lauantai 16. huhtikuuta 2016

Järnpojken ja suomalainen seurakunta


Suomalainen kirkko

 Avoinna ainakin sunnuntaisin kello 11.00, jolloin pidetään jumalanpalvelus

Erilaista toimintaa ja tapahtumia järjestetään ympäri Suur-Tukholmaa

Suomalainen kirkko sijaitsee Slottsbacken/Linnanmäessä, Tukholman linnan vieressä, Gamla Stan'issa. Alunperin kirkon nimi on Fredriks kyrka.  Fredrik I oli Ruotsin kuningas vuosina 1720-1751. Hänen siviilinimensä oli Friedrich av Hessen ja hän oli saksalaista alkuperää. Hän onnistui saada ruotsalainen prinsessan Ulrika Eleonora vaimokseen. Ulrikasta tuli valtaapitävä kuningatar isänsä kuoltua, mutta hän luovutti vallan miehelleen, joka kruunattiin kuninkaaksi.  Huhuttiin että Fredrikin  valtaannousun takana olisi ollut salaliitto. Fredrik kuoli jätämättä jälkeläisiä. Juuri ennen kuolemaansa kuningas hävisi
sodan Venäjää vastaan ja Ruotsi menetti Liivinmaan, Viipurin, Viron ja Käkisalmen läänit. Rauhassa sovittiin että Ruotsin kruununperijäski nousisi saksalainen prinssi Adolf Fredrik. Mutta Ruotsissa olisi halutti että tanskalainen prinssi Fredrik V olisi noussut valtaan.

Kirkkorakennus oli alun alkaen Lilla Bollhuset/ Pieni Pallotalo, jossa kuninkaalliset kävivät pelaamassa pallopelejä. Luultavasti tennistä. Suomalainen kirkko tehtiin pallotalosta vuonna 1725.



Tukholman suomalaisella seurakunnalla  on pitkä ja tapahtumarikas historiansa. Kuningas Gustav Vasan uskonpuhdistus 1500-luvulla sai aikaan sen että Tukholman suomalaiset saivat dominikaanisen kirkon omaan käyttöön. Uskonpuhdistushan tarkoitti sitä että kuningas kielsi katollisen uskonnon, katolliset kirkot ja luostarit. Joten kirkoista tehtiin luteraanikirkkoja.  

Lokakuussa vuonna 1533 järjestettiin ensimmäinen suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus entisen dominikaanisen luostarin kirkossa. Tämä tapahtui noin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin vastaava Turussa. Se oli Tukholmassa, jossa suomalaisen kirkon palvelut aloitettiin ja Suomen kielestä tuli virallinen kieli. Painettiin ensimmäinen suomalainen kirja Amund Laurentin painotalossa, Själagårdsgatan 13. Vuonna 1543  painettiin ensimmäinen ABC kirja, vuonna 1544 rukouskirja ja vuonna 1548 Uusi testamentti suomeksi ensimmäistä kertaa. Kirjat käänsi suomeksi uskonpuhdistaja Mikael Agricola.


Kustaa Vaasa  halusi purkaa dominikaanisen luostarin ja käyttää tiilet kaupungin linnoituksiin. Suomalaiset joutuivat siirtymään kylän kirkkoon, nykyiseen Suurkirkkoon. Suomalaiset saivat oman papin Martinus Olai, jota kutsuuttiin Herra Martiksi. Hänen suurin käännöstyönsä oli käännös kuningas Kristofferin "Koodi maan laeista".


Kuningas Juhana III suosi suomalaisia. Kun hän näki, miten ahdas kylän kirkko oli kun suomalaiset joutuivat siellä pitämään jumalanpalveluksensa, niin hän antoi heille Pyhän Gertrudin kiltatalon käyttöön. 

Vuodesta 1576 on Suomen kirkkokunnalla ollut oma seurakunta. Sen ensimmäinen virallinen kirkkoherra oli Canutus Martini Carelius. Suomen seurakunta oli alkuun viisi vuotta kaksikielinen, mutta vuodesta 1600 lähtien seurakunta oli vain suomenkielinen.


Juhana III:n kuoleman jälkeen otti Sigismund vallan ja hänen jälkeensä Kaarle IX. Saksalaiset onnistuivat pakottamaan suomalaiset luopumaan yhteisistä tiloista vuonna 1607 ja pakottamaan suomalaiset siirtymään franciskaaniluostarin kirkkoon, nykyiseen Riddarholmin kirkkoon, joka on nykyään Ruotsin hovin omistuksessa. Suomalaisille luvattiin rakenteilla oleva Pyhän Jaakobin kirkko, mutta lupausta ei koskaan täytetty.


Suomalainen seurakunta sai taas jakaa Riddarholmin kirkon toisen seurakunnan kanssa. Suomalaiset joutuivat pitämään jumlanpalveluksensa aaamulla kello viisi. Ensimmäinen painettu suomalainen teos ilman raamatullista pohjaa oli nimeltään "Yxi historia Hierusalemin surkiasta höwistöxest". Sen käänsi suomeksi Thomas Georgii, kirkkoherra 1618-1632. Jacobus Collinus, joka oli kirkkoherrana 1665-1670, oli yritteliäs henkilö ja alkoi rakentaa omaa kirkkoa suomalaisille vuonna 1667 paikalle, jossa nykyään seisoo Ruotsin hallitusrakennus. Rahat loppuivat ja hanke ei koskaan toteutunut. 


Collinuksen toimesta alettiin pitämään kirkonkirjoja vuonna 1664. Suomalaiset syrjittiin monella tapaa. Kirkkosaliin piti saada kattokruunu koska muuten ei ollut lainkaan valoa kirkkosalissa. Seurakuntalaiset saivat yhdessä kustantaa kattokruunun kustannukset. Kattokruunu roikkuu  nykyään  lähinnä alttaria ja on yksi kirkon kolmesta kattokruunusta. Kun Tre Kronor linna tuhoutui tulipalossa vuonna 1697 tuli myös Ruotsin hovi Riddarholmin kirkkoon ja näin suomalaiset joutuivat taas kerran väistymään tieltä.


Useimmat suomalaisista asui 1700-luvun alussa Södermalmilla. Suomen seurakunta sai käyttää Katarinan kirkkoa jumlanpalveluksiinsa. Vuodesta 1600 oli monet suomalaiset haudattu Katarinan kirkkomaahan. Vuonna 1723 paloi Katarinan kirkko ja se tarkoitti taas kerran muuttoa muualle. Blasieholmenilla sijainneesta pienestä varuskuntakirkosta, Tollstadiuksen kirkko, tuli Suomalaisen seurakunnan viimeinen pysähdyspaikka. Andreas Mennander oli siihen aikaan kirkkoherra. Hänen poikansa Karl Fredrik Mennanderista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen arkkipiispa, joka on noussut Ruotsin piispan istuimelle.


Vuonna 1725 täyttyi lopullisesti suomalaisten odotukset. Suomalainen seurakunta osti Lilla Bollhuset omaksi kirkokseen. Vuosisatojen huutolaiskausi päättyi. Johannes Forsskåhl sai kunnian kirkkohankkeesta. Hän kytki kirkkohankkeen tueksi valtakunnan tärkeimpiä suomalaissyntyisiä miehiä, joista merkittävin oli seurakunnan suojelijaksi ja patroonaksi kutsuttu kansliapresidentti Arvid Horn. Avuksi tuli myös  kuninkaanlinnan yli-intendentti, suomalaissyntyinen Carl Fredrik Adelcranz, joka suunnitteli alttariasetelman.


Vuonna 1739 tuli Tukholman suomalaisesta seurakunnasta "Suomen kansallinen kirkko" ja kuningas päätti vuonna 1741, että Ruotsin kirkon Jumalanpalveluja pidetään joka sunnuntai, suomalaisten jälkeen. Sittemmin Tukholman suomalainen seurakunta oli kaksikielinen. 

Vuonna 1747 kirkkohallitus valitti, että suomalaisilta lapsilta puuttui koulu. Mutta suomenkielisiä opettajia oli paljon. Vuonna 1747 oli yhteensä 107 suomalaista luokan opettajaa. Vuonna 1775 Tukholmassa oli suomalaisessa seurakunnassa noin 1400 jäsentä.

Marsalkka Axel von Fersen, joka myöhemmin surmautti suomalaisia merimiehiä halusi rakentaa tuomioistuimen suomalaisen kirkon paikalle. Sota tuli siihen väliin ja muut huolet.

Pikkuvihan jäkeisinä vuosina, vuoden 1743 jälkeen, sai seurakunta uusia jäseniä kun suuret virkamies- ja saaristolaisjoukot pakenivat Tukholmaan. Pian heistä useimmat kuitenkin palasivat takaisin kotikonnuilleen. 

Vuodesta 1693 oli suomalaislapsilla oma suomenkielinen koulunsa mutta 1700-luvun puolessa välissä puuttui taas koulu. Opettajia oli kuitenkin yli sata.

Vuosi 1806 oli vaarallinen vuosi, koska suomalaiset merimiehet tappoivat valtakunnan marsalkan Carl von Fersén'in. Von Fersén nimittäin halusi rakentaa kirkon paikalle  kuinkaalliselle hoville varastorakennuksen. Kirkoa pidettiin linnan mäen rumentajana, ja seurakunnalle ehdotettiin kirkon paikan vaihtoa. Kansa nousi ehdotusta vastaan, samalla syttyi Suomen sota ja kansa sai muuta ajateltavaa.

Ruotsi hävisi sodan ja menetti Suomen. Ruotsille tämä oli suurin nöyrytys mitä Ruotsi on koskaan saanut kokea. Mitään se suurenpaa nöyrytystä ei Ruotsi ole koskaan kokenut. Se jätti niin syvän haavan ruotsalaisten itsetuntoon, että siitä ei olla selvittyy vielä tänäkään päivänä. Samasta syystä kansallisaate on häveliästä Ruotsissa. Ruotsissa ei kertakaikaikkiaan saa luulla olevansa jotain, Kansallisuuden korostaminen on ruotslaisten mielestä erittäin rumaa, ja sivistymätöntä. Se on tabu. Kaikesta huolimatta on Etelä Ruotsissa, Skånessa, joka on kuulunut Tanskaan, alkanut kansallisajatus saada jalansijaa ja sitä ei Tukholmassa katsota sormien lävitse. Ruotsalaiset jäävät täysin sanattomiksi kun he esimerkiksi sivusta seuraavat suomalaisten kansallisaatteen nousua nykypäivänä. Ruotsalaiset pyöritävät vain päätään ja mykistyvät.

Mutta sotaa pakeni moni Tukholmaan.  

Vuonna 1846 valittiin Pehr Olof Wikström kirkkoherraksi. Hän oli ensimmäinen kolmesta tornionlaaksolaisesta, jotka on valittu yleiskokouksissa kirkkoherroiksi. Se oli historiallinen hetki, kun Suomen yleiskokouksessa vuonna 1861 valittiin nainen Ruotsin kirkon ensimmäiseksi kanttoriksi. Hän oli nimeltään Elfrida Andrée. 

Ruotsin hallitus suunnitteli vuonna 1896 ottaa Suomen kirkon maa-alueen ja rakentaa toimistorakennuksia tontille.  Seurakunnalle tarjottiin 340 000 SEK. Suunnitelma kaatui seurakunnan vastustukseen.

Suomen sisällissota vuonna 1918 näkyi myös seurakunnan elämässä. Jopa suurempi vaikutus kuin toisen maailmansodan jälkeen, kun suuri määrä sota lapsia tuli Ruotsiin ja Tukholmaan. Suomalaisten kirkko toimi keskipisteenä ja välittäjänä.

Sodan jälkeen seurakuntalaisten määrä lisääntyi. Vuonna 1950 seurakunnassa oli 5835 jäsentä ja muutamaa vuotta myöhemmin jo 8397. Todellinen massa muuttoliike tapahtui vuosina 1969-1970, jolloin seurakunta kasvoi yli 20000. 

Paul Öhrnberg valittiin uudeksi kirkkoherraksi vuonna 1969. Vuonna 1971 seurakunta osti merenrannalta kesämökkejä ja leirikeskuksen. Samana vuonna vietettiin kirkon 250 vuotisjuhlaa kuninkaan läsnäollessa.

Vuonna 1983  oli kulunut 450 vuotta siitä kun Tukholmassa tarjottiin ensimmäiset suomenkieliset palvelut. Ruotsin kuningasparin sekä Suomen ja Ruotsin arkkipiispat olivat niiden joukossa, jotka osallistuivat juhlallisuuksiin. 

Vuonna 1986 valittiin Urpo Kokkonen kirkkoherraksi. Hän oli edustajakokouksen ensimmäinen kantasuomalainen kirkkoherra. 

Vuonna 1992 otettiin Ruotissa käyttöön laki ei-alueellisista seurakunnista, joka koski myös Suomen seurakuntaa Tukholmassa. Toisin sanoen jokainen sai kuulua ihan mihin kirkkoon halusi, asuinpaikasta huolimatta.

Vuonna 2004 valittiin Virva Nyback kirkkoherraksi. Hänestä tuli seurakunnan ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra. Vuoden 2010 alusta seurakunnan alue laajeni käsittämään koko Tukholman hiippakunnan. Vuodesta 2014 seurakunnan kirkkoherra on Jukka Laari.



Bollhustäppan kuja

Suositteeln kiertämään kirkon kulmauksen ympäri (pääsisäänkäynnin edustalta oikealle) Bollhustäppan kujaa ja menemään kirkon taakse kauniille pihalle, Bollhusplanille, ja käydä tervehtimässä pientä "Rautapoikaa".


Seuraavalta poikkikadulta, Trädgårdsgatan, on myös protti tälle sisäpihalle.


Bollhusplan kirkon takana

Kirkon yhteyteen tehtiin seurakuntatilat, kirkkoherranvirasto ja henkilökunnan työhuoneet. Tämä piha täällä kirkon takana on erittäin rauhallinen ja viihtyisä.







Taiteilija Liss Eriksson on valmistanut tämän Järnpojken, rautapojan, tai pojan joka taiteilijan mukaan katselee kuuta.






 Todellisuudessa rautakpoika on todellakin pieni.


Rautapoika istuu tuossa puun alla, oikealla puolella.



 Rautapojalle kudotaan myssyjä ja kaulaliinoja talviaikaan



Turistit ja vierailijat heittävät kolikoita ja makeisia sun muuta rautapojalle. Poikaa taputetaan ja silitetään päälauelle. Kaippa ne seurakunnan työntekijät keräävät rahat talteen ja jakavat ne hyväntekeväsiyyteen. 

Oikeastaan tällä Rauatpojalla ja seurakunnalla ei pitäisi olla mitään yhteistä. Se vaan sattui niin että taiteilija Liss Eriksson aivan sattumalta valitsi tämän rauhallisen pihan Rautapojalle. Voi olla että Liss on asunut jossain näistä rakennuksista. Rautapojan on Liss Eriksson vesitänyt niitten poikien muistoksi jotka tässä Skeppsbronilla, Gamla Stanin rantakadulla, kantoivat työkseen rautamalmia. Siihen aikaan käytettiin lapsia työvoimana. Rautapoika valmistui vuonna 1954, mutta Rautapoika asettiin tälle sisäpihalle vasta vuonna 1967. Liss kuoli vuonna 2000. Hän ehti veistämään monen monta patsasta elämänsä aikana.






Venäläinen opas tässä esittelee Rautapoikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti