Villa Mullberget

Tämä iso huvila on kansallisromattinen tyyliltään ja rakennettu Elin ja Yngve Larssonin asunnoksi 1900-luvun alussa. Elin oli Bonnier tyttönimeltään. Yngve Larsson oli filosofian tohtori, valtiotieteilijä, poliitikko, porimestari, eduskunnanedustaja ja Tukholman kaupunkikollegion puheenjohtaja. Yngve Larssonilla on ollut suuri merkitys Tukholman kehityksessä monella tapaa. Hän oli erittäin ansioitunut herra ja hän on saannut  monen monta kunniamerkkiä niin Ruotsista kuin ulkomailtakin.

Villa Mullberget, May 19, 2008.jpg

Villa Mollberg

Stockholm 2009 PD 112.JPG

Täcka Udden, Djurgårdvägen

Tämän ison huvilan ja suuren tontin omistaa Wallenbergit. Tai ei kai kukaan Wallenbergeistä asu täällä. Wallenbergien imperiumin investointifirma Investor ja Wallenbergien omistama pankki SEB, jotka omistavat rakennuksen. Rakennusta käytetään enimmäkseen edustustarkoituksiin.

Täcka udden dec 2011a.jpg

 Täcka Udden

 Täcka Udden 02.JPG

 Täcka Udden

Allè i Stockholm.jpg

 Djurgårdvägen

Djurgårdslinjen 342 050701.jpg

 Djurgårdsvägen

Sweden. Stockholm. Djurgården 044.JPG

Sweden. Stockholm. Djurgården 055.JPG

Allmänna gränd 06.JPG

Almänna gränd

Djurgårdspumpen 2011a.jpg

Djurgårdspumpen, Djurgårdslätten

Kalle och Emma 2011b.jpg

Kalle ja Emma

Lilla Hasselbacken 2011a.jpg

Lilla Hasselbacken niminen ravintola

Djurgården Sollidsbacken 2011.jpg

Villa Diorama

Villa Bergabo hösten 2007.

Villa Bergabo

Villa Bergsjölund i april 2009

Villa Bergsjölund

Kuuluu Bonnierin suvulle

Byströms villa 2009a.jpg

Byströmin huvila, jossa asuu nykyään Espanjan suurlähettiläs

Villa Eolslund 2005.jpg

Villa Eolsund
Tämäkin on privaattiasunto

Villa Ekarne April 2015 01.jpg

Villa Ekarne
Saksan suurlähetystö

Sweden. Stockholm. Djurgården 142.JPG

Villa Fjeldstuen, Rosendalsvägen

Villa Kvikkjokk 2012c.jpg

Villa Kvikkjokk


Villa Parkudden

Tämä huvila kuuluu hoville. Huvilassa on asunut prinssi Betil ja prinsessan Lilian. Huvila on täyskorjauksen alla ja siihen tulee luultavasti muutamaan prinssi Carl Philip ja  prinsessa Sofia kun huvila on korjattu ja kunnostettu.



 Sirishov, Rosendalsvägen
Tämän ison huvilan sai Wallenbergin tytär Siri Eleonora Wallenberg häälahjaksi kun hän meni naimisiin Erik Karl Oxenstierna af Korsholm och Wasa kanssa. Nykyään huvilassa asuu Sirin tytär Sofie miehensä Anders Gyllangin kanssa.

Sirishov - Stockholm, Sweden - DSC01706.JPG

Sirishov

Villa Solhem, hösten 2007.

Villa Solhem, Djurgårdsvägen

Villa Grut 2009b.jpg

Villa Sunnanlind
Tämä huvila on myös Bonnierin suvun omistuksessa

Djurgårdsslätten Skansen 2010.jpg

Skansenin sisäänkäynti

Djurgårdens brandstation 2015.jpg

Djurgårdenin paloasema

Mjolnargarden.jpg

Gröna Lund Entrance Stockholm Sweden 15731595610.jpg

Eclipse Gröna Lund 2014b.jpg

Gröna Lund

Djurgardsstaden 7.jpg

Bellmanhuset, Långagatan

Manillavägen 2010.jpg

Manillävägen bussipysäkki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti