lauantai 15. lokakuuta 2016

Ängsö



 Ängsön kansallispuisto

Täältä voi ladata kartan!


Ängsön saari on kansallispuistoalue, joka sijaitsee Tukholman pohjoissaaristossa, Norrtäljen kunnassa. Tukholmasta linnuntietä noin reilut 50 km. Norrtäljen kunnassa sijaitsee 88 luonnonpuistolauetta ja kunnalla on omat luontovahtinsa, jotka tarkkailevat että sääntöjä noudatetaan. Vahdit toimivat myös oppaina vierailijoille.

Ängsön kansallispuisto oli yksi Euroopan ensimmäisistä ja toinen ruotsalasista. Kansallispusisot saavat paremman ja varmemman suojelun kuin luonnonpuistot ja -reservaatit. Hallitus ja eduskunta päättä mitkä alueet saavat kansalispuiston arvon ja suojelun. Kansallispuistojen alueet omistaa aina valtio. 

Ängsön kansallispuisto perustettiin vuonna 1909. Samaan aikaan Ruotsi sai kahdeskan muuta kansallispuistoa. Ängsö on erikoinen luonnonpuisto, koska täällä on vieläkin hyvin säilynyttä maanviljelysaluetta. Saari on perinteistä maanviljeyaluetta, niittyineen ja luonnonlaitumineen. Täältä löytyy nyös perinteinen vanha kartano. Keväällä kukkii pellot täynnä kukkia. Täällä kasvaa jopa orkideoita. Myös runsaasti lintuja asustaa tällä erittäin luonnonkauniilla saarella.  Engsön saari oli 1600-luvulla  kaksi eri saarta, kunnes maanpinta nousi ja saaret yhtyivät.

Saarella ei ole kahvilaa, ei ravintolaa eikä yöpymismahdollisusutta, joten on otettava reppu mukaan, syötävää ja juotavaa. Uimapuku on myös hyvä olla mukana, sillä saarelta löytyy paikkoja joissa voi pulahtaa mereen. Saarelta löytyy pari kolme kuivavessaa ja penkkejä, joilla voi istua ja levähtää ja syödä eväät.

Ängsö brygga

Ängsön laivalaituri

Ängsö Ankomst.JPG

Toinen laituri


Ängsön saari sijaitsee noin 15 kilometriä Norrtäljestä. Tänne voi matkustaa omalla veneellä tai Waxholmsbolagetin tai Blidösundsbolagetin saaristolaivoilla. Kesäaikaan kulkee Blidösundsbolagetin saaristoalaiva päivittäin Tukholmasta Strömkajenin laiturista Ängsön saarelle. Samat laivat käyvät myös Östanån laiturissa matkan varrella. Yksityiset veneetkin saa ankkuroida saareen, mutta 1.helmikuusta-15.elokuuta on kiellettyä ankkuroida tai edes kävellä saaren itäiselleä puolella lintujen rauhoitusaikana. Viime kesänä alkoi myös kulkeemaan laiva Furusundista, jolla on kätevä tehdä päiväretki saarelle. Saarella olo aikaa jää 3,5 tuntia. 


Tukholman pohjoinen saaristoalue. Täältä löytyy koko saariston laivaliikenne kartta! Kaikki alukset eivät ole liikentessä talven ylitse. Täällä talvikauden liikenteen aikataulut! Täällä voit tehdä reittihaun, koskee koko Tukholman alueen liikennettä.

Ängsö bebyggelse 01.JPG

Ängsö besöksnäring 02.JPG




Saarella on ruokailupaikka jonka yhteydessä on myös vessat. 

Haluttaessa voi laivalta ostaa opastetun kiertokäynnin. Luntovahdit odottaa laiturilla ja johdattelevat sittn vieraita ympäri saarta. Tänen siis voi tulla vuoden kaikkina päivinä, mutta saarelle ei pääse muuta kuin laivalla tai veneellä. 





Ängsö bostadshus 01.JPG


Ängsö ek 01.JPG




Adam ja Eva orkideat (=Seljakämmekkä) ovat rauhoitettuja. Näitä voi nähdä myös Tyrestan Kansallispuistossa Tukholman eteläpuolella. Toukokuun lopulla orkideat kukkivat. Niitä voi käydä ihailemassa saaren pohjoisessa kärjessä. saarella kasvaa paljon erilaisia niittykukkasia.



Ängsö ekonomibyggnader 05.JPG

Ängsö ekonomibyggnader 07.JPG

Ängsö hagar 11.JPG

Ängsö kohage 05.JPG

Ängsö naturguide 11.JPG

Ängsö sjöbod.JPG


Ängsö ängar.JPG



Upplannin maakunta on erittäin luonnonkaunista aluetta.Luonnollista maalaismaisemaa. Silti Upplannista löyyy vaikka mikä määrä nähtävyyksiä ja mukavia yöpymispaikkoja. Täällä passaa viettää kesälomaakin. Nämä Tukholman saariston pohjoiset saaret ovat rauhallisia kesänviettopaikkoja. Furusund on jopa todellin helmi.



Penningbyn linna vasemmalla, Angsön kansallispuisto kartalla alareunassa ja Furusund oikeassa yläkulmassa. Suomenlaivat kulkevat Furudsundin ohitse.

Tukholmasta Norrtäljeen pääsee suorinta tietä E18 tietä pitkin. Mutta Norrtäljeen pääsee myös valtatietä 276, jolloin voi poiketa katsastamassa Penningbyn linnaa, ainakin ulkoa päin.



Penningbyn linna sijaitsee mantereen puolella. Linna on peräisin 1400-luvulta ja linnan omistaja oli Birgitta Torsdotter Bonde. Birgitta oli marski Tord Bonden ja Iliana Åkesdotter Tottin tytär. Birgitan ensimmäinen aviopuoliso oli Gustav Vasan isosiä.

Penningsbyn linnan osti 1600-luvulla Beata de la Gardie Johansdotter, joka syntyi Turun linnassa. Hän jäi leskeksi avioliitostaan Lennart Torstensonin kanssa. Torstenson toimi kuningas Gustav II Adolfin armeijan ylikomentajana kolmekymmentä vuotta. Siitä palkkioksi kuningas antoi Torstensonille oman läänityksen, Ortalan, jossa jo silloin sijaitsi ruukkiyhteiskunta. Torstensonista tuli Ortalan kreivi vuonna 1647. Torstenson omisti Tukholmassa palatsin, jossa nykyään sijaitsee  Ruotsin hallituksen ulkoministeriö. Torstenson omisti myös Ulvsundan linnan Tukholmassa ja Göteborgissa residensin, jossa nykyään asuu maaherra. Riddarholmin kunikaallisessa kirkosssa Tukholmassa on Torstensoneilla hautakammio.

Beata halusi että hänen poikansa Anders Torstenson saa kreivikuntansa Ortalan pääpaikaksi Penningsbyn linnan, koska Ortalassa ei sijainnut linnaa. Ortalan alue oli valtavan laaja. Venäläiset sytyttivät Ortalan palamaan, joten suuret alueet tuhoutuivat. Ortala sijaitsee hieman Norrtäljestä pohjoiseen. 

Anders Torstenson oli valtioneuvos, Ortalan kreivi ja Eestin kenraalikuvernööri. Hän oli myös vapaaherra monessa eri pitäjässä. Kaiken tämän lisäksi hän toimi kuningatar Kristinan kamariherrana, kun hän oli vain 11 vuotias. Mutta Anders oli ainoa lapsi Torstensonin perheestä, joka jäi eloon. Anders sai vaimonsa kanssa viisitoista lasta joista useimmat kuolivat melko pian eikä pojista yksikään ehtinyt saada perillisiä, joten suku kuoli sukupuuttoon. Andersin vaimo Catharina Oxenstierna sai pitää Ulvsundan linnaa asuntonaan kuolemaansa saakka.

Kreivitär Maria Juliana von Rosen laitatti 1800-luvulla ison puiston Penningbyn linnan ympärille, siihen aikaan muodissa olevan englantilaisen puiston. Linnassa syttyi tulipalo vuonna 1831. Linnassa on asunut mahdoton määrä henkilöitä ajan saatossa. 

Simon Olof Nordström osti linnan vuonna 1836. Hän oli Gustavsbergin porsliinitehtaan intendentti. Nordströmin suku omistaa linnan vieläkin. Viisi Nordströmin veljestä, Friz, Simon, Sten, Vilhelm ja Erik isännöivät nykyään linnaa. Veljekset pilkkoivat tontteja linnan tiluksilta ja möivät ne. Nyt heillä on vain perintölinna halussaan. Linna on osakeyhtiö vuodesta 1949 lähtien.



Furusund

Ja jos on aikaa ja haluja niin Penningbystä voi ajaa saarelta saarelle ja päätyä Furusundiin. Furusund on perinteinen tukholmalaisten kesänviettopaikka. Täällä viihtyy.



 Penningsbyn linna

Linnaa näytettiin 1-31.heinäkuuta tiistaista sununtaihin kello 13.00. Kiertokäynti kesti tunnin. Pääsymaksu 100 kr.  Lapset ja opiskelijat 20 kr. Toukokuusta syyskuuhun vain ryhmät saavat tulla vierailulle. Vierailuajasta on sovittava etukäteen.

E-mail: penningbyslott@hotmail.com

Lähemmin tietoa vierailuajoista löytyy täältä. Samalta sivulta löytyy tietoa myös muista kohteista.

Tukholamasta bussi 640. Bussi lähtee Danderydin sairaalan luota. Bussin vaihto Åkersbergassa bussiin 641. Pyydä kuskin jättämään Penningsbyn pysäkille. 


 Uimarantoja löytyy lähistöltä.

Toinen mielenkiintoinen kohde on lähteä  ajamaan Penningbyn linnan luota suoraan kohti merta, saarelta saarelle pitkin tietä 278, joka päätyy Furusundiin. Fursundin kapeansalmen kautta kulkevat melkein kaikki laivat Ahvenanmalle, Suomeen, Pietariin ja Tallinnaan. Furusundia vastapäätä sijaitsee Yxlan pitkä ja kapea saari jonka pohjoisin niemi sijaitsee Furusundin kohadlla ja on nimeltään Köpmanholm. Kapea Furusundsleden laivaväylä on akerasti liikennöity väylä. Salmen yli kulkee autolautta joka kuljetta matkustajat ja autot neljässä minuutissa. Tosisin sanoen Furusundista pääsee autolla Yxlan saarelle, joka on erittäin suosittu saari asua ja viettää kesää. Yxlan saarella kulkee jopa Tukholmna paikallsiliikneteen SL:n bussi numero 632. Yxlan saarelel pääsee suoraan Tukholmasta vaxholmsbolagetin laivoilla.




Niin Furusundin puolella kuin Yxlan saarellakin on kesäaikaan monin verroin enempi väkeä kuin talvella. Monet tukholmalaiet viettävät täällä lomiaan, viikonloppuja ja juhlivat juhannusta. Jo meneneillä ajoilla ylempi luokka tukholmalaisia saapui tänne joten oli rakennettava Värdshus/majatalo heitä varten. Monet sen ajan kuuluisuudet viettivät täällä kesää, kuten kirjailijat, muusikot ja taiteilijat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti