Millesgården

Carl ja Olga Milles vuonna 1908

Carl Emil Willhelm Milles, oikealta sukunimeltään Andersson, syntyi 23. kesäkuuta 1875 Knivsta'ssa lähellä Uppasalaa. Hän kuoli Lidingön saarella Tukholmassa, omassa kodissaan ja galleriassan 19. syyskuuta 1955. Tämä Ruotsin kuuluisin kuvanveistäjä teki myös paljon töitä muualla Euroopassa sekä USA:ssa. Milles on ennen kaikkea kuuluisa suihkulähteistään. 

Milles opiskeli anatomiaa kuuluisassa pariisilaisessa taidekoulussa École nationale supérieure des Beaux-Arts. Hän ihali suuresti kuvanveistäjä Auguste Rodinia. Carl Milles sai olla mukana töittensa kanssa niin Pariisin taidesalongissa kuin Pariisin Maailmannäyttelyssä vuonna 1900. Pariisissa hän muutti sukunimensä Anderssonista Millekseksi. Hän isäänsä kutsuttiin lempinimellä Mille, joten siitä Carl muokkasi itselleen uuden sukunimen.

Sten Sture monumentti, Uppsala

Pariisin opintojen jälkeen hän opiskeli Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa. Hän sai tarjouksen veistää Sten Sture monumentin Uppsalaan.

Sten Sture monumentti, Uppsala

Sen jälkeen hän sai pienempiä hommia siellä täällä Tukholmassa koristella julkisivuja, kuten Kungliga Dramatiska Teatterin julkisivua. Vuonna 1904 muutti Miller joksikin aikaa Muncheniin ja tapasi siellä tulevan vaimonsa Olgan. 

Millesgården, K.M. Bengtsson

Pari vuotta myöhemmin pariskunta muutti Tukholmaan ja he päättivät rakennuttaa Lidingön saarelle asunnon jossa olisi myös ateljé. Arkkitehti Carl M. Bengtsson sai tehtäväkseen suunnitella rakennuksen. Millesin velipuoli auttoi myöhemmin laajentmaan rakennusta. 

Carl sai hengitysvaikeuksia kivenhakkuussa syntyvästä kivipölystä ja hän halusi verannan tyyppisen siipirakennuksen, jossa hän voisi ikään kuin veistää ulkotiloissa.

Millesgården, Herserudvägen 32, Lidingö

Millesgården on  parasta mitä Tukholmalla on tarjottavana!

 Avoinna:

  vuoden ympäri kello 11-17 joka päivä, paitsi ei maanantaisin.

Sisäänpääsymaksu:
 100 kr

lapset alle 18 v ilmainen sisäänpääsy

Metrolla ensin Ropsten'iin ja siitä bussit 201, 204, 206, 211, 212, 221 Torsvikstorgetille. Siitä on muutaman minuutin kävelymatka Millesgårdeniin. Ropstenin mertoasema sijaitse hyvin lähellä Silja linjan satamaa.

Torsvikstorg'etilta voi kävellä ajotiesillan ylitse ja ottaa bussi 238. Jää pois kyydistä Millesgårdenin pysäkillä, joka on kolmas pysäkki. Sergels Torget'ilta matka kestää noin 20 minuuttia.

Kätevin tapa on ehkä sittenkin aluetta tuntemattomalle ottaa Ropstenin metro asemalta Lidingön saaren raitiovaunu, linja 21,  ja ajaa sillä yhden psyäkin väli Torsvikin pysäkille. Pysäkiltä on portaat alas ihanalle rantatielle. Millesgården sijaitsee pysäkiltä itään päin noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. Siellä on selvä viitta mikä opastaan Millesgårdeniin. 

Millesgårdenin vierailu vaati hyvää kuntoa sillä täällä on paljon portiata ja terasseja. Millesgården on ehdottomasti yksi Tukholman suosituimmista paikoista, ainakin kesäaikaan. Millesgårdenia ylläpitää  privaatti säätiö, joten tänne on sisäänpääsy maksu 150 kr. Alle 18-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy.

Pariskunta muutti melkein pariksikymmeneksi vuodeksi USA:an. Vain muutama vuosi heidän muuttonsa jäkeen tehtiin Millesgården säätiöksi. Millesgårdenin antoi valtio  Ruotsin kansalle lahjaksi.

Annas hus, Carl ja Olga Millesin koti Millesgårdenissa

Carl ja Olga palasivat takaisin Tukholmaan vuonna 1950. Millesgårdeniin rakennettiin alempi terassi, jonne rakennettiin heille tuli koti nimeltä Annes hus. Viisi vuotta myöhemmin Carl Milles kuoli.

Olga Milles oli taitava taidemaalari, mutta hän jäi miehensä varjoon siitäkin huolimatta, vaikka he eivät koskaan saaneet lapsia. Olga oli luonteeltaan epävarma ja itsekriittinen kun taas sen sijaan hänen miehensä Carl oli itsevarma.

 Nordiska Museet, Gustav Vasa

Olga auttoi silloin tällöin miestään työssään, kuten kun Carl valmisteli Gustav Vasan suurta patsasta, joka asettiin Nordiska Muséet/Pohjolan Museon aulaan. Olga ei vaikuttanut viihtyvän Tukholmassa mutta sen sijaan USA:ssa asuessa hän maalasi ahkerasti. Ennen Carlin kuolemaa he asuivat jonkin aikaa Roomassa jossa Olga viihtyi. He asuivat talvet Roomassa ja kesät Millesgårdenissa Lidingössä. 

Millesgården Pieni metsäkappeli, jossa Carl'in ja Olga'n tuhka sijaitsee

Carl'in kuoltua jäi Olga kahdeksi vuodeksi Tukholmaan mutta muutti sen jälkeen lopullisestsi Itävaltaan. Olga oli osa miehensä elämää. Hän eli  kuitenkin 93 vuotiaaksi. Hänen tuhkansa tuotiin Tukholmaan ja molempien tuhkat ovat nyt Millesgårdenin  Lilla Skogskapellet/Millesgårdenin pienessä metsäkappelissa.

Ateljeesiipi ja puutarha

Milleksen antiikkikokoelma

Ateljéen

Asunnon olohuone

Ruokasalin pöytä 

Astiatja kalusteet eivät ole Milleksien ajalta, vaan museo on käyttänyt tilaisuutta hyvväkseen ja laittanut tunnettujen ruotsalaisten suunnittelijoiden töitä esille. Millesgårdenissa on myös ns museomyymälä jossa myydään paljon laatutavaraa kuten kukkaruukkuja sun muuta. Myymälään niin kuin lanthandeliin pääsee ilman pääsymaksua.

Asunnon keittiön pöydällä kukkii upea Mårbacka pelargonia ja Millesgårdenin nimikko kukkaruukku ja tuo tyypillinen messinkinen Skultuna valmistama kynttilänjalka joka löytyy joka toisesta ruotsalaisesta kodista. Juuri tätä kynttilänjalkaa on valmisettu aika ajoittain sitten vuodesta 1607 lähtien.

Tänne on jälkeenpäin valtio rakennuttanut Johan Celsingin taidehallin. Halli sai nimensä arkkitehti Johan Celsingin mukaan, sillä hän sai kunnian suunnitella taidehallin. Johan Celsius on erittäin tunnettu arkkitehti jolla ei ikääkään ole vileä kovin paljoa. Yhdessä Gert Wingårdhin kanssa on Johan Celsing nykyajan arvotetuimmat ruotsalaiset arkkitehdit. 

Millesgårdin Aganippefontänen on kopia alkuperäisestä patsasryhmästä

Tämän patsasryhmän asetti Carl Milles esille vuonna 1953 New York'issa Metropolitan Museum of Art. Museo möi myöhemmin patasaryhmän South Carolinaan. Siellä jostain puistosta löytyy  tämä Millesin alkuperäinen patsasryhmä. New Yorkissa patsasryhmä seisoi museon suuressa ravintolahallissa. Patsasryhmä on yksi Milleksen viimeisimmistä töistä. 

Vesi Millesgårdenin suihkulhäteisiin ja altaisiin tullee man alla sijaitsevasta järvestä. Tämä on totta, vaikka kuullostaakin uskomattomalta.

Romulus ja Reemus

Millesgårdenin ravintola/kahvila on oikeastaan lanthandel, siis maalaistyyppinen kauppa, jossa myydään omia viljeltyjä tuotteita, leivotaan leivät ja kahvileivät itse, valmistetaan mehuja ja hilloja ja toivotaan että asiakkaita tulee tekemään ostoksia. Täällä jopa keitetään kahvit itsepaahdetuista pavuista. Aivan hyvin täällä voi juoda kahvilt ja syödä lounaan, vaikkakin kalliiseen hintaan. Päivällinen onkin sitten aivan kamalan kallis. Samanlainen Lanthandel löytyy myös Taideakatemiasta, Fredsgatan 12, joka se on omasta mielestäni paljon mukavampi paikka kahvitella. Tänne pääsee suoraan  ilman sisäänpääsymaksua ja siksi täällä tarjoilaan myös päivällistä.

Kallista on myymälänkin puolellakin, josta voi ostaa lihaa, leikkeleitä, juustoja, kahvia, valmiita ruokalajeja, juomia ja vaikkapa kananmunia ja kamalan kalliita veitsiä. Mutta Lidingössä asuvilla on varaa...

Tämä kuvassa näkyvä Milleksen suunnittelema suihkulähde ei sijaitse Millesgården'issa vaan Hammarbyn laivalaiturin kupeessa.

Skogskapellet, Skogskyrkogården

Olen aikaisemmin kertonut hautausmaasta nimeltä Skogskyrkogården. Hautausmaalla sijaitseva Skogskapellet/Metsäkappeli, jonka sisäänkäynnin yllä on kullattu enkeli, jonka on Carl Milles valmistanut. Enkeli on varastettu monta kertaa. Tilalla laitetaan vain kopioita.

Skogskapellet, Skogskyrkogården

Mikaelin kappeli/Mikaelskapellet

Mikaelskapellet, Karlbergsvägen 64, Vasastan

Tämä kappeli oli alunperin nimeltään Emauskyrkan. Nykyinen kappeli kuuluu Sankt Matteuksen seurakuntaan. Rakennus on rakennettu vuosina 1913-1914. Luterilainen lähetystyöjärjestö rakennutti sen ja piirustukset teki Höög & Morssing niminen arkkitehtitoimisto. Kappeli toimii nykyään enimmäkseen lasten ja nuorten toimintatiloina. Mutta ukrainalaiset ovat myös löytäneet kappeliin.

Rakennus on tyypillinen 1910-luvun tyylisuuntaukselle ja sitä pidettiin rakentaessaan modernina ja raikkaana. Kirkkosali on kokonaan pantu uusiksi 1950-luvulla ja toisen kerran uuskorjattu 1970-luvulla.

Erittäin hiljaisessa ympäristössä pienimmät lapset voivat istua paikoilleen ja tutustua toisiinsa yhdessäolon, leikin ja laulun merkeissä. Voileipiä ja perjantaikakkua tarjotaan hintaan 30 SEK/aikuinen. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita.

Aika: perjantaisin klo 10.00–13.00

Lauluhetket hartauden kera: klo 11.00 ja 12.00

Nämä isot kauniit ikkunat päästävät päivänvaloa sisään kappeliin keskipäivän aikaan, mutta vain lyhyen hetken päivästä, sillä vastapäätä kadun toisella puolella on kerrostaloja, jotka varjostavat kirkkoa lopun päivää.

Norrmalmskyrkan

 Norrmalmskyrkan, Norrtullsgatan 37, Vasastan

Tämä hieman kolkkoon betonirakennukseen rakennettu kirkko valmistui vuonna 1964. Kirkko rakennettin Tukholman baptistiseurakunnalle joka oli jo olemassa vuodesta 1854 lähtien. Baptistit pitivät jumalanpalveluksiaa Bethelin kappelissa Malmskillnadsgatan 48. Kappeli hajoitetteiin kun uusia rakennuksia alettiin rakentamaan. Sitä edellinen baptistikirkko, nimeltä Betlehemkyrkan, oli jo hajoitettu vuonna 1953.

Bethelkapellet/Bethelkappeli

Vuonna 2009 tämä babtistiseurakunta oli ensimmäinen ns vapaakirkko joka hyväksyi homoavioliitot. Ja siitäkös se meteli syntyi. Seurakunnalla oli silloin vain 266 jäsentä ja noin 10 % heistä äänesti homoavioliittojen puolesta. Seurakunta hajosi ja kirkko luovutettiin vuonna 2011 Equmeniaseurakunnalle, nimeltä Gemensam Framtid. Vuonna 2013 vaihdettiin seurakunnalle viralliseksi nimeksi juuri Equmeniakyrkan.

Nykyisessä seurakunnassa on noin 80 aktiivia henkilöä. Seurakunta on eniten tunnettu musiikkikoulustaan, jossa käy melkein 400 lasta.

Bert Helleberg on valmistanut tämän 47 kuutiometriä suuren lasi-ikkunan. Kirkkosali on sisältä päin paljon valoisampi kuin mitä uskoisi.

Kertin Ekengreniin valmistama alttarikudos nimeltä Livets ljus/Elämän valo

Valitettavasti minulla ei ole parenpaa valokuvaa kudoksesta, joka on kaksitoista metriä korkea.

Martin Luther King ja Harry Belafonte kävivät Tukholmassa 31. maaliskuuta 1966. Martin Luther King oli juuri sitä enne saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Tämä videolla nähtävä konsertti pidettiin Tukholman opperassa. 

Mutta Martin Luther King kävi myös Norrmalmin kirkossa ja piti täällä puheen. Hän oli myös baptisti.  Kirkossa jaetaan joka vuosi Martin Luther King palkinto vuodesta 2004 lähtien.

Järnpojken ja suomalainen seurakunta

Suomalainen kirkko

 Avoinna ainakin sunnuntaisin kello 11.00, jolloin pidetään jumalanpalvelus

Erilaista toimintaa ja tapahtumia järjestetään ympäri Suur-Tukholmaa

Suomalainen kirkko sijaitsee Slottsbackenilla, Tukholman linnan vieressä, Gamla Stan'issa. Alunperin kirkon nimi oli Fredriks kyrka/Fredrikin kirkko. 

Fredrik I oli Ruotsin kuningas vuosina 1720-1751. Hänen siviilinimensä oli Friedrich av Hessen ja hän oli saksalaista alkuperää. Hän onnistui saada ruotsalainen prinsessan Ulrika Eleonora vaimokseen. Ulrikasta tuli valtaapitävä kuningatar isänsä kuoltua, mutta hän luovutti vallan miehelleen, joka kruunattiin kuninkaaksi.  

Huhuttiin että Fredrikin valtaannousun takana olisi ollut salaliitto.Fredrik kuoli jätämättä jälkeläisiä. Juuri ennen kuolemaansa kuningas hävisi sodan Venäjää vastaan ja Ruotsi menetti Liivinmaan, Viipurin, Viron ja Käkisalmen läänit. Rauhassa sovittiin että Ruotsin kruununperijäksi nousisi saksalainen prinssi Adolf Fredrik. Mutta Ruotsissa olisi haluttu että tanskalainen prinssi Fredrik V olisi noussut valtaan.

Tämä Suomalaisen suerakunnan kirkkorakennus oli alun alkaen Lilla Bollhuset/ Pieni Pallotalo, jossa kuninkaalliset kävivät pelaamassa pallopelejä. Luultavasti tennistä. Suomalainen kirkko tehtiin pallotalosta vuonna 1725.

Tukholman suomalaisella seurakunnalla  on pitkä ja tapahtumarikas historiansa. Kuningas Gustav Vasan uskonpuhdistus 1500-luvulla sai aikaan sen että Tukholman suomalaiset saivat dominikaanisen kirkon omaan käyttöön. Uskonpuhdistushan tarkoitti sitä että kuningas kielsi katollisen uskonnon, katolliset kirkot ja luostarit. Joten katolisista kirkoista tehtiin luteraanikirkkoja.  Katollisen kirkon vaikutus jatkui silti kaan.

Svartbrödraklostret eli Stockholms konvent oli dominikaanein luostari. Gamla Stanista Svartmanagatanilta johti kulku luostariin. Jos haluaa käydä katsomassa luostarin rippoetä niin sinne pääsee Södra Benckebrinken 4, Gamla Stanissa. Ota yhteys  Stockholms medeltidsmuseum, niin he opastaa.

Lokakuussa vuonna 1533 järjestettiin ensimmäinen suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus entisen dominikaanisen luostarin kirkossa.Tämä tapahtui noin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin vastaava Turussa. 

Se oli Tukholmassa, missä suomalaisen kirkon palvelut aloitettiin ja Suomen kielestä tuli virallinen kieli. Painettiin ensimmäinen suomalainen kirja Amund Laurentin painotalossa Själagårdsgatan 13 Gamla stanissa/Vanhassa kaupungissa. Vuonna 1543 painettiin ensimmäinen ABC kirja, vuonna 1544 rukouskirja ja vuonna 1548 Uusi testamentti suomeksi ensimmäistä kertaa. Kirjat käänsi suomeksi uskonpuhdistaja Mikael Agricola.

Kuningas Kustaa Vaasa halusi purkaa dominikaanisen luostarin ja käyttää tiilet kaupungin linnoituksiin. Suomalaiset joutuivat siirtymään kylän kirkkoon, nykyiseen Suurkirkkoon/Storkyrkan. Suomalaiset saivat oman papin Martinus Olain, jota kutsuttiin Herra Martiksi. Hänen suurin käännöstyönsä oli käännös kuningas Kristofferin "Koodi maan laeista".

Kuningas Juhana III suosi suomalaisia. Kun hän näki, miten ahdas kylän kirkko oli kun suomalaiset joutuivat siellä pitämään jumalanpalveluksiaan, niin hän antoi heille saksalaisten Pyhän Gertrudin kiltatalon käyttöön. 

Vuodesta 1576 on Suomen kirkkokunnalla ollut oma seurakunta. Sen ensimmäinen virallinen kirkkoherra oli Canutus Martini Carelius. Suomen seurakunta oli alkuun viisi vuotta kaksikielinen, mutta vuodesta 1600 lähtien seurakunta oli vain suomenkielinen.

Juhana III:n kuoleman jälkeen otti Sigismund vallan ja hänen jälkeensä Kaarle IX. Saksalaiset onnistuivat pakottamaan suomalaiset luopumaan yhteisistä tiloista vuonna 1607 ja pakottamaan suomalaiset siirtymään franciskaaniluostarin kirkkoon, nykyiseen Riddarholmin kirkkoon, mikä on nykyään Ruotsin hovin omistuksessa. Suomalaisille luvattiin rakenteilla oleva Pyhän Jakobin kirkko, mutta lupausta ei koskaan täytetty.

Suomalainen seurakunta sai taas jakaa Riddarholmin kirkon toisen seurakunnan kanssa. Suomalaiset joutuivat pitämään jumlanpalveluksensa aaamulla kello viisi. Ensimmäinen painettu suomalainen teos ilman raamatullista pohjaa oli nimeltään "Yxi historia Hierusalemin surkiasta höwistöxest". Sen käänsi suomeksi Thomas Georgii, kirkkoherra 1618-1632. Jacobus Collinus, joka oli kirkkoherrana 1665-1670, oli yritteliäs henkilö ja alkoi rakentaa omaa kirkkoa suomalaisille vuonna 1667 paikalle, missä nykyään seisoo Ruotsin hallitusrakennus. Rahat loppuivat ja hanke ei koskaan toteutunut. 

Collinuksen toimesta alettiin pitämään kirkonkirjoja vuonna 1664. Suomalaiset syrjittiin monella tapaa. Kirkkosaliin piti saada kattokruunu koska muuten ei ollut lainkaan valoa kirkkosalissa. Seurakuntalaiset saivat yhdessä kustantaa kattokruunun kustannukset. Kattokruunu roikkuu  nykyään  lähinnä alttaria ja on yksi kirkon kolmesta kattokruunusta. Kun Tre Kronor linna tuhoutui tulipalossa vuonna 1697 tuli myös Ruotsin hovi Riddarholmin kirkkoon ja näin suomalaiset joutuivat taas kerran väistymään tieltä.

Useimmat suomalaisista asui 1700-luvun alussa Södermalmilla. Suomen seurakunta sai käyttää Katarinan kirkkoa jumlanpalveluksiinsa. Vuodesta 1600 oli monet suomalaiset haudattu Katarinan kirkkomaahan. Vuonna 1723 paloi Katarinan kirkko ja se tarkoitti taas kerran muuttoa muualle. Blasieholmenilla sijainneesta pienestä varuskuntakirkosta, Tollstadiuksen kirkko, tuli Suomalaisen seurakunnan viimeinen pysähdyspaikka. Andreas Mennander oli siihen aikaan kirkkoherra. Hänen poikansa Karl Fredrik Mennanderista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen arkkipiispa, joka on noussut Ruotsin piispan istuimelle.

Vuonna 1725 täyttyi lopullisesti suomalaisten odotukset. Suomalainen seurakunta osti Lilla Bollhuset omaksi kirkokseen. Vuosisatojen huutolaiskausi päättyi. Johannes Forsskåhl sai kunnian kirkkohankkeesta. Hän kytki kirkkohankkeen tueksi valtakunnan tärkeimpiä suomalaissyntyisiä miehiä, joista merkittävin oli seurakunnan suojelijaksi ja patroonaksi kutsuttu kansliapresidentti Arvid Horn. Avuksi tuli myös  kuninkaanlinnan yli-intendentti, suomalaissyntyinen Carl Fredrik Adelcranz, joka suunnitteli alttariasetelman.

Vuonna 1739 tuli Tukholman suomalaisesta seurakunnasta "Suomen kansallinen kirkko" ja kuningas päätti vuonna 1741, että Ruotsin kirkon Jumalanpalveluja pidetään joka sunnuntai, suomalaisten jälkeen. Sittemmin Tukholman suomalainen seurakunta oli kaksikielinen. 

Vuonna 1747 kirkkohallitus valitti, että suomalaisilta lapsilta puuttui koulu. Mutta suomenkielisiä opettajia oli paljon. Vuonna 1747 oli yhteensä 107 suomalaista luokan opettajaa. Vuonna 1775 Tukholmassa oli suomalaisessa seurakunnassa noin 1400 jäsentä.

Marsalkka Axel von Fersen, joka myöhemmin surmautti suomalaisia merimiehiä halusi rakentaa tuomioistuimen suomalaisen kirkon paikalle. Sota tuli siihen väliin ja muut huolet.

Pikkuvihan jäkeisinä vuosina, vuoden 1743 jälkeen, sai seurakunta uusia jäseniä kun suuret virkamies- ja saaristolaisjoukot pakenivat Tukholmaan. Pian heistä useimmat kuitenkin palasivat takaisin kotikonnuilleen. 

Vuodesta 1693 oli suomalaislapsilla oma suomenkielinen koulunsa mutta 1700-luvun puolessa välissä puuttui taas koulu. Opettajia oli kuitenkin yli sata.

Vuosi 1806 oli vaarallinen vuosi, koska suomalaiset merimiehet tappoivat valtakunnan marsalkan Carl von Fersén'in. Von Fersén nimittäin halusi rakentaa kirkon paikalle  kuinkaalliselle hoville varastorakennuksen. Kirkoa pidettiin linnan mäen rumentajana, ja seurakunnalle ehdotettiin kirkon paikan vaihtoa. Kansa nousi ehdotusta vastaan, samalla syttyi Suomen sota ja kansa sai muuta ajateltavaa.

Ruotsi hävisi sodan ja menetti Suomen. Ruotsille tämä oli suurin nöyryytys mitä Ruotsi on koskaan saanut kokea. Mitään se suurenpaa nöyryytystä ei Ruotsi ole koskaan kokenut. Se jätti niin syvän haavan ruotsalaisten itsetuntoon, että siitä ei olla selvittyy vielä tänäkään päivänä. 

Samasta syystä kansallisaate on häveliästä Ruotsissa. Ruotsissa ei kertakaikaikkiaan saa luulla olevansa jotain. Kansallisuuden korostaminen on ruotslaisten mielestä erittäin rumaa, ja sivistymätöntä. Kaikesta huolimatta on Etelä Ruotsissa, Skånessa, mikä on kuulunut Tanskaan, on alkanut kansallisaate saada jalansijaa ja sitä ei Tukholmassa katsota sormien lävitse. Ruotsalaiset jäävät täysin sanattomiksi kun he esimerkiksi sivusta seuraavat suomalaisten kansallisaatteen nousua nykypäivänä. Ruotsalaiset pyörittävät vain päätään ja mykistyvät.

Mutta sotaa pakeni moni Tukholmaan.  

Vuonna 1846 valittiin Pehr Olof Wikström kirkkoherraksi. Hän oli ensimmäinen kolmesta tornionlaaksolaisesta, jotka on valittu yleiskokouksissa kirkkoherroiksi. Se oli historiallinen hetki, kun Suomen yleiskokouksessa vuonna 1861 valittiin nainen Ruotsin kirkon ensimmäiseksi kanttoriksi. Hän oli nimeltään Elfrida Andrée. 

Ruotsin hallitus suunnitteli vuonna 1896 ottaa Suomen kirkon maa-alueen ja rakentaa toimistorakennuksia tontille. Seurakunnalle tarjottiin 340 000 SEK. Suunnitelma kaatui seurakunnan vastustukseen.

Suomen sisällissota vuonna 1918 näkyi myös seurakunnan elämässä. Jopa suurempi vaikutus kuin toisen maailmansodan jälkeen, kun suuri määrä sota lapsia tuli Ruotsiin ja Tukholmaan. Suomalaisten kirkko toimi keskipisteenä ja välittäjänä.

Sodan jälkeen seurakuntalaisten määrä lisääntyi. Vuonna 1950 seurakunnassa oli 5835 jäsentä ja muutamaa vuotta myöhemmin jo 8397. Todellinen massa muuttoliike tapahtui vuosina 1969-1970, jolloin seurakunta kasvoi yli 20000. 

Paul Öhrnberg valittiin uudeksi kirkkoherraksi vuonna 1969. Vuonna 1971 seurakunta osti merenrannalta kesämökkejä ja leirikeskuksen. Samana vuonna vietettiin kirkon 250 vuotisjuhlaa kuninkaan läsnäollessa.

Vuonna 1983  oli kulunut 450 vuotta siitä kun Tukholmassa tarjottiin ensimmäiset suomenkieliset palvelut. Ruotsin kuningasparin sekä Suomen ja Ruotsin arkkipiispat olivat niiden joukossa, jotka osallistuivat juhlallisuuksiin. 

Vuonna 1986 valittiin Urpo Kokkonen kirkkoherraksi. Hän oli edustajakokouksen ensimmäinen kantasuomalainen kirkkoherra. 

Vuonna 1992 otettiin Ruotsissa käyttöön laki ei-alueellisista seurakunnista, mikä koski myös Suomen seurakuntaa Tukholmassa. Toisin sanoen jokainen saa kuulua lain mukaan ihan mihin kirkkoon haluaa asuinpaikasta huolimatta, tai ei mihinkään. Tämä pitää vieläkin paikkansa. Tämä on yksi niistä monista seikoista, missä Ruotsi on matkinut Italiaa. 

Vuonna 2004 valittiin Virva Nyback kirkkoherraksi. Hänestä tuli seurakunnan ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra. Vuoden 2010 alusta seurakunnan alue laajeni käsittämään koko Tukholman hiippakunnan. Vuodesta 2014 seurakunnan kirkkoherra on Jukka Laari.

Bollhustäppan kuja

Suosittelen kiertämään kirkon kulmauksen ympäri (pääsisäänkäynnin edustalta oikealle) Bollhustäppan kujaa ja menemään kirkon taakse kauniille pihalle, Bollhusplanille, ja käydä tervehtimässä pientä "Rautapoikaa".

Seuraavalta poikkikadulta, Trädgårdsgatan, on myös portti tälle sisäpihalle.

Bollhusplan kirkon takana

Kirkon yhteyteen tehtiin seurakuntatilat, kirkkoherranvirasto ja henkilökunnan työhuoneet. Tämä piha täällä kirkon takana on erittäin rauhallinen ja viihtyisä.

Taiteilija Liss Eriksson on valmistanut tämän Järnpojken/rautapojan, tai pojan joka taiteilijan mukaan katselee kuuta.

 Todellisuudessa rautakpoika on todellakin pieni.

Rautapoika istuu tuossa puun alla, oikealla puolella.

 Rautapojalle kudotaan myssyjä ja kaulaliinoja talviaikaan

Turistit ja vierailijat heittävät kolikoita ja makeisia sun muuta rautapojalle. Poikaa taputetaan ja silitetään päälaelle. Kaippa ne seurakunnan työntekijät keräävät rahat talteen ja jakavat ne hyväntekeväisyyteen. 

Oikeastaan tällä Rautapojalla ja seurakunnalla ei pitäisi olla mitään yhteistä. Se vaan sattui niin että taiteilija Liss Eriksson aivan sattumalta valitsi tämän rauhallisen pihan Rautapojalle. Voi olla että Liss on asunut jossain näistä läheisistä rakennuksista. 

Rautapojan on Liss Eriksson vesitänyt niitten poikien muistoksi jotka tässä Skeppsbronilla, Gamla Stanin rantakadulla, kantoivat työkseen rautamalmia. Siihen aikaan käytettiin lapsia työvoimana. Rautapoika valmistui vuonna 1954, mutta Rautapoika asetettiin tälle sisäpihalle vasta vuonna 1967. Liss kuoli vuonna 2000. Hän ehti veistämään monen monta patsasta elämänsä aikana.

Venäläinen opas tässä esittelee Rautapoikaa.