Tukholman synkimmät kuukaudet ovat marras-ja jolukuu. Tätä ei millään kestä. Kyllä se tammikuussa hieman hellittää. Auriko ei näyttäydy pariin-kolmeen kukauteen ja vettä sataa usein. Täältä pitäisi päästä valoismamme alueelle.
Ja sitten vielä tämä uusi Slussen kuvattuna 4 kuukautta sitten. Ei se aurinko silloinkaan paistanut.
Uudesta Slussenista ollaan monta mieltä. Meidän perheessä ei siitä kukaan ole erityisemmin tykännyt. Rempitti ei tosin ole vielä valmis.
Tukholman uuden Slussenin rakentaminen aloitettiin vuonna 2016, ja sen odotetaan valmistuvan kokonaan vuosina 2027–2028. Koko remontti tule maksamaam noin 21 miljardia kruunua=2 miljradia €.
Hankkeeseen, johon kuuluu uusi liikenneympyrä, jalankulku- ja pyöräilysilta sekä sulku, on tehty viivästyksiä ja budjettia on kasvatettu merkittävästi. Uudet osat, kuten Vattentorget ja Mälartrappan, on jo avattu yleisölle.
Jälleenrakennustyöt tehdään turvallisemman ja houkuttelevamman kohtaamispaikan luomiseksi ja samalla Mälaren-järven veden tyhjennyskapasiteettia parannetaan merkittävästi, mikä vähentää Mälare järven tulvariskiä ja turvaa juomaveden noin kahdelle miljoonalle ihmiselle.
Norra slusskajenin alla kulkee kaloille tarkoitettu kävelyreitti. Vanha Nils Ericsonin sulkukanava on muutettu siten, että heikot uimarit voivat kävellä Mälaren-järven ja Saltsjönin välillä. Kalojen uintimatka on koristeltu erikokoisilla kivillä, jotta kalat voivat pysähtyä tyynessä vedessä ja levätä tarvittaessa. Munkbrokajenissa on kala-TV, josta voi katsella ohi uivia kaloja.
Mälarenin alueella viimeisen jääkauden jälkeinen maankohoaminen jatkuu edelleen, mikä tarkoittaa, että merenpinnan nousua kompensoi nykyinen nopeampi maankohoaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti