keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Stocksund



Stocksund

Stocksund on osa Danderydin kuntaa, joka voidaan jakaa neljään alueeseen Danderyd, Djursholm, Enebyberg ja Stocksund. Stocksundista on vain noin 4 kilometriä Tukholman keskustaan, riippuen mitä pitää keskustana. Alue luetaan kuuluvan Tukholman taajamaan. Tukholman kunta (kaupunki nimitystä ei enää ole) on melko pieni, joka on jäänyt naapuri kuntien keskelle. Tukholma ei ole päässytt kasvamaan tilan puutteen takia.

Tuo Tranholmen saari kuluu myös Stocksundin alueeseen. Stocksund on puutarhakaupunginosa, kuten sen pohjoinen naapuritaajamakin Djursholm. Täällä asuu noin 5000 erittäin vaurasta asukasta. Stocksundista löytyy hyvät palvelut, tereveyskeskus, kirjasto ja ostoskeskus Stockholmsvägenin varrella. Rannalla sijaitsee useita privaatteja venesatamia. 


Apteekki sijaitsi tämän huvilan pohjakerroksessa

Danderydin kunnalla on pitkä ja vanha historiansa. Alueella on jo asuttu noin 5000 vuotta. Kivikaudella toki oli suurin osa maa-alueista vielä veden alla. Rautakaudella täällä sijaitsi useita kartanoita kuten Rinkeby, Ekeby, Eneby, Klinksta, Noira, Berga, Kevinge, Svalnäs ja Ösby. 

Kotiseutujärjestö Amorina on julkaissut kirjan Stocksundin historiasta. Täällä on aikaisemmin -30-40-luvuilla ollut jopa noin 100 myymälää, jotka sijaitsi huvilojen pohjakerroksissa. Oli kaikenalan erikoismyymälöitä. Ja jos jokin tavara puuttui niin kauppias hankki sen asiakkaalleen.

Stocksundissa on aina ollut tapana tervehtiä toisiaan sanomalla hej, hej. Tämä tervehtimistapa on melko yleistä myös Östermalmilla, mutta Vasastanissa ei ole tapana tervehtiä tuntemattomia. Mutta täällä oli myös tapana auttaa toinen toisiaan jo 30-40-luvuilla kun Stocksundin huvilakuapunginosaa alettiin rakentamaan. Tänne tuli nimittäin isoja huviloita isoille tonteille, johon istutettiin hedelmäpuita, marjapensaita ja keittiökasvimaakin laitettiin kukkaistusten ja erilaisten puitten varjoon. Istutuksessa saattaoi naapurit olla auttamassa. Moent rakensivat myös asuinrakennuksensa ja siinä oli yvä saada apua naapureilta. Nykyään noin 75 vuotta myöhemmin useimmat talot on rakennettu uudestan tai niitä on suurennettu. 


 Paikallinen leipomo/konditoria

Danderydin kunta on ollut suuresti riippuvainen Djursholmin tilasta, Djursholms slott, joka sijatsee varsinaisen Djursholmin alueella Banérvägen 6. Linnan ja suuret maatilat alueella omisti Banérin aatelissuku. Banérit omistivat koko nykyisen Danderydin, Lidingön ja Täbyn. Svante Gustafsson Banér (1584-1628) oli ensimmäinen  Banérin sukua oleva henkilö, joka muutti Djursholmin linnaan ja uusrakennutti sen nykyiseen muotoonsa. 

Svante Banér toimi valtionnuevoksena, virka joka keksittiin 1200-luvulla, mutta jota ei Ruotsissa ole ollut enää aikoihin. Valtioneuvoksen virka lakkautettiin vuonna 1789. Kuninkaat tarvitsivat neuvonantajia, joten valtioneuvoksia tarvittiin.


 Djursholmin linnan omistaa nykyään Danderydin kunta

Svante Banér avioitui korkea-aatelisen Ebba Gripin kanssa. Gripin suvusta olen maininnut useammankin kerran. Bo Johnsson Grip (1335- 1386) omisti puolet nykyistä  Ruotsia ja osan Suomeakin, jonka hän oli saanut läänityksenään kuningas Magnus Erikssonilta, joka oli Magnus Ladulåsin pojanpoika.

Ebba Grip (1583-1666) ja hänen aviopuolisonsa aatelisherra Svante Banér asettuivat asumaan Mauritzbergin linnaan ItägötanmaalleMaurizbergin linnan omistaa nykyään Liisa Lipsanen. Svante kuoli lapsuudenkodissaan Djursholmin linnassa, ja linna vedettiin kruunulle Svanten kuoltua. Avioliiton myötä Svante Banér sai omistukseensa Lidingön saaren ja Mauritzbergin linnan ja myöhemmin myös Korsholmin kuinkaankartanon Pohjanmaalta Suomesta. 

Kuningas lähetti Svanten Riikaan kuvernööriksi. Svante sai kuninkaalta useita kartanoita Liivinmaalta ja Inkerinmaalta. Ruostin suurvallan aikana kolme Baltian aluetta kuului Ruotsin vallan alle, Eesti, Inkerinma ja Liivinmaa. Ruostalaiset eivät juuri välittäneet alueistaan, mutta kningas lähetti kuvernöörin pappeja alueelle, joilla ei ollut muuta virkaa kuin aikansa akuluksi juopotella. Ruotsi ei välittänyt mitä kieltä alueilla puhuttiin, kunhan asukkaat vaan olivat lojaaleja Ruotsin kuninkaalle. Svante kuoli nuorena, mutta hänen vaimonsa hoiti kaikkia heidän tilojaan ja heidän kuutta lasta monet kymmenet vuoden menestyksekkäästi. Ebba kuoli Hörningsholmin linnassa, josta olen aikaisemmin kertonut täällä. Svante on haudattu Danderydin kirkkoon.


 Stocksundin sillat, E18

Stocksund on nimeltään tämä salmi joka on kahdeksan kilometriä pitkä tältä sillalta laskettuna. Kuvassa oikealle sijaitsee Värtanin lahti, joka on osa Itämerta. Stocksundin taajama sijaitsee tuossa lahden pohjoisrannalla.

Sillan vieressä kulkee myös junasilta. Kesti kauan jääkauden jälkeen ennen kuin maanpinta nousi sen verran että päästiin kuivin jaloin Tukholmaan. Lauttayhetys oli ainoa keino. 1800-luvun lopulla saatiin rakennettua rautatiesilta, joka on vieläkin käytössä.

Metrojuna pysähtyyBergshamrassa, sillan eteläisellä rannalla ja sitten Danderydin sairaalan pysäkillä. Metron pääteasema on Mörby Centrum, noin kaksi kilometriä sillalat pohjoiseen päin. Roslagsbanan paikallisjunat psyähtyvät Stocksundissa. Junat lähtevät Stockholms Östra/Tukholman itäiseltä asemalta, Kuninkaallisen Teknillisen Korkeakoulun edustalta. 



Mutta toisaalta, paikallisjuna kulkee vielä nopeammin Tukholmasta tänne. Sitä paitsi useimmilla täällä asuvilla on oma auto, vaikka Tukholmassa halutaan päästä pois yksityisautoista. Parkkitalot kaupungilla eivät ole halpoja ja muualle ei autoja juuri voi parkkeerata keskikaupugilla eikä enää ympäristössäkään.

Tämän Roslagsbanan radan varrella sijaitsee Roslagenin idyllisiä kyliä, esikapunkialueita,  joissa on aatelisherrat ennen vanhaan olleet päällysmiehinä. Stocksund on ensimmäinen asema heti sillan jälkeen. Junaradalla on kolme sivuhaaraa, päärata Kårstaan, yksi sivurata Österåkeriin ja toinen sivurata Näsbyparkiin. Iltapäivän ruuhkan aikaan lähtee Östra Stationilta noin 15 junaa tunnissa. Joten Stocksundiin pääsee muutamassa minuutissa ilman pitempiä odotusaikoja. Ja silti Stocksund on kuin maaseutua.

Tranholmen sedd från helikopter.

Tranholmen saari

Talviaikaan pääsee ponttoonisiltaa pitkin Stocksundiin mutta kesällä on otettava vene tai laiva. Ropstenista kulkee Waxsholmiin laiva Tranholmenin kautta kesäaikaan. 

Stocksund on Tukholmassa niitä alleita, jossa itse kukin haluaisi asua. Tukholman asuintaajamiin kuuluu Tukholman kunnan lisäksi Solnan kaupunki, Huddingen kunta, Sundbybergin kaupunki, Nackan kaupunki, Danderydin kunta, Djursholm, Stocksund ja Järfällan kunta.

Pankkitirehtööri Henrik Palme perusti tonttiyhtiön nimellä Villabolaget Djursholm AB. Hän osti Djursholmin linnan ja sen maatilat. Hän halusi rakennuuttaa huvilakaupungin Danderydiin. Danderydiä ja Stocksundia voikin nykyään kutsua huvilakaupunginosiksi.


Standvägen Djurssholm

Tuon saaren tuossa omistaa Björn Ulveus, joka on tuttu ABBA yhtyeestä. Sitä seuraavan saaren omistaa Sofia Magdalena Maria Birgitta Bernadotte niminen henkilö, joka on 50 vuotias. Saarella suu myös hänen miehensä Sten Michael Söderström ha heidän kaksi melkein aikuista lastaan, joiden sukunimi on Bernadotte. Sofia Bernadotten lisäsukunimi on Countess of Wisborg, joten juuret johtaa johonkin Bernadotte herraan, joka on nainut siviili naishenkilön ja näin herra mennetti kuninkaallisen tittelinsä ja hänestä tehtiin Wisborgin kreivi.  Sofian isä oli Folke Bernadotte af Wisborg ja äiti Estelle Bernadotte. Folke Bernadotte  salamurhattiin Israelissa vuonna 1948. 


Danderydin kunta Tukholman koillisessa kulmassa on yksi Suur Tukholman parhaiten voivista kunnista. Täällä Djursholmin alueella asuvat Tukholman varakkaimmat. Djursholmissa ovat kaikki vähintäin miljönäärejä, jopa mijardäärejä, varsinkin he jotka asuvat Strandevägenin varella. Rikkain on kiinteistökuningas Fredrik Lundberg. Fredrik Lundberg kilpailee yhdessä Wallenbegien kanssa nimityksestä Ruotsin mahtavin kapitalisti. Lundberg asuu Villa Ekuddenin huvilassa jossa on reilut 1000 neliöämetriä asuintilaa. Djurgårdenissa sijaitsee myös huvila nimeltä Villa Ekudden, jonka omistaa taidekauppias Åke Verner Åmell. Hän maksoi huvilasta 70 miljooanaa kruunua. Hän omistaa taidemyymälän Birger Jarlsgatan 14. 


Bergshamra

Bergshamra on asutusalue ennen Stocksundin siltaa, vasemmalla puolella Roslagsvägeniä. Bergshamra on mukava asuinalue, josta on erittäin hyvät yhteyden joka suuntaan. Alue sijaitsee lähellä Tukholman keskustaa. Silti täällä on erittäin rauhallista asua. Bergshamra kuuluu Solnan kuntaan. Metrojunan raiteet vasemmalla ja E 18/Roslagsvägen oikealla.


 Villa Skoga oli Stocksundin entinen kauppalantalo ja sitä enen Eduard von Hornin firman toimitalo.

Villa  Skogassa sijaitsee nykyään Kuuban suurlähetystö.

Stocksund oli aikoinaan kauppala vuodesta 1910-1967 josta lähetien Stocksund kuului Djursholmin kaupunkiin ja  vuonna 1971 liitettiin  kuntareforminmukaan. Danderydin kuntaan.

Carl Eduard von Horn rakennutti tämän huvilan. Hän oli kuinkaallinen kamariherra, juristi ja liikemies, joka omisti kiinteistöyhtiön nimeltä Stockby AB. Tästä rakennuksesta ja von Hornin kiinteistökaupoista sai alkunsa Stocksundin huvilakaupuninki. Eduard von Horn sai myös oman nimikkokatunsa alueelta.


Von Hornin mainoskyltti
Tontit menivät kuin kuumielle kiville.


 Stockby gård, Villa Svea

Stockby gård oli Carl Eduard von Hornin oma asuintalo. Hän kutsui taloaan nimellä Norska villan/norjalainen huvuila, mutta kun unioni Norjan kanssa hajosi niin hän alkoi kutsua taloaan nimellä Villa Svea.

Arkiv: Stockby gård 2014b.jpg

Stockbyn kartano antoi alueelle nimen ja kartanon ympärille alkoi huvilayhteiskunta syntymään noin 1888. Kartanolla on perinteitä 1200-luvulta lähtien. Vaikka jo esihistoriallisella ajalla on alueella asuttu. Kuten Stocbyn nimen pääte-by kertoo, niin alue on ollut aikoinaan kylä, jossa on sijainnut useita kartanoita. 

Cedergrenska Tower

Cedergrenska torni, jägarmäster/metästysmestari Albert Gotthard Nestor Cedergren, Stocksund, joka oli ensimmäinen joka osti tontin von Hornin kiinteistövälityksestä. Cedergren osti kokonaisen kukkulan ja puistoalueen sen ympäriltä. 

Tornirakennuksen omistaa Stocksunds Gruppen nimien firma. Täällä voi juhlia vaikka häitään.

Cedergrenska tornet 2014a.jpg

Cedergrenska tornet fasaddetalj 2014a.jpg

Cedergrenska tornet fasaddetalj 2014b.jpg

Cedergrenska Trädgården-DSC 6211-2.jpg

 Cedergrenska Parken

Stocksundet Cedergrenska parken 2014.jpg

Stocksund

Fil: Thorsten Axson Johnson.jpg

Thorsten Axelson-Jonsson 1883-1956

Axelson-Jonsson suku kuuluu Ruotsin taloudelliseen yläluokkaan yhdessä Wallenbergien, Douglas, Lundberg ja Olssoneiden kanssa. Thorsten Axelson-Jonsson kaasvoi täällä Invernesin alueella Stocksundissa. Axelson-Jonsonit omistivat suuret maatilat alueella. Thorsten oli laivanvarustaja Axel Jonssonin poika. Axelilla oli skotlantilainen vaimo joka oli kotoisin Skottlannin Invernesistä, joten Axel nimitti omistamaansa aluetta Invernesiksi ja Ivernes alue on vieläkin nimeltään. Axelin isä oli myynyt suuren määrän huvilatontteja alueelta. Axel perusti veljensä kanssa olutpanimon,  jonka nimeksi tuli Inverness Brunn. Siitä ei ole paljoakaan jäljellä enää. 

Thorsten Axelson-Jonssonin ainoa tytär on erittäin rikas naishenkilö. Hän asuu Lövsta Gårdissa, jossa hänellä on hevostallit. Hän asuu piensessä punaisessa hirsitalossa tallien tontilla, vaikka hän omistaa ainakain yhden linnan ja isoja asuntoja muuallakin. Hän omistaa paljon, mm kokonaisen Åhlensin tavaratalo ketjun ja paljon paljon muutakin. Antonia Axelsson-Jonsson on yksi Ruotsin rikkaimmista naishenkilöistä. Täällä kerroin hänestä aikaisemmin. 

Inverness brunns vattenfabrik.jpg

Inverness vattenfabrik

Inverness källa 2014.jpg

Invernesin lähteellä on nykyään  pumppu

Inverness brunn sortiment 1931.jpg

Hän joka haluaa kävellä Stocksundissa ja katsella huviloita niin reitti Alpstigen, Donnerstigen, Bergstigen ja Sturevägen on suositeltava reitti. 


Stocksundin kirkko on nimeltään Petrus kyrkan. Sana Sankt on jätetty tarkoituksella pois, koska kirkko on niin moderni, ettei sille sovi laittaa katolliseen aikaan viittavaa sanaa Sakt Petruksen eteen. Mutta kirkoissa ennen 1500-lukua sopii olla jäljellä alkuperäinen Sankt nimen edessä, koska silloin elettiin katollista aikaa.  Petrus siis tarkoitaa Pietaria.  


Arkkitehti Jan Wahlmannin tarkoitus oli suunnitella kirkko, niin että se näyttäisi siltä kuin kirkko kasvaisi kalliosta.

Kirkko seisoo mäellä jonka nimi on Kirkonmäki. Kirkko on moderni kirkko vuodelta 1962, joka muistuttaa enempikin hautakappelia kuin kirkoa. Kirkkoa  käytäänkin eniten juuri hautajaistilaisuuksiin ja alueen lapsille ja nuorisolle pidteään erityisiä Jumalanpalveluksia muutama kerta kuukaudessa. Muuten kirkko on lukittu, mutta näytetään pyynnöstä, jos soittaa Danderydin kirkon vahtimestarille. Hyvin harvat ruotsalsiet käyvät enää säännöällisesti kirkossa ja vain muutama lapsi luokasta käy rippikoulun. Seurakunnat yrittää houkutella kaikilla keinoilla lapsia ja nuoria kirkolliseen toimintaan, koska muuten sais i melkein panna kirkon ovet lopullisesti lukkoon. Nuoria houkutellaan rippikoluluun, jotka pidetään ulkomailla.


Petruskyrkan, Kyrkvägen 27

Alttarin ainoa koriste on vihreästä lasista muotoiltu risti, jonka on valmistanut Dagmar Lodén. Kirkko on sisustettu puusta, kivestä, lasista ja kuparista, jotka saa aikaan harmoonisen yhdistelmmän. Samoin vihertävä värisävy ja auringon säteet isosta ikkunasta antaa rauhallisen tunteen. 



 Virtuaalinen vierailu kirkkosalissa!



Täällä kirkon sisäpihan alueella saa luostaritunnelman, vaikka mitään luostaria ei täällä ole. Maternitet, äitiys on tämä patsas nimeltään. 

Munterska villan 2014c.jpg

Villa Stocksberg, keksijä Carl George Munterin koti aikoinaan.

Munterska villan 2014a.jpg

Munterska villan 2014b.jpg

Skogshyddan Stocksund 2014b.jpg

Skogshyddan

Villa Gärdesgården 2014b.jpg

Villa Hexa 2014b.jpg

Villa  Hexa

Villa Hexa 2014a.jpg

Villa Högbo 2014c.jpg

Villa Högbo



 Villa Ström







Vanha Stocksunds värdshus


Vanha Stocksundin alue rauatieaseman ympäristössä


Vanha siltavahdin talo vuonna 1911, taustalla paikallinen kauppapuoti


Vanha Kahvila sillan kupeessa vuonna 1926

Stocksundet - Hamn.JPG

Villa Solbacka 2014.jpg

Villa Solbacka

Sturevägen 19A 2014a.jpg

Alnäsvägen 5 Stocksund 2014a.jpg

Alnäsvägen 5 Stocksund 2014b.jpg

Alnäsvägen 5 Stocksund 2014c.jpg



Långängens gård
Stocksundin itäinen alue on nimeltään Långängen kartanon mukaan. Kuuluisa tukholmalaien arkkitehti Gunnar Asplund asui kartanossa ja häen kuoltuaan hänen leskivaimonsa asui yksin kartanossa kuolemaansa saakka. Alueell kartanon ympärille syntyi huvilakaupunginosa. Vuonna 1966 avattiin ns Långängsbanan raitiovaunulinja. Pääteasema sijaitsi täällä kartanon edustalla. 





Villa Tallom

Villa Tallom mars 2014a.jpg

Villa Tallom mars 2014b.jpg


Ei kommentteja: