sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka, Welandersväg 6, Kungsholmen, 
Stadshagen'in kaupunginosa

Panoramakuvaus kirkon sisältä!

Avoinna arkipäivinä kello 11-15 ja sunnuntaisin kello 10-16.


Sankt Görans kyrka




Nykyisen kirkon suunnitteli arkkitehti Adrian Langendahl, ja se vihittiin käyttöön pääsiäispäivänä 1958. Nykyisen kirkon paikalle oli rakennettu jo vuonna 1910 kappeli, jonka suunnitteli arkkitehti Gustaf Améen. Se sai nimekseen Pyhän Göranin kirkon, luultavasti viereisen St. Göranin sairaalan innoittajana.

Kuoria hallitsee Einar Forsethin suuri al secco-alttarimaalaus, jonka keskellä on kolme tyhjää ristiä. Lisäksi hyvää paimenta ympäröivät neljä evankelistasymbolia ja sivuille on ryhmitelty Jeesuksen elämästä kertova kuvasarja, jonka alttarissa on marmorinen kansi ja alaosa kalkkikiveä. 

Alttarihopea, mikä koostuu krusifiksista ja kuudesta kynttilänjalaasta, on taiteilija Birger Haglundin säveltämä kirkon avajaisia ​​varten vuonna 1958.

Vanhasta kirkosta jääneessä tornissa ripustetaan kaksi kirkonkelloa, jotka löytyivät myös vanhasta kirkosta.

Kirkko vihittiin vuonna 1958. Kirkosta tuli basilkan mallinen, ajaton ja silti klassisen tyylikäs kirkko. Kirkko on kulttuurisuojattu rakennus.



Sankt'Göransparken on aivan ihana puistoalue kirkon ympärillä.  Kuten kuvasta näkyy niin puistossa on lapsille myös leikkipaikka.





Sankt Görans kyrka


Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Kirkko on pyhitetty Pyhälle Yrjölle, Sankt'Göran ruotsiksi ja  San Giorgio italiakasi. Vieressä sijaitseva sairaalakin on saannut nimensä Sankt'Göranin nimestä, sekä asuinalue. Sankt'Göran oli roomalainen sotilas, joka kuoli marttyyrikuoleman keisari Diocletinauksen vainoissa. Sankt'Göranista on tullut erittäin suosittu ja tunnettu pyhimys ympäri Eurooppaa. Hänet kuvataan usein miten taistelemassa lohikäärmettä vastaan miekka heiluen.


Sankt'Göran ja lohikäärme patsas löytyy muun muassa Tukholman kaupungintalosta. Storkyrkanin kirkossa Gmala Stanissa on myös Snankt'Göranin patsas, samoin Köpmannatorget nimisellä torilla Gamla Stanissa on iso patsas, mikä kuvaa Snakt'Görania taistelemassa lohikäärmeen kanssa. Täällä Sankt'Göranin kirkossa on vain reliefi, joka kuvaa Sankt'Görania.

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Isot valoa-antavat ikkunat ja ihana puisto ikkunojen takana antaa tunnelmaa kirkkosaliin.

Sankt Görans kyrka

 Saarnastuoli, David Wretlingin käsialaa

Sankt Görans kyrka

Alttraitaulu on koko seinän kokoinen. Se on kalkkimaalus al-secco tyylin mukaan ja sen on maalannut Einar Forseth.  Saarnastuoli on asetettu "väärälle" sivustalle johtuen kaiketi siitä että alttarin vasemmalla puolella on lehteri  ja kastekappeli.

Kirkossa on ollut koko kesän usein iltaisin musiikkia, ilmaisia konsertteja. Kirkolla on kolme omaa kuoroa, lapsille, nuorisolle ja aikuisille. Musiikkikoulun lapset käyttävät kirkkoa esiintymissalinaan. Vauvoille on erikoista vauvarytmiikkaa vanhempiensa kanssa.

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka


Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

Sankt Görans kyrka

St Görans kyrka-023.jpg

Kolumbarium



Kolumbariumin eteishalli



Sankt Görans kyrka

 Täällä on useampia erilaisia tuhkalehtoja.



Asklund A



Kulttuurikoulun päättäjäistilaisuus kesän alussa pidetään kirkossa. Ruotsissa vanhemmat saavat valita koulun peruskoulunkin lapsilleen. Peruskouluissa on valittavana erilaisia erikoiskoulutuslinjoja, kuten musikkia, taidetta, kulttuuria, teatteria, urheilua ym vastaavaa, ja niitten lisäksi tietysti koululaissa määrätyt perusaineet.

Samoin jokainen aikuinen henkilö saa valita seurakunnan tai olla valitsematta. Ruotsissa ei ole valtion kirkkoa, joten kukaan ei Ruotsissa synny kirkon jäseneksi. Kun lapsi syntyy niin synnytysairaala tekee ilmoituksen Verovirastoon, minkä tehtävänä on pitää laskentaa väkiluvusta ja kirjoilla olopaikasta. Tilastoa ei tehdä uskontojen mukaan lainkaan, koska uskonto on täysin henkilökohtaien asia Ruotsissa.  Verovirastosta tulee lappu, mihin vanhemmat saa kirjoittaa lapsen nimen. Siinä se. Hyvin harvat kastaa enää lapsiaan, ja vielä harvempi lapsi käy rippikoulun. 



Hallwylska museet


Hallwylska palatset/Hallwylskan palatsi ja museo, Hamngatan 4

Palatsin omistaa nykyään museon nimeltä Valtion Historiallinen museo.

 Avoinna:
 tiistaista sunnuntaihin kello 12.16
 keskiviikkoisin kello 12-19

Sisäänpääsymaksu:
Ilmainen siäänkäynti kerroksiin. Sisäänpääsymaksu vain erikoisnäyttelyihin. 

Opastettu kiertokäynti 70 kr, ilmanien alle 19-vuotiaille.
Erikoisnäyttelyt 70 kr.

Huom! Hallwylin-museossa on viisi kerrosta. Koska hissiä ei ole, sinne on mentävä portaita pitkin.

Avoinna:
Aukioloajat vaihtelee vuodenaikaojen mukaan. Tarkista aukioloajat täältä.

 Myymälässä myydään!

Kreivi Walther von Hallwyl oli alunperin sveitsiläistä aatelistoa josta sittemmin tuli ruotsalainen liikemies ja edustaja eduskuntaan. Hän sai Ruotsin kasalaisuuden vuonna 1874. Hänet esiteltiin silloiselle Ruotsin kuninkaalle Oskar II:lle, mutta kreivi von Hallwyl sai tyytyä  sveitsiläiseen kreivin titteliinsä. Kuningas ei antanut hänelle ruotsalaista aattelistitteliä.

Oletteko muuten huomanneet että melkein kaikki henkilöt, jotka olen maininnut postauksissani, ovat olleet ulkomaalaisia alunperin. Ruotsiin on tullut jo hyvin kauan maahanmuuttajia, rikkaita maahanmuuttajiakin.

Von Hallwyl'it asuivat ensin vuokralla von Fersen'in suvun palatsissa, joka sekin on yksi Tukholman upeimmista. Pariskunta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen sillä von Fersen'it eivät halunneet laitattaa sähkövaloja palatsiinsa. Rouva Hallwyl oli kasannut niin paljon esineitä ja huonekaluja sekä asusteita jotta he tarvitsivat uuden ja isomman asunnon.

Joten kreivi von Hallwyl osti tontin Hamngatan 4, alueelta, joka siihen aikaan oli rähjäistä aluetta. Melko pian kuitenkin alue raivattiin ja rakennettiin uutta. Nykyään alue on Tukholman luksusaluetta.


 Hamngatan 4, pääsisäänkäynti 

Arkkitehti Isak Gustaf Claeson suunnitteli palatsin pariskunnan kodiksi, mutta he eivät koskaan kutsuneet palatsia kodikseen, vaan he kutsuivat sitä nimellä "huset", talo, tai vaan Hamngatan 4. Palatsi on 2200 neliömetriä suuri ja 40 huonetta on museotiloina.

Kreivitär Wilhelmina oli hän joka määräsi missä kaappi seisoo ja palatsi rakennettiin täysin hänen toivomustensa mukaan. Erikslundin herraskartano Vangnhärad'issä oli heidän alkuperäinen kotinsa ja senkin rakentamisesta oli Wilhelmina aivan yksin päättänyt. Syy siihen on varmaan se että Wilhelminan isä kustansi uuskorjaukset kartanossa.


Walter ja Wilhelmina von Hallwyl

Walter von Hallwyl testamenttasi palatsin ennen kuolemaansa Ruotsin valtiolle ja pariskunnan kuoltua palatsista tehtiin museo, jossa on noin 50000 esinettä, jotka kaikki ovat huolella dokumentoituja. 

Walther von Hallwyl syntyi vuonna 1839 Bern'issä Sveitsissä ja kuoli vuonna 1921 Tukholmassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli melko pian avioliiton solmittua. Walter matkusteli ympäri Eurooppaa opintomatkoilaan. Wilhelminan hän tapasi kylpylässä lähellä Frankfurtia. 

Ruotsiin muutti runsaasti rikkaita henkilöitä Ruotsin suurvallan ajalla 1600-1700-luvuilla, jolloin Ruotsi oli Euroopan rikkain ja vahvin valtakunta. 

Tilastojen mukaan Ruotsi on tällä hetkellä Euroopan epätasa-arvoisin maa ja missä on suurimmat luokkaerot. Ruotsi on listan kärjessä Turkin ja Kyproksen edellä. Ruotsia kuvataan usein sosiaalisen tasa-arvon mallimaaksi monilla aloilla, mutta sen varallisuuden jakautuminen on yksi Euroopan epätasaisimmista. Rikkaat rikastuvat rikastumistaan....

Toisen maailmansodan aikana Ruotsiin saapui suuret määrät pakolaisia, sekä erittäin rikkaita henklöitä Euroopasta, jotka halusivat investoida varojaan. Teollisuutta ja likeyrityksiä syntyi kuin sieniä sateella. 1970-luvulla tarvitsi Ruotsi työväkeä rakentamaan ja ylläpitämään hyvinvointivaltiota. 

Ja niinpä  Walter ja Wilhelmina avioituivat ja muuttivat Ruotsiin ja asettuivat asumaan Trosan ja Vangnhäradin välille, Erikslundiin. Wilhelmina oli ruotsalaista Kempen sukua. Synytynyt Tukholmassa.Wilheminan isä kustansi heidän ensimmäisen asuntonsa, Erikslundin kartananon uuskorjaukset. 

Walther oli pitkiä aikoja armeijan palveluksessa Sveitsissä, mutta vuonna 1970 hänkin asettui asumaan vakituisesti Erikslundiin. Neljä vuotta myöhemmin heistä tuli Ruotsin kansalaisia. Avioliitossa syntyi neljä tytärtä. Tyttäret olivat jo aivioituneet ja muuttaneet pois kotoa kun Hallwylska palatsia alettiin rakentamaan.

Tässä aivan ohimennen haluan mainita että palatsi sijaitsee aivan keskellä Tukholmaa, samassa korttelissa palatsin kanssa sijaitsee esimerkiksi moderni luksus Hotel NobisMarimekkoLebanon Meza LoungeAcne StudiosRose BarGucciSavannahsLouis VuittonCafe Albert, ravintola KB, josta olen jo tehnyt postauksen aikaisemmmin. 

Palatsin takana Smålandsgatanin varrella sijaitsee myös Salong Bagns, jonka omistajat Marre ja Marcelle kuuluvat Tukholman jet-set piireihin ja ovat myös prinssi Carl Philipin ja prinsesa Sofian parhaita ystäviä. Olivat mukana myös heidän häissään.

Jos ei nämä liikkeet vielä riitä niin palatsin pohjoispuolella on vaikka millä mitalla luksusmyymälöitä, varsinkin Biblioteksgatanin varrella, mikä on erittäin kaunis katu ja vieläpä kävelykatu. Pitäkää huoli kukkaroistanne.

Museo sijaitsee siis Hallwyl'lien asunnossa jossa on paljon taidetta, antiikkiesineitä, aseita, koruja, pukuja, porsliinia ja hopeaa sekä mahdoton määrä huonekaluja. Heidän neljä aikuista tytärtä olivat jo avioituneet rikkaisiin aattelisperheisiin, joten hekään eivät tarvinneet palatsia.Tyttäret perivät vain Erikskundin kartanon tiluksineen ja kartano on suvun halussa vieläkin.

Hallwylskan palatsi kuuluu yhdessä Livrustkammaren, joka sijaitsee Tukholman linnan kellarissa, ja Skogskloseterin linnan kanssa Hallwylskan säätiöön. 


Palatsin sisäpiha on kesäaikaan kahvila/ravintola/baari. Jos tulette kesäakudella toukokuun puolenvälin jälkeen käymään Tukholamssa, niin suosittelen käydä tässä kahvila/baarissa, sillä sisäpiha on takuulla Tukholman kaunein!



Normaalisti sisäpiha on avoinna tiistaista perjantaihin klo 12.00–16.00, keskiviikkoisin klo 12.00–19.00 ja viikonloppuisin klo 11.00–17.00, mutta tarkista päivitykset kesän aukioloajoista heidän verkkosivuiltaan.

Sisäpihalla on ainakin kesäaikaan kahvila/baari/ravintola jossa voi joko nauttia kupillisen kahvia, tai juoda lasin schampanjaa tai syödä päivällisen. Lapsillekin on oma ruokalista. 

Täällä maksaa lasi schampanjaa siinä 155-895 kr riippuen sortista. Pullo schampanjaa maksaa siinä 995-6400 kr riippuen sortista. Kallista on muutenkin, paitsi kahvit ja olut jotka ovat ihan normaalia tukholmalaista hintaluokkaa. Mutta mikään pakko ei ole juoda alkoholia!


Tänne vaan joukkoon jaloon! Ei kannata pelätä, mutta hinnat ovat tavallista korkeammat. Jos haluat ruokailla niin varaa pöytä täältä!


Kadun puolellakin, varsinkin talvella, voi istua ja nautiskella ravintolan tarjouksista!


Hallwylska museo, Hamngatan 4

Palatsissa pidetään myös erikoisnäyttelyjä. On mahdollista ostaa vuosikorttikin mikä on ihmeen halpa, vain 200 kr. Huoneita ja tiloja voi myös vuokrata vaikka omia häitään varten. Palatsissa on iso keittiö ja ruokailutilat. Henkilökunnankin voi vuokrata, sekä vartijan. Sisäpihaakin voi vuokrata. Täällä pidetään myös motiesityksiä  ja konsertteja. 

Täällä voi kurkistella huoneisiin ja täällä on muuta mukavaa. Sivuilta löytyy jopa ruokareseptejä. Täällä on Google Art Projekt. Instagram.


Hallwylskan suvun sukuhauta Vagnhäradin kirkomaalla, Östra Långatan 87, Trosa. Muten...Trosa on käymisen arvoinen taajama, erityisesti kesäaikaan. Muuten... Trosa on hassu nimi paikkunnalle, sillä trosa tarkoittaa naisten alushousuja.

Kreivi Walter von Hallwyl'lin hautajaissaattueesta löytyi filminpätkä. Arkku vietiin ensin palatsista Sankt Gertrudin kirkkoon, mikä on Tukholmassa asuvien saksalaisten kotikirkko Gamla Stanissa. Arkku kuskattiin siunauksen jälkeen Vangnhäradin kirkkomaalle sukuhautaan.

Museo avattiin vuonna 1938, ja siellä on Wilhelmina von Hallwylin laajat taide-, antiikki-, ase-, posliini- ja hopeakokoelmat, jotka hän hankki kotiinsa. Kokoelma sisältää yli 50 000 hyvin dokumentoitua esinettä. 

Esinekokoelman lisäksi talon sisätiloja voidaan pitää myös museona, missä esittellään yksityiskohtia vuosisadan vaihteesta 1900 lähtien sen ajan kalusteilla ja mukavuuksilla. Palatsi rakennettiin Waltherin ja Wilhelmina von Hallwylin Tukholman asunnoksi, ja se valmistui vuonna 1898. Vuonna 1920 he testamenttasivat rakennuksen ja kalusteet Ruotsin valtiolle.

Kiinteistö julistettiin vuonna 2015 laillisesti suojelluksi rakennusmuistomerkiksi. Tukholman kaupunginmuseo katsoo, että kiinteistö edustaa "erityisen korkeaa kulttuurihistoriallista arvoa", ja se on merkitty sinisellä merkinnällä.









perjantai 18. syyskuuta 2015

Erstavikin herraskartano


Erstavik, Erstaviksvägen 1

Tällä hetkellä kartanon omistaa fideikomissarie Johan af Petersens, joka haluaa myydä kartanon. Fideikomissi on aatelisten sääntöperintötila, jonka perinnnöstä on erikoiset säännöt. Maatilaa ja kartanoa ei voi myydä eikä jakaa perillisten kesken, vaan sen on kuljettava suvussa eteenpäin ja tavallisesti vanhin lapsista, joka saa tällaisen rakennuksen omistukseensa. Tällainen rakennus ja maatila kasvaa arvossaan ajan myötä. 

Suomessa on nämä sääntöperinnetilat lakkautettu, mutta Ruotsissa ne elää vieläkin omaa elämäänsä, mutta sääntöjä on hieman muutettu. Yleensä nämä tilat joutuvat valtion omisteukseen, kuten esimerkiksi Italiassa on tapana. Koko fideikomissi systeemi on roomalainen alunperin.

Ätt, suomeksi sukuperä, tarkoittaa Ruotsissa kuninkaallisia ja attelisia sukuja. Tavalliset ihmiset kuuluu taas sukuihin, släkt. Ruotissahan elää vieläkin runsaasti aatelisukuja/ätter joista melko monet olivat Saksasta, Hollannista, Virosta tai Suomesta maahanmuttaneita sukuja, jotka sitten kuningas aateloi. On myös perinteisiä ikivanhoja aatelissukuja, perusaatelisia. Nämä maahanmuuttaneet suvut olivat kauppiaita, puutarhamestareita, arkkitehtejä, pankkiireja jne. hovin palvelusväkeä, etenkin kuninkaan sotilaita.

Kuinkaat eivät ole atelisia, vaan ihaa omaa sakkiaan. Kuninkaat jakoivat aatelisttiteleitä omalle henkilökunalleen. Ruotsin eduskunta kielsi kuninkaan aateloimasta vuonna 1974. Aatelisia koskee samat lait ja säännökset kuin muitakin kansalaisia, mutta aateliet, siis suvun päämimes saavat pittää tittelisnä. Rouvia kuitenkin kutsutaan usein miehensä arvosteen mukaan.
 
Tällaisen aatelissuvun jäsentä kutsutaan nimellä ättling, mikä tarkoittaa 'jäljessätulevaa'. Monet aatelissuvut asuvat vieläkin linnoissaan tai herraskartanoissaan. Vaikka nykyään voi kuka vaan ostaa linnoja ja herraskartanoita ja vielä melko halvalla. Herraskartanoiden tarjonta on jopa huomattavasti suurempi kuin kysyntä. 

Kukaan ei osaa sanoa kuinka monta linnaa Ruotsissa on, mutta kuinkaallisella hovilla on 12 linnaa. Ruotsissa on ehkä noin 250-300 linnaa. Harvat linnat ja herraskartanot ovat fideikommisseja. Linnoissa asuminen on hankalaa ja kallista. On oltava jotain lisätienestiä, kuten metsää, maanvilejyä tai karjataloutta, jotta pystyy asumaan linnassa.

Ruotsissa on vieläkin noin 40 fideikommissia kuten Eriksberg ja Erstavik Södermanlandissa, ja Revelsta ja Sjöö Upplannissa, kaikki neljä Tukholman läänissä.

Af Petersens aatelissuku on numero 2071 aateliskalenterissa. Ensimmäinen suvun jäsen aateloitiin vunna 1770. Ensimmäinen suvun jäsen joka muutti asumaan Erstavikin kartanoon oli Johan Abraham Petersen, mutta se oli hänen isänsä Herman joka kirjoitti fideikomissin perintösääännöksen jälkeläisilleeen. 


Petersenska Huset Gamla Stan'issa, Lilla Nygatan 2, kuuluu Peterska fideikomissioon. Palatsia kutsutaan myös nimellä Piperska palatset, Carl Piperin mukaan, joka oli oli kreivi ja valtionmies, ja asui aikansa palatsissa. Piperit olivat alunperin saksalaista sukua, joka muutti ensin Suomeen, sieltä Viipuriin ja sitten lopulta Tukholmaan. Palatsi on kuulunut aikansa myös kuningatar Kristinalle, joka antoi sen sulkulaiselleen Adolf Johan af Pfalzille. Monen monta muuta on omistanut palastin lyhyen ajan.

Lopulta palatsin osti Herman Petersen, joka oli Ostindiska kompaniet, Ruotsin Itä-Intian kauppakomppnanian  päätirehtööri ja se oli hän joka teki palatsista ja Erstavikin kartanosta fideikomission. Palatsi siis on vieläkin Petersensin suvun omistuksessa. Palatsissa kokoontui ns Lilla Sällskapet, herrojen klubi. Nykyisellä klubilla on 21 jäsentä ja he  enimmäksen keskittyvät ruokakulttuuriin. Joukossa on nykyään muutamia naishenkilöitäkin.
 
Rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsi klassinen ravintola nimeltä Källaren Aurora. Ovessa lukee nykyään Monks. Se on kahvila/olutbaari/Wiskey kellari.

Vänster:Halt Tigh Wänliga Medh Hwar Man, Men Betro Nepliga Enom Ibland Tusende, citat hämtade ur Syraks bok, kapitel 6 om vänskap, Syrak 6:6, 13).[3][4]Höger:Skil Thig Ifrån Tigh Tina Owänner Och Tagh Tigh Likwäl Och Så Tilwara För Tina Wänner[5]


 Erstavikbadet, Erstavikin uimaranta

Erstavikin alueen kartta

Erstavikin alueella vallitsee jokamiehenoikeus. Erstavikin alueella saa kävellä ja pyöräillä, käydä uimassa ja syödä eväänsä. Kunhan ei heitä roskia maahan, koske puihin tai kasvillisuuteen, ei sytytä nuotiota tai heittele tupakan tumppeja maastoon.  Uimaranta on lähellä linnaa mikä on avoinna kaikille.



Noin 1,5 miljoonaa henkeä käy tällä kuvassa yllä olevalla alueella vuosittain. Alue sijaitsee sen verran lähellä Tukholman keskustaa että tänne on helppo tulla. Mutta busseja ei toki kulje alueelle, sillä kartanon alue on privaattialeutta, eikä täällä ole mitään sen erikoisenpaa turisteille tarjottavana, kun kaunista luontoa ja upeita maisemia. Omalla autolla, mopedilla eikä moottoripyörällä saa ajaa privaattiteillä, joten kulkuvälineet on jätettävää Slatsjöbadenin tien varteen, taikka jollekin parkkipaikalle ja käveltävä ne neljäkilometriä kartanoon. 

Erstavikin tiluksien länsipuolella sijaitsee valtavan suuri Nackareservatet

Saltsjöbadeniin kulkee Slussenilta oma juna joka pysähtyy Tippen nimisellä asemalla. Siitä on noin 700 metrin kävelymatka kartanoon Kvarntorpsvägeniä pitkin golfkentän ohitse. Minun setä (äidin veli) asui Tippenillä aikoinaan.

Erstaviksbadet

Erstavikenin uimaranta on aivan ihana ranta. Erstaviken on osa Itämerta.

Junanrata jakautuu kahteen Igelbodan asemalla, josta toinen rata kulkee Saltsjöbadeniin ja tonien Solsidaan'iin. Solsidan voi olla jollekin tuttu TV:stä, saman nimisestä sarjasta. Sarja on filmattu Solsidan'issa. Solsidan'iin menevän radan varrella on pysäkki nimeltä Erstaviksbadets Station, Erstavikin uimarnnan pysäkki. Jää siinä pois kyydistä ja kävele uimarannalle ja siitä sitten voi kävellä edelleen Erstavikiin merkattuja teitä pitkin.

Alueella suositellaan noudattamaan opastuskylttejä ja säästämään luontoa ja eläinkantaa. Parasta on siis kulkea merkattuja polkuja ja antaa niin kasvillisuuden, villien eläinten kuin kartanon eläintekin olla rauhassa. Kartanon maatila sijaitsee Nackareservaatin ympäröimänä. 


Arkkitehti Jan Erik Rehn suunnitteli päärakennuksenv1760-luvulla. Tila on kuitenkin tunnettu jo 1300-luvulta lähtien ja täällä on asunut monet suvut kuten Björnram, Fargalt, Kyhle, Bielkenstierna, Leijonhufvud ja Törnflycht. 

Herman Pedersen sai vuonna 1763 kuinkaalta luvan ostaa Erstavikin. Kuninkaan lupa tarvittiin koska maa-alue oli ns frälsejord, ts maatila jonka sai vain aateliset omistaa. Herman Pedersen kuoli vuonna 1765 vain 51 vuotiaana, eikä hän ehtinyt näkemään uuskorjattua linnaansa. Hänen lapsensa aatteloitiin vuonna 1779 ja he ottivat sukunimkseen af Petersens.


Hyvin erikoinen tapahtuma Erstavikin historiassa oli kun vuonna 1774 saapui nuori Oldenburgin prinsessa laivaalla Ruotsiin mennäkseen avioliittoon herttuas Carlin kanssa. Pariskunnasta sittemmin tuli kuningaspari, kuningas Karl XIII ja kuningatar Hedvig Eilisabet Charlotta. 

Nuori Oldenburgin prinsessa tuli laivalla Saksasta Erstavikiin. Koko Ruotsin hovi oli Erstavikissä ottamassa vastaan prinsessaa. Musiikkiorkesteri soitti ja Carl Michael Bellman luki tätä tilaisuutta varten sepittämänsä runon "Över ankomsten till Erstavik".Silloinen Ruotsin kuningas Gustav III seisoi ensimmäisenä vatsaanottajien joukossa. Koko porukka lepäsi Ertsavikin kartanossa muutaman päivän ennen kuin he jatkoivat matkaa Tukholmaan.


Alueella liikkuu hirviä, peruoja, kauriita, jäniksiä, kettuja, hanhia, ankkoja, ja villisikoja. Tämä erittäin kaunis luonnonvarainen alue sijaitsee lähellä keskikaupunkia, vain 6 kilometriä kuninkaan linnasta.








Af Petersensinen sukuhauta Nackan kunnan eteläisellä hautausmaalla.

PS.Tulin jälkenpäin kertomaan että suku riitautui perinnönjaossa.  

Sukupolvien ajan Petersenien aatelissuvun omistuksessa ollut Erstavikin kartano koostuu noin viidestätoista Tyresön kunnan saaresta, Nackassa runsaat 2000 hehtaarin laajasta maa-alieesta, mikä vastaa 20 prosenttia koko kunnan pinta-alasta. Lisäksi perhe omistaa komean kiinteistön Petersenska palatset Gamla Stanissa Tukholman keskustassa.

Kuolinpesä on aina ollut ns. fideicommissiona, eräänlainen lainmukainen perhesäätiö, jossa vanhin poika perii kaiken ja tyttäriltä riistetään heidän perintöoikeutensa. Aatelisperinteen (fideicommission) mukaan tyttäret yritetään naittaa niin rikkaisiin sukuihin kuin mahdollista, ja siksi tytöt ei saa lainkaan perintöä isältään.

Erstavikin tilusten omaisuuden arvoa on vaikea laskea, mutta se on yli miljardi kruunua, eikä ole lainaa lainkaan. Sisarusten isä Magnus af Petersens oli viimeisinä vuosinaan halunnut lakkauttaa fideicommissio-lain, joka oli täysin sopusoinnussa valtuuston jo vuonna 1964 päättämän likvidaatiolain kanssa. Fideicommissen otettiin käyttöön Ruotsissa 1600-luvulla ja nykyään se on lopetettu useimmissa maissa.

Kun Magnus af Petersens kuoli vuonna 1994, hänen viimeinen tahtonsa oli, että kaikki hänen lapsensa perivät kartanon. Hän testamentaa suurimman osan omaisuudesta vanhimmalle Johanille, mutta myös hänen poikansa Erik ja tytär Eva saisivat osuuden perinnöstä. Mutta niin ei käynyt. Johanin veli ja sisko ja heidän lapset ei saa penniäkään perinnöstä. 

Silloinen kulttuuriministeri Marita Ulvskog teki muutaman vuoden ja Fideicommiss nämndenin valmistelun jälkeen päätöksen Erstavikin fideicommissatin jatkamisesta. Näin kumottiin isän testamentti.

Johan on asunut ja ylläpitänyt kartanoa ja tiluksia isänsä kuoleman jälkeen. Johan af Petersens kuoli vuonna 2015, minkä jälkeen hänen poikansa Carl af Petersen on asunut kartanossa. Häntä on kutsuttu 'Saltsin kuninkaaksi', siis lähellä sijaitsevan erittäin rikkaiden asuintajaa Saltsjöbadetin kuninkaaksi.
Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun aatelisperheissä toimitaan lakien vastaisesti.