maanantai 2. helmikuuta 2015

Södermalm, Katarina-Sofia


Södermalmin saari ja kaupunginosa

 Tässä saattaa käydä niin että tulen toistmaan... on niin paljon kerrottavaa.

Kartta esittää suositeltua kävelyreittiä joka kulkee melkein koko Södermalmin saaren ympäri, ns Hälsans stig/Terveyden kuja. Samanlaisia terveyden kujia löytyy useita kymmeniä Tukholman alueelta. Tämä kuvassa oleva on yhdeksän kilometriä pitkä lenkki.

Kun kysyy tukholmalaisislta mielipidettä siitä mikä kaupunginosa Tukholmassa on mukavin asua ja oleskella, niin suurin osa vastaa aivan spontaanisesti että Södermalm. Eikä ihme, sillä Södermalm on erittäin kotoisa alue ja erittäin monipuolinen. Jokainen korttelisto on erilainen. Södermalm on kuin oma kaupunkinsa Tukholman sisällä. Södermalmilla suntojen hinnatkin oavt nousseet suosion mukaan.  

Kaikista eristyneimpiä ovat tunnetusti Vasastanissa asuvat. Jos kysyy östermalmilaisilta mielipidettä niin he saattavat sanova ettei he ole koskaan käyneet Östermlamin ulkopuolella, vain lentokentällä. Heistäkään ei moni ole käynyt asuinalueensa ulkopuolella. Samoin djursholmilaiset ja Lidingön saarella asuvat.

Katarina-Sofia

Södermalmin saari on melko suuri joten sitä on mahdottomuus käsitellä kokonaisuutena. Täällä asuu noin 127000 asukasta. 

Södermalmin voi karkeasti jakaa kahtia alueisiin Högalid-Maria Magdalena ja Katarina-Sofia, joka on jako seurakuntien mukaan. Nämä kaksi aluetta jakaa Södermalmin kahtia. Alueet jakaa myös kahtia Götgatanin katu, mikä kulkee pohjois-etelä suunnassa Slussenilta Skanstulliin. Götgatanin idän puoleinen alue on Sofia-Katarinan alue ja lännen puoleinen Högalid-Maria Magdalenan alue. Högalidin alueen tulen sisällyttämään Maria Magdalenan osioon.

Hallinnollisesti Södemalm jakautuu neljään osa-auleeseen Högalid, Maria Magdalena, Katarina ja Sofia.


Katarina-Sofian alueella sijaitsee pari suurenpaan puistoaluetta ja useita pienempiä. Vitabergsparken, Vitan puhekielessä, on puistoista tunnetuin. Puistoalue sijaitsee osittain Sofian kirkon ymprillä.Vitaberget koostuu kahdesta jyrkästä mäenmynkyrästä. 

Ylös puistoalueelle on noin kymmenen sisäänkäyntiä, joko jyrkkiä portaita tai jyrkkää mäkeä. Renstiernasgatanilta, Skånegatanilta ja Marveliusgatanilta on ehkä parasta nousta ylös mäelle. Alue on ollut aikoinaan köyhälistökorttelisto. Vieläkin on jäljellä vanhoja punaisia puutaloa Sofian kirkon luona Bergsbrängargrändin kujan varrella. Tälle alueelle voi nousta kaksia portaita pitkin Skånegatanilta. Useimmissa näissä taloissa asutaan vieläkin. 

Eteläisin osa puistoa on se alue jossa on eniten toimintaa kesäaikaan, samoin vanha puutarha-alue Malmgårdsvägenin alkupäässä.


Vitabergetin puistolaueella sijaitsee lasten leikkipuisto, amfiteatteri, musiikkipaviljonki, siirtolapuutarha ja kesäkahvila nimeltä Kajsas i Parken. Puisto vaatii aivan oman postauksensa. Suosittelen lämpimästi touko-kesäkuussa nauttia muutama tunti täällä ihanassa puistossa. Sofian kirkko on avoinna joka päivä ja siellä on vessa tarvittaessa.


 Vitabergetin puistolaue on ehdoton suosikki toukokuusta-syykuun loppuun. Siellä voi makailla nurmikoilla kaikessa rauhassa ja nauttia eväistään.


Tämä kuvassa olevan Magnoliapuu on Tukholman kuulusin Magnoliapuu. Puun istutti puutarhamestari Josef Johansson vuonna 1933. Puun alla seisoo Elsa Borgia kuvaava patsas, minkä on veistänyt Astrid Taube vuonna 1972. Patsaassa lukee "Ensimmäinen todellinen sosiaalityöntekijä", mikä viittaa juuri Elsa Borgiin. Elsalla oli Malmgården/kesäasunto tässä puun luona.

Magnoliapuun löytää Groens Malmgårdenin puutarhasta, minne pääsee Malmgårdsvägen 4. Renstiernasgatan 44:ltä lähtee Malmgårdsvägen ja heti siinä alkupäässä on vasemmalla puolella kaunis puuportti, mistä pääsee puutarhaan.


Magnoliapuitten kukinta-aikaan saapuu Vitabergetin puistoon paljon väkeä. Magnoliapuita tai usein pensaita löytyy myös muualtakin päin Tukholmaa. Magnolia kukkii yleensä Tukholmassa toukokuun kahdella ensimmäisellä viikolla. 

Kirsikkapuita on toki paljon enempi kuin Magnoliapuita Tukholmassa. Niitä löytyy useilta asuinalueilta ympri Suur-Tukholmaa. Kirsikkapuut kukkivat jo huhtikuun puolessa välissä viimeistään. Kirsikkapuun päivää vietetään 16. huhtikuuta Kungsträdgårdenin puistossa.


Syreenipensaita on Vita bergetin puistoalueella paljon.

Magnoliaa pidetään puitten aristokraattina. Täällä Vita bergetin puistossa jaetaan joka kevät ns Magnoliapalkinto, ns södermalmilaisten kulttuuripalkintona. Sen saa siis vuoden aikana ansioitunut södermalmilainen, joka on tehnyt jotain kulttuurin alalla. Palkinnon jakaa paikallinen Sofian kotiseutujärjestö, jossa on noin 300 aktiivista jäsentä.






Puistosuunnittelija Erik Glemme suunnitteli tämän kauniin vesialtaan Stora Blecktornsparkenin puistoon.

Stora Blecktornsparken ja Tullgårdsparken sijaitsevat lähellä Hammarbyn urheilukenttää ja Hammarbyn kanavaa, Södermalmin saaren etelä rannalla. Nämä kaksi puistoa kuuluvat yhteen ja siinä lähellä sijaitsee myös Anna Lindhin puisto. Aluetta on muokattu ja uusia asuinrakennuksia on rakennettu, joten tämä alue on osaltaan melko modernia aluetta. Mutta puisto ja alueen puut ovat ikivanhoja. Täällä sijaitsee yksi suurimmista ja suosituimmista leikkipuistoistsa Tukholmassa.



Täällä on myös lampaita, vuohia, sikoja ja kaniineja kesäaikaan. Täällä voi pelata erilaisia ulkoilmapelejä ja grillata makkaraa. Lapsiperheiden oaasi.



Stora Blecktornsparken sai nimensä Stora Blecktorn nimisestä malmgårdetista, joka on vieläkin jäljellä. Sana blecktorn tulee siitä että täällä valkaistiin tekstiilejä lähellä sijaitsevan Barnängens manufactur nimiselle vaatetehtaalle.

Stora Belcktornet nimisen malmgårdenin omisti kauppias Göran Bröms. Tukholman kaupunki osti rakennuksen vuonna 1880-luvulla. Malmgård tarkoittaa porvarien omistamia kesäasuntoja Tukholamssa.  Tukholman kunta teki siitä ns skolkarhem, joka toimi siis lasten kasvatuslaitoksena. Skolka tarkoittaa kolusta pinnaamista. 

Vuonna 1907 rakennus suljettiin ja se seisoi tyhjiltään monet vuodet. Kaupunki tarjosi rakennuken arkkiethti Ferdinand Boberg'ille ja hänen vaimolleen asunnoksi, kun he palasivat Pariisista vuonna 1928. Heidän varsinaien asuntonsa Djurgårdenin saarella oli nimeltään Jägarhyddan. Rakennusta piti korjata, joten Bobergin perhe oli ilman asuntoa.


Nykyään Tukholman kunta on luovuttanut rakennuksen kehitysvammaisille nuorille, jotka yhdessä muun henkilökunnan kanssa pyörittävät konferenssi-ja kahvilatoimintaa rakennuksessa.

Osoite on Södermannagatan  61. Kahvila on avoinna vain määrättyinä keskiviikkoiltoina kello 17-20.


 Lilla Blecktornet

Entinen malmgård/kesäasunto 1700-luvulta. josta Lilla Bläckhornsparken puisto on saanut nimensä. Tehtailija Nicklas Sjöberg omisti malmgårdenin. Puistoalue tehtiin 1920-1930-luvuilla malmgårdenin ympärille. Puistossa sijaitsee pieni ravintola nimeltä Bleck, joka on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa varsinkin kesäaikaan, kun voi istua ulkosalla.

Keskellä puistosluetta kulkee muutamia ihania katuja ja kujia. Metargatan, Blecktornstigen,  Notvarpsgränd ja niitten varrella kauniita asuintaloja, joihin on noin 35-45 vuoden jonot. Kukapa ei haluaisi asua täällä keskellä kaupunkia ja silti rauhalisella ja idyllisellä puistoalueella.


Useimmat asuintalot alueella on rakennettu 1920-luvulla. Asunnot ovat enimmäkseen melko pieniä mutta uuskorjattuja ja modernisoituja. Rutger Fuchsgatanin varrella asunnot ovat isompia, mutta maksavat siinä 25-30 miljoonaa kruunua.



 Stora Blecktornet






Katarina Bangatan on alueen pääkatu


Katarinan kirkko sijaitsee mäen päällä, vaikka sitä ei huomaa kun seisoo kirkon luona. Södermalm on tosi mäkistä aluetta. Södermalmin lävitse kulkee pohjois-etelä suunsassa Tukholman harju, joka on noin 60 kilometriä pitkä. Harjua on tasoiteltu sieltä täältä. Harjun mukaan saari sai alkuun nimekseen Åsö.  Ås on harju ja ö on saari. Siitä muistoksi on veiläkin Åsögatan ja Åsöberget jäljellä.

Katarina kirkon kohdalla on mäki melkein kuin seinä. Mäki on nimeltään Katarinaberget, jonka sisällä sijaitsee väestösuoja. Tämä on Tukholman suurin väestösuoja, joka valmistui vuonna 1957. Suoja on tehty kestämään atomisotaa. Kallion sisällä on sijainnut myös Euroopan suurin sisäinen autoparkki. Kallion sisään on nyt rakenteilla bussiterminaali, josta pääsee suoraan metroon, ilman että täytyy tulla ulos kadulle. 


Katarinan kirkko. Täällä olen aikaisemmin kertonut kirkosta.


Sista Styverns nimiset jyrkät portaat

Styvern tarkoittaa penninkiä, siis viimeisen penningin portaat. Aikaiemmin portat olivat nimeltään Mikaels Trappgränd tai Mikaeslgränd. Nimi Mikael  viittaa samaan Mikaeliin kuin kadun nimikin Mäster Mikaels gata/Mestari Mikaelin katu, joka kulkee Katarina kirkkomaalta kohti Corneliuksen puistoa. Lyhyt mutta aivan ihana katu. Mäster Mikael oli sukunimeltään Reissuer. Hän oli pyöveli 1600-luvulla. Kerron lisää hänestä hieman alenpana Nytorgetin yhteydessä.

Sista Styverns portaat kulkee Fjällgatanin ja Stigbergsgatanin välilläSista styvern oli krouvi, joka sijaitsi alhaalla Stadsgårdenin varrella, siis meren tasolla. Tukholamssa oli joitakin tämän tyyppisiä krouveja kuten Pungpinan ja Fördärvet, joissa monimies mennetti rahansa, miehuutensa ja sai tauteja. Pungpina on yhtä kuin kivespiina ja Fördärvet on tuho tai rappio. 


Puolessa välissä portaita sijaitse pieni puistoalue nimeltä Anna Lindhagens täppa. Ihana pieni oaasi. Anna taisteli koko ikänsä Tukholman kaupungin viheralueiden puolesta.



Nämä ei ole lainkaan ainoat korkeat jyrkät portaat Tukholmassa. Näitä on useampiakin. Useita kymmeniä varmaan täällä Södermalmilla.


Mäster Pers gränd, josta oikealle Bergspärngargränd. Skånegatanin ja Renstiernasgatanin kulmauksesta nousee jyrkät puuportaat ylös suoraan Bergsprängargrändille. Kuvassa taustalla Sofian kirkko.


Bergsprängargränd


  Bergsprängargränd

 Bergsprängargränd

  
Stigbergsgatan

Tämä on melko lyhyt kadun pätkä Stigbergetin jyrkimmässä kohdassa. Merenpinnan tasolta ylös Stigbergsgatanille on tosi jyrkkä seinämä. Kaikki jotka ovat kävelleet Stadsgårdsledeniä pitkin Viking Linjan satamasta Slussenille, on nähnyt tämän pystysuoran kallioseinämän. Stigbegsgatanilta myös toiseen suuntaan Folkungagatanille on jyrkkiä portaita. 

Stigbergsgatanin nimi oli alunperin Galgbacksvägen. Täällä sijaitsi 1500-1600-luvuilla ns galgbacke, hirttopuu. Pyöveli asui Mäster Mikales gatanin varrella, siinä aivan lähellä. Katu sai nimensä pyöveli Mikael Reisuerin mukaan. Myöhemmin hirtettiin myös itse pyöveli samaan hirttopuuhun. 


Stigbergsgatan


 Stigbergsgatan


Mäster Miakelsgatan on yksi Tukholman sööteimmistä kaduista.


 Mäster Mikaelsgatan

Fiskargatanin kadun kohdalla on mäen korkein kohta, 47 metriä meren pinnan yläpuolella.Renstiernasgatanin kadun itäpuolella mäki on nimeltään Stigberget, länsipuolella mäki on nimeltään Mariaberget. Tämä erittäin pysytysuora mäki jatkuu Nackan kunnan puolelle pitkän matkaa. Tukholmna kunta on melko pieni ksoka naapurikunnat ovat kasvaneet aivan Tukholman kupeseen kiinni.

Olen aikaisemmin tehnyt postuaksen kirkosta täällä.


 Stigbergsparken puisto


Åsögatanin itäisessä päädyssä, Viking Linjan sataman yläpuoella sijaitsee kultturimerkattu alue, missä on aivan ihania kujia ja kauniita puutaloja. Täällä voisi tallustella vaikka koko päivän. Alue on nimeltään Kvastmakarbacken, siis luutien valmiatajien mäki. Sen vieressä sijaitsee toinen mäki, minkä nimi on Åsöberget, joka on kulttuurieservaatti. 


Kvastmakargatan, luudantekijöiden katu. Täällä asui aikoinaan luudantekijöitä, joten siitä nimi. Monet Södermlamin kadut ovat saanet nimensä kadun/kujan varrella asuneiden työläisten ammatin mukaan.





 Katarinan kirkko on 1600-luvun kirkko

Katarinan seurakuntaan kuuluu myös Allhelgonakyrkan, josta olen tehnyt jo aikaisemmin postauksen täällä. Katarinan kirkko on saanut nimensä prinsessa katarina mukaan. Hän oli kuningas Karl X Gustavin äiti. 

Tukholmassa on 43 kirkkoa,  jotka ovat suojattu kulttuuriympäristölailla. Katarinan kirkko kuuluu niitten kirkkojen joukkoon. Kirkko on palanut melko pahasti parikin kertaa ja sen takia kirkon erittäin painava kirkonkello on laskettu maahan turvallisuussyistä.



Katarinan kirkon ympärillä sijaitsee kaunis kirkkomaa, johon on haudattu monta julkkistakin. Högbergsgatan 15 A on seurakunalla kahvila, Katarina Kök och Cafe, joka on avoinna normaalisti kello 10-17. Lounas tarjoillaan Cafe Foajé'ssa kello 11.30-13.00. He leipovat itse leivät aamulla. Lauantaisin suljettu ja sunnuntaina on brunssi Katarinamessun jälkeen kello 12.00. Erittäin kotoisa paikka.




Vanhoja hautakeppelita kirkkomaan reunalla.


Vitaberget ulkoilmateatteri


 Vitaberget

Höga Stigenin kävelytien ympärillä sijaitsee vastaavan niminen pieni mutta erittäin idyllinen puisto. Höga Stigen/korkea polku lähtee Klevgrändiltä ensin portaat ylös ja siitä melko jyrkkää mäkeä ylös kohti Katarina Kyrkcbackenia. Hieman kauempaa Klvegrändiltä on noustava vielä ylemmäksi ja jyrkemmät portaat puistoalueen lävitse ja kävelytie päätyy Fiskargatanille. 


Bellmans huset, Urvädersgränd 6

Carl Mickhael Bellman, runoilija ja muusikko, asui tässä rakennuksessa lukuisat aktviiset vuotensa 1700-luvulla. Kerran vuodessa näytetään tätä taloa sisältä päin kaikille kiinnostuneille. Rakennus on Kaupunginmuseon mukaan rakennusmuistomerkki.

Carl Mickael Bellman (1740-1795) oli erittäin tunnettu runoilija ja muusikko. Hän on saanut kansallisrunoilijan kunnianimityksen. Bellmannin elinaikana oli alkoholinkäyttö erittäin suosittua. Kenellekään ei tullut mieleenkään ettäkö alkoholi olisi suuremmisssa määrässä vanhongollien terveydelle. Päinvastoin. Alkoholi oli elämäneliksiiriä ja siitä sepitti Bellman lukuisia runoja ja lauluja ja ylistystä alkoholin nautinnolle.

Ukko Noa on yksi tunnetuimmista lauluista jonka Bellman on säveltänyt ja sanoittanut. Toinen Suomessakin tuttu laulu "Tuuli hiljaa henkäilee" on myös Bellmaniin käsialaa.

Bellman syntyi Daurerska malmgårdenin rakennuksessa, joka sijaitsi Hornsgatanin ja nykyisen Bellmansgatanin risteyksessä. 

Södermalmin aluekartta vuodelta 1836 ennen kuin ensimmäinen aluesuunnittelu tehtiin vuonna 1864. Kartalta näkee että vain Södermalmin pohjoisosissa oli asutusta, Katarina, Sofia ja Maria Magdalena kirkkojen ympäristössä. Kartalta näkee myös että keskellä Södermalmin saarta sijaitsi järvi nimeltä Fartburen. Järvi täytettiin 1850-luvulla kun rautatie vedettiin Söderalmin lävitse ja järven paikelle rakennettiin Stockholms Södra niminen rautatieasema. Vanha asema on purettu ja tilalle on rakennettu uusi valtavan iso asemarakennus ja sen ympärille paljon uutta asutusta ja puistoalueita. Kerron lisää Södermalmin läntisestä alueesta Maria Magdalena täällä.

Vuoteen 1850 asui Tukholmassa vain 93 000 asukasta joista 13 000 Gamla Stan'issa. Vuonna 1884 asui Tukholmassa 200 000 asukasta, kun kaupunki kasvoi teollistamisen myötä. Ensimmäinen arkkitehti oli Georg Theodor Chiewitz, joka oli suomalais-ruotsalainen insinööri ja arkkitehti. Hän syntyi Tukholmassa mutta toimi suuren osan elämästään Suomessa. Hän oli kuningas Oskar I:n suosikki arkkitehti ja hän oli mukana Hagan linnan ja puistoalueen suunnittelussa.

Albert Lindhagen teki ensimmäisen kaupunkisuunnitelman vuonna 1864 ja hän jatkoi Tukholman aluesuunnittelua kuolemaansa saakka. Hänellä oli toki muitakin virkoja, kuten juristin ja kansanedustajan virat. Södermalm sai lopullisen aluesuunntelukaavan vuonna 1886 mutta  sen toteuttaminen vei melkein parikymmentä vuotta.


 Götgatan, Skanstull, taustalla Globen Gullmarsplanilla

Götgatan kulkee Slussenilta etelään päin Skanstulliin. Maan alla Götgatanin suunnassa hieman Götgatanista länteen päin kulkee maanalainen noin 1,5 kilometriä pitkä tunneli, Söderledstunnel, jonka tarkoituksena on johtaa kätevästi autoliikenne kaupungin keskustan ohitse, ilman että tarvitsee ajaa Södermalmin läpi. Södermalm on jo muutenkin kovasti liikennöity alue, varsinkin  sen suurimmat kadut. Bussi numero 3 ajaa myös Slussenilta lähtiessään tunnelin kautta Medborgarplatsenille kahdessa minuutissa. Tämä bussi 3 on yksi Tukholman suosituimpia busseja yhdessä bussin numero 4 kanssa.


Götgatan 78, Skanstull, sijaitsee 26-kerroksinen pilvenpiirtäjä nimeltä Skrapan, joka oli aikaisemmin Verovirasto. Rakennuksesta tehtiin opiskelija-asuntola. Sen pohjakerroksessa on ostoskeskus Skrapan ja erittäin mukava ravintola/kahvila Skrapan Stories.


Foodcourt

Aivan Skrapan lähettyvillä Skansstulissa sijaitsee myös metroasema ja Ringenin ostoskeskus. Ringenin ostoskeskukessa on yksitoista tunnettua kokkia laittanut yhteisen Foodcourt tyyppisen ravintolayhdistelmän, jonka nimi on Teatern.

Bistro Bananas, Skånegatan 74

Toisella puolella Götgatania, Skrapania vastapäätä, lähtee kaksi katua, Skånegatan ja ihana Katarina Bangatan, joka vetää varsinkin kesäaikaan puoleensa ohikulkijoita. Siinä puitten katveessa on puistoravintola, jonka nimi on juuri Mittemot Skrapan/Skrapaa vastapäätä ja viereisessä rakennuksessa bistro nimeltä Bananas. Rakennusta kutsutaan nimellä silitysrauta sen muotonsa mukaan. Täällä on jopa puilla lämmitettävä pizzauuni. Nuoremman väen suosikki, vaikka lämpimänä kesäiltana voin minäkin istua siinä ulkona ja nauttia ruuasta. Rento meininki. 

Vaikka minä menen mielummin Kataraina Bangatanin puolelle Chutney nimisen intialaiseen. Annan Chutneylle täydet pinnat. Suosittelen! Oma vegetaarinen suosikkini alueella. Alueella sijaitsee useita intialaisia ravintoloita, kuten mm Rajdoot, Gotlandsgatan 60. 


Nahid Hassan omistaa viisi Shanti ravintolaa, joista Shanti Ultimat, Karlabergsvägen 70,  on viimeisin ja ehkä parhain.


Shanti Classic

Shanti Classic, Katarina Bangatan 58, on klassinen intialainen ravintola. Ravintola on kuin tyypillinen bengalilainen bazaari. Intialainen ruoka on aina hyvää.

Shanti gossip, Skånegatan 71,  Shanti Softcorner, Södermalmsallén 34 ja Shanti Ultimat, joista viimeksi manittu ei sijaitse Södermalmilla, vaan Vasatanissa, Karlabergsvägen 70A.

Touch of Bengal on myös Shanti ravintoa, joka sijaitsee myös Vasatanissa, Rörstrandsgatan 23. Vaikea sanoa että mikä näistä olisi paras. Ne kaikki ovat hieman erilaisia, kuten tuo Shanti Softcorner Södermalmin hallissa, joka on New Yorkilais-tyylinen ruokapaikka.

Takaisin Chutney ravintolaan...



 Chutney

Ruoka-annoksen lisäksi saa ottaa salaattia kuinka paljon jaksaa syödä.  Tuossa isossa pytyssä on salaattikastiketta. Porkkana- ja kaaliraaste ovat tavallisimmat salaatit ruotsalaisten ruokapöydissä, lounasravintolissa ja kouluruokailuissa. Alkavat olla jo melkein kansallissalaatteja Ruotsissa. Näkkileipä ja erilaiset vedet kuuluvat myös hintaan. Ilman näkkileipää ei ruotsalaiset voi elää.



Samrat of India, Katarina Bangata 17

Tässä ympäritössä sijaitsee useampikin intialainen ravintola, joista olen käynyt myös Samrat af Indiassa. Omistaja on kaiketi vaihtunut, sillä aikaisemmin tämä oli yksi suosituimmista intialaisista ravintoloista, missä on käynyt politikot prinssit ja prinsessat. Itse ravintola on retro kaikin puolin, mutta se ei näytä haitanneen vieraita. Tuolit ja pöydätkin notkuvat...


Tämä on halpa ruokapaikka. Lounaspaikkana ihan ok. Avoinna kello 11.00-23.00. Lounassaika kello 11-15.


Toinen suosikki on Pelikan Blekingegatanin puolella, jota olen ylistänyt jo moneen kertaan blogissani. Sijaitsee Bananasbistrosta seuraavan talon takana. Pelikaanissa tarjoillaan ruotsalaisia perinneruokia.


Pelikanissa on tunnelma kuin 1800-luvulla ennen vanhaan. Ruoka on perinteistä ja suussa sulavaa. 


 Urban Deli, Nytorget

Ei Skånegatanikaan ole "paha katu". Se on kävelykatu kesäaikaan, niin kuin useammat muutkin Södermlamin kadut. Nytorgetille tultaessa sijaitsee erittäin suosittu Urban Deli, jossa voi käydä kahvilla, tai syömässä tai ostaa ruokaa mukaansa. Lounasaikaan Urban Deli on tipaten täynnä väkeä. Uskallan melkein väittää että Urban Delissä käy päivittäin erittäin paljon tukholmalaisia syömässä. Urban Deli sijaitsee myös keskellä kaupunkia Sveavägen 44 ja Sicklan ostoskeskuksessa.

Tämän alueen parhaiksi ravintoloiksi on listattu Borrvalls kök, Nook ja Vina. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta näistä kolmesta, mutta luotan toisten kokemuksiin.


Borrvalls kök, Tjärhovsgatan 5


Pieni ranskalaistyyppinen intiimi bistro, jossa tarjoillaan lounasta ja päivällistä. Ravintoa sijaitsee suositun Coffice kahvilan vieressä, mutta rauhallisella paikalla, kuitenkin vain noin 100 metriä Medborgarplatsenin metrosta. Coffice Kahvilassa on myös erinomaista ruokaa ja paljon halvenpaa kuin Borrvallsin ravintolassa. Ruokalajit ovat vaan eri luokkaa. Taustalla soi rauhallista jazzmusiikkia.


Götgatan päättyy Skanstullsbron sillalle. Taustalla näkyy korkea rakennus nimeltä Skrapan. 

Untitled

Slussenin kanava on pohjoisempi reitti Itämeren ja Mälaren järven välillä, mutta Södermalmin eteläpuolelta pääsee myös Itämereltä Mälaren järvelle, Danvikskanelen ja Hammarbyslussenin/Skanstull kanavien kautta. Danvikin kanavan kohdalla sijaitsi alkupeärinen kaupungin tulli. Tullissa joutui maksamaan tullimaksun vuosina 1622-1810, jos oli tavaraa lastissa. Kotimaisista tavaroista maksettiin ns lilla tullen, pieni tullimaksu, ja ulkommalaisista maksettiin stora sjötullen, iso meritullimaksu.



Danvikens hospital

Aivan tullin lähellä sijaitsi Danvikens Hospital, Danvikin parantola, josta sittemmin tuli Danviks Dårhus/Danvikin hullujenhuone, aivan kirjaimellisesti. Siinä ne rakennukset vieläkin seisovat uudestaan kunnostettuina, mutta mitään hullujenhuonetta ei siinä ole, eikä muuallakaan Tukholmassa. Ruotsissa ei enää ole mielisairaaloita lainkaan. 

Alueelle on rakennettu melko paljon uutta asutusta viime aikoina. Kuningas Kustaa Vaasa rakennuutti hospitsin jo vuonna 1500. Sakarias Topelius kertoo Välskärin kertomuksissaan millaista oli elämä Danvikin hullujen huoneella. Vielä tänäkin päivänä nimi Danvik saa monet tukholmalaiset yhdistämään Danvik'in nimen mielisairauksiin. Tullimaksuilla kustannettiin hospitaalin toimintaa.

Vesialue Danvikin ja Skanstullin välillä on nimeltään Hammarbysjö. Tämä alue on aivan viime vuosina modernisoitu ja uusia asunirakennuksia on rakennettu kuin sieniä sateella. Lähinnä Danvikia Saltsjön puolella Södermalmia sijaitsee Tegelvikshamnen/Tegelvikin satama, josta esimerkiksi Viking linjan laivat lähtevät Suomeen. Hammarbysjön ja Saltsjön alueilla liikennöi myös paikallisliikenteessä kulkevien lauttoja ja laitureita on siellä täällä. Tuo valaistu pallo tuolla taustalla on Globen areena.


Hammarby Sjöstad, uusi moderni asuinalue


Johanneshovsbron silta, taustalla Skanstullsbron silta ja sen takana sijaitsee alkuperäisin silta nimeltä Skansbron silta. Skanstullsbron sillan kupeessa kulkee myös Tvärbanan junanarata.

Skanskvarn med vy mot norr 1943 och 2011. Fotografiet från 1943 är taget av Lennart af Petersens.
Skanstull on alue Söderemalmin eteläisessä osassa, jonne Götgatan ja Söderledin maanalainen tunneli päättyvät. Skanstull sitoo Tukholman eteläiset kaupunginosat silloilla keskikapunkiin. Johanneshovsbron silta otettiin käyttöön vuonna 1984. Silta on neljäs ja uusin silta tässä Skanstullin kohdalla. Sillat ovat melkein pällekkäin. Se kulkee Sundsta Gården'in ja Hammarby Slussen'in välillä. Skanskvarn on ravintola nykyään.

Gullmarsplanilla, siltojen toisella rannalla, kulkee myös melko uusi Tvärbana-linja, joka on aivan erinomanen yhteys Sickla Udden ja Alvikin välillä, noin 17 kilometriä pitkä reitti. Tämä on eräänlainen välimuoto metron ja sähköjunan välillä. Tähän junaan käy samat matkaliput kuin metroihin, sähköjuniin ja busseihinkin. Tarkoitus on jatkaa linjaa Alvikista Solnaan saakka, mutta sitä en tiedä nyt tällä hetkellä, joko sillä linjalla on liikenne aloitettu. Aivan uusi metrolinjakin on suunnitteilla Nackan suuntaan.


 Sundsta Gård, Sundstabacken 4-8

Nyt minä liikun Södermalmin ulkopuolella, mutta en malta olla mainitsematta tätä aluetta toisella puolen Årstaviken'iä. Koko tämä alue on luonnonsuojattua aluetta.

Sundsta Gården on herraskartano aivan siltojen kupeessa. Alunperin siinä sijaitsi Santa Klara nunnaluostari, jonka oli Magnus Ladulås rakennuttanut nunnille. Korkeimmalla kukkulalla sijaitsee Skanskvarn, joka on peräisin vuodelta 1850. 

Alue kuului laajenpaan Enskede Gård'in tiluksiin. Josta ehkä myöhemmin lisää. Enskede Gård oli Tukholman ensimmäinen Trägårdstad, puutarhakaupunginosa. Eduskunnan edustaja Axel Odelberg omisti  laajat maatilukset  ja tiluksilla sijaitsi myös hänen oma kartanonsa. Hänen isänisä oli aatelisherra Carl Albert Friesenheim, joka puolestaan omisti Fullerstan ja Flemingsbergin maatilat Tukholman eteläpuolella.



Hammarby sluss, Hammarbyn kanava on Tukholman pisin kanava Saltsjön ja Mälaren välillä, 115 metriä pitkä.


Johanneshovsbron, Skanstullsbron ja Fredriksdalsbron sillan (junasilta) alusta pääsee myös Söderledin maanalaiseen tunnelliin, joka kulkee Södermalmin alitse ja joka johtaa Centralbron sillalle ja sitä pitkin Klarastrandsled'ille ja edelleen Eurooppatie neloselle Tukholmasta pohjoiseen päin. 

Tai päinvastoin, Skanstullsbron sillan jälkeen maanalle Årstatunneliin ja siitä E4 ja E20 teille, Tukholmasta etelään ja länteen päin. Tämä reitti on nopein ja kätevin autoilijoille, jotka haluvat päästä kaupungin läpi eteläiseltä tai itäiseltä puolen luoteeseen.

Hän joka ajaa Tukholman kautta pohjois-etelä suunnassa ei tarvitse välttämättä lainkaan ajaa Södemalmin kautta, vaan E4 Eurooppatietä Kungsholmenin ja Essingen saarten kautta.

Ringvägen on yksi Tukholman eniten liikennöityjä katuja. Katu on kolme kilometriä pitkä, siis Södermalmin pisin katu. Se tekee puoliympyrän Vitabergsparkenin puiston luota Hornsgatanille, Skinnarviksbergetin vuoren luokse. 


Ringvägen, Skanstull


Malmgårdvägen


Malmgårdsvägen

Erittäin idylliseltä Malmgårdsvägeniltä lähtee Ringvägen länteen päin. Samasta kadun kulmauksesta kulkee ohitse toinen Södermalmin ihanista bulevardeista, Katarina Bangata. Malmgårdsvägenin varrella sijaitsee Groens malmgård, joka on toiminut ns kaupunkilaiskesähuvilana Groen perheelle.


Skanstull, Ringvägen ja Götgatan kohtaava ttässä

Skanstull tullaan rakentamaan uudestaan perinpohjin lähi vuosina.

Skanstull on kuin pieni oma kaupunkinsa, josta ei puutu mitään palveluja. Liikenneyhteydet ovat yhdet Tukholman parhaat, mutta liikenne on aivan liian vilkasta. Tässä kohtaa Ringvägen ja Götgatan toisensa ja Skanstullin silta on yksi harvoista kulkureiteistä poispäin kaupungin keskustasta. Ringen'in ostoskus sijaitsee keskeisellä paikalla, Åhlensin tavaratalo ja paljon erikoisia putiikkeja löytyy Skanstullista. Sillan alla sijaitsee jopa huvittelupaikka nimeltä Trädgården, Hammarby Slussvägen 2. 


 Ringvägen ja Katarina Bangatan kohtaavat


Katarina Bangatan keskellä kulkee kävelytie. Tässä kulki aikaisemmin raitiovaunu puitten katveessa.



 Katarina Bangatanin ja Södermannagatanin risteys


Södermannagatan on yksi Södermalmin pisimpiä katuja ja yksi suosituimmista. Se kulkee pohjois-etelä suunnassa Katarinan kirkon luota Hammarbyn urheilukentälle. Södermannagatan halkaisee Ringvägenin, Gotlandsgatanin, Katarina  Bangatanin, Skånegatanin, Bondegatanin, Åsögatanin, Kocksgatanin ja Folkungagatanin. Kaikki erittäin mielenkiintoisia katuja kävellä ja katsastella. Tällä alueella haluaa erittäin moni asua.



 Södermannagatanin ja Bondegatanin risteys

Södermannagatanilla on yksisuuntainen liikenne ja kesällä se on kävelykatu. Autoliikenne on poistettu Nytorgetilta Närkesgatanille saakka. Kesällä 2018 tulee myös Skånegatan, Östgötagatan, osa Renstiernasgatania olemaan kävelykatuja.


Habibi, Skånegatanin ja Södermannagatanin kulmauksessa

Pohjois-Afrikkalainen baari/kahvila. Lähinnä tunisialaista ruokaa. Tunisialaisia ja algerialaisia ja jonkun verran myös marokkolaisia tuli Ruotsiin jo -60-70-luvuilla. Eksoottinen baari, keskitasoa. Tämän baarin on vaikea kilpailla naapureiden kanssa. Luultavasti vakioasiakkaiden paikka.


 Grandpa, Scadinavian Life Store,  Södermanagatan 21


Grandpa on kovaa huutoa. Todelinen aarreaitta josta löytyy asusteita, kodintavaraa, sisustusideoita ja krääsääkin. Kaikki kallista. Toinen myymälä sijaitsee osoitteessa Fridhemsgatan 43, Kungsholmen, mutta myymälä täällä Södermannagatanilla on se alkupeärinen. Heillä on myös ravintola/kahvila Kungsholmenin saarella Fridhemsplanilla nimeltä Sixtens & Frans. En osaa sanoa siitä mitään...


Skanstullin sillan alla sijaitsee Trädgården niminen illanviettopaikka jossa käy enimmäkseen nuorenpaa väkeä.


Illan mittaan nousee tunnelma musiikin mukana.


Toinen ajanviettopaikka Skanstullissa kesäaikaan on Thaibåten, laiva jossa tarjoillaan thaimaalaista ruokaa ja juomia.


Skånegatanin varrella on ravintola ravintolan vieressä. Se on näitten katujen tienoilla kun aluetta kutsutaan nimellä SOFO, joka tarkoittaa söder om Folkungagatan/Folkungagatanin eteläpuolella, ja se siis viittaa New Yorkissa sijaitsevaan SoHo alueeseen, South of Houston Street. 

   
Kaferang, Skånegatan 81, Nytorget

Mukava aamiais-, lounas- ja brunschipaikka Nytoregtin reunalla.


Kaferang


Söderhallarna niminen kauppahalli joka sijaitsee Götgatanin länsipuolella, Medborgraplatsen 3

Täällä sijaitsee Södermalmin upea kauppahalli, Söderhallarna. Sitä mitä ei Söderhallista löydy, niin sitä ei kukaan tarvitsekaan.Tämä on gourmandien taivasten valtakunta. Ravintoloita ja kahviloita on kauppahallissa jotain parikymmentä. Mutta täällä myydään myös asusteita ja muuta mukavaa. Tuoretta kalaa saa joka päivä. Tuore kala on vaan niin tuhottoman kallista. Lihakin näyttää olevan puolta kalliinpaa Ruotsissa kuin Suomessa. 


Söderhallarna/Söderin kauppahalli Medborgarplatsenilla

Täällä sijaitsee myös Tukholman eteläinen rautatieasema ja metroasema. Kerron enempi siitä osassa Södermalm-Maria Magdalena. Täältä löytyy myös Filmstaden, jossa on kuusi erillistä elkokuvateatterisalia. Bofillsbåge on erikoinen rakennus torin reunalla rautatieaseman vieressä. Bofillsbågen on moderni erittäin korkeatasoinen asuinalue, jonka on sunnitellut katalonialainen arkkitehti Rickardo Bofill.




Tjähovsgatan 5, vain sata metriä itäänpäin Medborgarplatsen'ilta asui Johan Wilhelm Snellman 1800-luvulla. Snellman syntyi tässä rakennuksessa vuonna 1806 ja kuoli Suomessa Kirkkonummella vuonna 1881. Tai noh, hän syntyi isänsä laivassa nimeltä Patience, joka oli ankkuroitu satamaan, mäen alle. Mutta hän asui lapsuutensa tässä rakennuksessa ja kasvoi ja varttui tällä alueella Tukholmaa. 


Hänen kotirakennuksensa seinällä on tämä muistolaatta. Me muistetaan Snellman filosofina, kirjailijana ja fennomaanina. Snellmannin vaikutus Suomeen, suomalaisuuteen ja suomalaiseen kultuuriin oli aivan valtava.


 Coffice kahvila ja konttori, jossa voi tehdä hommia tietokoneellaan

 Tjärhovsgatan 5

 Avoinna kello 10-17

Coffice on aivan uudentyyppinen kahvila, jossa on kahvi/baariosuus ja sen lisäksi erilaisia huoneita ryhmille tai vain pelkkiä työhuoneita, joissa voi keskittyä työhön, pitää pieniä kokouksia ja ottaa oma tietokone huoneeseen kahvin ja lisukkeiden kera.



Medborgarplatsen MOT syd 2010.jpg


Medborgarplatsen/kansallistori, jota tukholmalaiset kutsuu nimellä Medis, on se paikka, jossa koko maailma kohtaa, rikkaat ja köyhät, nuoret ja vanhat. Väkijoukko on hyvin kirjavaa ja monikulttuurillista. Tukholmassa asuu nimittäin ihmisiä aivan kaikista maapallon maista. Joka ikisestä maasta. Täällä pidetään mielenosoituksia joka päivä, täällä on aina poliiseja paikan päällä, sillä alue on melko laaja ja alueella liikkuu paljon väkeä vuorokaudet ympäri. 

Kvarnen on Medborgraplatsenin suosittu ravintola, joka on avoinna kello kolmeen asti yöllä. Kesäaikaan on ravintolan terassi suosittu kohtaamispaikka.


Medbrogarplatsenin ympäristössä löytyy ruokaa joka lähtöön.Ei tarvitse etsiskellä. 


Babylon, Björns Trädgårdsgränd 4

Bussi 53 kulkee Götgantania pitkin ja pysähtyy Medborgarplatsenilla. Metroon pääsee tästä myös hissillä bussipysäkin takaa. 

Babylon on suosittu drinkkipaikka, mutta täällä voi myös ruokailla. Babylon sijaitsee aivan esikoulun ja leikkipuiston äärellä, mutta alue on melko levontonta varsinkin myöhään illalla ja yöllä. Babylonin takana sijaitsee iso puistoalue Björns Trädgård, joka on kaikkien södermalmilaisten olohuone. Täällä on myös järjestetty monenlaista aktiviteettiä nuoremmille. Taskuvarkaita ja marokkolaisia katupoikia pyörii alueella. Poliisit patrulloivat aluetta vuorokaudet ympäri.


 Babylon on avoinna kello 11.00-24.00.


 Björns Trädgård, Götgatan

Puistoalue on saanut nimensä kuvassa olevan Björnin Malmgårdenin mukaan. Malmgårdenit olivat aikoinan yläluokan herrasväen kesäauntoja, joidenka ympärillä kasvatettiin vihanneksia, hedelmiä ja kukkia. Tämä ei siis aikoinaan ollut keskikaupunkia vaan laitakaupunkia.





Tukholman suuri moskeija seisoo myös kaiken keskellä, Björns Trädgårdenin reunalla, vain noin 50 metriä Babylonista eteenpäin. Taustalla näkyy Katarinan kirkon kupoli. Ei nämä kirkot aivan lähekkäin sijaitse. On noin 200 metriä väliä.

Stockholms moske okt 2012a.jpg

 Tukholman moskeija


 Medborgarplatsenin reunalla seisoo Medborgarhuset/kansantalo.


  Kansantalossa sijaitsee mm uimahalli


Medborgarplatsen on Södermalmin keskeisintä aluetta. Slussenilta noin 400 metriä eteläänpäin Götgatania pitkin. Bussi numero 3 pysähtyy mm Götgatanilla, Slussenilla ja Nytorgetilla. Bussi kulkee kahden sairaalan välillä, Södersjukhuset ja Karolinska sjukhuset. Metro pysähtyy myös Medborgarplatsenilla.

Jatkossa keskityn Södermalmin itäiseen puoleen. Metrot ei kulje  Södermlamin itäiselle puolelle, mutta metrolinja Nackaan on rakenteilla ja se linja tulee pysähtymään tälläkin puolella Södermlamin saarta. Teen toisen postauksen myöhemmin läntisen puoleisesta alueesta. Nämä kaksi aluetta Götgatanin molemmin puolin ovat, ihme kyllä, melko erilaisia monellakin tapaa.


Blå Lotus, Katarina Bangatan 21

Täällä on useita eri kahvi- ja teesortteja tarjolla. Hieman intialainen orientaalinen tunnelma ja hiukan turhan kallis.



Missään muualla Tukholmassa ei ole niin paljon ruokapaikkoja kuin Medborgarplatsenin ympäristössä. Toinen toistaan erilaisempia juomapaikkoja. Retrotyylisiä paikkoja enimmäkseen.


Nuoremman väen suosima illanviettopaikka Underbara Bar, Östgötagatan 33, on yhdistelmä ravitolasta ja glubista. Täällä on viisi erilaista oastoa. Tämä ei ole minun ikäisilleni, vaikka voihan tänne tulla syömään, jos niin haluaa. 






Lilliehoffska palatset, Götgatan 48, Medborgarplatsen

Rakennuksen on omistanut kauppias Joakim Potter. Hän oli Saksasta Ruotsiin muuttaneen kultasepän Peter Potterin poika. Joakim Potter oli yksi Tukholman suurimmista kauppalaivojen omistajista. Hän oli monitoimimies. Kun kuningas aateloi hänet niin hän otti sukunimekseen Lillienhoff. Tässä palatsissa kokoontuu Södermalmin kaupunginvaltuusto.


Nytorget on toinen Södermalmin suosituista kokoontumispaikoista. Skånegatan lähtee Götgatanilta itäänpäin ja johtaa tänne Nytorgetille ja siitä vielä edellen jonkin matkaa Vitabergetin puistoalueen ohitse.  Skånegatanin varrella sijaitsee paljon ravintoloita ja butiikkeja, sekä yksi erittäin suosittu second-hand-myymälä, Statsmissionen. Täällä myydään kaikkea taivaan ja maan väliltä. Hyäkuntoista tavaraa. Suosittelen! Avoinna kello 10.00-18.30, lauantaina kello 11-17 ja sunnuntaina kello 12-16.


Skånegatanin ja Södermannagatanin risteyksessä on sijainnyt aikoinaan mylly nimeltä Nytorgs kvarn/uudentorin mylly, joka sesoi silloisen kirkkoherra Petrus Dieterici Arenbechiuksen tontilla. Södermalmilla sijaitsi runsaasti tuulimyllyjä jotka rakensi hollantilaiset maahanmuuttajat. Nimittäin silloiset kuninkaat 1600-1700-luvulla hommasivat hollantilaisia puutarhureita Tukholmaan hoitamaan puutarhoja. Useimmat myllyt saivat nimen tontin omistajan mukaan kuten Mäster Pers kvarn, Michael Göranssons kvarn, Cristian Hansson kvarn, Mårten Sommes kvarn, Swart Hindriks kvarn,  Begt Bagarens kvarn...

Stadsmissionen vieressä sijaitsee toinen secondhand myymälä nimeltä POP Stockholm.


Nytorget sijaitsee Skånegatanin ja Nytorgsgatanin kulmauksessa, lähellä Vitabergs parken'ia. Tällä torilla on karmea historiansa. Torilla nimittäin hirtettiin rikollisia aikoinaan. Tämä oli ns hirttomäki, galgbacken.


Nytorget


Nytorget

Erittäin tunnettu ja rakastettu tukholmalainen kirjailija Per Anders Fogelström asui tällä alueella ja on kirjoittanut monta kirjaa alueesta. Ikävä kyllä ei tietääkseni ainuttakaan ole käännetty suomeksi. Tunnetuin kirja on nimeltään Mina Drömmars stad/unelmieni kaupunki.

Nytorget mars 2014.jpg

Nytorget

Nytorget ei ole vain kirjailija Per Anders Fogelströmin unelmien kaupunki/kirja nimeltä Mina drömmars stad, vaan hyvin monen muunkin tukholmalaisen. Tänne on helppo tulla suoraan Viking Linjan satamasta pitkin Folkungagatania. Tänne on satamasta reilut puoli kilometriä. Medborgarplatsen'ille on satamasta noin kilometri. Samalla voi kuljeksia pitkin Åsöbergetin kujia ja ihastella puurakennuksia.


Åsöbergetin mäenkumpare sijaitsee aivan Viking linjan sataman yläpuolella. Ihana alue maleksia. Åsöberget on ollut jo vuodesta 1956 lähtien kulttuurireservaatti alue. Alue käsittää Londonviadukten, Folkungagatanin itäisen päädyn, Kvastmakarbackenin, Sågarsgatanin, Lotsgatanin ja Åsögatanin alueet.


Nytorget mars 2014a.jpg

Nytorget, kesää odotellessa



Nytorget on yksi Tukholman suosituimpia paikkoja kesäaikaan


Urban Deli, Nytorget

On kahvila, ravintola ja myymälä


Urban Deli, Nytorget
 Avoinna: 

sunnuntaista tiistaihin kello 08-23
 keskiviikosta torstaihin kello 08-23
  perjantaista lauantaihin kello 08-01

Tämä on herkkumyymälä, jossa myydään kaikenlaisia herkkuja ja tuoreita leipomotuotteita. Täällä myydään juustoja, leikkeleitä, hedelmiä, vihanneksia juomia, leipää ja paljon paljon muutakin, kaikkea maan ja taivaan väliltä.


 Nytorget 6, on ehdottomasti suosituin bistro Södermlaalmilla


 Nytorget 6, sijaitsee Nytorget 6, Nytorgetin reunalla


Nytorget 6 tarjoillaan aamiaista, lounasta ja päivällistä. Varsinkin iltaisin on väkeä tungokseen asti.


Nytorget 6


Mäster Pers Gränd, Vitabergesparken

Vitabergsparken sijaitsee Sofian kirkon ympärillä. Kirkko seisoo ylinpänä kukkulalla. Vita Berget, valkoinen vuori tai kukkula, on ollut kauan puistoteatteristaan kuulu. Alue on saanut kulttuurireservaatin kunniamaininnan jo vuonna 1956. 

1800-luvulla oli tämä alue Tukholman köyhimpiä korttelistoja. August Strimberg kuvasi kirjassa Röda Rummet näitä köyhiä oloja työväenasunnoissa. Toinen melkein yhtä kuuluisa ruotsalainen kirjailija ja etenkin Tukholman kuvaaja Per Andres Fogelström on asunut tällä alueella ja kuvannut kirjoissaan kujia ja asukkaita ja Vita Berget'in lapsia.



Mäster Pers Gränd, joka oli alunperin Borgmästargatanin jatke, sai nimensä vuonna 1967 paikallisen kirkkoherran Petrus Diderici Arenbechiuksen mukaan. Häntä kutsuttiin nimellä Mäster Per tai Mäster Peter. Nämä puutalot ovat asuttavia ja modernisoituja, mutta niistä puuttuu vesi-ja viemärijohdot. Vesi on haettava yhteisestä vesipostista Bergsprängargränd'iltä.



Mäster Pers Gränd

Puutalot sijaitsivat täällä jo paljon ennen Sofia kirkkoa, joka rakennettiin vasta 1902-1906. Ensimmäiset puutalot Vita Berget'ille rakennettiin jo 1700-luvulla. Ne rakennettiin hirrestä. Vuonna 1880 päätettiin alueesta tehdä puistoalue. Kulttuurireservaatti alueesta tuli vuonna 1875.



Sofian kirkko seisoo ylinnä Vita Berget'in kukkulalla. Sen torni näkyy pitkälle. Kirkko on saanut kuningas Oskar II:n vaimon kuningatar Sofian nimen. Kirkkosali on ns keskeisrakennus, jossa alttari on keskitetty salin keskipisteen ympärille.

Astrid Riez on tehnyt kuvassa olevan patsaan ja se on nimeltään Undret, ihme. Toiselta nimeltään Juoruakat.



Vita Berget'in ulkoilmateatteri



Musikpaviljongen, Musiikkipaviljonki

Tämä on viimeinen yleisellä paikalla sijaitseva jäljellä oleva musiikkipaviljonki Tukholmassa. Tämä on kulttuurimerkitty kohde ja se on varovaisesti uuskorjattu. Ihme että se ylipäätään saa olla rauhassa, ettei sitä ole hajoitettu ja töhritty.



Kesäkahvila




Stadsgårdenin kadulta nousee ylös Porimestarin portaat Katarinavägenille

Katarinaberget, Katarinan vuori, tai kallioseinämä, eräänlainen maansiirros, jolloin on syntynyt korkea jyrkkä kallioseinämä. Seinämä on melkein 50 metriä korkea pystysuora seinämä. Stigberget on seinämä nimeltään suurin piirtein samalla kohtaa kun Viking Linjan laivasatama seisoo. Toisella puolen Slussenia se on nimeltään Mariaberget. 



Katarina Kyrkobacke, Katarinan kirkkomäki

Kuten jo voi kuvitellakin niin alue Katarinaberget'in päällä on hyvin mäkistä, joten täällä on rakennettu paljon portaita ja rappusia jotta pääsee alemmalta kadulta ylemmälle tai päinvastoin. Tuo kuvassa olevan Kaatraina Kyrkobacke, Katarina kirkkomäki, on hyvin jyrkkä ja sen molemmissa päissä on rappusia.

Kallion sisällä on suuri atomipommisuoja joka rakennettiin jo 50-luvulla. Sinne mahtuu noin 25 000 henkeä. Suojaan on yksitoista sisäänkäyntiä. Myöhemmin suojatiloja on käytetty autotallina. Nyt sinne kallion sisään rakennetaan bussisemaa. Ennestään kalliossa sijaitsee jo Slussenin metroasema. Metro kulkee ns Södertunnelissa.


Näköala Fjällgatan'ilta Saltsjölle

Fjällgatan on turisteille pakollinen kohde Tukholmassa, jo näköalansakin takia. Fjällgatanin päädyssä sijaitsee Erstan diakonialaitos ja sen kirkko ja kaunis piha-alue, josta olen aikaisemmin kertonut täällä. Täällä sijaitsee myös pieni kahvila ja Erstan diakonian puollella Fjällgatanin päädyssä sijaitsee toinen kahvila, joka on myös ravintola, nimeltä Ersta Terassen. Kahvila on avoinna vain päivisin kello 11-14.Ravintola tarjoaa lounasta kello 11-14. Ravintoa toimii usein juhlahuoneistona iltaisin ja viikonloppuisin. Ravintolaan kuuluu myös hotelli. 



Fjällgatan


  Schinkens malmgärd, Fjällgatan


Johan In de Betou rakennutti tämän malmgårdenin jossa häen poikans adavid sitetmmin asui perheineen. In de Betoun perhe oli alunperin hollantilainen, joka perusti Tukholman tärkkeystehtaan. David oli kauppais joka myi mm suolaa. Hän sai kauppaneuvoksen tittelin ja kuningas aatteloi hänet. Kauppaneuvoksen titteli on Suomessa eri asia kuin mitä se on ollut Ruotsissa, jossa vain henkilöt jotka kuuluivat kamarigolleioon saivat nimityksen kauppaneuvos. 


  Schinkens malmgård


 Schinkens malmgård



Kuten jo aikaisemmin kerroin niin eräänlaisia kesähuviloita, joissa oli piha ja puutarha kutsuttiin nimellä malmgård. Groes Malmgård sijaitsi tässä Sofian kirkon kupeessa, Malmgårdvägen 53. Malmgården'in omisti hollantilainen puutarhuri Werner Groen. Hänellä oli oikein kauppapuutarha tontillaan. 



Malmgårdsvägen on katu joka myötäilee Vitabergspaken'ia. Se on idyllien katu, jonka Vitabergspaken'in puolisella sivulla sijaitsee punaisia puutaloja joiden pihamailla kasvaa rehottaa puita, pensaita ja kukkasia kesäaikaan. Saa melkein nipistää itseään käsivarresta jotta voisi uskoa kuinka kaunis kaupunki Tukholma todellakin on. Keväällä ja kesällä on tämä alue erittäin viihtyisä. Jos sattuu liikkumaan tällä aueella niin kannattaa kulkea Lilla Meijtens Grändin kautta ylös Vitabergs puistoalueelle ja ylös Sofian kirkon luokse. Puistoalueen toiselta puolelta sitten voi jatkaa matkaa eteen päin, vaikka Bondegatan'ille, Åsögatan'ille ja Kvastmakarbacken'ille.



Groens Malmgård, Malmgårdsvägen
 Werner Groenin asuintalo on vieläkin jäljellä.



Sofian kirkko sijaitsee todellakin kauniissa ympäristössä. Tyyliltään Sofian kirkko on saksalaista ns reininmaalaista tyyliä, ja arkkitehti Gustav Hermansson suunnitteli sen. Kirkko valmistui vuonna 1906. Alkuun kirkko sai kritiikkiä siitä että kirkossa oli saksalaista symboliikkaa. Kun kirkkoa uuskorjattiin vuosina 1948-1951 niin kaikki Olle Hjortzbergin maalaukset poistettiin, vain ikkunalasimaalaukset jätettiin. Tilalle laitettiin Hilding Linnqvistin maalaukset. Vuonna 2012 tehtiin viimeisimmät korjaustyöt.



Olle Hjortzberg on maalannut kirkon maalaukset, mutta ne poistettiin ja sijalla on Hilding Linnqvistin maalaukset. Melko omituista.



Sofia kyrka (Vita Berget 1) 2013/09/01 11-24-21.jpg

Tuo pyöreä lasimaaluksin koristeltu ikkuna on Olle Hjorzbergin teos.

Sofia kyrka (Vita Berget 1) 2013-09-01 11-46-48.jpg

Kasteastia on tehty hiekkakivestä



Bergspärngargränd


Skånegatan'in ja Renstiernasgatan'in kulmauksesta kannattaa ottaa puurappuset ylös Vitabergin puistoon. Ensi alkuun siinä sijaitsee Bergsprägargränd, joka johtaa Sofian kirkon luokse. Siitä lähtee kyllä toinenkin kuja joka kulkee ympäri Vitabergs puiston.

Tällä alueella asui satama- ja telakkatyöläisiä.



Södermalmstorg sijaitsee Slussenilla



Vintertullstorget


Siirtolapuutarha on vieläkin olemassa
Lilla Elefanten drömmer.JPG

Olov Tällström, Civilisation, Bohusgatan



Bondegatan kulkee Götgatan'ilta  suoraan itään päin läpi itäisen Södermalmin.



Erstagatan, Ersta Malmgården


Tukholmassa on paljon portaita ja juuri Södermalmilla niitä on erikoisen paljon.



Fjällgatan



Bergspängargränd



Barnängens koloniträdgård, siirtolapuutarha, sijaitsee Vita Berget'in pohjoispuolella, Skånegatan'in varrella. Nimi tulee lastenkodista joka sijaitsi Danvik'issä, kuten Danvikin hospitaalikin. Samalle alueelle rakennettiin Barnängenin tekinen tehdas, joka on vieläkin tunnettu varsinkin Barnängen lastensaippuoista ja Vademecumin suunhuuhteluaineesta. Molempia valmistetaan vieläkin, mutta jossain muualla. Firman perusti Holmström jolla oli tehtaan konttori Bundegatanin varrella sijaitsevassa Tottieska Malmgården'ssa. Malmgårdenin omisti alunperin yksi Ruotsin silloisista 1700-luvun rikkaimmista kauppiassuvuista Tottie. Tottiet rakennuttivat myös palatsin suvulleen Gamla Stan'n Skeppbron varrelle.

Vintertullstorget sijaitsee Södermalmin eteläisissä osissa, lähellä Vitaberget. Tässä lähellä sijaitsee avara viheralue, jonka nimi on Anna Lindhs park. 

Ringvägen ja Katarina Bangatan ovat kaksi hyvin idyllistä katua tällä alueella. Molempia varjostaa kauniit ikivanhat puistolehmukset. Kaupunki ei enää paljon kauniimmaksi voi muuttua. Tällä alueella on erittäin rauhallistakin.


Greta Garbos Torg, sijaitaee Katarina Bangatanin ja Södermannagatan'in risteyksessä. Tälle pienelle torille on istutettu hevoskastanjapuita.



Kansanedustaja Frans Schartau perusti tämän kauppa-alan instituutin Bondegatanin varrelle vuonna 1945. 

Tällä alueella sijaitsee nykyään Erstan sairaala, Erstan Diakonissalaitos, Ersta- Sköndals korkeakoulu ja Erstan kirkko. Täällä sijaitsee myös Ersta konferenssihotelli, jonka yhteydessä sijaitsee mukava kahvila josta on näköala kirkkoon päin ja sen pineen puistoalueeseen.

Eräs herra Håkansson harrasti viinanpolttoa 1600-luvulla täällä ylhällä vuoren päällä. Samaan aikaan oli vieläkin ns galgbacken, jossa rikolliset hirtettiin ja heitettin alas vuorelta. Alue ei siis ollut mitenkään suosittu paikka oleskella tai asua siihen aikaan. Nykyään tämä alue on yksi Tukholman aidoimmista ja idyllisimmistä. Suosittelen kävelemään Stigsbergs'in katua ja Fjällgatan'ia piktin. Kauppias Johan Adam Pettersson rakensi kuitenkin tänne talonsa ja sen ympärille puutarhan, Ersta Malmgård.


Fjällgatan

Tämä on yksi Tukholman pakollisista turistikohteista. Fjällgatanilla tunkee turistibussit yhteään. Näköala Fjällgatanilta Saltsjölle on hurmaava. Vanhat puutalot joissa vieläkin on asukkaita on myös nähtävyys sinäänsä.

Fjällgatan 37 kesäkahvila nimeltä Fjällgatans Kaffestuga, kesäkahvila josta on Tukhoman upeimmat näköalat. Suosittelen Äppelkaka med vaniljsås/ omenakakkua vaniljakastikkeen kanssa. Tyypillinen ruotsalainen herkku. Erittäin hvyää jäätelöä löytyy myös.



Uusi Diakonnissalaitoksen rakennus


Stadsgårdshissen tai Sofiahissen on nykyään pois käytöstä. Hissi kulki ylös Stadsgårdkajen'ilta ylös Katarinaberget'ille. Kaksi muutakin hissiä on kulkenut ylös Katarinaberget'ille, Katarinahissen ja Slussenin toisella puolen Mariahissen.



Söderbergin raput

Satdsgården on niemltää tuo rantakatu joka kulkee laivasatamien ohitse Slussenilta, meri sen toisella puolen ja Katarinaberg'et, Katarinan kallioseinämä toisella. Nämä portaat ovat vain yhdet portaista jotka nousee Stadsgården'ilta ylös Katarinaberget'ille, vaikka useimmat portaat ovat nykyään suljettuja.



Erstan kirkko

Ersta diakonia on taivaallinen laitos, mikä huolehtii kodittomien terveydestä ja avuttomien auttamisesta. Kruununprinsessa Victoria on järjestön suojelija.



Ersta Kyrka, Erstagatan 1

 Avoinna arkisin kello 8.00-16.00

Erstan kirkko kuuluu diakonissalaitokselle mutta kirkko on avoin kaikille. Aivan ihana kirkko niin ulkoa kuin sisältäkin päin. 





Katarina kyrkan
Katarina bangatan on pitkä katu joka lähtee Götgatan'ilta ja päätyy Viking linjan sataman yläpuolelle, Åsöberg'in päälle. Folkugagatan, Erstagatan, Vita Bergin puisto, Ringvägen ja Götgatan välistä aluetta nimitetään Tukholman SoFo'ksi, joka on lyhennys söder om Folkungatan. Nimitys tulee Manhattnin aluuesta SoHo. SoFo ei ole mitenkään tarkaallen rajoitettu alue noista edellä mainituista kaduista vaan se kulkee katujen ylitsekin. Tällä alueella on paljon moderneja "hippejä" kahviloita, butiikkejä, ravintoloita ja vastaavaa. Alueen suosituimmat kadut ovat Åsögatan, Bondegatan, Skånegatan ja Nytorget.


Kahvila nimeltä Louie Louie, Bondegatan 13, on yksi näistä erittäin "hippeistä "paikoista. Tämä on kahvila, ruokapaikka, myydään levyjä ja asusteita, Live-esityksiäkin extempore. Paikka hieman nuoremmille, joten meikäläinen tuntee itsensä hieman vieraaksi tässä kahvilassa, mutta ei täällä ole mitään ylä-ikärajaa kuitenkaan. Mainio lounas tai välipala paikka. Ruoka on hyvää.


 Louie Louie


 Lisa Larssonin seconhand myymälä, Bondegatan 49

Viereiseltä kadulta kulman takaa löytyy italialainen kahvila Il Caffé, Södermannagatan 22. Täällä on kolme eri huonetta ja ulkona myös pöytiä. Harmi vaan että melkein kaikki nuokkuvat tietokoneittensa kanssa. Il Caffé'ssa on vaikea saada kontaktia keneenkään.


Bondegatanin ja Nytorgsgatanin risteyksessä sijaitsee suosittu kahvila String.




Lisas Caffé, Skånegatan 

Tässä kahvilassa leivotaan itse kaikki leivät, jotan aina on saatavilla tuoretta kahvileipää.


Gildas Rum, Skånegatan 79

Skånegatanilla on kahviloita ja ruokapaikkoja vieri vieressä. Tämä Gildan kahvila on hieman liiankin pyntätty minun makuuni, mutta romanttien kahvila tämä kyllä on.


  Gildas Rum





Rakennus kuuluu nykyään katolliselle seurakunnalle. Sant'Erikin tuomiokirkko seisoo rakennuksen vieressä, kuvassa oikealla puolella. Rakennuksessa näkyy olevan myös nunnaluostari.

Södermalmskyrkan, Gotgatan 87, kuuluu helluntai-vapaaseurakunnalle. Heillä on kirkon yhteydessä kirjakauppa ja kahvila.


Hollantilainen kauppias Louis de Geers rakennutti palatsin perheelleen 1500-luvulla. Tämä rakennus on nykyään Hollannin suurlähetystö. Kuningas aateloi de Geerin suvun joten heistä tuli vapaaherroja. Joitakin kreivejäkin on suvussa. Suvusta kehkeytyi yksi Ruotsin rikkaimpia sukuja ja heillä on ollut lukuisia linnoja Ruotsissa.


Katarina kyrkan, Högbergsgatan 15




Katarinan kirkon pääalttari

 Hautakappeleita kiviaidan seinustalla



Lotsgatan



Åsögatan

Åsögatan 2011.jpg



Kvastmakarbacken, Åsöberget


Katarinan kirkon ympärillä sijaitseva hautausmaa





Andreas kyrkan kuuluu Equmeniakirkolle. Kirkko on ollut jo alusta lähtien vapaakirkon omistama, nimittäin Missionskyrkan omistuksessa. 

Monet Tukholman evankelisluterilaisista kirkoista on myytyy pois. Yleinen trendi näyttää olevan se että vapaakirkot saavat enempi ja enempi jäseniä ja evankelisluterilainen kirkko menettää jäseniä. Tälläkin hetkellä on ainakin kaksi kirkkoa myytävänä. Aivan samanlainen trendi oli Kööpenhaminassakin. Siellä on myyty viime vuoden aikana kolmetoista evankelisluterilaista kirkkoa.

Åsöberget sijaitsee lähinnä Viking Linjan satamaa. Satamasta vaan ylös Folkungagatania. Siinä se on heti vasemmalla. Alue nimeltä Åsöberegt on ns kultuurireservaatti. Tällä alueella on puutaloja 1700-luuvlta. Vuonna 1956 kaikki nämä puutalot kunnostettiin ja sen jälkeen en ovat olleet asuinrakennuksia.

Bondegatanilta pääsee Åsögatan'ille, Kvastmakarbacken'ille ja Lutsgatan'ille, tälle pienelle alueelle jossa on tunnelma, kuin olisi aika mennyt takase päin. Jyrkkiä kapeita kujia, jyrkkiä puuportaita ja punaisia puutaloja valkoisine ikkunanpielineen. Mikä idylli. Ajatella että näissä puutaloissa asutaan vieläkin.



Mäster Mikaels gata on yksi Tukholman idyllisimmistä kadunpätkistä. Se lähtee Katarainan kirkon sivulta itään päin ja se päätyy Cornelis nimiseen puistoon josta on ihanat näköalat alas Saltsjölle. Puistosta on Albert Enkström nimiset jyrkät portaata alas Katarinavägen'in ja Renstiernansgatan'in risteykseen. Ja siitä taas vuorostaan on Söderbergin portaat alas Stadsgårsledenille, vaikka en oikein usko että ne ovat käytössä. 

Mäster Mikaels gatan

Mäster Mickaels Gatan



Mäster Mickaels gatan



Mäster Mickaels gata



Mäster Mickaels gata





Fjällagatan



Sofia Skolan, Sofian koulu



Stigbergsgatan on noin 150 metriä pitkä kadunpätkä jonka läntisessä päässä on korkeat portaat  ja todella jyrkkä putous. Itäisessä päässä sijaitsee Ersta Sjukhus, Erstan sairaala. Kaikki kadun varrella sijaitsevat rakennukset ovat punaisia puutaloja. 



Stigbergsgatan



Stigbergsgatan

Stigbergsgatan utsikt 2010.jpg

Näköala Stigberget'iltä



Kronprinsessa Märtans kirke, sijaitsee Stigbergin kadun läntisessä päässä, juuri ennen portaita. Tämä on Tukholmassa asuvien norjalaisten kotikirkko.





Svartensgata



Svartensgata



Sågargatan



Sågargatan




Katarina Norra skola



Kvarnen, Tjärhovsgatan 4

Tässä ravintolakompleksissa on kaksi oluthallia, ruotsalainen ja tjekkiläinen.



 Muita ruokapaikkoja tällä alueella Södermalmilla:

Pets Sounds Bar, Skånegatan 80


Pelikan, Blekingegatan 40

Klassinen tukholmalainen "ravintola ennen vanhaan". Siihen aikaan kun joka korttelin kulmalla oli olutkuppila, jotka sitten 70-luvulla hävisivät tyystin. Nykyään on joka korttelin kulmalla trendikäs kahvila. Tässä vanhassa oluthallissa tarjoilaan perinteistä "husmanskost". Täällä ruokailee paljon Tukholman kultttuuri/kulttiväkeä. Vieressä sijaitsee Kristallen olutbaari, joka on meluisampi ruokapaikka ja josta silti löytyy samoja oluita. Nämä kaksi kai tavallaan kuuluvat yhteen.


Fåfängan, Klockstapelsbacken 3, sijaitsee Viking Linjan laivasataman edustalla, mäen päällä.


Fåfängan



Folkungagatan, uutta asutusta



Folkungagatan



 
Folkungagatan 


Cafe String, Nytorsgatan 38

Yksi Södermalmin suosituimpia kahviloita, ehdottomasti. Täällä voi istua vaikka näyteikkunassa. Monet istuvatkin täällä kuin kotonaan.




Gaveliusgatan


Gaveliusgatan sijaitsee Vita Bergin puiston kaakkoisessa kulmauksessa. Alue on moderni asuinalue, jossa on uusia ja vanhoja rakennuksia. Vanhat rakennukset on muokattuu uuteen uskoon ja kadut modernisoitu. Vaikuttaa erittäin vihtyisältä alueelta kaikin puolin. Tämä on varmasti suosittu alue nuorten hyvin tienaavien pariskuntien keskuudessa. 

Nyt on niin että Tukholmassa on erittäin kallista asua. Noin 40:n neliön yksiö maksaa kolme miljonaa Ruotsin kruunua. Göteborgissa saa puolet isomman asunnon tuolla hinnalla ja Malmöstä saa jopa 3,5 kertaa suuremman asunnon samalla hintaa kuin tuon pienen kämpän Tukholmasta. Vuokra-asuntoja ei juuri ole nykyään lainkaan saatavilla. Jos nyt ei joku yksityinen vuokraa asuntoaan, ainakin tilapäisesti. Jonot vuokra-asuntoihin ovat keskikaupungilla noin 10-15 vuotta. Tukholman laitamilta ehkä voi saada jonotettuaan noin 5 vuotta vähintäin. 


Slussenilta tällä Katarinan hissillä ylös ja siitä sitten pitkin kapeaa siltaa ja edelleen toista kapeaa siltaa pitkin Mosebacken torielle. Sillan päässä näkyy Södra Teatern. Tuon ensimäisne sillan alla sijaitsee ravitola nimeltä Gondolen.


Silta joka johtaa Mosebacken torille


  Mosebacken tori, kahvila keskellä toria

Mosebacke/Mosiksen mäki on korttelisto saman nimisen mäen päällä Slussenin yläpuoella. Tätä kutsutaan myös nimellä Söderns höjder/Söderin korkeuksilla, jossa Söder viittaa Södermalmiin. Tukholmalaiset kutsuvat Södermalmia mieltuiten nimellä Söder. Mosebacken torelle pääsee myös Götgaatanilta käsin.


Mosebacken torilla 1600-luvulla seisoi kaksi tuulimyllyä, Hökans kvarn ja Mosiksen kvarn. Vieressä kulkee Hökens gata nykyään Götgatanilta Mosebacken torille. Toinen katu Götgatanilta Mosebacken torille on nimeltään Urvädersgränd. Molemmat ovat kapeita jyrkkiä katuja. Götgatanilta lähtee kolmaskin katu kohti toria, nimittäin Svartengatan. Kaksi ensin mainittua ovat mielenkiintoisia kujia kävellä. 


 Mosebacken tori

Götgatnailta lähtee mukavan kuja nimeltä  Klevgränd, joka kulkee Mosebacken alapuolelta mäen reunaa pitkin. Kujalle nousee parit jyrkät portaat Katrainavägeniltä, mutta ne ei taida olla käytössä.


 Woodstockholm, Mosebacketorg 9

Avoinna kello 17-23

Ensiluokkainen matbar/ruokabaari, kuten omistajat kutsuvat pientä ravintolaansa. Baari Ruotsissa tarkoittaa vain tiskiä jossa voi juoda drinkin tai oluet. Tämä on herkkusuiden paratiisi. Sitä paisti tämä on eirttäin kodikas ja viihtyisä paika.Tänne ei tarviste pukeutua erityisemmin. Ravintolan omsita samat henkilöt kuin kahvilan keskellä toria. 


 Södra Teatern/Södra Teatteri Mosebacken torin reunalla

Mosebacke oli jo 1700-luvulla Tukholman huvittelukeskus. Torin reunallla sjaitsi Stockholm Vapeni niminen värdshus, majatalo, jonka tontilla nykyään sijaitsee Södra Teatern. Teatteri avattiin vuonna 1859. Samssa rakensuessa tetaterin kanssa sijaitsee viisi ravintolaa ja baaria ja kuusi muuta teatterisalia pääsalin lisäski. Baareja ja ravintolita kutsutaan yhetisesltä nimeltään Mosebacke Etablisemanget. Suuren teattaeritalon kupeessa seisoo triumfikaaren mallinen portti, josta pääsee ravitola-alueella ja Mosebacken terassille, jossa sijaistee myös tetateri niemltä Moasebacketeatern. Tämä alue on erittäin suosittu paikka kesäaikaan. Ravintolat ja baarit ovat auki kaiket päivät yömyöhään.


  Södra Teatterin pääsali


Mosebacketerassen


Mosebacketerassen



Tämä lyhyt mutta mutkikas katu sijaitsee Katarinan kirkon alapuolella mäessä. Tämän kadun varella asuttiin jo 1200-luvulla. 


Fiskargatanille pääsea portaita pitkin Mosebacken torilta, Klevgrändiltä jyrkkää polkua pitkin ja toisia portaita pitkin Klevgrändiltä Katarinan Kyrkobacken nimiselle kadulle. 


Klevgränd 1

Södermlamin vanhin asuinrakennus.



Mariahissen, Laurinska huset

Merimiesinstituutti on rakennettu Katarianbergetin kupeeseen kiinni. Taustalla häämöttää Slussen ja Gamla Stan. Katu vasemalal on Katarinavägen ja kuvassa näkyy myös silta joka kulkee katujen ylitse Mosebacken torille.

Tuossa rakennuksen päädyssä sijaitsee kreikkalainen kahvila/ravintola nimeltä Farbror Nicos. Avoinna kello 8-18. Tämä oli lakuun vain hyvin yksinkertaine kahvila mutta myöhemmin siinä alettiin tarjoilemaan myös lämmintä ruokaa.
Mitään merimeisinstituuttia rakennuksessa ei toki enää ole. Rakennus on toiminut myös asemarakennuuksena. Nykyään rakennuksessa sijaitsee konttoreita, asuntoja, kahvila ja taidegalleria.


Bruno Vintage Market, Götgatan 36

Valtavan iso vintagemyymälä. Hyvän laatuista tavaraa. Avoinna sunnuntaisin kello 12-17.


Hermans Vegetariska, Fjällgatan 23

On juuri tällä hetkellä korjausten alla, mutta pian se aukeaa kevään tullen ja silloin aion minä ainakin kiiruusti Hermansiin. Tämä on aivan mahtava paikka. Tämä on erittäin suosittu vegetaarinen ravintola jossa on mahtava buffee. Kesäaikaan on ulkona pihalla puutarhakahvila. Toivottavasti ravintolan uusi omistaja pitää yhtä hyvää tasoa.






2 kommenttia:

  1. I like the helpful information you provide to your articles.
    I will bookmark your blog and check again here frequently.
    I'm somewhat certain I will be informed lots of new stuff right right here!
    Best of luck for the following!

    VastaaPoista