keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Glad Påsk!


Hammerdal kyrka baptismal font.jpg

Pääsiäiskynttilä










Noita-akka traditiolla on pitkä historia Ruotsissa. Kiirastorstaina ottaa noidat luudan, kissan ja kahvipannun ja lentävät Blåkullaan. Jotkut vanhemmat ruotsalaiset miehet saattavat vieläkin sanoa että kiirastorstai on ainoa päivä vuodesta kun akat ja kissat ovat pois kotoa ja saa olla ihan rauhassa.

Vanhassa ruotsalaisessa lakikirjassa Västgötalagen vuodelta 1220 oli voimassa laki ettei Blåkullalennoilla saanut loukata ketään. Toisin sanoen, jos joku väitti nähneensä vaikkapa naapurin rouvan lentävän luudalla hiukset hulmuten kevätpäiväntasauksen aikoihin Blåkullaan, niin se loukkasi miehiä. Noituutta pidettiin pelottelukeinona ja miesten häväistyskeinona, lakipykälien mukaan, ja se oli suuri synti joka vaati rangaistusta. 

Lailla yritettiin selittää että tuollaiset näyt ovat luultavasti vain luulottelua, mutta että syvällä keskiajalla uskottiin vahvasti noituuksiin ja oltiin vahvasti taikauskoisia. Loppujen lopuksi laki halusi sanoa ettei naishenkilöä voi hirttää tai muulla tavalla ottaa hengiltä kuin vain siinä tapuksessa että naishenkilö oli esiintynyt noitana. Siihen aikaan oli miehen vastuulla naisen kunnia ja maine, ennen kaikkea oman vaimon maine ja kunnia. Joten taikauskoisuus oli esikristillisellä ajalla miehinen ilmiö.

Noitaprosessit saavuttivat joukkohysterian tason ruostsalaisessa yhteiskunnassa 1400 - ja 1600 - luvuilla. Noin 300 naishenkilöä ehdittiin tappamaan 1600- luvulla, kunnes saatiin vainot loppumaan ja 1400- luvulla otettiin noin 400 naista hengiltä noitavainoissa. Siihen aikaan oli keskimäärin päivttäin yksi noita oikeuskäynti. Anna Eriksdotter Eskilstunasta oli viimeinen naishenkilö joka otettiin hengiltä noitavainoissa.

Vuonna 1779 poistettiin lakikirjoista noituutta koskevat pykälät. Tuomioita toki langetettiin suht koht vähän suhteessa Ruotsissa laajalti esiintyneeseen hysteriaan. Noitavainot olivat yleisiä Euroopassa keskiajalla ja monissa paikoissa poltettiin noitia oikein roviolla.

Venäläinen Modest Musorgskij oli säveltäjä, joka koko ikänsä suunnitteli kirjoitaa musiikkikappaleen aiheesta noitavainot tai noitien lento Blåkullaan jota myös nimitettiin nimellä noitasapattiinlento. Noitasapatti oli juhlat joihin noitien kerottiin lentävän juhlimaan ja irstailemaan.

Modest Musorgskij kirjoitti sinfoonisen runon En natt på Blåkulla, Yö Blåkullassa, jonka suomenkielinen nimi on Yö autiolla vuorella. Musorgskij ehti kuolla ennen kuin teos oli valmistui, joten Nikolaj Rimskij-Korasakov valmisteli sen loppuun. Sen venäläinen nimi on Venäläinen pääsiäinen. Tässä Lisa Viguier Vallgårda soittaa harpulla tämän kauniin kappaleen. Olkaapa hyvät!




Resurrection.JPG

Piero della Fransescan maalaus: Rezurrezione, ylösnousemus

Hautavahdit ovat nukahtaneet väsymyksestä...Voihan pojat minkä kokemuksen te menetittekään. Ihana maalaus ja erittäin inhimillinen kuvaus.

Maalaus löytyy Sancepolcron museosta. Valtavan korkeatasoinen museo, jossa on runsaasti kuuluisien taidemaalareiden teoksia. Sancepolcron alkuperäinen nimi oli Borgo del Santo Sepolcro, Pyhän haudan kylä. Pari pyhiinvaeltajaa Pyhältä maalta saapui tänne 900-luvulla ja he ihastuivat tähän todellakin idylliseen alueeseen ja perustivat luostarin, jonka he pyhittivät Pyhälle haudalle. 

Piero della Franseca syntyi tässä kylässä. Kylässä on syntynyt monta muutakin tunnettua kultturipersoonallisuutta. Kylä sijaitsee Arezzon maakunnan itäisimmässä kolkassa. Alue on tunnettu luonnonrauhasta, erakoistaan ja luonnonvaraisuudestaan. Tämä alue henkii todellakin hengellisyyttä ja henkisyyttä.

Sansepolcron tuomiokirkossakin on korkeatasoista taidetta. Tuomiokirkko on ollut pyhiinvaelluskirkko ja monet tunnetut henkilöt ovat vaeltaneet tänne vierailulle. Joukossa on nimiä kuten Fransiskus Assisilainen, pitkä liuta kuulusia herttuaita ja suurherttuaita, sekä paaveja ja piispoja. Kirkon taideteokset ovat jo sinällään houkutelleet tänne turisteja ja matkalaisia läheltä ja kaukaa.



Ortodoksista pääsiäismessua eripuolilta Tukholman ympäristöä, ortodoksisissa kirkoissa ja ortodoksisessa luostarissa Grillbyssä. 


Jag önskar er alla en riktig glad Påsk!

 Oikein hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikeille!


2 kommenttia:

  1. Hi, I do think this is an excellent site. I stumbledupon it ;)
    I'm going to return once again since i have bookmarked it.
    Money and freedom is the greatest way to change, may you be rich and
    continue to help others.

    VastaaPoista

  2. Thanks for your kind words! You are very welcome!

    VastaaPoista