Finska kyrkan/Suomalainen kirkko Tukholmassa täytti 300 vuotta! Kirkko seisoo kuninkaallista linnaa vastapäätä Gamla stanissa.
Kuningaspari osallistui 19. joulukuuta konserttiin Tukholman Suomen kirkossa, joka tänä vuonna juhlii 300-vuotisjuhlavuottaan.
Suomalainen kirkko, aiemmin Fredrikin kirkkona tunnettu, sijaitsee Slottsbackenissa vanhassakaupungissa ja on pitkään ollut Tukholman suomalaisen yhteisön kokoontumispaikka. Vuosipäivä 19. joulukuuta 2025 merkitsee 300 vuotta siitä, kun siitä tuli Ruotsin kirkon suomalaisen seurakunnan seurakuntakirkko.
Kirkkoa kutsuttiin Ruotsin kuninkaan Fredrik I (1676–1751) mukaan, joka oli Hessen-Kasselista kotoisin oleva saksalainen prinssi, joka seurasi vaimoaan Ulrika Eleonooraa kruunussa vuonna 1720. Hänen hallituskauttaan vapauden aikana leimasi vahva parlamentti, kun taas hänellä itsellään oli enemmän seremoniallinen rooli, vaikka hän pyrkikin vahvistamaan kuninkaallista valtaa.
Kirkolla on pitkä historia, joka ulottuu 1500-luvulle, jolloin suomalainen seurakunta perustettiin. Siitä tuli kuitenkin pysyvä seurakunta vuonna 1725 Slottsbacken 2:ssa sijaitsevassa rakennuksessa, joka aiemmin toimi kuninkaallisen hovin juhlasalina ja teatterina. Se on keskeinen osa ruotsalais-suomalaista kulttuuria Ruotsissa. Seurakunta on aina ollut osa Ruotsin kirkkoa.
Tukholman saksalainen seurakunta, saksalainen Pyhän Gertrudin seurakunta, perustettiin virallisesti 8. maaliskuuta 1571.
Tukholmassa toimivat suomalaiset muusikot esittivät konsertissa muun muassa Jean Sibeliuksen ja Johan Helmich Romanin musiikkia. Solisteina olivat sopraano Emma Kajander ja viulu Cecilia Zilliacus.
Kirkko vuonna 1904
Suomalainen kirkko perustettiin olemassa oleviin tiloihin vuonna 1725, kun Tukholman suomalainen seurakunta muutti sinne. Seurakunta aloitti toimintansa vuonna 1577, ja sen oli pakko muuttaa usein, kunnes se osti pysyvän paikkansa Slottsbacken 2:ssa sijaitsevasta talosta Tukholman linnan vierestä.
Ennen kuin rakennuksesta tuli Suomen kirkko, sitä käytettiin pallourheilun urheilupaikkana ja myös teatteripaikkana muun muassa saksalaisille teatteriryhmille. Suomalainen seurakunta on yksi vanhimmista ja kestävimmistä suomeksi järjestetyistä toiminnoista Ruotsissa. Seurakunnan saarnoja pidettiin useiden vuosisatojen ajan sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta nykyään toiminnan pääkieli on suomi.
Tässä tulee pitkä kertomus kirkon historiasta:Suomalaiset ovat aina asuneet Tukholmassa. Kun he alkoivat rakentaa Tukholmaa mereltä valloitetulle maalle, jotkut perustajista olivat luultavasti ahkeria työläisiä kuningaskunnan itäosasta. Yhdessä maanmiestensä, kauppiaiden, merimiesten ja palvelualojen edustajien kanssa he loivat Tukholmaan suomalaisen yhteisön, jonka seurakunnasta tässä tulee historiallinen katsaus.
Kun uskonpuhdistus saavutti Tukholman, suomalaiset saivat dominikaaniluostarin kirkon omaksi palvontapaikakseen. Lokakuussa 1533 todennäköisesti ensimmäinen suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus pidettiin luostarikirkossa nykyisen Järntorgetin reunalla.
Tukholmassa aloitettiin suomenkieliset jumalanpalvelukset ja suomi oli virallisena kielenä. Ensimmäiset suomenkieliset kirjat painettiin täällä Amund Laurentssonin kirjapainossa nykyisen Själagårdsgatan 13:n vieressä, vuonna 1543 aapinen, vuonna 1544 rukouskirja, vuonna 1548 ensimmäistä kertaa suomeksi painettu Uusi testamentti ja vuonna 1549 kirkon käsikirja. Kirjat käänsi suomalainen uskonpuhdistaja Mikael Agricola, jonka ponnistelut tekivät hänestä samalla suomen kirjakielen perustajan.
Kustaa Vaasa käski purkaa dominikaaniluostarin saadakseen tiiliä kaupungin linnoituksia varten. Suomalaisten oli muutettava Bykyrkaniin, nykyiseen Suurkirkkoon, jossa heidän oli käytettävä saarnastuolilla varustettua kappelia. Suomalaisena pappina toimi tuolloin herra Mårten, Martinus Olai. Hänen merkittävä työnsä on Kristofferin Maan lakikokoelman¨' kääntäminen suomeksi vuonna 1548. Samana vuonna julkaistiin sekä ensimmäinen suomenkielinen lakikirja että evankeliumi.
Juhana III suosi suomalaisia. Nähdessään, kuinka ahdas Bykyrkan oli, jossa suomalaiset pakotettiin pitämään jumalanpalveluksiaan, hän antoi heille Pyhän Gertrudin killtatalon kirkoksi. Kun Tukholman saksalaiset jäivät ilman omaa kirkkoa vuonna 1576, heidän sallittiin tilapäisesti käyttää entistä kiltataloa, jota jo kutsuttiin Suomalaiseksi kirkoksi ja Pyhän Henrikin kirkoksi.
Suomalainen seurakunta oli kaksikielinen 1500-luvun viimeisinä vuosina, koska sekä suomalaisilla että suomenruotsalaisilla oli kullakin oma pappinsa. 1600-luvulla seurakunnasta tuli yksinomaan suomenkielinen.
Järjestely jakaa kirkko saksalaisten kanssa ei ollut väliaikainen. Juhana III:n kuoleman jälkeen valtaan nousi Sigismund ja sitten Kaarle IX, jonka saksalaiset onnistuivat suostuttelemaan pakottamaan suomalaiset hylkäämään kirkon vuonna 1607 ja muuttamaan fransiskaaniluostarin kirkkoon, nykyiseen Riddarholmin kirkkoon. Suomalaisille luvattiin Pyhän Jaakobin kirkko, joka pian valmistuisi, mutta lupausta ei koskaan täytetty. Rahat loppuivat, eikä hanketta koskaan toteutettu.
Suurin osa suomalaisista asui 1700-luvun alkupuolella Södermalmilla. Suomalainen seurakunta käytti kirkkonaan Katarinan kirkkoa Södermalmilla. Jo 1600-luvulta lähtien monia suomalaisia oli haudattu Katarinan hautausmaalle. Vuonna 1723 Katarinan kirkko paloi maan tasalle, ja tämäkin tarkoitti muuttoa. Holmin pienestä varuskuntakirkosta, "Tollstadius-kirkosta" Blasieholmenilla, tuli suomalaisen seurakunnan viimeinen väliaikainen asunto. Tuolloin kirkkoherrana toimi Andreas Mennander. Hänen pojastaan Carl Fredrik Mennanderista tuli Ruotsin ainoa suomalaissyntyinen arkkipiispa vuonna 1775.
Kirkon kansleri Arvid Horn, yksi Ruotsin silloisista rikkaimmista herroista tuli seurakunnan suojeluspyhimys. Nyt alkoi kirkon muuttaminen sopivaan muotoon. Apua sai kuninkaallisen palatsin ylitarkastaja, suomalaissyntyinen Carl Fredrik Adelcrantz, joka muun muassa loi koko alttarirakennuksen. Vuonna 1730 tehtiin merkittäviä lahjoituksia kirkkosalille.
Tärkeimmät ja arvokkaimmat esineet tuotiin turvaan venäläisiltä, Ruotsin valtakunnan itäisimmästä osasta, missä Pietari nykyään sijaitsee. Lahjat koristavat edelleen kirkkoa. Seurakunnan talous turvattiin myös, kun valtiopäivät vuonna 1734 myönsivät 20 000 riikintaalarin korvauksen seurakunnalle Henrikskyrkanin menetyksestä. Kirkkoneuvoston ja kansan välinen konflikti 1730-luvulla koski kahta kirkkoneuvoston vaatimusta: Seurakunnasta piti tulla "kansallinen seurakunta" ja ruotsin kielestä seurakunnan toinen kieli. Kirkkoneuvosto sai molemmat vaatimukset läpi.
Vuonna 1739 Tukholman suomalaisesta seurakunnasta tuli "Suomen kansan kirkko", ja kuningas päätti vuonna 1741, että ruotsinkielinen jumalanpalvelus pidettäisiin joka sunnuntai suomenkielisen jumalanpalveluksen jälkeen. Siitä lähtien Tukholman suomalainen seurakunta on ollut kaksikielinen.
Vuonna 1742 seurakunnan oli otettava vastaan suuria ryhmiä pakolaisia virkamiehistä ja saariston asukkaista. Vuonna 1747 kirkkoneuvosto valitti, että suomalaisilta lapsilta puuttui suomenkielinen koulu, joka heillä oli ollut vuodesta 1693 lähtien. Suomalaisia opettajia kuitenkin oli. Vuonna 1747 suomalaisia opettajia oli yhteensä 107.
Seurakunnan kohtalo oli vaakalaudalla, kun sota ja Suomi menetettiin, sillä sotapakolaiset kasvattivat seurakunnan jäsenmäärää. Kirkkoneuvoston jäsenellä ja kauppakamarin puheenjohtajalla Gabriel Poppiuksella oli tärkeä rooli seurakunnan pelastamisessa. Vuonna 1840 kuningas määräsi seurakunnan toiminnan jatkumisen ja jäsenyyssäännöt. Vuonna 1844 valtiopäivät tunnusti suomen kielen maan alkuperäiskieleksi.
Toisen maailmansodan seurakuntaelämään kohdistuneet seurakuntalaisuudet olivat entistä voimakkaampia, kun suuria määriä sotalapsia saapui Ruotsiin ja Tukholmaan. Kirkkomme toimi sotalasten yhteyspisteenä ja huoltokeskuksena. Keskeinen hahmo oli Gottfrid Sevelius, joka valittiin kirkkoherraksi vuonna 1942. Hänellä oli myös läheiset yhteydet Tukholman sotainvalideihin. Vuonna 1945 seurakunnassa oli 1 163 jäsentä.
Sota johti suureen suomalaistulvaan. Vuonna 1950 seurakunnassa oli 5 835 jäsentä ja pari vuotta myöhemmin jo 8 397. Varsinainen joukkomaahanmuutto tapahtui vuosina 1969–70, jolloin seurakunta kasvoi yli 20 000 jäseneen, mukaan lukien kirkkoon kuulumattomat jäsenet.
Vuonna 1971 seurakunta hankki meren rannalta tontin kesäasunnoksi ja leirintäalueeksi, ja vuonna 1975 kirkon viereen valmistui Peter Celsingin suunnittelema seurakuntatalo. Samana vuonna vietettiin kirkon 250-vuotisjuhlaa Hänen Majesteettinsa Kuninkaan läsnä ollessa.
