maanantai 19. lokakuuta 2020

Voihan itku


Aika on kulunut ihmeen nopeasti, kaikesta huolimatta. Maailma on kamalassa tilanteessa ja Euroopassa on melkein kaikissa maissa enempi tartuntoja nyt kuin keväällä ensimmäisen tartunta-aallon aikana. Ruotsissa ei  ole luultu että me voitaisiin saada uusi aalto, vaan on luultu että me saadaan suuri piikki nyt syksyllä. Tartunnat Ruotsissa olivat hyvin alhaalla kahden kuukauden ajan, mutta nyt kahden viikon aikana tartunnat nousivat yhtäkkiä korkealle, mutta kukaan ei osaa sanoa onko tämä toinen aalto, vaiko vain se odotettu iso piikki. 


Katarinan kirkko

Ruotsissa on kuollut melko paljon vanhenpaa väkeä koronaan, ja se johtuu suurimmalta osalta siitä ettei meillä oel rajoituksia, vaan kaikki saa luvan lähteä ulos hoitamaan asioitaan. Keväällä kuoli runsaasti viimeisimmillään olevia vanhuksia hoivakodeissa. Sitten saatiin ne tartunnat loppumaan, mutta nyt on taas päässyt tartuntoja henkilökunnan mukana hoivakoteihin. Vanhusten kodinhoidossa on tullut lisää tartuntoja, mutta eniten tartuntoja on yliopistoissa, korkeakouluissa ja lukioissa. Urheilipiireissä on alkanut esiintyä runsaasti tartuntuntoja, varsinkin joukkueurheilu lajeissa.

Säät ovat suosineet Tukholmassa

Italiassa on tilanne vielä pahempi kuin Ruotsissa, vaikka ensimmäinen aalto oli Italiassa jo kauhea. Melko kamala se oli Ruotsissakin. Italiassa jatkuu hätätila ainakin vuoden loppuun saakka.


Mosebacke, syksy on tullut yhtäkkiä

Voihan itku. Ihmiset ovat väsyneet pandemiaan ja mielenterveys on suuressa vaarassa. Olen huomannut että oma mielialani on muuttunut. Saan kyllä ajan kulumaan, siinä ei ole ongelmaa. Tätä jatkuu vielä ainakin ensi kesään saakka ja se tieto masentaa. 


Kesän viimeiset kukat

Toivotan kärsivällisyyttä kaikille ympäri maapalloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti