lauantai 25. heinäkuuta 2015

Matkoilla Jakriborgissa


Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg nähtynä kauenpaa Lundin tasangolla

 Täällä olen kertonut Malmösta ja Köpenhaminasta!

Juhannuksena tuli matkustettua Malmö'öhön, tai mitenkä tämän nyt sanoisi suomeksi. Se alkaa olla jo perinne. Köpenhaminassa ei sentään tällä kertaa käyty mutta oltiin yksi puoli päivää Jakriborg'issa, joka sijatsee vajaan kymmenen kilometrin päässä Malmön keskustasta pohjoiseen päin.

Jakriborg on rakennettu Lundaslätten, Lundin aukiolle tasangolle. Jakriborg on rakennettu Hjärup nimisen kylän viereen. Vain rautatie ja asema sijaitsee alueiden välillä. Tänne ollaan suunniteltu rakentaa uusi asema siten että tämä vilkkaasti liikennöity junanranta kaivetaan syvemmälle maanalle ja leveä silta rakennetaan sen ylitse. Sillalle rakkennetaan sietten kahvila, kioski ja jokunen myymälä. Jakriborg sijaitsee vain muutaman metrin asemalta, mutta Jakriborgin ympärille, ainakin Härupin ja rautatien puolelle on rakennettu puinen muuri joka muistuttaa keskiaikaa tyyliltään. 

Lundin ovat ruotsalaiset valinneet vuosi toisensa jälkeen mieluisimmaksi asuinpaikaksi Ruotsissa. Enkä yhtään ihmettele. Toisten tutkimusten mukaan Tukholma on  paars paikka Ruotsissa. Malmö ei jää kauaksi  jälkeen useimmissa tutkimuksissa.

Mutta tämähän on maku asia. Minä voisin erittäin mielelläni asua Malmössä, Lundissa ja Jakriborgissakin. Mutta en  itse vanhassa Hjärupissa yhtä mielelläni. Skånessa on paljon ihnaia kyliä joissa on tunnelmaa ja historiaa.

Luulisin hyvin viihtyäni vaikka Kinnekullessa, Västergötalandissa, joka sijaitsee Vänern järven itäpuolella. Se alue on todellista kultturimaisemaa. Kinnekullassa sijaitsee isot herraskartano-alueet vieri veierssä. Kukin kartano omistaa kilometritolkulla ykistyistä aluetta jossa on latoja, navettoja, vanhoja asuinrakennuksia  siellä täällä ja kauniita alleé tyyppisä puitten varjostamia teitä, ihania niittyjä ja viljapeltoja. Ikivanhat kirkot, linnat ja luostarit muistuttavat vanhasta historiasta.

Bailey (ringmur), Jakriborg, Hjärup, Sweden

Sisäänkäynti Jakriborg'iin asemalta

Bailey (ringmur), Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborgista on kävelymatka Lundiin. Melko lyhyt matka myös merenrantaaan Lomman uimarannoille. Junamatka Lundiin vie 3,5 minuuttia ja 9 minuuttia Malmöseen.Köpenhaminaan pääsee Jakriborgista 40 minuuttissa. Ja kaikesta huolimatta Jakriborg sijaitsee aukealla Lundatasangolla jossa voi nähdä silminkantamiin. 

Jakriborg

Jakriborg on rakennettu  keskiaikaisen hansakupunkien tyylin mukaan. Ölannin ja Gotlandin saari kuului Hansaliittoon, sekä Ruotsin itäinen rannikko. Hansaliitto vaikutti myös Skånen rannikon kaupunkeihin kuten Skanör ja Falsterbo. Luonnollisesti Hansaliitto vaikutti myös Malmöseen ja Lundiin sekä Trelleborgiin. Hansaliitto oli kaupallinen liitto joka oli vahvimmillaan 1300-1600-luvuilla. 

Jakriborg

Jakriborgin ensimmäiset asukkaat muuttivat tänne vuonna 1999. Tämä moderni keskiakainen asuinalue on melko pieni ja kiinteä ja täällä ei ole kahta samanlaista rakennusta. Täällä on vain muutama myymälä, ravintoa ja kahvila. Täällä hallistee täydellien hiljaisuus arkipäivinä. Lundan tasangolla on muutenkin aivan erikoinen hiljaisuus. Äänet ikäänkuin hukkuvat tasangon laajuuteen ja avaruuteen. Viljapellot nielevät äänet. Tasanko soittaa omaa hiljaista hymisevää lauluaan.

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

2011-06-12

Triangles

2011-06-12

2011-06-12

Jakriborg houses 101950204

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Tuolla taustalla häämöttää Lundin kaupunki

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg, Hjärup, Sweden

Jakriborg

Jakriborg

Jakriborg

Bailey (ringmur), Jakriborg, Hjärup, Sweden


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti